Troijan Hevonen – Helsingin yliopiston hevosharrastajat perustettiin tasan 14 vuotta sitten. Vuosiin on mahtunut monen monta hevostapahtumaa niin näiden ihanien nelijalkaisten eläinten kanssa kuin niitä ilman. Troijan 14-vuotinen taival sai viime viikolla uuden alun, kun Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi liittymispyynnön, ja Troijasta tuli virallisesti Troijan Hevonen ry. Toivottavasti Troijalla on vielä monen monta vuotta edessä yhdistyksenä!

Tänään, Troijan syntymäpäivänä, kuusi troijalaista sekä teralaista ratsastajaa kokoontui Stall Solbackaan yhteisen estekurssin äärelle neljättä kertaa. Tänä keväänä Solbackassa järjestetään kolme kuuden kerran kurssia, joista tämä ensimmäinen on esteitä (80-90cm), toinen koulukurssi (HeA kanget) ja kolmas jälleen esteitä (60cm).​

Kurssin ensimmäisellä kerralla tutustuimme kurssihevosiimme puomien ja kavalettien kanssa. Kaikki kurssilaiset olivat tyytyväisiä hevosiinsa ja yhteistyö ratsukoilla sujui, joten kaikki kurssilaiset saivat luvan ratsastaa kyseisillä hevosilla koko kurssin ajan. Toisella kurssikerralla teemana olivat tempo sekä kääntäminen, ja viime viikolla harjoittelimme samalla teemalla. Tällä kertaa saimme kuulla loppujen kurssikertojen keskittyvän radan ratsastamiseen.

Tunti alkoi tapansa mukaan itsenäisellä verryttelyllä ravissa ja laukassa. Verryttelyssä meitä on ohjattu tekemään ympyröitä, kiemurauria sekä väistöjä löytääksemme ratsujemme nappulat ja saadaksemme ne hereille. Tämän päivän harjoituksia havainnollistava kuva tekstikappaleen alla. Sileän verryttelyn jälkeen tulimme yksitellen ristikon (1, tummansininen) kahdesti. Kolmannella kerralla jatkoimme ristikolta kolmen askeleen pysty – pysty -sarjalle (2, punainen – ruskea). Tämän jälkeen hyppäsimme tehtävänä vielä loputkin esteet, jonka jälkeen tulimme kaikki esteet ratana. Kaikilla tunnilla olijoilla sujui hyvin, ja ratsastajat olivat päivän suorituksiin tyytyväisiä. Ensi kerralla jatkamme samaa rataa, saa nähdä mitä jännää opettaja keksiikään!

