Olimme tänään pienellä porukalla Sipoossa AiKa-tallilla kokeilemassa valjakkoajoa söpöillä russ-poneilla. Kaikki osallistujat olivat ajaneet hieman jo aiemmin, mutta valjakkoajo ei ollut meille kovinkaan tuttu laji. Tallille päästyä aloitimme yli tunnin kestäneen rupattelun siitä, mitä valjakkoajo on, mitä varusteita siinä käytetään, miten hevosta ajetaan, millaista valjakkoajoa on kisata ja saimme vastauksen kaikkiin mieltämme askarruttaneisiin kysymyksiin. Hämmennyimme muun muassa siitä, kuinka parivaljakossa sisäpuolen ohja ei menekkään oman ponin vaan viereisen ponin kuolaimeen kiinni! Vaikka kenttäratsastusta kutsutaankin usein ”kuninkuuslajiksi” sen kolmen osakokeen takia, totesimme valjakkoajon olevan vielä haastavampi laji, sillä sekin sisältää kolme osakoetta (koulu, maratoni ja tarkkuuskoe) jotka ovat kenttäratsastusta vielä astetta rankempia hevoselle. Maratooniosuuden A-osuus voi olla jopa melkein 20km pitkä, jonka jälkeen siirrytään lyhyen eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen B-osuudelle, jossa varsinaiset esteet ovat. Vaatii suurta kuntoa pieneltä ponilta (tai hevoselta) jaksaa koko monipäiväisen kilpailuiden läpi! Yllätyimme myös siitä, että valjakkokisoissa kaiken kokoiset ja rotuiset hevoset kilpailevat samoissa luokissa. Pientä shettistä vastassa voi siis olla vaikkapa suuri ja nopea hevonen.

​Rupattelun jälkeen siirryimme valjastamaan poneja. Toinen poneista, Ewe, valjastettiin valjakkokärryihin ja toinen, Lustig, koppakärryihin. Valjakkokisoissa voi kilpailla ja treenata myös koppakärryillä, mutta niillä kääntyminen ja tolppien näkeminen ei ole yhtä helppoa kuin valjakkokärryistä, jonka takia kilpailu-uran alun jälkeen kannattaa valjakkokärryihin rahat sijoittaa. Valjakkovaljastus poikkesi hieman koppakärryvaljastuksesta erilaisten remmien vuoksi, mutta valjastus sujui ohjeiden avulla silti helposti. Kun poneilla oli kärryt takana, ajoimme ne kentälle. Pääsimme heti kokeilemaan pysähdyksiä ja kääntämistä ja groomina oloa. Molemmat ponit olivat toimivia ajossa, vaikkakin luonteissa oli eroja. Lustig lömpsötti menemään kiltin konkarin ottein, kun taas Ewen kanssa tuli olla tarkempana siitä, mihin mennään ja missä vauhdissa. Yksi kurssilaisista ajoi Eweä, toinen oli groomina ja kolmas ajoi Lustigia koppakärryistä. Vaihdoimme keskenämme paikkoja niin, että kaikki pääsivät kokeilemaan kaikkea. Oli mielenkiintoista nähdä konkreettisesti, miten valjakkovaljastus eroaa koppakärryvaljastuksesta ja kuinka erilaista niitä on ajaa. Valjakkokärryt kääntyvät hyvin helposti, penkissä oli pehmeä istua ja näkyvyys oli pitkälle, kun taas koppakärryistä näkymänä oli lähinnä Lustigin takapuoli ja maassa tuntui olevan hyvin paljon enemmän kuoppia kuin valjakkokärryillä ajaessa  Lustig oli kuitenkin niin mukava ajoponi, että tämä ei menoa haitannut vaan Lustigin kanssa tehtiin samoja tehtäviä kuin Ewen kanssa. Valjakkokisoissa koppakärryillä ajaessa penkkiin on mahdollista saada koroke, jolloin tolppien väliin ajaminen on huomattavasti helpompaa. Kääntämistä se ei kuitenkaan helpota, jonka takia kaikissa käännöksissä saa koppakärryjen kanssa olla paljon tarkempana kuin nopeasti ja helposti kääntyvillä valjakkokärryillä.


