Tänään tuntuu kovin haikealta. Troijan viimeinen tunti Equstomissa on nyt takana päin. Kovin vähän näistä tunneista on tänne tullut kirjoitettua, vaikka niin valtavan paljon on opittu näiden reilun puolentoista vuoden aikana.
Troija aloitti CR-painotteiset sunnuntaitunnit Equstomissa syksyllä 2009. Talli  on hyvin suosittu, joten tuntipaikan saaminen kokonaiselle omalle ryhmälle oli melkoinen onnenpotku! Olimme järjestäneet tallilla jo saman vuoden keväänä yhden istuntakurssin ja toista kurssia järjestäessä onnistuimme jotenkin saamaan tuon tuntipaikankin… Tallin nimi oli syöpynyt muistiini eräältä ratsastustunnilta, jossa opettaja kehui yhden ratsastajan istuntaa erityisen paljon ja arvasi hänen olevan lähtöisin Equstomista. Oikeassa oli.
Näiden neljän kauden aikana tunnit on meille pitänyt Krista Mutanen. Kärsivällisesti ja positiivisella mielellä hän on ohjannut istuntaamme kohti parempaa. Korjannut vinoa istuntaa, kireitä takareisiä, jäykkää lantiota ja notkoselkää.
Viimeinen tunti ratsastettiin auringonpaisteessa. Ei tehty ”mitään”, laitettiin vaan kropat kuntoon ja istunta kohdilleen. Näiden tuntien parasta antia on ollut mahdollisuus keskittyä kerrankin vain yhteen asiaan. Antaa sen pääty-ympyrän olla vähän soikea, keskitytään istumaan kunnolla ja antamaan hevoselle mahdollisuus mennä sinne minne haluat. Tunnetko molemmat istuinluut satulaa vasten? Hengitätkö molempiin kylkiin? Tuntuuko jalustimet tasaisesti molemmissa jaloissa? Tunnustele, mieti ja kokeile.
Ja sieltähän ne soikeat ympyrät ovat hiljalleen pyöristyneet, kun ratsastajat ovat löytäneet tasapainon. Ja hevoset ovat menneet kulmiin, väistäneet ja taipuneet, suoristuneet, koonneet ja lisänneet.
Valtavan suuri kiitos Kristalle kaikesta avustasi!
Ensi syksynä ratsastetaan taas, mutta jossain ihan muualla.

Tauon jälkeen takaisin kehonhuollon pariin. Sain ratsukseni Norjan ihmeen Frosten, joka kokonsa puolesta on minulle oikein passeli. Poni oli aloittanut talvikarvan tiputtamisen jo hyvissä ajoin, joten harjailuun meni aikaa kun otus nautti rapsutuksesta niin paljon.
Tunnilla meitä laitettiin tauon jälkeen vähän ruotuun, avut kohdilleen ja kroppa kuosiin! Tätä tehtiin käyntivolteilla, pysäytyksillä sekä pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa. Ei siitä sen enempää, tunnilla kuullut neuvot olivat varmasti tuttuja juttuja kaikille vakituntilaisille (mulla on sisäkyljen suoristusta alkuun esimerkiksi).
Olen viime torstain Primus-tunnin päätteeksi luvannut keskittyä positiivisiin asioihin, joten tässä se tulee: ryhtiäni kehuttiin! Ryhtiä kehuttiin myös Maijun joulun jälkeen pitämällä istuntatunnilla ja Piritan pitämällä kauden ensimmäisellä torstaitunnilla. Ihme juttu, en edes osaa analysoida! Myös laukkaistunta näytti kuulemma jonkun hetken hyvältä ja kyllähän Frosten selässä istuukin mukavasti, sillä kun on tasainen, rullaava laukka. Yritin kyllä kovasti ennen tuntia venytellä ja tein reippaasti vatsalihaksia, joten ehkäpä pystyin pitämään ryhdin osittain sen vuoksi? Toivottavasti se ei johdu vain jäykistyneestä yläselästä 