Terveisin,
​Meeri

Mitä tapahtuukaan, kun pienestä pitäen hevosen selkään nousemisesta haaveillut pääsee vihdoin toteuttamaan toiveensa? Olin tänään elämäni ensimmäisellä ratsastustunnilla, enkä vielä oikein usko sitä itsekään. Voi tätä riemun ja hämmennyksen määrää!
Aloitimme ratsastuksen alkeiskurssin Knaperbackan tallilla Sipoossa viiden hengen mukavalla porukalla. Joukostamme löytyi jo aikaisemmin ratsastusta kokeilleita sekä ihan ensikertalaisia. Aluksi meille jaettiin hevoset, joita ryhdyimme henkilökunnan ja hoitajien avulla valmistelemaan. Apu tuli todella tarpeeseen, sillä omin neuvoin en olisi ikinä valmistelusta selvinnyt! Hyvä kun edes hahmotin, miten päin satula asetetaan hevosen selkään. Kaikki oli minulle todellakin uutta. Minulle ei esimerkiksi koskaan ollut tullut mieleenkään, että hevonen harjataan ja sen kaviot puhdistetaan joka päivä, niin harjoitusta ennen kuin sen jälkeenkin. Lisähaastetta hommaan tuo ensikertalaiselle toki myös se, että hevonen on oman tahdon omaava elävä olento. Kun hevonen haluaa kääntää päätään tai tönäistä minua turvallaan, se myös tekee sen, piittaamatta siitä, haluanko samaan aikaan pujottaa riimun sen kaulasta tai asettaa kuolaimet sen suuhun. On ymmärrettävä, että kyse on sekä yhteistyöstä että jämäkkyydestä. Hevosta tulee kunnioittaa, mutta sille on myös oltava auktoriteetti.
Valmisteluiden jälkeen pääsimme taluttamaan hevoset maneesille. Tuntui hurjalta taluttaa niin isoa eläintä – ja vielä hurjemmalta tuntui nousta sen selkään. Liikkeelle päästyämme en voinut kuin ihmetellä, miksi ihmeessä hevonen suostuu kannattelemaan ja tottelemaan minua; ihmistä, jonka se oli vasta tavannut. Kohdalleni oli osunut todella kiltti ja yhteistyökykyinen tapaus, jonka kanssa pysähtymis- ja liikkeellelähtöharjoitukset tuntuivat epäilyttävän helpolta. Jäin pohdiskelemaan, miten hevosia oikein koulutetaan. Miten on mahdollista opettaa eläin toimimaan saumattomassa yhteistyössä ihmisen kanssa? Tämä suuri mysteeri ratkennee minullekin vielä joskus tulevaisuudessa…
Hetken käveltyämme maneesia ympäri olikin jo aika kiittää hevosia kyydistä ja viedä ne takaisin tallille. Tunnin päätyttyä kaikkia kurssilaisia tuntui hymyilyttävän. Hevosten kanssa vietetty aika antoi varmasti meille jokaiselle muutakin kotiinviemistä kuin tallinhajuiset ja hevosenkarvan täyteiset vaatteet. 
Odotan seuraavaa kertaa ja sen mukanaan tuomia haasteita innolla. Tästä on hyvä aloittaa!
Terveisin,
AnnaS​
Mitä tapahtuukaan, kun pienestä pitäen hevosen selkään nousemisesta haaveillut pääsee vihdoin toteuttamaan toiveensa? Olin tänään elämäni ensimmäisellä ratsastustunnilla, enkä vielä oikein usko sitä itsekään. Voi tätä riemun ja hämmennyksen määrää!
Aloitimme ratsastuksen alkeiskurssin Knaperbackan tallilla Sipoossa viiden hengen mukavalla porukalla. Joukostamme löytyi jo aikaisemmin ratsastusta kokeilleita sekä ihan ensikertalaisia. Aluksi meille jaettiin hevoset, joita ryhdyimme henkilökunnan ja hoitajien avulla valmistelemaan. Apu tuli todella tarpeeseen, sillä omin neuvoin en olisi ikinä valmistelusta selvinnyt! Hyvä kun edes hahmotin, miten päin satula asetetaan hevosen selkään. Kaikki oli minulle todellakin uutta. Minulle ei esimerkiksi koskaan ollut tullut mieleenkään, että hevonen harjataan ja sen kaviot puhdistetaan joka päivä, niin harjoitusta ennen kuin sen jälkeenkin. Lisähaastetta hommaan tuo ensikertalaiselle toki myös se, että hevonen on oman tahdon omaava elävä olento. Kun hevonen haluaa kääntää päätään tai tönäistä minua turvallaan, se myös tekee sen, piittaamatta siitä, haluanko samaan aikaan pujottaa riimun sen kaulasta tai asettaa kuolaimet sen suuhun. On ymmärrettävä, että kyse on sekä yhteistyöstä että jämäkkyydestä. Hevosta tulee kunnioittaa, mutta sille on myös oltava auktoriteetti.
Valmisteluiden jälkeen pääsimme taluttamaan hevoset maneesille. Tuntui hurjalta taluttaa niin isoa eläintä – ja vielä hurjemmalta tuntui nousta sen selkään. Liikkeelle päästyämme en voinut kuin ihmetellä, miksi ihmeessä hevonen suostuu kannattelemaan ja tottelemaan minua; ihmistä, jonka se oli vasta tavannut. Kohdalleni oli osunut todella kiltti ja yhteistyökykyinen tapaus, jonka kanssa pysähtymis- ja liikkeellelähtöharjoitukset tuntuivat epäilyttävän helpolta. Jäin pohdiskelemaan, miten hevosia oikein koulutetaan. Miten on mahdollista opettaa eläin toimimaan saumattomassa yhteistyössä ihmisen kanssa? Tämä suuri mysteeri ratkennee minullekin vielä joskus tulevaisuudessa…
Hetken käveltyämme maneesia ympäri olikin jo aika kiittää hevosia kyydistä ja viedä ne takaisin tallille. Tunnin päätyttyä kaikkia kurssilaisia tuntui hymyilyttävän. Hevosten kanssa vietetty aika antoi varmasti meille jokaiselle muutakin kotiinviemistä kuin tallinhajuiset ja hevosenkarvan täyteiset vaatteet. 
Odotan seuraavaa kertaa ja sen mukanaan tuomia haasteita innolla. Tästä on hyvä aloittaa!
Terveisin,
AnnaS

Tänään tuntuu kovin haikealta. Troijan viimeinen tunti Equstomissa on nyt takana päin. Kovin vähän näistä tunneista on tänne tullut kirjoitettua, vaikka niin valtavan paljon on opittu näiden reilun puolentoista vuoden aikana.
Troija aloitti CR-painotteiset sunnuntaitunnit Equstomissa syksyllä 2009. Talli  on hyvin suosittu, joten tuntipaikan saaminen kokonaiselle omalle ryhmälle oli melkoinen onnenpotku! Olimme järjestäneet tallilla jo saman vuoden keväänä yhden istuntakurssin ja toista kurssia järjestäessä onnistuimme jotenkin saamaan tuon tuntipaikankin… Tallin nimi oli syöpynyt muistiini eräältä ratsastustunnilta, jossa opettaja kehui yhden ratsastajan istuntaa erityisen paljon ja arvasi hänen olevan lähtöisin Equstomista. Oikeassa oli.
Näiden neljän kauden aikana tunnit on meille pitänyt Krista Mutanen. Kärsivällisesti ja positiivisella mielellä hän on ohjannut istuntaamme kohti parempaa. Korjannut vinoa istuntaa, kireitä takareisiä, jäykkää lantiota ja notkoselkää.
Viimeinen tunti ratsastettiin auringonpaisteessa. Ei tehty ”mitään”, laitettiin vaan kropat kuntoon ja istunta kohdilleen. Näiden tuntien parasta antia on ollut mahdollisuus keskittyä kerrankin vain yhteen asiaan. Antaa sen pääty-ympyrän olla vähän soikea, keskitytään istumaan kunnolla ja antamaan hevoselle mahdollisuus mennä sinne minne haluat. Tunnetko molemmat istuinluut satulaa vasten? Hengitätkö molempiin kylkiin? Tuntuuko jalustimet tasaisesti molemmissa jaloissa? Tunnustele, mieti ja kokeile.
Ja sieltähän ne soikeat ympyrät ovat hiljalleen pyöristyneet, kun ratsastajat ovat löytäneet tasapainon. Ja hevoset ovat menneet kulmiin, väistäneet ja taipuneet, suoristuneet, koonneet ja lisänneet.
Valtavan suuri kiitos Kristalle kaikesta avustasi!
Ensi syksynä ratsastetaan taas, mutta jossain ihan muualla.

