Hevosten jako sujui neuvotellen Elinan kanssa, joskin Tanjalle oli jo etukäteen merkitty uusi tuttavuus, 4-vuotias Marella. Zagalille Elina toivoi myöskin kokenutta ratsastajaa, ja pieni andalusialainen meni Hanna H:lle. Kokemus Zagalin kanssa olikin tunnilla tarpeen, sillä herra oli kuulemma viime aikoina alkanut ketkuilemaan maneesissa, ja ulkoa kuuluvat kolinat ja rapinat saivat sen lopulta hankalaksi toisessa päässä hallia vaikka alkutunti menikin normaalisti. Tuulisen sään melu, muiden esimerkki, ja jos mitkä syyt saivat lopulta yhden jos toisenkin ratsun vähän säntäilemään, ja lopulta suunnitelluista vastalaukkaharjoituksista luovuttiin ja tunti pidettiin pääty-ympyrällä maneesin toisessa päässä missä keskityimme asettamiseen ja pidätteisiin sekä teimme lopuksi hieman väistöjä.
Oma ratsuni oli tänään pieni Veli-arabi, joka on sievä kuin nappi ja nyt talvikarvassa entistäkin suloisempi. Veli on kiltti hoitaa ja muutenkin liikuttavan ystävällinen. Edelliset kertani Velillä kesällä ulkokentällä muistelen olleen aika vauhdikkaita laukkaharkkoja, mutta nyt kaveri tuntui rauhalliselta ja tunti sujui ihan kelvollisesti. Elina oli edellisellä tunnillani huomauttanut siitä kuinka ohjat eivät ole minulla kunnolla nyrkissä ja valuvat tavan takaa pois, joten olisikohan syynä parempaan tuntumaan ollut nyt oikeampi ohjasote.. Ratsastustuntimme meni nyt vähän toisin kuin piti, mutta kaikesta huolimatta oli tosi mukavaa päästä seurustelemaan suosikkiponini Velin kanssa Tunnista kirjoitteli Hanna S
0 Comments
|
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|