Troijan Hevonen – Helsingin yliopiston hevosharrastajat perustettiin tasan 14 vuotta sitten. Vuosiin on mahtunut monen monta hevostapahtumaa niin näiden ihanien nelijalkaisten eläinten kanssa kuin niitä ilman. Troijan 14-vuotinen taival sai viime viikolla uuden alun, kun Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi liittymispyynnön, ja Troijasta tuli virallisesti Troijan Hevonen ry. Toivottavasti Troijalla on vielä monen monta vuotta edessä yhdistyksenä!

Tänään, Troijan syntymäpäivänä, kuusi troijalaista sekä teralaista ratsastajaa kokoontui Stall Solbackaan yhteisen estekurssin äärelle neljättä kertaa. Tänä keväänä Solbackassa järjestetään kolme kuuden kerran kurssia, joista tämä ensimmäinen on esteitä (80-90cm), toinen koulukurssi (HeA kanget) ja kolmas jälleen esteitä (60cm).​

Kurssin ensimmäisellä kerralla tutustuimme kurssihevosiimme puomien ja kavalettien kanssa. Kaikki kurssilaiset olivat tyytyväisiä hevosiinsa ja yhteistyö ratsukoilla sujui, joten kaikki kurssilaiset saivat luvan ratsastaa kyseisillä hevosilla koko kurssin ajan. Toisella kurssikerralla teemana olivat tempo sekä kääntäminen, ja viime viikolla harjoittelimme samalla teemalla. Tällä kertaa saimme kuulla loppujen kurssikertojen keskittyvän radan ratsastamiseen.

Tunti alkoi tapansa mukaan itsenäisellä verryttelyllä ravissa ja laukassa. Verryttelyssä meitä on ohjattu tekemään ympyröitä, kiemurauria sekä väistöjä löytääksemme ratsujemme nappulat ja saadaksemme ne hereille. Tämän päivän harjoituksia havainnollistava kuva tekstikappaleen alla. Sileän verryttelyn jälkeen tulimme yksitellen ristikon (1, tummansininen) kahdesti. Kolmannella kerralla jatkoimme ristikolta kolmen askeleen pysty – pysty -sarjalle (2, punainen – ruskea). Tämän jälkeen hyppäsimme tehtävänä vielä loputkin esteet, jonka jälkeen tulimme kaikki esteet ratana. Kaikilla tunnilla olijoilla sujui hyvin, ja ratsastajat olivat päivän suorituksiin tyytyväisiä. Ensi kerralla jatkamme samaa rataa, saa nähdä mitä jännää opettaja keksiikään!

Terveisin,
​Meeri

Perjantaina 14.3.2014 osallistuin Primus-tallilla Troijan Hevosen ratsastajien estekisojen 70 cm luokkaan Davidilla. Harkitsin 90 cm luokkaa ja jätin päätöksen viime kädessa Maijulle ja kuten aina ennenkin, hän tiesi, mikä on meidän taso tällä hetkellä. Olen kilpailuhenkinen, pakko se on myöntää. Koen sen niin, että mun mielestä on vaan upeeta onnistua, ja se riittää sitten mihin riittää. Silti perjantain kaikesta ihanuudesta mun arvojärjestys on ehdottomasti tämä:
1) Onnistunut rata! Olin todella iloinen, etten omalla ratsastuksellani pilannut hienon hevosen rataa. Meinattiin uusinnassa kaatua kurvissa, mutta tuomarikin sanoi, ettei se ollut kenenkään vika ja videollakin siltä todella näyttää.
2) Lady ryttare palkinto. Maiju arvasi oikein kun totesi, että Katja taisi pyörtyä kun mulla kesti hetken ennen kuin pääsin takaisin tuomarin luokse. En tosin pyörtynyt, mutta olin kyllä hämmentynyt kunniasta. Sopersin siinä tyyliin kauneinta mitä mulle voi siinä tilanteessa sanoa eli tulkintana olla tuomarin mielestä sen illan erikoispalkinnon arvoinen. Viimeksi kun kisasin Troijan estekisoissa, meinasin suunnillleen murtaa peukaloni kun ratsastin niin luokattoman huonosti sen radan ja David teki kaikkensa, että päästiin yli esteistä huonojen teiden ja surkean rytmin sotkemana.
3) Sininen rusetti eli hieno toinen sija. Vaikka olenkin kilpailuhenkinen ja kerään mielelläni eri värisiä rusetteja, mun mielestä tärkeintä on itsensä ylittäminen ja tässä tapauksessa muutaman esteenkin  Nostan hattua kaikille teille, jotka osallistuitte ilman mitään harjoittelua ja/tai teille uudella hevosella kisaan. Se on varmaan ainakin osittain sen hienon tunnelman ansiota mikä mielestäni on aina Troijan kisoissa. Yhdessä nautitaan tästä upeasta harrastuksesta ja tsempataan toisiamme! Kiitos, että sain taas olla siinä mukana.