Tauon jälkeen takaisin kehonhuollon pariin. Sain ratsukseni Norjan ihmeen Frosten, joka kokonsa puolesta on minulle oikein passeli. Poni oli aloittanut talvikarvan tiputtamisen jo hyvissä ajoin, joten harjailuun meni aikaa kun otus nautti rapsutuksesta niin paljon.
Tunnilla meitä laitettiin tauon jälkeen vähän ruotuun, avut kohdilleen ja kroppa kuosiin! Tätä tehtiin käyntivolteilla, pysäytyksillä sekä pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa. Ei siitä sen enempää, tunnilla kuullut neuvot olivat varmasti tuttuja juttuja kaikille vakituntilaisille (mulla on sisäkyljen suoristusta alkuun esimerkiksi).
Olen viime torstain Primus-tunnin päätteeksi luvannut keskittyä positiivisiin asioihin, joten tässä se tulee: ryhtiäni kehuttiin! Ryhtiä kehuttiin myös Maijun joulun jälkeen pitämällä istuntatunnilla ja Piritan pitämällä kauden ensimmäisellä torstaitunnilla. Ihme juttu, en edes osaa analysoida! Myös laukkaistunta näytti kuulemma jonkun hetken hyvältä ja kyllähän Frosten selässä istuukin mukavasti, sillä kun on tasainen, rullaava laukka. Yritin kyllä kovasti ennen tuntia venytellä ja tein reippaasti vatsalihaksia, joten ehkäpä pystyin pitämään ryhdin osittain sen vuoksi? Toivottavasti se ei johdu vain jäykistyneestä yläselästä 

​Kirjoittanut Kanerva

Troija järjesti keväällä 2010 Primuksella torstaisin muutaman tunnin kurssipaketteja erilaisin teemoin. Osallistuin estetunneille teemalla kontrolli. Tunnit oli kivoja ja hitsin tehokkaita, tehtävät ihan super vaikka isoja ei hypättykään. Viimeisellä tunnilla mieleni valtasi valtava hämmennys, jota kuvailee ehkä parhaiten alle kopioimani Facebookin statuspäivitykseni ja sitä seurannut kavereiden myötätunto ja yritys auttaa. Olkaapa hyvät:
​
Statuspäivitys to klo 22.25: Varoitus: Aivokapasiteetti vähissä, älä yritä prosessoida yli yhtä asiaa kerrallaan. Ei se onnistu kuitenkaan.
Seurannut keskustelu:
Minä: Lisäselvitys: vauhtia, pidätä, käsi rauhassa, pidätä, älä nypi, vauhtia, rauhassa, liikettä, älä hösää.. En vaan tajua siis.
A: Kuulostaa jotenkin tutulle myös omalta kohdaltani…. aina voi kuitenkin yrittää…:=) Kellä menit, Juuli?
Minä: Juulilla joo.. lyhyen sivun keskeltä kokorataleikkaan alkuun se ei liikkunut, sitten se starttasi liikaa ja häsläsi (ja minäkin =), ois pitänyt rauhoittaa käsi ja lopettaa nyppiminen mut pidättää samaan aikaan ja olla itse rauhassa ja kaarteen jälkeen ottaa taas kiinni, mutta kannustaa se seuraavalle esteelle mutta olla silti rauhassa.
Mä en siis vieläkään tajua =D
A: Mä”törötin” kans eilen vastaavalla tyylillä (tosin se oli vaan puomitunti)  Ehkä me sit joskus vielä tajutaan :=) Kikkakin sanoi mulle viime la-tunnin päätteeksi, ”kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa, yksi asia kerrallaan” 
Minä: Hahaahaa =D Niinpä niin, tuollainen vähän säälivä olo siitä varmaan tulee, kun katsoo meidän ainaista yrittämistä. Pään päällä näkee ajatuskuplan, johon mahtuu se yksi asia kerrallaan..
A: Joo, mä oon kyl välillä miettinyt että pitäiskö sitä siirtyä kokonaan ja tosissaan tuon ”puskaratsastuksen” pariin ja unohtaa tuo yrittäminen  Ladyriderista puskatädiksi :=)
H: Ei saa ajatella ja yrittää liikaa 
Minä: No mutta kun käsketään! Mä yritänkin olla ajattelematta ja yrittämättä ja vaan mennä, mutta ope ei anna =)
M: mäkin liityn jengiin, kun en todistetusti pysty ajattelemaan kuin yhtä asiaa (tehtävää, ts. tehtävän osaa) kerralla 

