Pitkän odotuksen jälkeen suuntasimme jälleen kerran Jutan tallille Ylöjärvelle, nyt oli vuorossa maastoesteiden sijaan yleisleiri. Tällä kertaa majoituimme oman mukavuudenhalumme vuoksi Tampereelle Omenahotelliin, ja oli kyllä kieltämättä hieman omituista käydä tallilla vain ratsastamassa kuin aiemmin oli tottunut olemaan pihapiirissä koko leirin ajan.

Saavuimme Tampereelle perjantaina iltapäivällä, ja suuntasimme illansuussa kohti tallia. Hevoset oli jännityk-sen minimoimiseksi jaettu jo etukäteen, ja jatkoimmekin samoilla hevosilla kuin edellisen leirin: Ellu – Allu, Hanna- Corde, Tiia – Ebony, Veera – Humma ja Riina – Bambi. Kaikki ratsumme olivat jo valmiina tunnilla ma-neesissa, ja suunnistimmekin sinne katselemaan – tai ainakin yritimme. Maneesin ovi vei lähes suoraan uralle, eikä kukaan uskaltanut mennä avaamaan sitä kesken tunnin (koska niin ei vaan saa tehdä!). Näinpä tyydyimme siis hihittelemään ulkona, kunnes Ellu rohkaistui sen verran että johdatti meidät sisälle. (Jatkoa varten saimme ohjeistuksen, että kunhan huutelee ”tädit tulee” niin saa marssia sisään koska vaan ;))

Ensimmäisellä tunnilla palauttelimme mieleen heppojen käyttöohjeita, ja pääteemana oli kääntäminen, jota treenasimme ”Kyran salmiakin” avulla. Teimme tätä kuviota kaikissa askellajeissa, ja Jutta tuntui olevan mel-koisen tyytyväinen kaikkien suorituksiin ja siihen miten saimme hevoset kulkemaan. Ainakin allekirjoittaneelle mahtui sekaan myös niitä epäonnistuneita suorituksia, mutta päällimmäiseksi jäi kuitenkin melko onnistunut olo – on se vaan niin hieno tunne kun hevosen saa oikeasti vastaamaan apuihin  Suurin osa taisikin mm. saada laukassa aikaan lähes puolipiruetin.

Lauantaina jatkettiin harjoituksia toisella koulutunnilla pienen shoppailureissun jälkeen. Tällä kertaa teimme harjoitusta, jossa tulimme vaihtoehtoisesti voltin tai avotaivutuksen jälkeen lävistäjää pitkin ensin sulkutaivu-tusta noin puoleen väliin saakka, ja ratsastettiin loppu avotaivutuksessa. Tätä harjoitusta tehtiin vain ravissa ja laukassa. Itselläni oli alkuun hieman vaikeuksia siirtymisessä sulkutaivutuksesta avoon, yritin tehdä ihan liikaa ja lopputulos ei ollut järin kehuttava. Kun ymmärsin että oikeasti avuissa tapahtuva muutos on hyvin pieni, ei tarvitse alkaa nykertämään hirveästi ja vääntämään itseään mutkalle, alkoi sujua huomattavasti paremmin (ja helpommin!). Sain myös jälleen kerran palautetta siitä, että meinaan itse kallistua hieman liikaa liikkeen suuntaan. Tämäkin on helppo korjata aina kun sen muistaa, mutta heti kun ajatus karkaa,huomaa sitä könöttävänsä niin kuin aina ennenkin… Jutta tuntui kuitenkin (kaikesta huolimatta) olevan melko tyytyväinen suorituksiimme, ja sanoikin että näillä suorituksilla meille olisi kaikille voinut kouluradallakin antaa yläarvoiset numerot.

Hetken hengähdystauon jälkeen siirryttiin rataesteiden pariin. Suurin haaste oli taas kerran radan rakentami-nen piirroksen perusteella, mutta kunnialla selvisimme siitäkin (pienen esteiden paikan siirtelyn jälkeen). Rataamme kuului 7 estettä, joista yksi oli sarja. Jutan ohjeiden mukaisesti verryttelimme hevoset niin että saimme ne liikkumaan kunnolla eteen; ei siis kiitolaukkaa ympäri maneesia pitkällä hevosella, vaan ratsastusta niin että ohjalle tulee painetta. Tämä helpottikin hyppäämistä kummasti! Keskityimme tällä tunnilla vain yksittäisiin tehtäviin niin että saimme hypättyä läpi kaikki rataan kuuluvat esteet. Itse en aluksi meinannut ymmärtää miten paljon pohjetta Bambi rataesteillä tarvitsee ja saimmekin aikaan jo yhden kiellon. Menin lankaan kun hevonen näennäisesti liikkui eteen hyvin ja kuvittelin että tämähän sujuu itsestään, mutta kun tajusin ottaa jalan kunnolla mukaan, alkoi hypytkin sujua. Muillakaan ei näyttänyt olevan mitään suuria vaikeuksia, ainoastaan Hannan Korppu oli silminnähden järkyttynyt kun joutui hyppäämään hirveän pelottavan sinisen okserin yli, mutta onneksi Hannalla on kova ääni.