Ajon jälkeen veimme ponit takaisin talliin ja istuimme alas kahville. Olimme niin kovia rupattelemaan, että kahden tunnin kurssimme venyi lopulta melkein kolmituntiseksi. Voi siis sanoa, että viihdyimme.

Troijan hevonen kävi kesäkuun alussa kokeilemassa kahden ratsastustunnin ja siis yhteensä yhdeksän ratsastajan voimin uutta ratsastuskoulua Itä-Helsingissä. Paikka osoittautui kaikkien mielestä oikein mukavaksi ja idylliseksi. Tallit oli vastikään remontoitu ja uusiin varusteisiinkin oli selvästi investoitu. Hepat laidunsivat tyytyväisenä tarhoissaan, mistä ne haettiin sisälle ennen tuntia harjattavaksi ja satuloitaviksi. Oikein pätevä uusi vaihtoehto siis Itäisen Helsingin ratsastuskoulutarjontaan.
​
Ratsastuskoulun kotisivujen sanoin (http://www.karlvikinratsastuskoulu.fi/):
”Karlvikin Ratsastuskoulu sijaitsee Helsingin Östersundomissa, aikaisemmin Sipooseen kuuluneella alueella. Tarjoamme arkipäivisin tehokkaita pienryhmätunteja aikuisille ja nuorille. Käytössämme on 20 x 40m maneesi sekä 20 x 60m valaistu ulkokenttä. Kartanon ja tallin alueella on mahdollista maastoilla idyllisissä maisemissa. Ratsastustuntimme ovat pienryhmätunteja (max. 6 ratsukkoa). Tunneillamme saat ammattitasoista, kannustavaa ja yksilöllistä ohjausta. Tuntiratsuina toimivat osaavat ja työhönsä motivoituneet isot ponit ja hevoset. Tarjoamme ratsastuksen opetusta kaikentasoisille ratsastajille. Perheen pienimmille ei tällä hetkellä ole tunteja opetushevosten suuren koon vuoksi. Tarjoamme tulevalla syyskaudella ratsastustunteja myös lauantaisin. Karlvikin Ratsastukoulu on SRL hyväksymä ratsastuskoulu, jossa on  koulutettu henkilökunta, toimintaan soveltuvat hevoset ja ponit, turvalliset puitteet sekä kaikki ratsastajat vakuutettuina. ”

Tunnin jälkeen jaettiin Facebookissa lyhyet kommentit fiiliksistä:
Emma: ”Mukava paikka, vastarempatut tilat! Menin Kakku-ponilla, joka oli todella herttainen tapaus. Opetus oli tarkkaa. Tykkäsin! Lisäys: Kakku oli just sopivan eteenpäinpyrkivä ja sillä oli mukavat askeleet. Aluksi oltiin vähän jännittyneitä ja juostiin alta pois, mutta kun yhteinen sävel löytyi, niin oli jo oikein kivaa ja tyytyväistä menoa! Tunnin tehtävinä ravi-käyntisiirtymät, ravi-laukkasiirtymät ja pääty-ympyröitä & 10 m voltteja.”

Hanna: ”Meitä oli siis 5 henkeä mukana tunnilla, ja opettajana toimi Laura Nikkinen. Mulla oli hevosena Zorro, joka oli rautias pv tms. (tunnen yhden just samannäköisen budjonnyn, joten liekö joku vastaava). Hevonen oli kyllä ehkä yksi jäykimmistä ja laiskimmista, joilla on ratsastanut tosi pitkään aikaan. Yhtäkään askelta ei saanut ilmaiseksi, ja heti jos lopetti ratsastamisen tahti hyytyi aivan täysin. Mun oma ratsastus muuttuu tommosilla hitailla hevosilla rumaksi, kun yritän liikaa saada hevosta liikkumaan eteenpäin -> istunta ja kaikki avut kärsii pahemman kerran. Ihan muutama semihyvä hetki, mutta ei niin että oisin lopputunnista voinu sanoa olevani tyytyväinen siihen, miten sain hepan liikkumaan… mutta hyvästä treenistä tunti kyllä kävi! Vatsalihakset sai töitä. Opettaja oli myös mukava ja osaava, ja talli vaikutti muutenkin kivalta. Eikä 30€:n hinta ollut kovin paha.”