E: Kauan kuulutettu rutiini. Kun osa asioista tulee automaattisena niin sit tuntuu et pystyis tekemään montaa asiaa kerralla! 
H2: Marelle oli ihan eri heppa eilen, tosi ihku, mun uus suosikki! Pitäs vaan sitä laukan ratsastamistakin harjoitella lisää ja paljon. Siitä kai se myös Juulimuulilla on usein kiinni, kun eka se himmailee ja sit ampuu esteelle.
Minä: No mutta en vaan ymmärrä kun en ole koskaan kokenut, että miten se vauhdikas eteenratsastus rauhoittaa esteelle lähestymistä? Nyt kuulin pariinkin kertaan eri ihmisille puhuttavan siitä, että ns. rynnivää hevosta pitäisi ratsastaa pohkeella, jotta se hyväksyy ja antaa ihmisen säädellä vauhdin. Pirita myös jo alkuverkassa mulle siitä sanoi: ”vauhtia nyt jo siihen, ettei se sitten esteillä ala rynnimään”.
Mutta mulla ei ole sellaista kokemusta, joka tukisi tätä, vaan päinvastaisia. Nythän sekin selvisi, että en edes osaa pyytää hevosta liikkumaan eteen oikein vaan olen liian terävä, joka vain lisäsi Juulin hösäämistä.
Olen tässä pari vuotta yrittänyt kovasti opetella olemaan napakka ja terävä eteenpäin pyytävien apujen kanssa, kun ennen olin hidas enkä vaatinut reaktiota tarpeeksi nopeasti. Mutta nyt se oli väärä tapa. Olisi pitänyt vaan olla pohkeet kiinni vaimikäsetermiolikaan…. See more
Jep jep, jokainen hevonen on erilainen ja tilanne esteillä on erilainen ja Juuli on vielä tuommoinen pieni ja herkkä tyyppi. Kyllä selkeästi huomasin eronkin, kun rauhoituin itse ennen estettä, että jotain sentään opittukin. Siihen häsäämiseen lähtee vaan automaattisesti ja huomaamatta mukaan =)
Kriisistä kriisiin, huhheijaa..
H2: Ellu on mulle sanonut, että kovaa saa mennä kunhan menee koko ajan kovaa, koska silloin ei enää ammuta vaan mennään tasavauhtia. Rytmikkään ja terävän laukan ridaaminen on kyl tosi vaikeaa, ja etenkin Juulilla kun se on sellainen hätäilevä pikku silakka.
Minä: hätäilevä pikku silakka =) Se on kyllä aika huvittava tapaus, omapäinen ja kipakka. Pitäisi päästä sänkkärille ensin laukkaamaan höyryt pois (tai lopuksi?)
Mun pitää soittaa tai kirjelmöidä Piritalle nyt ja pyytää sitä selittämään asioita. Tässä on ongelmia, koska
A. lähden niin helposti hevosen fiilikseen mukaan (löysä/reipas/hätäilevä jne.)
B. en osannut lukea hevosta ja sen myötä reagoida oikein… See more
C. en pysty noudattamaan parin sekunnin sisällä kahta vastakkaista ohjetta
D. en vaan osaa ja pysty =D

Mutta jos nää asiat nyt selviäisi, niin saattaisi aueta jotain ihan uutta.. Tuntuu, että tuolla puhuttiin nyt semmoisista perustavaa laatua olevista asioista, joita mulle ei ole koskaan aukaistu, ohjeistettu tekemään mutta ei avattu mitämiksimiten.
Hemmetti, kun pääsis nyt heti vaan parille estetunnille ja just Juulilla!
A2: En nyt oikein saanut selvää, että oliks teillä kuitenkin kivaa, vai pelkkää kriisiä ja kipuilua? =D
Minä: Kivaa oli =D !
M: Mä komppaan Hannaa siinä, että esteillä varsinkin tavoite on tasainen mutta yllättävän reipas tahti, pelkästään sillä terävällä mutta rytmikkäällä laukalla pystyy hyppäämään helposti ratoja tonne ainakin metriin asti, jos siis on joku normikapasitettinen heppa kyseessä.
Osa tosta sun hämmennyksestä Kanerva voi johtua siitä, että sulla ei ehkä ole vielä sitä kunnollista tietoa siitä reippaan ja tasaisen laukan fiiliksestä, mihin pyritään. Ja ohjeet tulee nopeessa tahdissa, kun asiat muuttuu radalla nopeessa tahdissa. Eli esteen jälkeen joillain hevosilla on tapana helposti kiihdyttää, siksi siinä pitää ottaa vähän kiinni (tai siis olla päästämättä), mutta ei liikaa, koska sen jälkeen tulee yleensä kaarre, jossa vauhti ja laukan energia automaattisesti yleensä putoaa, joten kaarteessa pitää yleensä aina ratsastaa vähän eteen, tai ainakin olla valmiina tekemään niin. Estesuoralle tultaessa ei taas pitäis tehdä enää mitään, eli laukan ym. pitäis olla kunnossa siihen mennessä. Osa hevosista saattaa helposti kiihdyttää siinä estettä lähestyttäessä, joten niitä saattaa joutua vähän pidättämään. Mutta senkin pitäis olla sellasta passiivista ”en nyt vaan anna sun mennä” -tyylistä, kuin että otettais vauhtia oikeesti pois, tai tehtäis ylipäänsä mitään kovin suuria liikkeitä suuntaan jos toiseenkaan. Eli kaikki kiini-etten-kiinni-jutut pyrkii siihen, että olis se samanlainen tasainen energinen laukka läpi koko radan/tehtävän…. See more
Mutta sitten pitää tietty löytää jokaiselle hevoselle se sopiva apujen nopeus/hitaus/voimakkuus. Ja saada jokaisen hevosen kanssa se fiilis, mikä on sopiva laukka niille. Harjoittelemalla se vaan tulee, toistoja toistoja toistoja…. 
E: Minttu osas hienosti selittää asian! Tasanen laukka ja vauhti, ja se askel esteellehän pitäis nähdä jo kaukaa, ettei juuri ennen estettä tule turhia kiihdytyksiä /jarrutuksia. Joku on joskus sanonut, että 3 askelta ennen estettä ratsastajan pitää olla hiljaa ja odottaa, koska silloin on vaikee tehdä enää mitään. Itse miellän sen niin, että tossa vaiheessa tietenkin jalat kiinni, mut käsi valmistautuu myötäämään…