Sunnuntaina jatkoimme rataesteteemaa, ja hyppäsimme alkuun taas erilaisia tehtäviä radan esteistä. Loppuun saimme vielä hypätä radan kokonaisuudessaan, ja haastavuuden lisäämiseksi olosuhteet tehtiin kilpailumaisiksi poistamalla muut hevoset radalta suorituksen ajaksi. Veeran Humma aiheutti kaikille sydämentykytyksiä intoutumalla touhusta niin paljon että jarrut hävisivät kokonaan, ja pysäytysyrityksen päätteeksi Veera ja ratsu jatkoivat matkaa eri suuntiin. Onneksi tässä ei kuitenkaan käynyt pahemmin vaikka tilanne hurjalta näyttikin! Muut saivat radan hypättyä läpi kohtuullisen kunnialla, vaikka ainakin itse yllätyin siitä miten erilaiselta Bambi tuntui ”harjoituksiin” verrattuna. Alkurata meni meidän osaltamme vähän penkin alle kun ratsastajalla oli turhan pitkät piuhat eikä ratsastustapaa saanutkaan ihan heti muutettua hevosen käytöksen mukaiseksi, mutta onneksi suoritus parani loppua kohden niin että päällimmäiseksi jäi kuitenkin positiiviset tuntemukset.

Viimeisellä leiritunnilla palattiin taas kouluratsastuksen pariin, tällä kertaa vain neljän ratsastajan voimin kun Veera paranteli edellisellä tunnilla saamiaan kolhuja. Tunnin teemana oli vastalaukka, mikä oli ainakin allekir-joittaneelle kaikista vaikein viikonlopun teemoista. Osasyynä oli varmasti se että Bambi jännittyi tästä harjoituksesta todella paljon, odotti kuulemma laukanvaihtoja niin innoissaan, ja kieltämättä lähdöt olivat usein aika vauhdikkaita ja mahtuipa sekaan muutama pieni pukittelukin. Alkuun teimme laukkaa lävistäjällä jatkaen sitten uraa pitkin vastalaukassa. Ensimmäiset yritykset päättyivät meillä vaihtoihin, mutta sitten kun sain juonesta kiinni, ei laukka enää vaihtunutkaan, vaikka muuten hevosen jännittyneisyys vähän haittasikin suorituksia. Tätä treenasimme molempiin suuntiin, ja sitten aloimme tehdä loivaa keskihalkaisijalle saakka ulottuvaa 3-kaarista kiemuraa. Alkuun ajattelin itse taas jotain tosi monimutkaista ja tuntui tosi hankalalta ylläpitää laukkaa (ilman vaihtoja) ja kääntää ja taivuttaa hevosta… Muutaman kerran jälkeen alkoi tämäkin jotenkuten sujua, eikä hevonenkaan ollut enää yhtä jännittynyt kun ei menty lävistäjää pitkin. Kuitenkin tunti osoitti taas sen että kyllä tässä treenattavaa vielä on! Loppuun teimme vielä vähän keskiravia lävistäjällä. Itselleni oli tosi hankalaa olla välittämättä siitä että Bambin muoto nousi tässä aika tavalla, ja Jutta saikin useampaan otteeseen huutaa että älä nyt tee mitään vaikka se nouseekin..! Loppuun Bambi tuntuikin sitten tosi kivalta kun sen oli saanut kunnolla eteen ravissakin – tuli sellainen tunne että nyt vois aloittaa sen ratsastamisen…

Kaikin puolin leirimme oli todella onnistunut, ja kotiinpäin matkasikin melkoisen tyytyväisiä ratsastajia  On se vaan niin kivaa päästä välillä tekemään vähän vaikeampiakin asioita koulupuolella, ja huomata että taidot jopa riittävät niistä suoriutumiseen.

Kuvassa Hanna ja Korppu, Tiia ja Ebony, Ellu ja Allu sekä Riina ja Bambi. Kuvasta puuttuu kameran takana ollut Veera sekä ratsu Humma.