Päivi: ”Ihan kiva mesta. Sain vaan liian pienen arabin ja etsin hiki päässä pohkeitani koko tunnin. En löytänyt, vähän kävi sääli heppaa, joka ilmeisesti oli pitkälle koulutettu. Jollain lyhyemmällä tyypillä kenties näppärä peli.”


Laura: ”Itse menin tunnilla Daisylla joka oli sellainen noin 172 cm säkäinen pv-tamma. Kaasu ja jarru löytyi, mutta ratti/ohjaustehosteet oli välillä pois päältä. Eli ihan hyvä oli pähkäillä vaihteeksi hevosen kanssa jolle tää ratsun elämä ei ole niin yksinkertaista ja aina ei kaikenlaisia merkkejä voi ymmärtää. Kivasti meni siis ja vähän ehkä alkoi löytyä sitä oikeinpäin menoakin.. Daisy taisi ollakin näistä meidän tunnilla menneistä ratsuista se vähiten koulutettu vaikka olikin jo kymmenen vee, monet muut menis kait pyhät yrjöt jos pyytää ja ainakin vaihdot. Ope antoi kyllä hyviä neuvoja ja ne auttoi selkeästi oman ratsun ratsastamisen kanssa. Jos itse asuisin lähempänä, voisin hyvin kuvitella käyväni tuolla kursseilla silloin tällöin. Hevosista ja varusteista pidettiin hyvää huolta ja hevot saa tarhata ulkona varmaan suurimman aikaa. ”

Tuuli: ”Paikka oli kyllä kivasti remontoitu. Itsellä ratsuna oli pv-tamma Kata, joka ilmeisesti on mennyt 120 luokkia Puolassa tms?
Kata osoittautui peruskivaksi hevoseksi, jolla oli tuntihevoseksi yllättävänkin iso ja elastinen, joskin hyvin pehmeä ravi. Tamma olisi hyvin mielellään puksutellut kaula kaarella kuolaimen alla isoa ravia ja laukkaa ja kun yritin sitä sieltä korjata ylemmäs ja vähän kootummaksi meni tammalla herne nekkuun. Esitettiin kivojakin pätkiä ja sitten niitä joka ilmansuuntaan vängerryksiä ja pään heittoja Laukassa annoin tamman liikkua vähän pidempänä kun ope sanoikin jo etukäteen että laukassa sen on vielä vähän hankalampi koota. Mukava ope ja ihan ok opetuskin, mutta täytyy kyllä sanoa että tylsin alkuverkka varmaan vuosiin. Olisin kaivannut jotain muuta kuin kevyttä ravia ja pääty-ympyröitä. ”

Anni-Sofia: ”Menin Zorrolla ja oikeastaan tosi samanlaiset fiilikset kuin Hannalla kyseisestä ponista. Tunti oli oikein kiva ja tehokas, vaikka en ratsusta niin välittänytkään. :D”

Silja: ”Mulla oli sama poni kuin Emmalla eli Kakku. Hauska veitikka. Alkutunnista oli melkoinen tuittupää, mutta varsinkin lopputunnista ihana! Tosi reipas ja yritteliäs poni (hieman siis osaamaton vielä). Opetuksesta tykkäsin! Selkeitä konkreettisia ohjeita ja myös positiivisia kommentteja, joita aika harvoin tulee! Laura (=ope) kehui, kun istui suorassa, jalat paikallaan tms. Paikkana aika idyllinen ”

Heidi: ”Eilinen tunti oli ihan jees! Tosin taisin saada saman pikkupollen kuin Päivi ja sain myös etsiä pohkeitani koko tunnin ajan. Adleris on ilmeisesti aika osaava kaveri, harmi vaan, että tunti meni oikeastaan etsiessä omia pohkeita ja tottuessa heppaan. Välillä yhteistyö sujui paremmin ja kun pollen sai liikkumaan oikein, niin se oli oikein kiva! Mutta sai kyllä tehdä töitä koko sen tunnin ajan.  Komppaan Siljaa, paikka on idyllinen ja opettaja antoi kaikille tasapuolisesti hyviä vinkkejä!”

