Pitkän odotuksen jälkeen suuntasimme jälleen kerran Jutan tallille Ylöjärvelle, nyt oli vuorossa maastoesteiden sijaan yleisleiri. Tällä kertaa majoituimme oman mukavuudenhalumme vuoksi Tampereelle Omenahotelliin, ja oli kyllä kieltämättä hieman omituista käydä tallilla vain ratsastamassa kuin aiemmin oli tottunut olemaan pihapiirissä koko leirin ajan.

Saavuimme Tampereelle perjantaina iltapäivällä, ja suuntasimme illansuussa kohti tallia. Hevoset oli jännityk-sen minimoimiseksi jaettu jo etukäteen, ja jatkoimmekin samoilla hevosilla kuin edellisen leirin: Ellu – Allu, Hanna- Corde, Tiia – Ebony, Veera – Humma ja Riina – Bambi. Kaikki ratsumme olivat jo valmiina tunnilla ma-neesissa, ja suunnistimmekin sinne katselemaan – tai ainakin yritimme. Maneesin ovi vei lähes suoraan uralle, eikä kukaan uskaltanut mennä avaamaan sitä kesken tunnin (koska niin ei vaan saa tehdä!). Näinpä tyydyimme siis hihittelemään ulkona, kunnes Ellu rohkaistui sen verran että johdatti meidät sisälle. (Jatkoa varten saimme ohjeistuksen, että kunhan huutelee ”tädit tulee” niin saa marssia sisään koska vaan ;))

Ensimmäisellä tunnilla palauttelimme mieleen heppojen käyttöohjeita, ja pääteemana oli kääntäminen, jota treenasimme ”Kyran salmiakin” avulla. Teimme tätä kuviota kaikissa askellajeissa, ja Jutta tuntui olevan mel-koisen tyytyväinen kaikkien suorituksiin ja siihen miten saimme hevoset kulkemaan. Ainakin allekirjoittaneelle mahtui sekaan myös niitä epäonnistuneita suorituksia, mutta päällimmäiseksi jäi kuitenkin melko onnistunut olo – on se vaan niin hieno tunne kun hevosen saa oikeasti vastaamaan apuihin  Suurin osa taisikin mm. saada laukassa aikaan lähes puolipiruetin.

Lauantaina jatkettiin harjoituksia toisella koulutunnilla pienen shoppailureissun jälkeen. Tällä kertaa teimme harjoitusta, jossa tulimme vaihtoehtoisesti voltin tai avotaivutuksen jälkeen lävistäjää pitkin ensin sulkutaivu-tusta noin puoleen väliin saakka, ja ratsastettiin loppu avotaivutuksessa. Tätä harjoitusta tehtiin vain ravissa ja laukassa. Itselläni oli alkuun hieman vaikeuksia siirtymisessä sulkutaivutuksesta avoon, yritin tehdä ihan liikaa ja lopputulos ei ollut järin kehuttava. Kun ymmärsin että oikeasti avuissa tapahtuva muutos on hyvin pieni, ei tarvitse alkaa nykertämään hirveästi ja vääntämään itseään mutkalle, alkoi sujua huomattavasti paremmin (ja helpommin!). Sain myös jälleen kerran palautetta siitä, että meinaan itse kallistua hieman liikaa liikkeen suuntaan. Tämäkin on helppo korjata aina kun sen muistaa, mutta heti kun ajatus karkaa,huomaa sitä könöttävänsä niin kuin aina ennenkin… Jutta tuntui kuitenkin (kaikesta huolimatta) olevan melko tyytyväinen suorituksiimme, ja sanoikin että näillä suorituksilla meille olisi kaikille voinut kouluradallakin antaa yläarvoiset numerot.

Hetken hengähdystauon jälkeen siirryttiin rataesteiden pariin. Suurin haaste oli taas kerran radan rakentami-nen piirroksen perusteella, mutta kunnialla selvisimme siitäkin (pienen esteiden paikan siirtelyn jälkeen). Rataamme kuului 7 estettä, joista yksi oli sarja. Jutan ohjeiden mukaisesti verryttelimme hevoset niin että saimme ne liikkumaan kunnolla eteen; ei siis kiitolaukkaa ympäri maneesia pitkällä hevosella, vaan ratsastusta niin että ohjalle tulee painetta. Tämä helpottikin hyppäämistä kummasti! Keskityimme tällä tunnilla vain yksittäisiin tehtäviin niin että saimme hypättyä läpi kaikki rataan kuuluvat esteet. Itse en aluksi meinannut ymmärtää miten paljon pohjetta Bambi rataesteillä tarvitsee ja saimmekin aikaan jo yhden kiellon. Menin lankaan kun hevonen näennäisesti liikkui eteen hyvin ja kuvittelin että tämähän sujuu itsestään, mutta kun tajusin ottaa jalan kunnolla mukaan, alkoi hypytkin sujua. Muillakaan ei näyttänyt olevan mitään suuria vaikeuksia, ainoastaan Hannan Korppu oli silminnähden järkyttynyt kun joutui hyppäämään hirveän pelottavan sinisen okserin yli, mutta onneksi Hannalla on kova ääni.

