Saapuessamme tallille meitä oli odottamassa lista hevosista merkinnällä ”jakakaa hevoset itse”. Olin ensimmäisten joukossa valitsemassa ja päädyin Attila-nimiseen suomenhevoseen. Attilaan olin tutustunut jo yhdellä kesätunneistani ja siitä oli jäänyt varsin mukava vaikutelma. Viime tunnit olin mennyt Mildora-nimisellä tammalla, joka oli minulle varsin haasteellinen, joten arvelin Attilan tarjoavan hieman mutkattomampaa menoa.
Attila oli karsinassa todella sympaattisen oloinen ja tykkäsi harjailusta ja rapsutteluista. Joten hyvällä mielellä pääsimme aloittamaan tuntia.
Tunnin teemana olivat pohkeenväistöt ja tasaisen tahdin löytäminen ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä keskityttiin alukai siihen, että hevonen liikkuu kunnollisilla askeleilla eteen, ja että ratsastajan käsi myötää riittävästi. Pirita huomautti tunnin alussa, että oma käteni ei myötää käynnissä kunnolla ja tämä estää Attilaa liikkumasta tasaisesti. Tähän epäkohtaan pyrin sitten pureutumaan tunnin aikana.
Pohkeenväistöjä tehtiin ensin käynnissä ja sitten ravissa. Yksinkertainen pohkeenväistö on ollut minulle pitkään jotenkin ongelmallista, sillä väännän ja käännän liikaakin ja istun lopulta kierossa kuin korkkiruuvi. Attilan kanssa tätä oli hyvä harjoitella, sillä kun annoin rauhalliset ja selkeät avut niin se teki hienot väistöt, mutta jos en muistanut istua hiljaa ja suorassa niin tehtävä meni heti huonommin. Huomasin myös, että minulla jäi helposti apu ”päälle”, vaikka väistö oli jo hyvässä vauhdissa. Piritan ohjeistuksella kuitenkin aloin löytää oikeaa tunnetta ja pari väistöpätkää meni hienosti ravissakin.
Tunti meni todella hyvin siinä mieleessä, että ratsastus tuntui hyvältä ja samalla tuntui että jotakin oppia meni oikeasti perillekin, varsinkin kun nämä väistöt olen kokenut hankaliksi. Ratsastuksessa riittää niin paljon opittavaa, että välillä on hyvä saada niitä onnistumisen elämyksiäkin, vaikka sitten ihan pienissä asioissa.
Tunnista kirjoitteli Annamari

Aluksi paras: pääsin vihdoin ratsastamaan Keskuspuiston ratsastuspoluille! Niillä ratsastamisesta olen haaveillut pikkutytöstä asti kulkiessani puistossa usein tätini koirien kanssa. Alku- ja loppukäynnit nimittäin käveltiin metsäpolkua pitkin. Wau =)
Opettajana oli Tiina ja ratsunani Taku. Mukana oli uusia ja vanhoja troijalaisia. Tunti pidettiin sillä ihan valtavalla kentällä, tuntui että sinne saattaisi jopa eksyä jos ei ratsastusaluetta olisi meille tiukasti rajattu. Tunnin sisältö oli monipuolinen, aluksi keskityttiin käätävien apujen läpisaantiin kulmissa kaikissa askellajeissa. Ratsuni oli reipas ja liikkui kivasti eteen ihan omin voimin. Lopputunti mentiin isolla ympyrällä temmonvaihteluita ja vähän väistöäkin.
Kokeilutunniksi tunti oli oikein kiva, tehtiin paljon muttei liikaa ja opettaja keskittyi koko ryhmään tasapuolisesti. Opettaja oli muutoinkin oikein mukava ja ennenkaikkea tyylikäs stetsonissaan! Talliympäristö oli todella siisti, tallihenkilö ihan mielettömän kohteliasta (varsinkin se vanhempi herrasmies =) ja hevoset karsinassa hyvin käyttäytyviä ja rauhallisia. Kokeilutuntilaiset alkoivatkin suunnittelemaan heti seuraavaa kertaa Rusalle…

​Tunnista kirjoittanut Kanerva.

Pohkeenväistöteemalla jatkettiin. Hevoset sai jakaa itse, Tanja kehotti minua kokeilemaan Jardineroa, toista Espanjan unelmaa. Jännitti vähän valinta, kun mies oli vielä kesällä vain noiden parempien ratsastajien käytössä. Mutta rohkea rokan syö, no pain no gain ja niin edelleen.

Kieräytettyäni jalustinhihnan kerran jalustimen ympäri (nii-in!) olin valmis ensimmäiseen harjoitukseen. Tunti aloitettiin tehokkaasti pohkeenväistöllä käynnissä. Tehtävän jälkeen otettiin reipasta kevyttä ravia, jonka jälkeen lähdettiin työstämään väistöä ravissa.