Katja-Emilia: ”Mulla oli sama heppa kuin Tuulilla eli Kata, joka oli oikein kiva ja reipas. Tunnin haastavuus oli siinä että oon ollu poniratsastaja jo reilun vuoden ajan ja Katan isot liikkeet tuntu ihan valtavilta. Oman istunnan ja olemisen etsimistä siis. Ope oli musta pätevä ja vinkit hyviä. Tehtävät aika perus, ei mitään kauheen innovatiivista, mutta toimivat.”

Päädyin joskus kauan aikaa sitten Ratsutalli Kolmikulman sivuille netissä surffaillessani. Lueskellessani tallin ja hevosten esittelyjä tulin vakuttuuneeksi siitä, että tuolle tallille on päästävä kokeilemaan. Hevoset vaikuttivat laadukkailta ja opetus olisi maksimissaan viiden hengen ryhmissä.
Varasin tunnin Kolmikulmasta ja ratsastustunnille haluavia olisi ollutkin paljon enemmän, kuin tunnille mahtuvat viisi ratsastajaa. Mukaan tunnille saatiinkin sitten tallilla aktiivisesti käyvä Hanna, joka opasti meitä tallin käytännöissä. Hannan ratsu odotti tallissa satuloimista, muiden ratsut olivat edellisellä tunnilla hyppelemässä esteitä.
Perjantai-iltana oli kipakka pakkanen, ja sen huomasi, vaikka maneesissa ratsastimmekin. Ihmettelin opettajalle ääneen, että miksi maneesin ovi on auki. Hän vastasi että se on jäätynyt paikoilleen, eikä sitä saa kiinni..
Ratsuina olivat minulla  Hoffa, Hannalla Arttu, Hanna S. Jasmi, Riinalla Brass ja Maijalla Maija.  Tunnin alkaessa jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle tekemään käynnissä väistöä ympyrän avoimella sivulla, jonka jälkeen käynnin pidentämistä toisella sivulla. Hoffa tuntui mukavalta ja sitä saattoi työstää pehmeäksi edestä. Ravi olikin sitten jotain aivan muuta. Ensimmäiset raviaskeleet kun oli ravattu, niin en voinut olla ajattelematta muuta, kuin että tämä on heittoistuin. Ravi oli iiso ja kaikki energia meni kyydissä pysymiseen.  Olen sentään ratsastanut useita vuosia..  Jatkoimme koko tunnin ympyräharjoituksia opettajan neuvoessa kaikkia tasapuolisesti. Mitä nyt vilkuilin muita, niin näytti hyvin menevän.
Tunti oli hyvä kokeilutunti, tehtiin tehtäviä, mutta ei mitään ihmeellisyyksiä. Hoffasta en saanut paljon irti, mutta heppa tuntui mukavalta ja yhteistyöhaluiselta. Ensimmäinen kerta uuden hepan kanssa, ei voi olettaa että heti osaisi ratsastaa. 
Anna-ope oli mukava, talli siisti ja hevoset hyvinhoidettuja ja osaavia. Olisi siis kiva mennä uudestaankin kokeilemaan.
Kirjasi: Elisa