​Kirjoittanut Kanerva

Jatkoimme tänään raivtyöskentelyä, ja tosiaan pääsimme ihan ratsastamaankin pelkän istumisen sijaan. Sian työkaverikseni Rallen, joka vaati hiukan herättelyä pysyäkseen vauhdissa ja varsin löysää ohjasotetta. Periaatteessa koko tunti olikin tarkoitus ratsastaa niin löysällä ohjasotteella kuin mahdollista, jotta istuntaa tulisi käytettyä tehokkaasti. Ralle oli unelmaratsu tätä ajatellen. Jopa siltä kannalta katsoen, että Rallen ravi oli vähintäänkin varsin pomppiva. Mikä muu nimittäin voisi kehittää myötäilemistä yhtä hyvin kuin niinkin haastava askel? Rallen ravin parissa pääsin jälleen kerran kokemaan (muutaman sekunnin) hetkiä, kun tunsin ikään kuin olevani yhtä hevosen kanssa. Itselleni kuvailin tähän liittyvää oivallusta lauseella ”ratsastuksen ja ratsastajan liikkeen on oltava proaktiivista, ei reaktiivista”. Eli tällä tarkoitan sitä, että reatsastajan ei pitäisi pyrkiä vain pysymään kyydissä, kuten Tiinakin totesi. Tämä ei yleensä johda kovinkaan myötäilevään istuntatapaan. Itse koin parhaina hetkinä tunnilla ennustavani ja tunnustelevani hevosen kehon liikettä jo ennakoiden, jolloin pystyin myötäämään liikettä huomattavasti paremmin.
Varsinaisena harjoituksena teimme ensin siirtymisiä käynti-pysähdys-käynti ja sitten ravi-käynti-ravi. Onnellisena totetsin Rallen olevan ensimmäinen hevonen, jonka olen saanut pysähtymään pelkällä istunnalla. Sain myös ensimmäistä kertaa elämässäni hajua siitä, miltä istunnan jännittäminen hidastustarkoituksena pitäisi tuntua. Tiina kehotti meitä aloittamaan hidastamisen istunnan liikkeen pysäyttämisellä, käden myötäämisen lopettamisella ja istunnan puristamisella. Vasta sen jälkeen, tarpeen mukaan, tuli käyttää varsinaista pidättävää ohjasotetta. Mikä itsetäni meinasi jatkuvasti unohtua, oli myös kehotus kunnollisesta uloshengityksestä hidastuksen yhteydessä. Uloshengityksen ajatteleminen paljasta itselleni harmittavan tosiseikan, että ratsastaessa en muista yleisesti ottaen hengittää kunnolla. Lisätään siis ”hengitys” asialistalle…
Siirtymisten lisäksi teimme pujotteluharjoituksia sekä voltteja. Pujottelu oli Rallen ravissa jotakuinkin haastavaa. Olin kovissa vaikeuksissa yrittäessäni vaikuttaa istunnalla kääntävästi, kun istunta oli suurimman osan ajasta hyvin kaukana hevosen selästä… Volttitreeni sitä vastoin oli kuin balsamia haavoille, sillä voltilla Rallen ravi hidastui juuri sen verran, että tämänkin hevosen pomppuravissa oli täysin luontevaa istuskella.
Tyytyväisyydekseni huomasin, että liian suora kevennysasento oli korjautunut edellisellä tunnilla siinä määrin, että se vaikutti viikonkin kuluttua. (Tosin seuraavana päivänä Ruskeasuon tavallisella ratsastustunnilla sain palautetta, että kädet saisivat olla vakaammat. Minkälaiset pompom-huiskat ne oikein olivat ennen tätä korjausta? Vaikka cr-tunneilla emme olleet vielä laukkaharjoituksia tehneet, olin huomaavinani ravitreenin vaikuttaneen positiivisesti myös laukkaistuntaani. Tunsin istunnan olevan joteniin luontevampaa ja myötäilevämpää. Tosin valitettavasti sain tästäkin palautetta, että hartiat ovat liian edessä ja istun satulassa ihan vinossa, mutta ainakin itse tiedän istunnan parantuneen rakentavista korjausehdotuksista huolimatta…)
​
Kirjoittanut Nea

