Troijalaiset suuntasivat 8.-9.8. 2009 Ruskeasuolle Alexander-tekniikan kurssille oppimaan hieman lisää omasta kehonkäytöstään. Itselläni ei ainakaan ollut ennen kurssia juuri minkäänlaista käsitystä siitä mitä Alexander-tekniikka edes on, mutta toivoin saavani jonkinlaista apua miljooniin istuntaongelmiini, joista eniten harmia aiheuttaa tapani kallistella päätä sekä hevosen selässä että esimerkiksi autoa ajaessa.
Kurssi alkoi lauantaina Alexander-tekniikan teorialla, ja kaikki se puhe ”vapaasta niskasta” kuulosti hieman mystiseltä. Opettaja Sirpa käytti puheissaan paljon esimerkkinä sitä miten eläimet ja pikkulapset toimivat ilman että jännittävät niskaansa samalla, toisin kuin aikuiset ihmiset. Teorian jälkeen siirryttiin tuoleille tekemään harjoituksia – lähinnä noustiin seisomaan ja istuuduttiin uudelleen. Sain kuulla että puren jatkuvasti hampaita yhteen sekä puristan huulia toisiaan vasten, ja tämän lisäksi vielä työnnän leukaa eteenpäin. Kaikki tämä täysin tiedostamatta, joten ei ihme jos niska tuntuu toisinaan olevan hieman jumissa… Kummasti oma olo tuntuikin paranevan kun keskittyi näiden lopettamiseen. Hassua tässä oli se, että mitään ei saanut tehdä, kaikkea piti vain ajatella koska tarkoituksena oli tehdä muutokset ei-tahdonalaisilla lihaksilla. Hämmästyttävää kyllä, muutosta tuli ihan vaan ajatuksenkin voimalla. Seuraavaksi siirryttiin ulos makailemaan selällään, eli kokeilemaan aktiivista lepoasentoa. Ideana tässä oli maata selällään jalat koukussa, pään alla opettajan sopivankorkuiseksi mittaama kirjapino. Itse olisin ainakin voinut nukahtaa, sen verran mukava asento oli. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut vain levätä, vaan asennon hyöty oli siinä että tässä asennossa selkä on helpommin niin pitkä ja leveä kuin se voi olla – ilman että asian eteen tarvitsee tehdä työtä niin kuin pystyasennossa. Aikuisilla kun on tapana normaalisti olla hieman liian kasassa. Lounaan jälkeen päästiin jo satulaan, tosin vain leikkihevosen selkään. Siellä etsittiin vuorotellen oikeaa ratsastusasentoa. Omasta asennostani korjattiin jo aiempien lisäksi olkapäiden asento. Ilmeisesti minulla on tapana vetää niitäkin kohti korvia, täysin tiedostamatta, joten oikea asento tuntui tosi kummalliselta – ihan kuin en olisi enää mitenkään päin ryhdikäs! Kovasti muut kuitenkin vakuuttelivat asennon olevan oikeanlainen. Lisäksi opettaja ”kiskoi” jalat oikeille paikoilleen. Mistään kiskomisestahan ei siis oikeasti ollut kyse, eikä se tuntunut mitenkään pahalta, toisin kuin silloin jos itse yrittää väkisin kammeta jalkojaan taaksepäin. Tällainen käsittely mulle ennen jokaista ratsastustuntia, kiitos. Iltapäivällä siirryttiin viimein oikeiden hevosten selkään. Itselläni oli tosi paljon hankaluuksia pitää oikea asento silloin kun hevonen lähti liikkeelle, joten ekana päivänä menin vain käyntiä. Lisäksi – tapani mukaan – onnistuin myös kallistamaan päätäni… Aika hevosen selässä ei ollut mitenkään pitkä, jokaiselle kurssilaiselle oli varattu noin vartti, ja lisäksi oli tarkoitus havainnoida muita kurssilaisia kun opettaja keskittyi jokaiseen