Jatkoimme tänään raivtyöskentelyä, ja tosiaan pääsimme ihan ratsastamaankin pelkän istumisen sijaan. Sian työkaverikseni Rallen, joka vaati hiukan herättelyä pysyäkseen vauhdissa ja varsin löysää ohjasotetta. Periaatteessa koko tunti olikin tarkoitus ratsastaa niin löysällä ohjasotteella kuin mahdollista, jotta istuntaa tulisi käytettyä tehokkaasti. Ralle oli unelmaratsu tätä ajatellen. Jopa siltä kannalta katsoen, että Rallen ravi oli vähintäänkin varsin pomppiva. Mikä muu nimittäin voisi kehittää myötäilemistä yhtä hyvin kuin niinkin haastava askel? Rallen ravin parissa pääsin jälleen kerran kokemaan (muutaman sekunnin) hetkiä, kun tunsin ikään kuin olevani yhtä hevosen kanssa. Itselleni kuvailin tähän liittyvää oivallusta lauseella ”ratsastuksen ja ratsastajan liikkeen on oltava proaktiivista, ei reaktiivista”. Eli tällä tarkoitan sitä, että reatsastajan ei pitäisi pyrkiä vain pysymään kyydissä, kuten Tiinakin totesi. Tämä ei yleensä johda kovinkaan myötäilevään istuntatapaan. Itse koin parhaina hetkinä tunnilla ennustavani ja tunnustelevani hevosen kehon liikettä jo ennakoiden, jolloin pystyin myötäämään liikettä huomattavasti paremmin.
Varsinaisena harjoituksena teimme ensin siirtymisiä käynti-pysähdys-käynti ja sitten ravi-käynti-ravi. Onnellisena totetsin Rallen olevan ensimmäinen hevonen, jonka olen saanut pysähtymään pelkällä istunnalla. Sain myös ensimmäistä kertaa elämässäni hajua siitä, miltä istunnan jännittäminen hidastustarkoituksena pitäisi tuntua. Tiina kehotti meitä aloittamaan hidastamisen istunnan liikkeen pysäyttämisellä, käden myötäämisen lopettamisella ja istunnan puristamisella. Vasta sen jälkeen, tarpeen mukaan, tuli käyttää varsinaista pidättävää ohjasotetta. Mikä itsetäni meinasi jatkuvasti unohtua, oli myös kehotus kunnollisesta uloshengityksestä hidastuksen yhteydessä. Uloshengityksen ajatteleminen paljasta itselleni harmittavan tosiseikan, että ratsastaessa en muista yleisesti ottaen hengittää kunnolla. Lisätään siis ”hengitys” asialistalle…
Siirtymisten lisäksi teimme pujotteluharjoituksia sekä voltteja. Pujottelu oli Rallen ravissa jotakuinkin haastavaa. Olin kovissa vaikeuksissa yrittäessäni vaikuttaa istunnalla kääntävästi, kun istunta oli suurimman osan ajasta hyvin kaukana hevosen selästä… Volttitreeni sitä vastoin oli kuin balsamia haavoille, sillä voltilla Rallen ravi hidastui juuri sen verran, että tämänkin hevosen pomppuravissa oli täysin luontevaa istuskella.
Tyytyväisyydekseni huomasin, että liian suora kevennysasento oli korjautunut edellisellä tunnilla siinä määrin, että se vaikutti viikonkin kuluttua. (Tosin seuraavana päivänä Ruskeasuon tavallisella ratsastustunnilla sain palautetta, että kädet saisivat olla vakaammat. Minkälaiset pompom-huiskat ne oikein olivat ennen tätä korjausta? Vaikka cr-tunneilla emme olleet vielä laukkaharjoituksia tehneet, olin huomaavinani ravitreenin vaikuttaneen positiivisesti myös laukkaistuntaani. Tunsin istunnan olevan joteniin luontevampaa ja myötäilevämpää. Tosin valitettavasti sain tästäkin palautetta, että hartiat ovat liian edessä ja istun satulassa ihan vinossa, mutta ainakin itse tiedän istunnan parantuneen rakentavista korjausehdotuksista huolimatta…)
​
Kirjoittanut Nea

Pakkanen oli onneksi laskenut siedettävään viiteen asteeseen. Edessä oli hevosen vaihto Blondista Tähti-Riinaan. Olikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan, kuinka yhdellä hevosella opetellut asiat ja tunnetut tuntemukset olisivat siirrettävissä toiselle hevoselle.
Ensin tuli käynnissä haettua takaperin pyöräilemisen liike, ja se tuli tällä kertaa jo melko luontevasti. (Kaksi viikkoa sitten edellisellä tunnilla Tiina oli jalasta pitäen neuvonut minulle oikean pyörivän liikkeen kun selitin, etten ihan ollut sisäistänyt sitä.) T-R ei tuntunut aivan yhtä reippaalta kuin Blondi, ja sainkin Tiinalta heti palautettua liiallisesta istunnalla eteenpäin ajamisesta. Pohjetta vaan peliin ja istuinluut takaisin tasaiseen, samanpituiseen liikkeeseen.
Tänään jatkettiin viime kerralla aloitettua ravityöskentelyä. Henkilökohtaisesti jätin viime viikolla opintopäiväkirjani kirjoittamatta, mikä johtui melko suurelta osin siitä, että tunti meni itseltäni vähän ohi -15 asteessa osittain avoimessa maneesissa. Musitin kuitenkin, että ravissa oli tarkoitus ikään kuin keikuttaa takapuoltaan puolelta toiselle hevosen ravin tahdissa. Tarkoituksena oli välttää toisen istuinluun kolahtaminen hevosen selkää vasten. Viimeksi teimme harjoitetteita yksin omaan keventämättä, mutta nyt siirryimme kevennyksen harjoitteluun. Olin aina kuvitellut kevennykseni olevan varsin hyvässä kuosissa, mutta palaute oli varsin.. noh… rakentavaa  Parasta oli se, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en saanut yläselkääni kipeäksi väärästä käsien paikasta ja asennosta. Tiina käsiki myötäämään kädellä alaspäin ja kohti hevosen suuta, ja yhtäkkiä asia jotenkin loksahti kohdalleen omalta osaltani. Vaikkei myötäily tullut itseltäni mitenkään automaattisesti, jos kuitenkin keskityin ajattelemaan sitä, se tuntui hyvin luonnolliselta ja oikealta.
Valitettavasti käsien paikka meinasi päästä unohtumaan, kun piti keskittyä myös siihen varsinaiseen istuntaan. Tiina yritti kovasti kysellä, tuntuuko molempien jalkojen paino tasaisesti molemmilla jalustimilla, ja johtaako jompi kumpi puoli kevennystä. Olin vakaasti sitä mieltä että olen täysin suorassa ja tasapainossa, ja oli vähintäänkin hämmentävää, kun kuulemma toinen puoli selkeästi johti liikettä. Itse en sitä huomannu edes huomautuksen jälkeen, varmaankin sama vinouma toteutuu myös liikkumisessani ilman hevosta kun siihen on niin kiintynyt…
Kevennyksen rytmin olen mielestäni löytänyt aina hyvin, ja kevennyksen intensiivisyyttä muuttamalla koitimme vaikuttaa myös hevosen ravin pituuteen. Vaikea sanoa, kuinka hyvin lopulta onnistuin, mutta olin kyllä havaitsevinani selkeää vaihtelua. Istunnalla hidastaminen on varsinkin henkilökohtainen heikkouteni, joten treeni teki hyvää ja antoi myös onnistumisen kokemuksia.