Pakkanen oli onneksi laskenut siedettävään viiteen asteeseen. Edessä oli hevosen vaihto Blondista Tähti-Riinaan. Olikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan, kuinka yhdellä hevosella opetellut asiat ja tunnetut tuntemukset olisivat siirrettävissä toiselle hevoselle.
Ensin tuli käynnissä haettua takaperin pyöräilemisen liike, ja se tuli tällä kertaa jo melko luontevasti. (Kaksi viikkoa sitten edellisellä tunnilla Tiina oli jalasta pitäen neuvonut minulle oikean pyörivän liikkeen kun selitin, etten ihan ollut sisäistänyt sitä.) T-R ei tuntunut aivan yhtä reippaalta kuin Blondi, ja sainkin Tiinalta heti palautettua liiallisesta istunnalla eteenpäin ajamisesta. Pohjetta vaan peliin ja istuinluut takaisin tasaiseen, samanpituiseen liikkeeseen.
Tänään jatkettiin viime kerralla aloitettua ravityöskentelyä. Henkilökohtaisesti jätin viime viikolla opintopäiväkirjani kirjoittamatta, mikä johtui melko suurelta osin siitä, että tunti meni itseltäni vähän ohi -15 asteessa osittain avoimessa maneesissa. Musitin kuitenkin, että ravissa oli tarkoitus ikään kuin keikuttaa takapuoltaan puolelta toiselle hevosen ravin tahdissa. Tarkoituksena oli välttää toisen istuinluun kolahtaminen hevosen selkää vasten. Viimeksi teimme harjoitetteita yksin omaan keventämättä, mutta nyt siirryimme kevennyksen harjoitteluun. Olin aina kuvitellut kevennykseni olevan varsin hyvässä kuosissa, mutta palaute oli varsin.. noh… rakentavaa  Parasta oli se, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en saanut yläselkääni kipeäksi väärästä käsien paikasta ja asennosta. Tiina käsiki myötäämään kädellä alaspäin ja kohti hevosen suuta, ja yhtäkkiä asia jotenkin loksahti kohdalleen omalta osaltani. Vaikkei myötäily tullut itseltäni mitenkään automaattisesti, jos kuitenkin keskityin ajattelemaan sitä, se tuntui hyvin luonnolliselta ja oikealta.
Valitettavasti käsien paikka meinasi päästä unohtumaan, kun piti keskittyä myös siihen varsinaiseen istuntaan. Tiina yritti kovasti kysellä, tuntuuko molempien jalkojen paino tasaisesti molemmilla jalustimilla, ja johtaako jompi kumpi puoli kevennystä. Olin vakaasti sitä mieltä että olen täysin suorassa ja tasapainossa, ja oli vähintäänkin hämmentävää, kun kuulemma toinen puoli selkeästi johti liikettä. Itse en sitä huomannu edes huomautuksen jälkeen, varmaankin sama vinouma toteutuu myös liikkumisessani ilman hevosta kun siihen on niin kiintynyt…
Kevennyksen rytmin olen mielestäni löytänyt aina hyvin, ja kevennyksen intensiivisyyttä muuttamalla koitimme vaikuttaa myös hevosen ravin pituuteen. Vaikea sanoa, kuinka hyvin lopulta onnistuin, mutta olin kyllä havaitsevinani selkeää vaihtelua. Istunnalla hidastaminen on varsinkin henkilökohtainen heikkouteni, joten treeni teki hyvää ja antoi myös onnistumisen kokemuksia.

Lisäksi haimme oikeaa kevennysasentoa ja liikettä toisaalta keventämällä tahdissa 1-2 ja 2-1, eli yksi askel satulassa ja kaksi ylhäällä ja sitten kaksi satulassa ja yksi ylhäällä. Seuraava harjotus avasi itselleni taas uusia oivalluksia, ja harjoittelimme oikeaa asentoa nojautumalla ensin käynnissä runsaasti eteenpäin satulassa, pitäen samalla takapuolen takana ja jalat edessä, normaaleilla paikoillaan. Itse en löytänyt asentoa ollenkaan, ja Tiina tuli ”jalasta pitäen” näyttämään oikeaa asentoa. Koin erotyisen vaikeaksi jalkojen pitämisen riittävän edessä, ja ne pyrkivät kovasti aivan liian taakse. Samassa asennossa könöttäminen ravissa ei edelleenkään ollut itselleni erityisen mieltä ylentävää ja havainnollistavaa, mutta kun saimme luvan palata normaaliin kevennysasentoon, jotain oli todella tapahtunut. Yhtäkkiä jalkojen paikka tuntui täsmälleen oikealta ja luontevalta ja huomasin myötäileväni hevosen ravia huomattavasti aiempaa paremmin. Muutos johtui ilmeisesti siitä, että olin alkanut keventää enemmänkin eteenpäin enkä suoraan ylöspäin ja lisäksi polviini oli tullut parempi jousto, kun en enää vetänyt polvia lukkoon yläasennossa. Kaikin puolin jälleen todella opettava, havainnollistava ja innostuttava tunti. Ensi viikolla päästään kuulemma jo istumisen sijaan ihan ratsastamaan. Apua, eikö tässä saakaan enää kävellä mihin suuntaan sattuu? Miten mä sitten ehdin ajatella istuntaa ja käsiä ja jalkoja ja tasapainoistuutta ja…