yksitellen. Itse olin ekan päivän jälkeen tosi väsynyt ja kävelinkin suoraan sänkyyn kun pääsin kotiin. Omituisen väsyttävää olla tekemättä mitään. Sunnuntaina kaikki tuntui jo helpommalta. Oman niskan vapauttaminen kävi kuin itsestään, eikä harjoitukset tuntuneet enää ihan niin hankalilta tai mystisiltä. Päivä alkoi taas harjoituksilla tuolin päällä, josta aika pian siirryttiin leikkihevosen selkään. Opettajan mukaan mun kehossa oli tapahtunut valtava muutos verrattuna eiliseen, asento oli paljon parempi ja edellisenä päivänä hieman liian edessä ollut pääkin sijoittui paremmin sinne minne se kuului. Oikean hevosenkin selässä sujui huomattavasti paremmin. Tänään kokeilin raviakin, koska käynnissä istunta pysyi jo suunnilleen sellaisena kuin oli tarkoituskin. Alkupätkät ravista meni hyvin, mutta jossain vaiheessa istunta aina hajosi vaikka mitä teki – tai oli tekemättä. Paljon työsarkaa siis vielä edessä… Lisäksi kaikki ratsastushan tapahtui sekä ilman jalustimia että ohjia, joten niiden mukaanottamisella saa varmasti vielä paljon ongelmia aikaan Itse olin toisena päivänä jo sen verran väsynyt että en ihan hirveän intensiivisesti jaksanut seurata jokaisen suoritusta, mutta kyllä kaikkien istunta näytti parantuneen lauantaista. Opettaja neuvoi meitä myös antamaan itsellemme aikaa sen sijaan että reagoisimme ärsykkeisiin välittömästi. Liian pikaisella reagoinnilla kun saa usein aikaan vain niskan ei-toivotun jäykistymisen. Ratsastuksenopettajalla tulee siis olemaan hauskaa lähiaikoina, kun oppilaat eivät tottele vaan tekevät pyydetyt asiat vasta paljon myöhemmin kuin on käsketty Tarkoitus ei kuitenkaan ole muuttua hitaaksi, alussa aikaa vaan kannattaa ottaa hieman enemmän. Minulle kurssi oli ainakin tosi hyödyllinen, sain paljon ajattelemisen aihetta sekä hevosen selkään että ihan muuhunkin elämään. Mitään valtavia muutoksia yhden kurssin perusteella ei varamasti tapahdu, mutta ainakin tietää vähän mitkä omat toimintamallit ovat haitallisia ja sellaisia että niistä tulisi pyrkiä eroon. Hankalinta minulle oli käsittää että kaikki muutokset pitäisi pyrkiä saamaan aikaan ajattelemalla, ei tekemällä, koska sellaiseen en aiemmin ole tottunut missään. Kummasti kyllä se tuntuu silti toimivan Vaikka kurssi tuntuikin etukäteen vähän kalliilta, ei silti jäänyt sellainen olo että olisin maksanut jostain turhasta. Kirjoittanut Riina
0 Comments
~HeA-ryhmässä ratsastaneen huomioita
Ratsastuskoulu Equstom sijaitsee Nurmijärven sydänmaalla peltojen keskellä noin tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Kursimme alkoi teorialla tallin pihamaalla omenapuiden ja jalavien katveessa piknik-tunnelmissa. Tallin puolesta pöytään oli katettu mehua, kahvia ja keksejä ja itse olin matkalla bongannut jäätelöauton, josta olin ostanut pakkauksen luomujäätelötuutteja (jotka olivat muuten tosi hyviä!). Opettajamme Krista oli energisen oloinen kolmikymppinen ratsastuksenohjaaja. Jäätelönsyönnin lomassa Krista kävi läpi Centered Riding (CR) perusteita, joita ovat rakennuspalikat (building blocks), pehmeä katse (soft eyes), juurtuminen (grounding), hengittäminen