-Katja


Tuomarina toimi Reino ”Pulmi” Malm
Luokka 1: 50cm A.1.0 — kaikille puhdas rata
1) Anis – Fauna 53,00s
1) Outi – Goody 54,45s
1) Susanna – Lukas 55,75s
1) Paula – Sacce 56,03s
1) Mika – Pate 56,03s
1) Sanni – Goody 58,59s
1) Eva – Forella 64,81s
1) Kalle – Lukas 65,95s

Luokka 2: 70cm 367.1
1) Johanna – Biine 27,13s
2) Katja – David 27,47s
3) Aurora – Pete 27,75s
4) Fia – Ibi 28,09s
5) Aino – Lucy 28,32s
6) Sari – Concord 30,09s
7) Mika – Pate 30,41s
8) Kirsi – Concord 32,40s
9) Hertta – Leo 38,41s
10) Mia – Kamu 40,31s
11) Emma – Tino 4vp (58,00s)

Luokka 3: 90cm 367.1
1) Susanna – Mystery 30,40s
2) Kati – Cartini 32,94s

​Lady ryttare: Katja

Troija järjesti keväällä 2010 Primuksella torstaisin muutaman tunnin kurssipaketteja erilaisin teemoin. Osallistuin estetunneille teemalla kontrolli. Tunnit oli kivoja ja hitsin tehokkaita, tehtävät ihan super vaikka isoja ei hypättykään. Viimeisellä tunnilla mieleni valtasi valtava hämmennys, jota kuvailee ehkä parhaiten alle kopioimani Facebookin statuspäivitykseni ja sitä seurannut kavereiden myötätunto ja yritys auttaa. Olkaapa hyvät:
​
Statuspäivitys to klo 22.25: Varoitus: Aivokapasiteetti vähissä, älä yritä prosessoida yli yhtä asiaa kerrallaan. Ei se onnistu kuitenkaan.
Seurannut keskustelu:
Minä: Lisäselvitys: vauhtia, pidätä, käsi rauhassa, pidätä, älä nypi, vauhtia, rauhassa, liikettä, älä hösää.. En vaan tajua siis.
A: Kuulostaa jotenkin tutulle myös omalta kohdaltani…. aina voi kuitenkin yrittää…:=) Kellä menit, Juuli?
Minä: Juulilla joo.. lyhyen sivun keskeltä kokorataleikkaan alkuun se ei liikkunut, sitten se starttasi liikaa ja häsläsi (ja minäkin =), ois pitänyt rauhoittaa käsi ja lopettaa nyppiminen mut pidättää samaan aikaan ja olla itse rauhassa ja kaarteen jälkeen ottaa taas kiinni, mutta kannustaa se seuraavalle esteelle mutta olla silti rauhassa.
Mä en siis vieläkään tajua =D
A: Mä”törötin” kans eilen vastaavalla tyylillä (tosin se oli vaan puomitunti)  Ehkä me sit joskus vielä tajutaan :=) Kikkakin sanoi mulle viime la-tunnin päätteeksi, ”kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa, yksi asia kerrallaan” 
Minä: Hahaahaa =D Niinpä niin, tuollainen vähän säälivä olo siitä varmaan tulee, kun katsoo meidän ainaista yrittämistä. Pään päällä näkee ajatuskuplan, johon mahtuu se yksi asia kerrallaan..
A: Joo, mä oon kyl välillä miettinyt että pitäiskö sitä siirtyä kokonaan ja tosissaan tuon ”puskaratsastuksen” pariin ja unohtaa tuo yrittäminen  Ladyriderista puskatädiksi :=)
H: Ei saa ajatella ja yrittää liikaa 
Minä: No mutta kun käsketään! Mä yritänkin olla ajattelematta ja yrittämättä ja vaan mennä, mutta ope ei anna =)
M: mäkin liityn jengiin, kun en todistetusti pysty ajattelemaan kuin yhtä asiaa (tehtävää, ts. tehtävän osaa) kerralla 