Troijan porukalle järjestyi CR-istuntatunnit Aktiivitallille Inkooseen tiistai-illoiksi. Ratsastajia tunneilla on käynyt yhteensä noin tusinan verran, ja vaikka tallireissut tuntuivat pimeinä talvi-iltoina välillä todella raskailta, on tuntien anti Tiina Virtasen opeissa ollut kaiken vaivan arvoista. Neljän ratsastajan ryhmässä ja tallin suuressa maneesissa on ollut suorastaan ylellistä harjoitella.
Tunnit ovat olleet rauhallista oman tasapainon, rentouden, jouston ja rytmin etsimistä satulassa. Kanssaratsastajan huomio tuntien ”zenmäisyydestä” on todellakin kuvaava: tunnilla saatetaan kevennellä menemään jotain hyvin yksinkertaista tehtävää, ja tekemisen rauhan keskeyttää välillä vain Tiinan sanat ”Huomaatko Hanna, että [lisää tähän joku erinomaisen osuva huomio istunnasta ja asennosta]…” Tiina saattaa toki myös tarvittaessa ohjata ihan kädestä pitäen tai jalassa roikkuen ratsastajan kehoa oikeaan asentoon – suoruus voi todellakin olla hämmentävän vaikea asia.
Edellisellä tunnillani sain omasta pyynnöstä ratsukseni lehmänkirjavan ja oikein kiltin Lurjus-ponin, joka osoittautui ehdottomasti miellyttävimmäksi poniksi, jolla olen koskaan saanut ratsastaa. Teimme alkuun voltti- ja kiemurauraharjoituksia, joissa tehtäväni oli keskittyä omaan erityisongelmaani eli painon valumiseen ulos kaarteessa. Samalla yritin keventää ponin kipittävää ravia paremmaksi, ja lopulta ravi tuntuikin hyvältä. Tunnin merkittävin oppi itselleni liittyi kuitenkin tuntuman pitämiseen. Tiina tarttui ohjastuntumaani todeten, että se on tasainen mutta pitää kuitenkin jollain lailla käsijarrua päällä. Niinpä sain tehtäväkseni pohtia, kuinka voin keventää tuntumaa pidentämättä ohjaa. Kevyempää kättä hakiessani sain huomata, kuinka Lurjuksen ravi todellakin vapautui jarrusta, vaikka en muuttanut ratsastuksessani mitään muuta kuin pehmensin otetta ohjasta. Tämä ahaa-elämys yksinään on minulle aivan riittävä palkinto kymmenen CR-tunnin päätteeksi… olkoonkin, että sen opin sisäistämiseksi sitten riittääkin työnsarkaa varmasti muutamaksi vuodeksi.
Ensi syksynä jatketaan toivottavasti yhteistyötä Tiinan ja Aktiivitallin kanssa.