Tauon jälkeen takaisin kehonhuollon pariin. Sain ratsukseni Norjan ihmeen Frosten, joka kokonsa puolesta on minulle oikein passeli. Poni oli aloittanut talvikarvan tiputtamisen jo hyvissä ajoin, joten harjailuun meni aikaa kun otus nautti rapsutuksesta niin paljon.
Tunnilla meitä laitettiin tauon jälkeen vähän ruotuun, avut kohdilleen ja kroppa kuosiin! Tätä tehtiin käyntivolteilla, pysäytyksillä sekä pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa. Ei siitä sen enempää, tunnilla kuullut neuvot olivat varmasti tuttuja juttuja kaikille vakituntilaisille (mulla on sisäkyljen suoristusta alkuun esimerkiksi).
Olen viime torstain Primus-tunnin päätteeksi luvannut keskittyä positiivisiin asioihin, joten tässä se tulee: ryhtiäni kehuttiin! Ryhtiä kehuttiin myös Maijun joulun jälkeen pitämällä istuntatunnilla ja Piritan pitämällä kauden ensimmäisellä torstaitunnilla. Ihme juttu, en edes osaa analysoida! Myös laukkaistunta näytti kuulemma jonkun hetken hyvältä ja kyllähän Frosten selässä istuukin mukavasti, sillä kun on tasainen, rullaava laukka. Yritin kyllä kovasti ennen tuntia venytellä ja tein reippaasti vatsalihaksia, joten ehkäpä pystyin pitämään ryhdin osittain sen vuoksi? Toivottavasti se ei johdu vain jäykistyneestä yläselästä 

​Kirjoittanut Kanerva

Uuden vuoden alkaessa ihmisen kuuluu tehdä lupauksia tai ainakin tavoitteita. Yrittää tammikuu, ehkä jopa helmikuukin ihan tosissaan enemmän (ja repsahtaa sitten viimeistään maaliskuussa). Ajattelin, että oma ohjenuorani tälle vuodelle voisi olla tässä:

“ Ratsastajan kehittymiseen vaikuttaa paljon hänen asenteensa. Kuinka paljon haluat tulla paremmaksi? […] Esimerkiksi välikävelyiden aikana ratsastaja voi valita käyttääkö ajan juttelemalla muiden kanssa vai pohtimalla ratsastustaan. […] Joskus ratsastus voi olla hevosen liikkumista, hauskaa liikuntaa itselle tai tilaisuus viettää aikaa ystävien kanssa. Tällöin ei kuitenkaan pidä odottaa suuria oivalluksia.” (P. Varjonen teoksessa Syvemmälle satulaan)


Toinen on Kyran klinikalta edellisenä sunnuntaina poimittu ajatus myös onnistumisen analysoimisesta. Eli molemmat tässä:
1. Keskity ratsastukseen silloin kun ratsastat (..ja käytä puhumisen tarve vasta loppuanalyyseihin)
2. Ainaisen negatiivisen märehtimisen sijaan keskity myös positiivisiin onnistumisen kokemuksiin ja analysoi miten niihin pääsit


Kauden ensimmäinen tunti oli pyyntöjemme mukaisesti istuntaa ja puolipidätteitä. Hyvin yksinkertaisia asioita, joita oli kuitenkin niin vaikea toteuttaa… Otetaan nyt vaikka tuo puolipidäte esimerkiksi: termihän opitaan jo alkeiskurssilla. Miten on mahdollista, että sitä ei osaa käyttää vielä tässäkään vaiheessa, kun ratsastusuraa on takana pyöristettynä 20 vuotta (pyöristettynä siis, on tässä sentään muutama vuosi aikaa vielä treenata). Sitä ei vaan voi muistaa käyttää tarpeeksi? Omasta keskittymiskyvyn puutteestahan se johtuu. Jos saan oman mieleni keskittymään juuri meneillään olevaan hetkeen oikein kunnolla, niin varmasti tai ainakin toivottavasti sen myötä kasvaisi myös kyky kuunnella hevosta. Näin uskon ja siihen tähtään. Meditaatioharrastus voisi auttaa tässä, mutta kärsivällisyyteni on siinä liian koetuksella..


Puolipidätteen lisäksi harjoituksena oli pitää käsi vakaana ja paikallaan. Tarkoituksena oli saada hevonen hakeutumaan ratsastajan antamaan raamiin (sen sijaan, että ratsastajan käsi myötää heiluriliikkeellä ja hevonen asettelee itsensä just niin kuin haluaa). Muut ottivat harjoitukseen avuksi poikittaisen raipan käsien väliin. Ibi ei raipoista välitä, joten teimme harjoitusta ilman keppiä.


Tämäkin harjoitus oli yllättävän vaikea. Käsi liikkui varmaankin kaikilla ratsastajilla liikaa. Ja vaikka kuinka peilistä tihrustin, niin eihän sitä refleksinomaista liikettä saanut pysäytettyä, tuntui että koordinaatio aivojen ja käden välillä ei toiminut lainkaan. Käsky “pysäytä liike” ei kerta kaikkiaan välittynyt käteen asti. Suurin ongelma oli ehkä se, että en kovallakaan tuijotuksella ja tunnustelulla hahmottanut mistä kohtaa liike lähti ja mistä se olisi pitänyt pysäyttää. Koordinaatiota ja vielä lisää koordinaatiota, tähänkin auttanee pilates!


Osalla porukasta meni tosi kivasti. Omalta osaltani homma alkoi toimimaan vasta loppuravien jälkeen, viimeisen käynnissä tehdyn pääty-ympyrän aikaan. Nyt sitten analysoimaan, että mikäs se lopulta johti onnistumiseen…

​Kirjoittanut Kanerva