Lisäksi haimme oikeaa kevennysasentoa ja liikettä toisaalta keventämällä tahdissa 1-2 ja 2-1, eli yksi askel satulassa ja kaksi ylhäällä ja sitten kaksi satulassa ja yksi ylhäällä. Seuraava harjotus avasi itselleni taas uusia oivalluksia, ja harjoittelimme oikeaa asentoa nojautumalla ensin käynnissä runsaasti eteenpäin satulassa, pitäen samalla takapuolen takana ja jalat edessä, normaaleilla paikoillaan. Itse en löytänyt asentoa ollenkaan, ja Tiina tuli ”jalasta pitäen” näyttämään oikeaa asentoa. Koin erotyisen vaikeaksi jalkojen pitämisen riittävän edessä, ja ne pyrkivät kovasti aivan liian taakse. Samassa asennossa könöttäminen ravissa ei edelleenkään ollut itselleni erityisen mieltä ylentävää ja havainnollistavaa, mutta kun saimme luvan palata normaaliin kevennysasentoon, jotain oli todella tapahtunut. Yhtäkkiä jalkojen paikka tuntui täsmälleen oikealta ja luontevalta ja huomasin myötäileväni hevosen ravia huomattavasti aiempaa paremmin. Muutos johtui ilmeisesti siitä, että olin alkanut keventää enemmänkin eteenpäin enkä suoraan ylöspäin ja lisäksi polviini oli tullut parempi jousto, kun en enää vetänyt polvia lukkoon yläasennossa. Kaikin puolin jälleen todella opettava, havainnollistava ja innostuttava tunti. Ensi viikolla päästään kuulemma jo istumisen sijaan ihan ratsastamaan. Apua, eikö tässä saakaan enää kävellä mihin suuntaan sattuu? Miten mä sitten ehdin ajatella istuntaa ja käsiä ja jalkoja ja tasapainoistuutta ja…

Kirjoittanut Nea

Sain hevoseksi reippaan rautiaan suokin Blondin, joka osoittautui aivan ihanaksi ratsuksi. Ensimmäinen tunti harjoiteltiin yksin omaan käynnissä. Se tuntui kuitenkin ihan riittävältä haasteelta, koska uutta asiaa ja ajateltavaa tuli valtavan paljon. Opettaja Tiina käski asennoitua tällä kuuden tunnin kurssilla hevosiin lähinnä istuimina, eikä niinkään stressaamaan siitä, miten hevoset kulkevat. Se oli myös hyvä, koska oman kropan ja liikkeiden tarkkailussa oli ihan riittävästi aivotoimintaa.

Ensimmäisenä lähdettiin etsimään istuinluita. Muistin lukeneeni aiemmin, että istuinluiden tulisi osoittaa suoraan alaspäin, jotta ranka olisi suorassa. Tiina käski etsimään istuinluiden eteen ja taakse astelevan liikkeen ja tunnustelemaan, astuuko jompi kumpi istuinluu pienemmän askelen. Ajatus istuinluiden kävelevästä liikkeestä oli todella havainnollistava. Tässä vaiheessa en osaa sanoa, oliko kyse oman kropan vai hevosen vinoudesta, mutta vasen istuinluu oli selkeästi laiskempi ja sen liikettä täytyi tietoisesti pidentää. Tähän liitettiin vielä ajatus eteen liikkuvan istuinluun vastakkaisen jalan ja polven liukumisesta alaspäin. Tiina kuvasi tätä liikettä takaperin polkemiseksi pyörällä. Tämä mielikuva ei kuitenkaan auennut ihan kunnolla, vaikka tunsin liikkeen löytäväni. Liike tuntui kuitenkin enemmänkin eteenpäin polkemiselta. Istuinluiden askelien pidentämistä ja lyhentämistä käytettiin sitten hyödyksi kun yritettiin saada hevosta pidentämään tai lyhentämään askelta. Olin ainakin luulevinani, että Blondi reagoi liikkeeseen, mutta istunnalla hidastaminen on aina ollut henkilökohtaisesti minulle vaikea asia.