Osalle tehtävä oli helpompi, toisille vähän hankalampi, mutta kaikilla tehtävä tuntui lopulta onnistuvan. Itse yritin taas tasapainoilla liian vähän ja liian paljon tekemisen kanssa. Jossain siellä välissä se oikea tie lienee on ja ajoittain väistö sujuikin keveästi, rennosti, vaivattomasti ja oikein! Seuraavalla tunnilla on kyllä syytä keskittyä yhä enemmän oman keskivartalon käyttöön eli täytynee hankkia jostain vatsalihakset ensi maanantaiksi…

Kuolaintuntuma oli Jardineron kanssa tosi kevyt, hyvä kun edes tunsin mitään toisessa päässä, mutta silti pidättävät avut menivät hyvin ja omasta mielestäni myös riittävän nopeasti perille.

Uuh, kyllä espanjalaiset orhit on aika hot!
Tunnista kirjoitteli Kanerva.

Alkusyksy meni hyppytuntien ja laukkatreenien parissa, nyt palasimme käyntityöskentelyyn. Tuntui taas kivalta ja erilaiselta. Ratsuni oli taas Zagal, tuo komea mies Espanjasta. Hänen kanssaan olimmekin syksyn aikana yksissä jo viidettä kertaa! Kivaa sinänsä, sillä herra on niin kovin erilainen ratsastaa kuin moni muu.
Muistelin kuitenkin melkoisen pieleen mennyttä tuntia kahden viikon takaa, mutta päätin ottaa virheistä opikseni ja yrittää vielä kovemmin kuin aiemmin.
Treeninä oli aluksi kulmien ratsastus ja ulkoapujen läpi saaminen. Siitä siirryimme pohkeenväistöön. Ratsuni kanssa menimme väistöt yllättävän hyvin, ottaen huomioon sen, että itse teen väistöharjoituksissa usein liikaa ja sotken hevosen pasmat TAI en uskalla hievahtaakaan sen jälkeen kun pari askelta menee hyvin (jolloin tietysti liike lakkaa eikä mene enää hyvin). Aina hetkittäin löysimme yhteisen sävelen, lakkasin yliyrittämästä mutten unohtanut auttaa hevosta.
Harjoituksen välissä otetut kevyet ja harjoitusravit ja laukat menivät nekin tosi hienosti. Pääty-ympyrällä menimme enimmäkseen rauhallista ja (ainakin omasta mielestäni) kaunista laukkaa, missä onnistuin nuijimalla refleksini tainnoksiin eli myötäämällä edestä kun hevonen kiihdytti. Joillakin ei-niin-kovin-hyvin menneillä kerroilla reagoin kiihdytykseen vetämällä vastaan ja siitähän ei tunnetusti hyvää seuraa. Ehkäpä NYT olen vihdoin oppinut läksyni.
Kaiken kaikkiaan tunti oli tosi kiva, rauhallinen tahti sopi minulle ja Zagalille hyvin. Pystyin rauhassa tunnustelemaan ja hakemaan vähän tuntumaa. Oikeastaan vain harjoitusravin alut jännittivät hevosta enemmin, mutta se johtui mitä todennäköisimmin jäykästä istunnastani =)
Tunnista kirjoitteli Kanerva

Maanantaina saimme tuta yhden ensimmäisistä syksyn kirpeistä ilmoista, ja siksi ratsastimme tuntimme maneesin lämmössä. Ihmeellistä kyllä, tallille meno jännittää ainakin minua joka kerta samalla tavalla (vaikka 20 vuotta onkin jo tullut hevosteltua), ja varsinkin se, minkä hevosen sillä kertaa saankaan. Täksi maanantaiksi minulle valikoitui iso Walter, jonka kanssa olin jo ratsastanut kerran aikaisemminkin.
Lievin ennakkoluuloin kipusin jakkaran päältä Walterin selkään. Viimeksi tunsin itseni siellä nimittäin pieneksi kärpäseksi, hyvä kun jalat ylettyivät satulan siipien yli kylkiin asti…mitään muutosta jalkojeni pituudessa ei ikävä kyllä nytkään ollut tapahtunut, mutta Walter on joka tapauksessa miellyttävä ratsastaa, niin isoille kuin pienillekin ihmisille. Välillä tuntui, etten saa hevosta edes asettumaan tai pysähtymään, mutta toisaalta taas ajoittain Walter yllätti herkkyydellään ja kuuliaisuudellaan.
Teimme simppeleitä harjoituksia, jotka eivät kuitenkaan heti alkuun onnistuneet minulta kovin hyvin. Kevyessä ravissa lämmittelimme hevosia loivilla kaarteilla. Ulkotuen vaihtaminen ja hevosen asettaminen sekä taivuttaminen oli yllättävän haasteellista. Tuntui, että maneesin seinät tulivat aivan liian nopeasti vastaan! Sen jälkeen jatkoimme viime tuntien malliin samalla laukkateemalla. Tällä kertaa laukat piti nostaa harjoitusravista suoralla hevosella kentän keskeltä. Melko haasteellista taas! Ensimmäiset kerrat nostin väärää laukkaa ja Walter kiemurteli minne sattui, mutta sitten tuntui, että kun Walter pääsi jyvälle harjoituksesta, ei minun enää tarvinnutkaan tehdä mitään. Kiitos fiksuille hevosille ratsastajien virheiden korjaamisesta! Ennakointia tai ei, loppupään laukannostot alkoivat vähitellen parantua ja Walter rentoutua.
Seuraava tunti itselläni on vasta noin kuukauden päästä. Sitä odotellessa!
Tunnista kirjoitteli Tintti