ja ”keskusta” (centering). CR:n rakennuspalikat ovat muistaakseni pää, hartiat, keskivartalo, lantio ja jalat. Nämä palikat pitäisi saada pidettyä toistensa päälle. Minulle uutta oli se, että hartioiden pitäisi aina olla linjassa ratsastajan lonkkien kanssa. Tähän saakka olen ajatellut niin, että ratsastajan olkapäiden tulisi olla linjassa hevosen lapojen kanssa ja ratsastajan lonkkien hevosen lonkkien kanssa. Opettajan ajatus siitä, että pitämällä hartiat ja lonkat samalla linjalla saadaan keskivartalo pidettyä paremmin kontrollissa (kyljet pysyvät paremmin yhtä pitkinä), vaikutti kyllä ihan järkeenkäyvältä ja kokeillessani sitä ratsastaessa se tuntui toimivan. Ympyrälläkään vartaloa ei CR-oppien mukaan tule kääntää liikaa, vaan korkeintaan n. 30 astetta (eli jos normaalisti napa on klo 12 kohdalla, käännetään vain klo 11 tai klo 13 suuntaan, ei enempää). Myöskään katsetta ei käännetä liikaa. Pehmeää katsetta opettaja kuvaili CR:n vakioesimerkillä auton (tai pyörän) ajamisesta. Eihän kukaan aja autoa tuijottaen pelkästään rattia (tai pyöräesimerkissä ohjaustankoa), joten ratsastaessakaan ei pidä tuijottaa hevosen niskaa! Pehmeällä katseella pyritään hahmottamaan koko ympäristö samaan aikaan. Pehmeä katse auttaa myös siihen, ettei ratsastaja pidätä turhaan hengitystään. Syvä, selän alaosaan asti ulottuva hengitys on keskeistä CR:ssä. Tätä opettaja Krista demonstroi jumppapallon päälle, ja me kaikki kokeilimme sitä tuolilla istuen. Krista myös havainnollisti tiettyjä hevosen liikeratoja trampoliinilla. Teimme myös mielenkiintoisen pariharjoituksen, jossa toinen pareista laittaa kädet ristiin ja käsivarret ”solmuun” ja toinen osoittaa mitä sormea pitää nostaa, mutta ei kosketa sitä. Sen jälkeen sama tehdään sormea koskettaen. Harjoitus oli hauska, mutta en enää muista mikä sen tarkoitus oli Juurtuminen (grounding) ja keskittäminen sekoittuvat ainakin minulla yhdeksi ja samaksi asiaksi, nimittäin painopisteen pitämiseen matalalla ja keskellä lantiota. CR-kirjoissa tätä on havainnollistettu piirroksilla, jossa ratsastajan jalat ulottuvat maahan asti tai että ratsastajan jalat ovat kuin juuret, jotka kasvavat kohti maata. Havainnollisen teorian jälkeen menimme tutustumaan tuleviin ratsuihimme. Päätalli oli vanhanaikainen, mutta siisti ja tavarat olivat hyvässä järjestyksessä. Sain ratsukseni Pinski-ruunan, joka oli oikein sympaattinen sukkajalkainen ja herasilmäinen ruunikko. Koska olin toisessa, ~HeA-ryhmässä, katselimme hetken Pauliinan kanssa edellisen ryhmän tuntia ennen omien ratsujen harjausta ja kuntoon laittoa. Päivä oli todella kuuma, joten pysyttelimme etupäässä varjossa. Puoli kuudelta toimme ratsumme kentälle ja kiipesimme niiden selkään. Hevoset vaikuttivat kaikki järkeviltä ja hyvätapaisilta, mutta eivät erityisen reippailta. Opettaja kehottikin käyttämään mahdollisimman selviä apua; puristaa ei saanut. Ensimmäisen tunnin aiheena oli perusratsastus: käyntiä, ravia ja laukkaa. Laukkaan siirryttiin melko alkuvaiheessa tuntia, ja laukkaa myös jatkettiin aika kauan. Olimme aluksi kahdella pääty-ympyrällä, kaksi ratsukkoa