E: Kauan kuulutettu rutiini. Kun osa asioista tulee automaattisena niin sit tuntuu et pystyis tekemään montaa asiaa kerralla! 
H2: Marelle oli ihan eri heppa eilen, tosi ihku, mun uus suosikki! Pitäs vaan sitä laukan ratsastamistakin harjoitella lisää ja paljon. Siitä kai se myös Juulimuulilla on usein kiinni, kun eka se himmailee ja sit ampuu esteelle.
Minä: No mutta en vaan ymmärrä kun en ole koskaan kokenut, että miten se vauhdikas eteenratsastus rauhoittaa esteelle lähestymistä? Nyt kuulin pariinkin kertaan eri ihmisille puhuttavan siitä, että ns. rynnivää hevosta pitäisi ratsastaa pohkeella, jotta se hyväksyy ja antaa ihmisen säädellä vauhdin. Pirita myös jo alkuverkassa mulle siitä sanoi: ”vauhtia nyt jo siihen, ettei se sitten esteillä ala rynnimään”.
Mutta mulla ei ole sellaista kokemusta, joka tukisi tätä, vaan päinvastaisia. Nythän sekin selvisi, että en edes osaa pyytää hevosta liikkumaan eteen oikein vaan olen liian terävä, joka vain lisäsi Juulin hösäämistä.
Olen tässä pari vuotta yrittänyt kovasti opetella olemaan napakka ja terävä eteenpäin pyytävien apujen kanssa, kun ennen olin hidas enkä vaatinut reaktiota tarpeeksi nopeasti. Mutta nyt se oli väärä tapa. Olisi pitänyt vaan olla pohkeet kiinni vaimikäsetermiolikaan…. See more
Jep jep, jokainen hevonen on erilainen ja tilanne esteillä on erilainen ja Juuli on vielä tuommoinen pieni ja herkkä tyyppi. Kyllä selkeästi huomasin eronkin, kun rauhoituin itse ennen estettä, että jotain sentään opittukin. Siihen häsäämiseen lähtee vaan automaattisesti ja huomaamatta mukaan =)
Kriisistä kriisiin, huhheijaa..
H2: Ellu on mulle sanonut, että kovaa saa mennä kunhan menee koko ajan kovaa, koska silloin ei enää ammuta vaan mennään tasavauhtia. Rytmikkään ja terävän laukan ridaaminen on kyl tosi vaikeaa, ja etenkin Juulilla kun se on sellainen hätäilevä pikku silakka.
Minä: hätäilevä pikku silakka =) Se on kyllä aika huvittava tapaus, omapäinen ja kipakka. Pitäisi päästä sänkkärille ensin laukkaamaan höyryt pois (tai lopuksi?)
Mun pitää soittaa tai kirjelmöidä Piritalle nyt ja pyytää sitä selittämään asioita. Tässä on ongelmia, koska
A. lähden niin helposti hevosen fiilikseen mukaan (löysä/reipas/hätäilevä jne.)
B. en osannut lukea hevosta ja sen myötä reagoida oikein… See more
C. en pysty noudattamaan parin sekunnin sisällä kahta vastakkaista ohjetta
D. en vaan osaa ja pysty =D

