Pirita oli vienyt Niltonin mukanaan Ypäjälle, joten pääsin taas Attilan selkään. Tunnin teemana oli taas kokoaminen ja tähtäimenä tehdä onnistuneita takaosankäännöksiä. Alkutunti verkattiin kevyessä ravissa, käynnissä etuosankäännöksillä ja lyhyillä kokoamisilla.
Attila on minulle melko uudentyyppinen ratsu, Niltonin tapaan etenee turhan reippaasti jos et itse anna ohjeita vauhdista. Etuosakäännökset eivät oikein sujuneet (minulta) ja käynnin kokoaminenkin oli vähän nihkeää. Takaosankäännöksiin siirryttäessä hevosessa tapahtui huima muutos – kokoaminen onnistui ja hevonen odotti joka ikisellä askeleella ohjeita minulta! Siinäpä kävikin ilmi jokainen virheliike ja istunnan vinous… Tunti oli hyvä päättää omaan tasooni nähden hyvin onnistuneeseen tehtävään. On se aina kiva kun edes muutaman minuutin ajan saa nauttia siitä olotilasta, johon koko hommassa tähdätään =) Ensi kerralla minuutti pidempään!
Tunnista kirjoitteli Kanerva

Nilton oli ratsuni, ensi kertaa kesän jälkeen. Yritin kaivaa muistista kesällä hevosesta oppimani asiat ja parhaiten muistui Kikan kysymys:
”Kulkeeko se sun mielestä nyt hyvää tahtia?”.
”Öö…ei..”.
”No tee asialle jotain!”.
Hirveän hyvä neuvo =) Tuolla hetkellä kesällä tajusin, että olen selässä usein liian passiivinen, odotan vain milloin joku kertoo mitä tehdä ja unohdan ratsastaa joka hetki itse. Yritin siis koko tunnin kiinnittää asiaan huomiota ja onnistuinkin siinä kiitettävästi. Ratsuni kulki rennosti ja rauhallisesti verkkaravit ja laukat ja näihin asioihin olin tunnin jälkeen erittäin tyytyväinen. Jokin meni silti vähän pieleen – tunnin lopun lyhyet kootut käynnit tekivät käynnin tahmaiseksi eikä homma oikein onnistunut. Ilmeisesti hyydytin ratsuni moottoria vähän liikaakin ja päälle oma huono tuntumani… Näitä pohtien, mutta onnistumisia muistellen kohti seuraavaa kertaa!
Tunnista kirjoitteli Kanerva