Seuraavaksi käänsimme hevosia volteille ja kiemuroille istunnan avulla. Tässä Tiina opetti meille cr-käsitteen energian keskipisteestä pyytämällä meitä kuvittelemaan, että vatsamme ja lantiomme kohdalla on otsalamppu, joka koko ajan näyttää siihen suuntaan, mihin ollaan menossa ja halutaan mennä. Tämä mielikuva oli ainakin itselleni erinomainen. Totesinkin Tiinalle, että ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui siltä, että hevonen kuunteli ajatuksiani.
Tiina neuvoi vielä tekemään käännöksiä siten, että kääntävän puolen käsi ja jalka irtoavat ja aukeavat hieman, kun ulkopuolen käsi ja jalka tiivistyvät lähemmäs hevosta ja sulkeutuvat. Neuvo tuntui toimivalta, ikään kuin jokin olisi jälleen loksahtanut kohdalleen ajatuksissani.

Itse kärsin kuitenkin yläselän kipeytymisestä, mikä epäilemättä johtuu väärästä käsien/hartioiden asennosta. Tämä ongelma liittyy kohdallani myös sopivan ohjasotteen löytämisen vaikeuteen. Käsittelimme lyhyesti käsien asentoa kun Tiina neuvoi kuvittelemaan, että kannamme käsissämme painavaa kiveä. Sillä tavalla kädet asettuvat juuri oikealle etäisyydelle vartalosta. Huomasin, että pelkään jatkuvasti pitäväni ohjasotteen liian kireällä, minkä seurauksena tarjoan käsiäni liian eteen, mikä seurauksena yläselkäni jännittyy. Ikävä probleema, mihin kiviajattelu tarjosi näkökulmaa, muttei ainakaan toistaiseksi kuitenkaan toimivaa ratkaisua. Toivonkin, että pääsen oppimaan oikean käsien asennon, yläkropan ja hartioiden rentouttamisen ja juuri sen sopivan ohjastuntuman.

Kirjoittanut Nea

Kurssipäivä alkoi kauniissa pakkassäässä, mikä oli iloinen yllätys, kun säätiedotus oli luvannut sadetta. Taitojen mukaan meidät jaettiin viiteen ryhmään ja koska olin kertonut valjastaneeni ja ajaneeni aikaisemminkin, joskin kauan aikaa sitten, niin aloitin niittoryhmässä. Valjastimme hevosemme ja suuntasimme lähipellolle kokeilemaan kuinka kaurapeltoa niitettiin. Jokainen pääsi vuorollaan ajamaan ja kokeilemaan työtä käytännössä. Ensin hiukan hirvitti, mitenhän sitä selviää kun edellisestä ohjastamisesta oli tosiaan kulunut jo hyvä tovi, mutta onneksi heppa oli kiltti ja kokenut, joten ei haitannut, että ohjastaja vasta harjoitteli työtä ja toki opettaja kulki koko ajan vierellä auttamassa tiukoissa tilanteissa. Itse niittokoneen käyttö oli yllättävän helppoa. Piti katsoa, että hevonen kävelee heinikon reunassa ja polkea terä ylös käännyttäessä. Toinen peltokone, jota tällä pisteellä pääsimme kokeilemaan oli haravakone, jolla niitetyt heinät kasattiin yhteen. Se oli ehkä vieläkin helpompi kone käyttää, mutta henkilökohtaisesti haastetta tuotti polkimen ajoitus ja tuntui, että sotkin kasoja enemmän, mitä kasasin.
Toinen työpiste meidän ryhmälle oli kyntäminen. Se olikin jo paljon haastavampaa. Harjoitellessamme meitä oli yksi ohjastamassa hevosta, yksi ohjasi kyntöauraa ja yksi talutti hevosta. Ja varmuuden vuoksi oli myös yksi seisomassa pellon puolessavälissä stopparina, jos vauhti kiihtyi hurjaksi, niin pysähtyi ainakin stopparin kohdalla. Aikamoiseksi säheltämiseksihän se meni ja kyntöuria ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa suoriksi, mutta kyllä se maa kuitenkin jotenkin kääntyi. Tosin opettajat miettivät, että taitavat joutua tekemään työn vielä keväällä uudestaan. Ja lopuksi näimme myös miten kyntäminen tapahtuu yksin ammattilaiselta ja tosiaan se näytti onnistuvan. Tässä meille jäi kyllä vielä paljon harjoiteltavaa ja tulin siihen tulokseen, että jos minulla joskus on maatilkku, jota hevosella hoidan, niin traktorin hommaan ainakin kyntöä varten.
Kolmannella työpisteellä saimme harjoitella valjastusta. Ihmeen helpoltahan se näyttikin katsoessa, mutta kun itse sai kaikki remmit käteen, niin oli kyllä iloinen, että vierellä oli opettaja, jolta pystyi apua kysymään. Itse sain kehuja länkien kiristämisessä. Olin kuulemma ensimmäinen, joka sai remmin itse tarpeeksi tiukalle, jippii!
Herkullisen kasvissosekeitto aterian jälkeen oli maha niin täynnä, että töihin orientoituminen vei hetken. Meidän seuraava työpiste oli äestys. Eli kun pelto on kynnetty syksyllä, se tasoitetaan keväällä ennen kylvöä. Tämä työvaihe oli suht helppo ainakin kun me harjoiteltiin tasaisella alustalla eikä suoraan kynnöspellolla. Kävelimme hevosen perässä ja ohjastimme haluttuun suuntaan.
Lopuksi pääsimme vielä kärryajelulle nuorella hepalla, jonka yksi kurssilainen oli tuonut paikalle. Itseäni hämmästytti suuresti, kuinka kolmivuotias, jolle eka kertaa valjastettiin länkivaljaat, toimi kuin vanha tekijä kärryjen edessä. Toki hevosella oli aiemmin ajettu, mutta kaikki aiemmat tapaamani kolmivuotiaat ovat olleet paljon heikkohermoisempia. Nostan hattua kouluttajille!