Mutta jos nää asiat nyt selviäisi, niin saattaisi aueta jotain ihan uutta.. Tuntuu, että tuolla puhuttiin nyt semmoisista perustavaa laatua olevista asioista, joita mulle ei ole koskaan aukaistu, ohjeistettu tekemään mutta ei avattu mitämiksimiten.
Hemmetti, kun pääsis nyt heti vaan parille estetunnille ja just Juulilla!
A2: En nyt oikein saanut selvää, että oliks teillä kuitenkin kivaa, vai pelkkää kriisiä ja kipuilua? =D
Minä: Kivaa oli =D !
M: Mä komppaan Hannaa siinä, että esteillä varsinkin tavoite on tasainen mutta yllättävän reipas tahti, pelkästään sillä terävällä mutta rytmikkäällä laukalla pystyy hyppäämään helposti ratoja tonne ainakin metriin asti, jos siis on joku normikapasitettinen heppa kyseessä.
Osa tosta sun hämmennyksestä Kanerva voi johtua siitä, että sulla ei ehkä ole vielä sitä kunnollista tietoa siitä reippaan ja tasaisen laukan fiiliksestä, mihin pyritään. Ja ohjeet tulee nopeessa tahdissa, kun asiat muuttuu radalla nopeessa tahdissa. Eli esteen jälkeen joillain hevosilla on tapana helposti kiihdyttää, siksi siinä pitää ottaa vähän kiinni (tai siis olla päästämättä), mutta ei liikaa, koska sen jälkeen tulee yleensä kaarre, jossa vauhti ja laukan energia automaattisesti yleensä putoaa, joten kaarteessa pitää yleensä aina ratsastaa vähän eteen, tai ainakin olla valmiina tekemään niin. Estesuoralle tultaessa ei taas pitäis tehdä enää mitään, eli laukan ym. pitäis olla kunnossa siihen mennessä. Osa hevosista saattaa helposti kiihdyttää siinä estettä lähestyttäessä, joten niitä saattaa joutua vähän pidättämään. Mutta senkin pitäis olla sellasta passiivista ”en nyt vaan anna sun mennä” -tyylistä, kuin että otettais vauhtia oikeesti pois, tai tehtäis ylipäänsä mitään kovin suuria liikkeitä suuntaan jos toiseenkaan. Eli kaikki kiini-etten-kiinni-jutut pyrkii siihen, että olis se samanlainen tasainen energinen laukka läpi koko radan/tehtävän…. See more
Mutta sitten pitää tietty löytää jokaiselle hevoselle se sopiva apujen nopeus/hitaus/voimakkuus. Ja saada jokaisen hevosen kanssa se fiilis, mikä on sopiva laukka niille. Harjoittelemalla se vaan tulee, toistoja toistoja toistoja…. 
E: Minttu osas hienosti selittää asian! Tasanen laukka ja vauhti, ja se askel esteellehän pitäis nähdä jo kaukaa, ettei juuri ennen estettä tule turhia kiihdytyksiä /jarrutuksia. Joku on joskus sanonut, että 3 askelta ennen estettä ratsastajan pitää olla hiljaa ja odottaa, koska silloin on vaikee tehdä enää mitään. Itse miellän sen niin, että tossa vaiheessa tietenkin jalat kiinni, mut käsi valmistautuu myötäämään…

Kesän hikisin viikko sattui juuri Troijan estekurssiviikolle, mutta eipä tuo enää turvaliivin aiheuttamaan hikoiluun paljoa voinut lisätä. Ainakin saimme kauniit rajat käsivarsiin näinä kuumia kesäiltoina.
Kurssin opettajana toimi Pirita. Ratsastajilla oli erilaisia estetaustoja, mutta kaikki halusivat treenailla perusratsastusta ja sitä myös saimme, kukin oman osaamisen mukaan. Ensimmäinen päivä aloitettiin tasaisen kevyen istunnan hakemisella ja kontrollin saamisella. Matalien esteiden väliin piti ensin tehdä siirtyminen ravista käyntiin ja myöhemmin voltti. Parina päivänä treenasimme erityisesti erilaisia lähestymisiä esteille, kaarevaa, vinoa sekä pitkää ja suoraa. Pohdimme millaista tukea ja apua kukin hevonen tehtävässä tarvitsee, miten ratsastajan tulee millaiseenkin reittiin valmistautua ja miten istunnalla vahvistetaan sitä mitä kulloinkin halutaan.  Treenasimme myös laukan sovittamista suhteutettuun väliin ja monelle meistä vähän erikoisempia esteitä, kuten trippeliä ja okseria.
Viikko oli erittäin tehokas, tunneilla opitua puitiin teoriaosuuksilla ja samalla tutustuttiin esteratsastuksen teoriaan muutenkin. Itselleni kurssi oli todella tärkeä. Vähäisestä hyppykokemuksesta johtunut tajuton jännitys loppui lähes kokonaan ja esteiden hppääminen tuntui viimeisinä päivinä jo lähes rutiinilta. Liikkeeseen myötääminenkin helpottui, kun itse rentoutui selässä eikä vain odottanut hyppyä jäykkänä ja jännittyneenä. Samalla sai ajatukset siirtymään jo seuraavaan esteeseen, jolloin radan ratsastaminen helpottui huomattavasti. Onhan se helpompi suunnata esteeltä toiselle, kun ei jokaisen aidan jälkeen jää ihastelemaan helpottuneena hengissä selviämistä =)
Kerrotakoon vielä lopuksi, että Pirita sai minut hyppäämään lopuksi vielä elämäni toistaiseksi isoimman esteen. Jänistelin jättimäisen Mirjan selässä kun olisi ollut mahdollisuus mennä viimeinen rata vähän korkeammilla esteillä. Nössönä sanoin, että ”en minä kyllä selviä noin korkeista”. Lähtiessäni radalle Pirita kuitenkin pyysi minua tekemään vielä yhden laukkavoltin, jolta ensimmäiselle esteelle kaartaessani tajusin joutuneeni lievän petoksen uhriksi. Pirita oli piru vie nostanut ensimmäisen pystyn KORKEAKSI, ainakin 70 senttiin =)! Olen ihan slekä tätiratsastaja, kun tarvitsen tämmöisiä oveluuksia itseni ylittämiseksi…
Kurssista kirjoitti Kanerva

