Ajoimme sunnuntaina Satun kanssa gps:n turvin Jokirannan ratsastuskoulun auringossa kylpevään pihaan. Aitauksissa olevat hevoset olivat kuin suoraan lännenelokuvasta! Vastassa meitä oli Leena vaaleanpunaisessa kissapipossaan ja kotiuiduimme nopeasti tallille rennon rupattelun myötä. Seurasin mielenkiinnolla, kuinka hevoset joggasivat tarhasta päästettyä yksinään suoraan pilttuisiinsa! Tätä ei ihan joka tallilla näe.
Ratsuiksi meille oli valittu tammat Chili ja Flame. Chili on puoliksi malopolski ja puoliksi quarter,  Flame tallin uusi tulokas – quarter Belgiasta. Olimme molemmat Satun kanssa ensikertalaisia lännenratsastajia ja mahanpohjassa kutkutti mitä tuleman pitää.. Satulat olivat suuret ja painavat, suitsista ”puuttui” turpahihna ja ohjina oli kaksi erillistä hihnaa. Satulan suuresta nupista oli helppo vetää itsensä selkään ja liikkeelle lähdettiin pitkin ohjin alapohkeita kevyesti antamalla.
Opettajana meillä oli tallin omistaja Pirjo, joka on lännenratsastuksessa kilpaillutkin menestyksekkäästi. Hän painotti selkeiden ohjeiden antamista hevosille ja ihan alkuun meidän olisi unohdettava kaikki mitä olemme oppineet ratsastuksesta siihen mennessä  Se oli myös totta! Hevonen pysähtyi tiiviisti satulaan istumalla ja jos pohkeita irroittamatta teki kantapäillä pientä liikettä, hevonen lähti peruuttamaan. Piti siis tietää jo pysähtyessä haluaako lähteä seuraavaksi eteen- vai taaksepäin, sillä jos pohkeet ehti vapauttaa tuntumalta pysähdyksen jälkeen niin peruutus ei enää tullut kyseeseen. Ohjilla ei tehty oikeastaan mitään koko tunnin aikana, mutta pysäyttäessä sai käyttää myös ääntä apuna. Hevonen seisahtui käskyllä ”Wou” (kannattaa siis olla tarkkana missä yhteydessä sitä käyttää!).
Tuntimme teemana oli pysähdykset, kääntymiset (eli suunnan vaihdot siten, että hevosen takapää menee etupään ympäri) ja peruutukset eri askellajeista: käynnistä, jogista ja laukasta. Laukan nosto suoraan peruutuksesta kesti aikansa hoksata! Mutta muutamien yritysten jälkeen alkoi laukkakin nousta oikein ja samalla nousi hymy huulille. Ihan mahtava tunne hallita hevosta niin pikkiriiiiikkisin avuin! Hevosta käännetään avaamalla se puoli jonne ollaan kääntymässä, eli juuri päinvastoin kuin eurooppalaisessa tyylissä.. myös painon jakamisella on paljon merkitystä. Välillä oma pää ja ruumis tuntui olevan todella ristiriidassa keskenään, kun pää kuunteli opettajan ohjeita, mutta ruumis toimi selkärangasta tulevien ohjeiden mukaan eurooppalaisin käskyin.. Ihan kuin jollain steppitunnilla, jossa pitäisi olla juuri sillä toisella puolella lautaa ja vetää jalat ristiin laudan päältä ei sivulta eikä alta ja sitten kädet ilmaan alakautta takaa ei edestä…?! Hetkeksi oli pakko pysähtyä ja koota ajatuksiaan siitä, mitä on tarkoitus tehdä.
Teimme myös pohkeenväistöjä, mutta tunnin jälkeen molemmat epäilimme vahvasti olimmeko oikeasti saaneet hevosia kertaakaan menemään väistöä ainakaan paria askelta enempää..
Tunnin ratsastus meni nopeasti. Chili oli todella lempeä ratsu ja tykkäsin kovasti. Vaikka ensimmäinen kerta tuntui vaikealta, paljon vaikeammalta kuin eurooppalainen, niin ehdottomasti haluan lähteä uudestaan…

​Upeaa! Ja niin rentoa  -Tia

Troijan jäsenistö oli kaikkiaan 18 osanottajan voimin tutustumassa Hevossairaalan maailmaan huolimatta siitä, että järjestäjä päätti järjestää vierailun väliviikolla. Kokoonnuimme sairaalan edustalle odottelemaan sovittua tapaamisaikaa. Kellon lyödessä kuusi hevossairaalan portti aukesi ja suuntasimme odottavin fiiliksin kohti sairaalaa.
Eläintenhoitaja Päivi oli ystävällisesti lupautunut esittelemään meille sairaalaa ja sen toimintaa. Loogisesti kierros alkoi samasta kohtaa kuin hevospotilaidenkin tie sairaalaan. Päivi demonstroi meille kuinka hevoset tuodaan ovesta sisään ja viedään käytävää pitkin avaralle paikalle, jossa ne tutkitaan.
Päivi totesikin, että täysin oikeaa kaavaa ei ole siitä, miten hevoset sairaalassa liikkuvat tutkimustilasta toiseen. Oireista riippuen ne voidaan pistää jatkotutkimuksiin pakkopilttuuseen, juoksumatolle, röntgeniin, pehmustettuun huoneeseen nukutettavaksi leikkausta varten jne..  Hevossairaala vaikutti jännittävältä paikalta. Se oli sairaalanomainen, mutta siellä on kuitenkin niitä hevostalleilta tuttuja piirteitä, kuten tallin tuoksu, boxit hevosille, rehuhuone ja lantala. Paljon siistiimpää ja avarampaa sairaalassa tietysti täytyy olla, joten ei siellä ihan samanlaista tallin tunnelmaa ole.  Sairaalan siitä tekee kaikki ihmeelliset härvelit ja laitteet, sekä osastot, jotka käsittävät 6 boxia jokainen. (osastot, ihan kuin ihmisten sairaalassa  )
Troijan porukka näytti viihtyvän kierroksella erittäin hyvin ja mielenkiintoisinta antia olikin rönsyilevät keskustelut aiheesta kuin aiheesta. Pohdimme kaikkea hevosten lopettamisesta aina eläinlääkäriharjoittelijoiden harjoittelujaksojen pituuteen. Suosikki ja ihmetyksen aihe taisi kuitenkin olla sairaalan oma Rekku-heppa.
En yritä tässä sen enempää kuvailla hevossairaalaa, se täytyy itse nähdä. Kuvittelepa mielessäsi nosturi (sellainen jättikokoinen koukku) kiinnitettynä kattoon, jossa nukutettu hevonen roikkuu jaloistaan… Tätä emme päässeet näkemään oikeasti, mutta ainakin minä pystyin hyvin mielikuvitukseni avulla hahmottamaan näyn. Tai mieti minkä kokoisen leikkauspöydän hevosen kokoinen otus tarvitsee!  Niin tai se juoksumatto.. Tai minkä kokoisen hengitysputken nukutettu hevonen tarvitsee. Kaiken täytyy olla niin suurta verrattuna ihmisten tarvitsemiin välineisiin.
Mieleenjäävä yksityiskohta hevosten suhtautumisesta sairaalan oli se, että lähestulkoon kaikki hevoset käyttäytyvät sairaalassa hyvin. Päivi kertoi, että sairaalassa niillä on niin paljon ihmettelemistä, etteivät ne jaksa riehua.. Toki hevoset saattavat olla usein jo melko huonossa kunnossa saapuessaan sairaalaan.
Vierailu oli erittäin onnistut, joten isot kiitokset Päiville!
Kirjaajana: Elisa