Kaiken kaikkiaan kurssi oli hyvin onnistunut. Sai hyvän käsityksen hevosen käytöstä peltotöissä, joka oli ainakin minusta yllättävän vaivatonta kun oli hyvät hevoset ja opettajat. Jäi elämään kipinä, että jonakin päivänä, jos minulla on oma hevonen, niin ainakin hevosen omat ruuat voisi tehdä yhdessä hevosen kanssa. Aluksi täytyy kyllä varmistua, että ruuat saa jostain muualtakin, jos kynnöt menevät mutkiksi ja niitetyt heinät tallautuu, mutta harjoitteluhan tekee mestarin, eikös vain?

Primus-tallin maanantaituntien ohjelma elokaudella oli kouluratsastusradan ratsastaminen. Viiden tunnin kokonaisuus piti sisällään neljä harjoitustuntia, sekä jakson huipennuksena tietenkin rataharjoituksen, jossa ratsukot esittivät valintansa mukaan joko HeC- tai HeB-tasoisen kouluratsastusradan. Harjoituskerrat sujuivat hieman vaihtelevissa merkeissä, kun alkuun kuvioissa oli vieras opettaja, ja ainakin omassa ryhmässäni muutama ratsastaja sai alleen aivan vieraan hevosenkin. Kurssin edetessä homma kuitenkin rullasi hieman paremmin, ja pääsimme harjoittelemaan toiveidemme mukaisesti radan tehtäviä. Viimeisellä tunnilla rataa lähti suorittamaan 13 ratsukkoa, joista kolme ratsasti radan HeB:1, ja loput radan HeC:1. Tuomarinamme toimi Pirita.
Oma kilparatsuni oli suomenhevonen Kilikkana, jonka kanssa olimme jo entuudestaan niittäneet menestystä esteradoilla voittamalla upeasti 40cm-luokan edellistalvena. Haastavana köpöttelijänä pidetty Likka tuntui nyt heti alkuun skarpilta ja reippaalta, ja ratsastus alkoi hyvin positiivisissa merkeissä. Saimme verkata maneesissa, missä askeleenpidennykset lävistäjällä ainakin tuntuivat miltei lennokkailta, laukka nousi vaivatta ja rullasi oikein terävästi aina tehtävän loppuun saakka, ja kulmatkin tuli ratsastettua huolella. Hommahan sujui kuin unelma, ja ounastelin jo aivan erinomaista suoritusta HeC-radalla… kunnes tuli vuoromme astua ulkokentälle rakennetulle radalle, joka oli rankkasateiden jäljiltä tahmea suo…
Toki elämäni ensimmäinen kouluratasuoritus vähän jännittikin, mutta enimmäkseen taisin keskittyä kauhistelemaan upottavan vetistä rataa ja sen välitöntä vaikutusta ratsuuni, joka vielä hetki sitten oli väläytellyt sporttista puoltaan ratsastushallissa. Askeleenpidennykset jäivät tulematta (5: ei juuri eroa), ja tietysti todellinen kauhuskenariokin toteutui, kun oikea laukka ei noussut välillä C-M… eikä noussut ilmeisestä hytkymisestä ja nytkymisestä huolimatta vielä kohdassa R… vaan lopulta asiaa hieman pohdittuani nosto onnistui käynnistä keskiympyrän kohdasta S (2: älä aja). Sentään kuitenkin muistin radan, ja sain sen puserrettua läpi jopa loppua kohden parantaen siten, että ravivoltista ja pysähdyksestä tervehdykseen sain molemmista tyydyttävän seiskan. Tuomarin muut kommentit kehuivat hieman istuntaa, mikä oli toki mukava kuulla, mutta myös kehottivat käyttämään apuja, mikä asia lienee samoin syytä pistää korvan taa.
Loppubriiffauksessa saimme kaikki yhteistä palautetta muun muassa tarkkuudesta määrättyihin pisteisiin ratsastamisessa ja määrätietoisuudesta tehtävien loppuun saakka suorittamisesta. Itsellä pyöri päällimmäisenä mielessä hyvä verkka ja vähän poskelleen mennyt rata: kyl mä siellä maneesissa osasin kaikenlaista, uskokaa pois, vaikka ei siltä ehkä näyttänytkään heti kun piti samoja juttuja ihmisten ilmoilla esittää. Enkä ilmeisesti ollut ihan ainoa, vaan jotkut muutkin taisivat mutista jotain hyvältä tuntuneesta verkasta, joka oli ehkä lupaillut vähän liikoja. Kanssakilpailijani totesikin, että koiranomistajille ainakin on olemassa paitoja, joissa lukee ”kyllä se kotona tottelee”, joten ehkä meille voisi hankkia jotain samankaltaista  Mutta mitä tästä opimme? Kyllähän sitten itsekin tajusin, että pitää siis vain ratsastaa, vaikka homma tuntuisi käyvän tahmeaksi, eikä jäädä päivittelemään mutalätäköksi muuttunutta kenttää. Ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ollut ihan mahdoton tehtävä, koska myös oikein hyviä suorituksia esitettiin siinä samaisessa lammikossa…

Koulurataharjoituksemme omassa porukassa oli ensikertalaiselle todella lempeä ja stressitön tapa tutustua kisaamisen alkeisiin. Nyt aion ehdottomasti uskaltautua tallin omiin rataharjoituksiin, sillä pitäähän niitä pisteitä mennä parantamaan