Puomitunnin jälkeen meillä oli vuorossa pienten (polvenkorkuisten) esteiden ylitysharjoitus. Edellisellä tunnilla olin ratsastanut pikkuisella Juulilla, ja nyt Ellu oli merkinnyt Hannalle ja Hannalle Emmyn ja Hatun josta saimme itse keskenämme valita. Hanna H oli mennyt edellisen tunnin Hatulla joten arvelin hänen haluavan jatkaa heidän alkanutta yhteistyötään, ja valitsin itselleni Emmyn. Emmy olikin minulle uusi tuttavuus, mutta olin kuullut hänestä vain pelkkää hyvää, joten olin jo etukäteen ilahtunut tästä hevosvalinnasta.
Emmy todella osoittautuikin mukavaksi ratsuksi: herkäksi ja rauhalliseksi luottopolleksi tällaiselle jännittävälle estetunnille. Ensimmäiset ylitykset tosin möngimme ravissa, ja Ellu muistutteli että hieman terävyyttä voisi menossa olla. Lopulta mentiin omasta mielestäni ihan kelvollisesti; Emmy kantoi vanhana konkarina melkein autopilotilla minut puomien yli ja vaihtoi tarvittaessa laukatkin kauniisti samalla kun itse yritin kuumeisesti hakea oikeaa asentoa satulassa.
Myös muilla näytti menevän mukavasti. Ainakin säpsäkkä Veli pysyi nätisti Tiinan hyppysissä, ja tallin uusi tulokas Yaffa näytti hienoja hyppyjä Tanjan kanssa. Kanervan ja Likan yhteistyö näytti samoin ihan mukavalta.
Yhteisesti saimme kesken tunnin Ellulta tehokkaan kurinpalautuksen ohjeiden kuuntelemisesta, sillä Ellun käskemä hypyssä harjasta kiinni pitäminen (kunnes toisin annetaan lupa) pääsi unohtumaan tiuhaan. Harjoituksen jatkuttua kaikki muistivat varmasti tarttua harjasta ja siten pitää huolta että hevosen suusta ei vahingossakaan tullut nykäistyä hypyssä. Ja varmaan jatkossakin muistetaan nyt paremmin kuunnella opettajan ohjeita =)
Tunnista kirjoitteli Hanna S