Kirjoittanut Hanna

Ajoimme sunnuntaina Satun kanssa gps:n turvin Jokirannan ratsastuskoulun auringossa kylpevään pihaan. Aitauksissa olevat hevoset olivat kuin suoraan lännenelokuvasta! Vastassa meitä oli Leena vaaleanpunaisessa kissapipossaan ja kotiuiduimme nopeasti tallille rennon rupattelun myötä. Seurasin mielenkiinnolla, kuinka hevoset joggasivat tarhasta päästettyä yksinään suoraan pilttuisiinsa! Tätä ei ihan joka tallilla näe.
Ratsuiksi meille oli valittu tammat Chili ja Flame. Chili on puoliksi malopolski ja puoliksi quarter,  Flame tallin uusi tulokas – quarter Belgiasta. Olimme molemmat Satun kanssa ensikertalaisia lännenratsastajia ja mahanpohjassa kutkutti mitä tuleman pitää.. Satulat olivat suuret ja painavat, suitsista ”puuttui” turpahihna ja ohjina oli kaksi erillistä hihnaa. Satulan suuresta nupista oli helppo vetää itsensä selkään ja liikkeelle lähdettiin pitkin ohjin alapohkeita kevyesti antamalla.
Opettajana meillä oli tallin omistaja Pirjo, joka on lännenratsastuksessa kilpaillutkin menestyksekkäästi. Hän painotti selkeiden ohjeiden antamista hevosille ja ihan alkuun meidän olisi unohdettava kaikki mitä olemme oppineet ratsastuksesta siihen mennessä  Se oli myös totta! Hevonen pysähtyi tiiviisti satulaan istumalla ja jos pohkeita irroittamatta teki kantapäillä pientä liikettä, hevonen lähti peruuttamaan. Piti siis tietää jo pysähtyessä haluaako lähteä seuraavaksi eteen- vai taaksepäin, sillä jos pohkeet ehti vapauttaa tuntumalta pysähdyksen jälkeen niin peruutus ei enää tullut kyseeseen. Ohjilla ei tehty oikeastaan mitään koko tunnin aikana, mutta pysäyttäessä sai käyttää myös ääntä apuna. Hevonen seisahtui käskyllä ”Wou” (kannattaa siis olla tarkkana missä yhteydessä sitä käyttää!).
Tuntimme teemana oli pysähdykset, kääntymiset (eli suunnan vaihdot siten, että hevosen takapää menee etupään ympäri) ja peruutukset eri askellajeista: käynnistä, jogista ja laukasta. Laukan nosto suoraan peruutuksesta kesti aikansa hoksata! Mutta muutamien yritysten jälkeen alkoi laukkakin nousta oikein ja samalla nousi hymy huulille. Ihan mahtava tunne hallita hevosta niin pikkiriiiiikkisin avuin! Hevosta käännetään avaamalla se puoli jonne ollaan kääntymässä, eli juuri päinvastoin kuin eurooppalaisessa tyylissä.. myös painon jakamisella on paljon merkitystä. Välillä oma pää ja ruumis tuntui olevan todella ristiriidassa keskenään, kun pää kuunteli opettajan ohjeita, mutta ruumis toimi selkärangasta tulevien ohjeiden mukaan eurooppalaisin käskyin.. Ihan kuin jollain steppitunnilla, jossa pitäisi olla juuri sillä toisella puolella lautaa ja vetää jalat ristiin laudan päältä ei sivulta eikä alta ja sitten kädet ilmaan alakautta takaa ei edestä…?! Hetkeksi oli pakko pysähtyä ja koota ajatuksiaan siitä, mitä on tarkoitus tehdä.
Teimme myös pohkeenväistöjä, mutta tunnin jälkeen molemmat epäilimme vahvasti olimmeko oikeasti saaneet hevosia kertaakaan menemään väistöä ainakaan paria askelta enempää..
Tunnin ratsastus meni nopeasti. Chili oli todella lempeä ratsu ja tykkäsin kovasti. Vaikka ensimmäinen kerta tuntui vaikealta, paljon vaikeammalta kuin eurooppalainen, niin ehdottomasti haluan lähteä uudestaan…

​Upeaa! Ja niin rentoa  -Tia

Tarkoitukseni ei ollut valita estetuntia tutustumiskerraksi Primus-tallilla, mutta lähdin mukaan koska ryhmään tarvittiin täydennystä. No, nyt sitten mentiinkin vain puomeja ja yhtä estettä (joka oli pieni tai hieman isompi ratsukosta riippuen), ja varsinaisella esteradalla hypitään vasta ensi viikolla.
Kuuden hengen ryhmästämme olin kokemattomin vain vuoden ratsastuskoulukokemuksellani, vaan eipä tuo tuntunut ketään haittaavan: tunnilla jokainen tekee juttuja rauhassa oman tasonsa mukaan itselleen sopivalla ratsulla. Oma ratsuni oli Likka, joka on vallan söpö karvapalleroinen. Ilmeisestikin Likka on pomminvarma polle kokemattomallekin kyytiläiselle, mutta minusta hän vaikutti kovin reippaalta verrattuna tuttuihin opetushevosiin vakkaritallillani. Tämä eka kerta menikin osaltani uutta paikkaa ja vieraita ratsuja ihmetellessä, ja siinä sivussa sitten yritin vähän ratsastaakin. Eli siis puomeja mentiin ravissa, ja kevyttä istuntaa harjoiteltiin. Saimme myös treenata jalustinhihnojen varassa seisomista, mikä taisi mennä kaikilta ihan mallikkaasti vaikka pientä kremppaa valiteltiinkin.
Uuteen talliin tutustuminen kävi helposti troijalaisten kivassa seurassa, ja autokyyditkin juna-asemalta tallille järjestyivät sopivasti – yksin ei Oittaalle olisi ehkä tullut lähdettyä. Toukokuussa palaan remmiin vielä kaksi kertaa. Mukavaa estetuntia kaikille ensi maanantaina!
Tunnista tällä kertaa kirjoitteli Hanna