Kirjoittanut Nea

Sain hevoseksi reippaan rautiaan suokin Blondin, joka osoittautui aivan ihanaksi ratsuksi. Ensimmäinen tunti harjoiteltiin yksin omaan käynnissä. Se tuntui kuitenkin ihan riittävältä haasteelta, koska uutta asiaa ja ajateltavaa tuli valtavan paljon. Opettaja Tiina käski asennoitua tällä kuuden tunnin kurssilla hevosiin lähinnä istuimina, eikä niinkään stressaamaan siitä, miten hevoset kulkevat. Se oli myös hyvä, koska oman kropan ja liikkeiden tarkkailussa oli ihan riittävästi aivotoimintaa.

Ensimmäisenä lähdettiin etsimään istuinluita. Muistin lukeneeni aiemmin, että istuinluiden tulisi osoittaa suoraan alaspäin, jotta ranka olisi suorassa. Tiina käski etsimään istuinluiden eteen ja taakse astelevan liikkeen ja tunnustelemaan, astuuko jompi kumpi istuinluu pienemmän askelen. Ajatus istuinluiden kävelevästä liikkeestä oli todella havainnollistava. Tässä vaiheessa en osaa sanoa, oliko kyse oman kropan vai hevosen vinoudesta, mutta vasen istuinluu oli selkeästi laiskempi ja sen liikettä täytyi tietoisesti pidentää. Tähän liitettiin vielä ajatus eteen liikkuvan istuinluun vastakkaisen jalan ja polven liukumisesta alaspäin. Tiina kuvasi tätä liikettä takaperin polkemiseksi pyörällä. Tämä mielikuva ei kuitenkaan auennut ihan kunnolla, vaikka tunsin liikkeen löytäväni. Liike tuntui kuitenkin enemmänkin eteenpäin polkemiselta. Istuinluiden askelien pidentämistä ja lyhentämistä käytettiin sitten hyödyksi kun yritettiin saada hevosta pidentämään tai lyhentämään askelta. Olin ainakin luulevinani, että Blondi reagoi liikkeeseen, mutta istunnalla hidastaminen on aina ollut henkilökohtaisesti minulle vaikea asia.

Seuraavaksi käänsimme hevosia volteille ja kiemuroille istunnan avulla. Tässä Tiina opetti meille cr-käsitteen energian keskipisteestä pyytämällä meitä kuvittelemaan, että vatsamme ja lantiomme kohdalla on otsalamppu, joka koko ajan näyttää siihen suuntaan, mihin ollaan menossa ja halutaan mennä. Tämä mielikuva oli ainakin itselleni erinomainen. Totesinkin Tiinalle, että ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui siltä, että hevonen kuunteli ajatuksiani.
Tiina neuvoi vielä tekemään käännöksiä siten, että kääntävän puolen käsi ja jalka irtoavat ja aukeavat hieman, kun ulkopuolen käsi ja jalka tiivistyvät lähemmäs hevosta ja sulkeutuvat. Neuvo tuntui toimivalta, ikään kuin jokin olisi jälleen loksahtanut kohdalleen ajatuksissani.

Itse kärsin kuitenkin yläselän kipeytymisestä, mikä epäilemättä johtuu väärästä käsien/hartioiden asennosta. Tämä ongelma liittyy kohdallani myös sopivan ohjasotteen löytämisen vaikeuteen. Käsittelimme lyhyesti käsien asentoa kun Tiina neuvoi kuvittelemaan, että kannamme käsissämme painavaa kiveä. Sillä tavalla kädet asettuvat juuri oikealle etäisyydelle vartalosta. Huomasin, että pelkään jatkuvasti pitäväni ohjasotteen liian kireällä, minkä seurauksena tarjoan käsiäni liian eteen, mikä seurauksena yläselkäni jännittyy. Ikävä probleema, mihin kiviajattelu tarjosi näkökulmaa, muttei ainakaan toistaiseksi kuitenkaan toimivaa ratkaisua. Toivonkin, että pääsen oppimaan oikean käsien asennon, yläkropan ja hartioiden rentouttamisen ja juuri sen sopivan ohjastuntuman.

Kirjoittanut Nea