Noniin… Hyppytunnit siis takana ja toiveissa oli, että tänne olisi jonkinmoinen kehityskaari kirjoitettavissa… Toisin taisi käydä.
Nyt on pakko mainita ensin, että edellisellä kerralla Likka ja minä saimme oikeasti hyvää palautetta Piritalta: ”Täytyy myöntää, että oli Likalta paras suoritus esteillä, mitä olen nähnyt.” Kerron tämän siis siksi, ettei jää ihan noloa kuvaa allekirjoittaneesta…
Viimeiselle estetunnille saapuessani sain tietää, että Likalla oli jalka kipeänä, joten joutuisin vaihtamaan hevosta. Menisin Ellillä. Vähän alkoi arvelluttamaan, riittäisivätkö istunnalliset taitoni sen kanssa. Muistissa oli kuitenkin ensimmäinen hyppytuntimme, jolloin kävi ilmi, kuinka herkkä se on esteillä suustaan. Minua huomattavasti kokeneemmalla ratsastajallakin oli aluksi hieman vaikeuksia saada tammaa esteen yli.
Sainkin pian huomata, että hyppääminen ei ollut ihan helppoa. Elliä piti ratsastaa lähes löysin ohjin ja käyttää vain istuntaa ja pohjeapuja. Tämä oli minulle uutta ja vaikeaa. Samalla sain karvaan muistutuksen siitä, kuinka paljon nojaudun vain ohjasapujen käyttöön.
Minulla ei meinannut usko riittää siihen, että Elli oikeasti kääntyisi laukassa pelkkien pohjeapujen toimesta. Tai siihen, että epäröityään vielä pari metriä ennen estettä Elli todella hyppäisi, joten muutaman kerran siinä vaiheessa käänsin itse pois esteeltä. Ei ollenkaan fiksua, tiedän kyllä. Saimme kuitenkin kieltojen ja kaiken räpellykseni lomassa muutaman hypynkin aikaan. Tosin ne eivät olleet ollenkaan kauniita, vaan lähinnä paikaltaan tehtyjä loikkia. ”Olisitte päässeet tuolla jo vesiesteen yli.” oli jonkun kommentti yhdestä esityksestämme…
Okserilla käänsin taas pois ja sanoin Piritalle, että oma rohkeus meinaa loppua. ”Hyppäät vielä jonkun esteen, ei ole pakko mennä okseria, valitse vaikka joku pienempi.” Ajattelin, että ”Perhana, hyppään vielä sen okserin!” Keskityin todella ajamaan pohkeilla määrätietoisesti ja menemään esteestä yli. Ja se onnistui! Ei kauniisti, mutta kuitenkin pääsimme yli.
Se saikin riittää meille niiltä osin. Muut hyppäsivät vielä pienen radan läpi. Tietysti harmitti, etten päässyt sitä kokeilemaan, mutta taitoni ja henkinen kanttini eivät olisi siihen enää siinä vaiheessa riittäneet. Loppuverruttely-ympyrällä olin kuitenkin jo jopa tyytyväinen itseeni, koska sain Ellin kulkemaan taipuneena ympyrällä –löysin ohjin! Tällainen tuntuma olisi tietysti ollut hyvä olla ennen hyppäämistä, mutta en osannut sellaista hakea.
Loppujen lopuksi hyödyin tästä tunnista ehkä enemmän, kuin mitä olisin hyötynyt Likan kanssa nätisti sujuneesta ratsastuksesta. Vaikka olenkin ratsastanut paljon, se on ollut lähinnä maasto- ja vaellusratsastelua ja vain pari vuotta tuntiratsastusta. Ja siitäkin on kuusi vuotta aikaa… Eli paljon koin uutta ja toivottavasti kehityin ratsastajana.
Tunnista kirjoitteli Laura

Syksyn kolmannella tunnilla pääsimme hyppäämään. Monia jännitti etukäteen tuleva koitos. Tiesimme etukäteen, että menisimme kaikki kolme hyppytuntia samalla hevosella, joten innolla ja jännityksellä menimme katsomaan ”Kuka Kenellekin” –listaa. Oma iloni oli suuri, kun sain tietää, että minulle oli valittu suomenhevonen Likka. En ollut aikaisemmilla -kahdella- tunnillani Primuksessa päässyt suokin selkään, joten valinta oli oikein mieluinen.
Tunnin aloittava komento ”Estejalustimet!” aiheutti muutamia naurahduksia: Kuulemani mukaan viime kerralla keväällä asia ei ollut ihan heti Troijalaisilta onnistunut, joten heitä oli ohjattu harjoituksella, johon liittyi ainakin Erittäin lyhyet jalustimet…..
Lähdimme hakemaan tuntumaa kevyeen istuntaan ravissa. Ylitimme kaksi puomia, joiden väli piti pysyä kevyessä istunnassa. Kummallisen paljon se takamus tuntui alkuun taas painavan. Tsemppaamalla kuitenkin kaikki löysivät edes kohtuullisen (ei nyt ekalla hyppytunnilla voi ihmeitä vaatia) tasapainon, ja pääsimme siirtymään eteenpäin.
Sitten pääsimme tositoimiin: Puomi ja este ravilla. Puomilla kevyeen istuntaan ja yli! Troijalaisten tasapaino ei kuitenkaan ollut vielä aivan kunnossa, ja pian saimmekin komennon ”Kaikki pitää harjasta kiinni hypyssä!” Näin varmistettiin, ettemme häiritse heppoja hypyissä kiskomalla suusta. Pian saimme jopa kehuja! Lopuksi hyppäsimme kaksi perättäistä estettä laukassa.
Muutamaa kieltäytymistä, väärää laukkaa, suusta kiskaisua ja muita kömmähdyksiä lukuunottamatta syksyn ensimmäinen hyppytuntimme meni hienosti. Saimme kuitenkin tosiaan myös hyvää palautetta! Tunnelma oli yleisesti tyytyväinen tunnin jälkeen, eikä ensi kerta jännitä varmastikaan yhtä paljon.
Tunnista kirjoitteli Laura