Perhosia pyöri yhden jos toisenkin vatsassa siinä vaiheessa, kun tapasimme kuuden jälkeen Espoon keskuksen asemalla. Aika monella muullakin kuin minulla tuntui olevan enemmän tai vähemmän aikaa siitä edellisestä oikeasta ratsastustunnista, joten se hälvensi huolta siitä, että mitenköhän sitä pärjää, kun viimeiset neljä vuotta on tullut paria kolmea poikkeusta lukuunottamatta ainoastaan maastoiltua, ja edellisenä keväänä Harjussa käydyn kahden tunnin ”kurssin” jälkeen tyly tuomio oli, että menes tyttö harjoitteleen puolipidätettä…

Asemalta kaksi autoilevaa troijalaista kuskasi joukkiomme perille Oittaalle, jossa olimmekin hyvissä ajoin n. 40 minuuttia ennen tuntimme alkua. Ehdimme ihastella muutaman minuutin tallia ja heppoja, kunnes ratsastuksenohjaaja Pirita saapui paikalle ja esitteli pikaisesti paikat ja jakoi meille hevoset. Itse en ollut vielä ehtinyt edes vilkaista omaa ratsuani, kun talliin sisään pöllähti huolestuneen oloinen naishenkilö kännykkä korvalla ja kyseli paikan katuosoitetta. Kävi ilmi, että maneesissa oli sattunut pieni äksidentti, jonka tuloksena ratsastuksenopettaja Kikka Suomio lähti ambulanssikyydillä sairaalaan tsekkaukseen.
Alkuhärdellistä huolimatta pääsimme melkein ajoissa hevosinemme maneesiin ja Piritan ohjaukseen. Oma ratsuni oli Rocky-niminen suomenheppa, pieni ja pörröinen, ja myös hyvin herkkä. Varustukseen kuului normisysteemeiden lisäksi silmälaput, sillä herkkänä hevosen Rockylla oli tapana tuijotella lähes kaikkea, maneesin seinistä lähtien. Erinäisten ”etujalat levällään ja kaula alhaalla”- tyylisten pysähdysten ja väistämisten jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua, ja Rockyn hyvät ominaisuudet, mm. herkkyys, keveys ja mukavan pehmeät ja eteenpäin rullaavat askellajit pääsivät esiin.
Tunti sisälsi paljon ympyrällä ratsastusta, kevyttä ravia ja siirtymisiä, mikä sopi hyvin meille kaikille taukoa pitäneille. Siitä huolimatta alkoi suurimman osan kunto pettää lopputunnista, kun pääsimme laukkavaiheeseen. Heppani tehdessä pienen ylimääräisen spurtin laukassa olin ainakin itse jo lähellä satulasta suistumista sanan varsinaisessa merkityksessä, kiitos liukkaan oloisen yleissatulan ja pienen ratsun, jonka selässä pitkäkoipisena ja isoihin & massiivisiin koulujyskyihin tottuneena en oikein löytänyt tukevaa asentoa koko tunnin aikana.
Oman ratsuni omalaatuiset edesottamukset veivät käytännössä huomioni lähes täysin, joten en tunnin aikana kovin paljoa kerennyt vilkuilemaan muita. Yleisesti ottaen kuitenkin näytti siltä, että kaikki hevoset olivat varsin hyvin ratsastettuja ja osaavia, ja että tunnilla todella sai paljon hyviä ja yksityiskohtaisia neuvoja juuri sen oman ratsun ja oman taitotason huomioon ottaen. Kaikki tuntuivat olevan hyvin tyytyväisiä koetuntiin, ja jäimme onnellisina & innokkaina odottamaan vakitunnin varaamista. Seuraavalla viikolla tuo odotettu ilouutinen saapuikin, ja samalla kuulimme helpotukseksemme, että edellisen viikon päähän osunut potku ei ollut onneksi aiheuttanut aivotärähdystä vakavampaa vammaa Primus-tallin ratsastuksenopettajalle Kikalle.

tunnista kirjoitti Minttu