kummallakin. Minun tuli erityisesti harjoitella laukan kokoamista, koska alkutunnin reipas eteenratsastukseni ei ollut herättänyt varsinaista vastakaikua opettajan taholta Pinski oli erittäin hyvin koulutettu hevonen ja kokosikin kiltissä aina piruettilaukkaan saakka ja teimme jopa muutaman laukkapiruetin aihion. Pitkillä sivuilla ratsastin vastapainoksi keskilaukkaa, joka luonnistui Pinskiltä myös mallikkaasti. Olin tyypilliseen tapaan niin keskittynyt omaan ratsastukseeni, etten juurikaan tiedä mitä muut laukassa harjoittelivat, mutta oletan, että he menivät myös temponvaihteluita Opettajalla oli sellainen tyyli, että hän neuvoi ratsukoita aika yksilöllisesti, mikä oli tietysti hyvä asia. Laukan jälkeen oli tarkoituksena jatkaa harjoitusravissa, mutta olin alun helteessä eteenratsastamisen ja laukan kokoamisen jälkeen niin väsynyt, etten juurikaan jaksanut istua alas ravissa, vaan tyydyin keventelemään ympäri kenttää jotta en suotta kiusaisi ihanaa ratsuani hillittömällä hölskymisellä. Loppua kohti tehtiin myös istunnan suoruustarkistuksia pituushalkaisijalla. Loppukäynnissä huomasi, että sekä hevoset, että ratsastajat olivat läkähtyä helteeseen. Hevoset vietiinkin vilvoittavaan suihkuun tai niitä pyyhittiin märällä sienellä tunnin jälkeen. Seuraavana päivänä saavuin hyvissä ajoin, jotta ehtisin harjata Pinskin kunnolla ja kääriä pintelit kaikkiin jalkoihin. Edellistä tuntia en kuitenkaan ehtinyt seuraamaan. Tunti alkoi samalla tavalla kuin edellinenkin, tosin laukkaa mentiin vähemmän. Tunnin aiheena olivat siirtymiset askellajien sisällä ja myös laukasta käyntiin ja laukasta raviin. Pinskin laukkaa oli todella helppo koota ja niinpä myös laukasta käyntiin siirtymiset onnistuivat helposti. Myös laukannostot Pinski teki hienosti istunnalla. Ravista laukannostamisessa minulla oli kuitenkin vaikeuksia, sillä istuntani ei ravissa ole vielä niin hyvä, että pystyisin antamaan laukka-avun pelkästään lonkasta, vaan johduin käyttämään myös pohkeita. Laukan jälkeen säätelimme ravintempoa kootun ja keskiravin välillä ja teimme lisäyksiä lävistäjällä. Pinski kokosi ja lisäsi hienosti. Sunnuntain tunnilla aika tuntui kuluvan jotenkin paljon nopeammin kuin lauantaina ja tuntui, että tunti loppui lyhyeen vaikka olimmekin ratsastaneet kellon mukaan ihan oikein 1,5 tuntia. Keskipäivän polttava kuumuuskaan ei haitannut, vaikka vesipullo tietysti tuli monta kertaa tarpeeseen. Olisi pitänyt varata Pinskillekin oma vesiämpäri! Loppufiilikset kurssista ovat todella positiiviset, vaikka lysti ei ihan halpaa huvia ollutkaan. Teoriaosuus oli harvinaisen hyvä ja opettaja oli mukava ja pätevä. Oli mahtavaa ratsastaa hyvin koulutetulla hevosella kesäisessä auringonpaisteessa ja paikka oli kaikin puolin idyllinen. Muidenkin hevoset vaikuttivat kivoilta, vaikka suurin osa tuntui tottuneen aika hidastempoiseen työskentelyyn Suosittelen Equstomia lämpimästi kaikille kouluratsastuksen ystäville! – Hanna H Aikainen heratys oli. Lahdettiin katsomaan valaita ja lunneja ja muita elaimia, jotka asustavat meressa. Elisa antoi pienia pillereita, ettei tulisi paha olo.