Suunniteltu tunti kentällä vaihtui tihkusateen myötä maneesin kuivuuteen. Sinne kokosimme neljän esteen pikkuisen radan. Tunti aloitettiin ylittämällä ravissa tolppien välissä makaavat maapuomit, siitä puomeja nostettiin ylemmäs ja askellaji vaihtui laukaksi. Aloitimme yksittäisillä esteillä ja kahden esteen suoralla, joilla oli suhteutettu väli. Aluksi (osalla) oli ilmassa pientä neuvottelua tai horjumista. Koska ratsumme olivat kuitenkin kovin halukkaita ylittämään esteet, vieläpä jalosti ratsastajat selässä, onnistui neljän esteen rata kaikilta hyvällä tai vielä korkeammalla korkeudella ihan mallikkaasti.
Osa meistä oli hypännyt enemmän, osa vähemmän. Itse olen esteitä vain vähän harrastanut ja niistäkin tunneista on aikaa. Niinpä olin oikein tyytyväinen suoritukseeni Emmyn kanssa – alun jännitys vaihtui suorastaan innostukseen, hevonen pysyi käsissä vaikka annoinkin sen kerätä vauhtia ja esteen ohi mentiin vain kerran, oman hitauteni vuoksi. Luulen, että saatoin kerran vaihtaa laukankin melkein lennossa enkä ravin kautta…  JA esteet oli taas korkeampia kuin ikinä, tässähän ylittää omia henkilökohtaisia ennätyksiään oikein rytinällä.
Jälkipuinnin perusteella muutkin olivat tyytyväisiä, yhdellä kesti nilkka, toinen selvisi jännittävästä hevosesta, kolmas sai ylityksistä neuvottelevan hevosen nätisti yli vaikka ratsastustaukoa olikin kertynyt, neljäs uskaltautuu nyt hyvin mielin edustamaan Troijaa kisoihin ja viides oli muuten vain iloinen!
Että hyvillä fiiliksillä taas seuraavalle kerralle! =)
Loikkien lumoissa, Kanerva

Tarkoitukseni ei ollut valita estetuntia tutustumiskerraksi Primus-tallilla, mutta lähdin mukaan koska ryhmään tarvittiin täydennystä. No, nyt sitten mentiinkin vain puomeja ja yhtä estettä (joka oli pieni tai hieman isompi ratsukosta riippuen), ja varsinaisella esteradalla hypitään vasta ensi viikolla.
Kuuden hengen ryhmästämme olin kokemattomin vain vuoden ratsastuskoulukokemuksellani, vaan eipä tuo tuntunut ketään haittaavan: tunnilla jokainen tekee juttuja rauhassa oman tasonsa mukaan itselleen sopivalla ratsulla. Oma ratsuni oli Likka, joka on vallan söpö karvapalleroinen. Ilmeisestikin Likka on pomminvarma polle kokemattomallekin kyytiläiselle, mutta minusta hän vaikutti kovin reippaalta verrattuna tuttuihin opetushevosiin vakkaritallillani. Tämä eka kerta menikin osaltani uutta paikkaa ja vieraita ratsuja ihmetellessä, ja siinä sivussa sitten yritin vähän ratsastaakin. Eli siis puomeja mentiin ravissa, ja kevyttä istuntaa harjoiteltiin. Saimme myös treenata jalustinhihnojen varassa seisomista, mikä taisi mennä kaikilta ihan mallikkaasti vaikka pientä kremppaa valiteltiinkin.
Uuteen talliin tutustuminen kävi helposti troijalaisten kivassa seurassa, ja autokyyditkin juna-asemalta tallille järjestyivät sopivasti – yksin ei Oittaalle olisi ehkä tullut lähdettyä. Toukokuussa palaan remmiin vielä kaksi kertaa. Mukavaa estetuntia kaikille ensi maanantaina!
Tunnista tällä kertaa kirjoitteli Hanna