Troijalaiset olivat hyvin varustautneita, muut turistit lahtivat merelle lenkkareissa ja farmarihousuissa. Hassuja olivat. Japanilaiset olivat varustautuneet myös valasinfluenssapandemian varalta hengityssuojaimilla, joita oli hienosti kuitenkin tuunattu (pimp my hengityssuojain!). Hassuja olivat. No mutta, kylla me nahtiin lunneja ja lunneja. Ja lunneja =) Seka valaita pari. Ne olivat isoja ja komeita. Etsimiseen meni hirmu kauan aikaa, mutta onneksi aurinko paistoi ja odotus palkittiin komeilla valailla ja muutamalla haddock-fisulla (emme tieda mita ne ovat). Mutta kalastimme ne itse sielta meresta. Tai ne kalastivat, jotka niita syovatkin. Itse ne myös teurastettiin. Paat irti. Sitten akkia kotiin syömaan ja ratsastushousut jalkaan. Kaytiin kahvilla 69-kaupassa vai mika se nyt oli. Oliko se sittenkin 66 North!? Ei voi muistaa. Hienot sukat löytyi, kylla niiden hinnalla jo 11 ihmista kahvilla juotti. Tallilla ratsastamaan, alkoi jo homma sujumaan. Hevoset ja satulat löysivat toisensa helpommin. Tölttia ja passia mentiin paljon, mutta ikavasti pöly pölysi naamaan pölyten. Sieraimet mustina mentiin siella. No mutta, kotona juotiin vahan lisaa kahvia ja lahdettiin kauppaan ja jatskille ja uimaan ulkouimalaan ja höyrysaunaan. Ja mentiin kauppaan taas ostamaan mm. after sunia kun alkaa olla sen tarve jo. Kaljaa ei muuten ostettu, koska siina ei ole tarpeeksi prosentteja. Iltapalat on nyt syöty ja juotu, aurinko paistaa vielakin tuolla meren ylla. Tama kirjoitus voi kenties olla hieman vasynyt kun vasyttaa. Kiva paiva oli! T: Kanervur ja muut (ehdottomasti myös muut!) Kesän hikisin viikko sattui juuri Troijan estekurssiviikolle, mutta eipä tuo enää turvaliivin aiheuttamaan hikoiluun paljoa voinut lisätä. Ainakin saimme kauniit rajat käsivarsiin näinä kuumia kesäiltoina.
Kurssin opettajana toimi Pirita. Ratsastajilla oli erilaisia estetaustoja, mutta kaikki halusivat treenailla perusratsastusta ja sitä myös saimme, kukin oman osaamisen mukaan. Ensimmäinen päivä aloitettiin tasaisen kevyen istunnan hakemisella ja kontrollin saamisella. Matalien esteiden väliin piti ensin tehdä siirtyminen ravista käyntiin ja myöhemmin voltti. Parina päivänä treenasimme erityisesti erilaisia lähestymisiä esteille, kaarevaa, vinoa sekä pitkää ja suoraa. Pohdimme millaista tukea ja apua kukin hevonen tehtävässä tarvitsee, miten ratsastajan tulee millaiseenkin reittiin valmistautua ja miten istunnalla vahvistetaan sitä mitä kulloinkin halutaan. Treenasimme myös laukan sovittamista suhteutettuun väliin ja monelle meistä vähän erikoisempia esteitä, kuten trippeliä ja okseria. Viikko oli erittäin tehokas, tunneilla opitua puitiin teoriaosuuksilla ja samalla tutustuttiin esteratsastuksen teoriaan muutenkin. Itselleni kurssi oli todella tärkeä. Vähäisestä hyppykokemuksesta johtunut tajuton jännitys loppui lähes kokonaan ja esteiden hppääminen tuntui viimeisinä päivinä jo lähes rutiinilta. Liikkeeseen myötääminenkin helpottui, kun itse rentoutui selässä eikä vain odottanut hyppyä jäykkänä ja jännittyneenä. Samalla sai ajatukset siirtymään jo seuraavaan esteeseen, jolloin radan ratsastaminen helpottui huomattavasti. Onhan se helpompi suunnata esteeltä toiselle, kun ei jokaisen aidan jälkeen jää ihastelemaan helpottuneena hengissä selviämistä =) Kerrotakoon vielä lopuksi, että Pirita sai minut hyppäämään lopuksi vielä elämäni toistaiseksi isoimman esteen. Jänistelin jättimäisen Mirjan selässä kun olisi ollut mahdollisuus mennä viimeinen rata vähän korkeammilla esteillä. Nössönä sanoin, että ”en minä kyllä selviä noin korkeista”. Lähtiessäni radalle Pirita kuitenkin pyysi minua tekemään vielä yhden laukkavoltin, jolta ensimmäiselle esteelle kaartaessani tajusin joutuneeni lievän petoksen uhriksi. Pirita oli piru vie nostanut ensimmäisen pystyn KORKEAKSI, ainakin 70 senttiin =)! Olen ihan slekä tätiratsastaja, kun tarvitsen tämmöisiä oveluuksia itseni ylittämiseksi… Kurssista kirjoitti Kanerva |
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|