Sunnuntaina jatkoimme rataesteteemaa, ja hyppäsimme alkuun taas erilaisia tehtäviä radan esteistä. Loppuun saimme vielä hypätä radan kokonaisuudessaan, ja haastavuuden lisäämiseksi olosuhteet tehtiin kilpailumaisiksi poistamalla muut hevoset radalta suorituksen ajaksi. Veeran Humma aiheutti kaikille sydämentykytyksiä intoutumalla touhusta niin paljon että jarrut hävisivät kokonaan, ja pysäytysyrityksen päätteeksi Veera ja ratsu jatkoivat matkaa eri suuntiin. Onneksi tässä ei kuitenkaan käynyt pahemmin vaikka tilanne hurjalta näyttikin! Muut saivat radan hypättyä läpi kohtuullisen kunnialla, vaikka ainakin itse yllätyin siitä miten erilaiselta Bambi tuntui ”harjoituksiin” verrattuna. Alkurata meni meidän osaltamme vähän penkin alle kun ratsastajalla oli turhan pitkät piuhat eikä ratsastustapaa saanutkaan ihan heti muutettua hevosen käytöksen mukaiseksi, mutta onneksi suoritus parani loppua kohden niin että päällimmäiseksi jäi kuitenkin positiiviset tuntemukset.

Viimeisellä leiritunnilla palattiin taas kouluratsastuksen pariin, tällä kertaa vain neljän ratsastajan voimin kun Veera paranteli edellisellä tunnilla saamiaan kolhuja. Tunnin teemana oli vastalaukka, mikä oli ainakin allekir-joittaneelle kaikista vaikein viikonlopun teemoista. Osasyynä oli varmasti se että Bambi jännittyi tästä harjoituksesta todella paljon, odotti kuulemma laukanvaihtoja niin innoissaan, ja kieltämättä lähdöt olivat usein aika vauhdikkaita ja mahtuipa sekaan muutama pieni pukittelukin. Alkuun teimme laukkaa lävistäjällä jatkaen sitten uraa pitkin vastalaukassa. Ensimmäiset yritykset päättyivät meillä vaihtoihin, mutta sitten kun sain juonesta kiinni, ei laukka enää vaihtunutkaan, vaikka muuten hevosen jännittyneisyys vähän haittasikin suorituksia. Tätä treenasimme molempiin suuntiin, ja sitten aloimme tehdä loivaa keskihalkaisijalle saakka ulottuvaa 3-kaarista kiemuraa. Alkuun ajattelin itse taas jotain tosi monimutkaista ja tuntui tosi hankalalta ylläpitää laukkaa (ilman vaihtoja) ja kääntää ja taivuttaa hevosta… Muutaman kerran jälkeen alkoi tämäkin jotenkuten sujua, eikä hevonenkaan ollut enää yhtä jännittynyt kun ei menty lävistäjää pitkin. Kuitenkin tunti osoitti taas sen että kyllä tässä treenattavaa vielä on! Loppuun teimme vielä vähän keskiravia lävistäjällä. Itselleni oli tosi hankalaa olla välittämättä siitä että Bambin muoto nousi tässä aika tavalla, ja Jutta saikin useampaan otteeseen huutaa että älä nyt tee mitään vaikka se nouseekin..! Loppuun Bambi tuntuikin sitten tosi kivalta kun sen oli saanut kunnolla eteen ravissakin – tuli sellainen tunne että nyt vois aloittaa sen ratsastamisen…

Kaikin puolin leirimme oli todella onnistunut, ja kotiinpäin matkasikin melkoisen tyytyväisiä ratsastajia  On se vaan niin kivaa päästä välillä tekemään vähän vaikeampiakin asioita koulupuolella, ja huomata että taidot jopa riittävät niistä suoriutumiseen.

Kuvassa Hanna ja Korppu, Tiia ja Ebony, Ellu ja Allu sekä Riina ja Bambi. Kuvasta puuttuu kameran takana ollut Veera sekä ratsu Humma.

Olen joskus teinivuosillani leireillyt Yyterissä Castellon Ratsastukoulussa ja nyt monen vuoden puhumisen jälkeen sain vihdoin lähdettyä uudelleen Yyterin upeisiin maisemiin.
 Perjantaina päivällä 4 Troijalaista pakkasi itsensä autoon ja matka alkoi kohti Poria, jossa poimittiin kyytiin vielä yksi leiriläinen. Vaikka kaikki olivat yrittäneet karsia tavarat minimiin oli autossa makuupussien, ratsastusvarusteiden ja ruokakassien kanssa tiivis tunnelma.
Allekirjoittaneen muistikuvat ja navigaattorin ohjeistus tallin sijainnista olivat hieman hatarat, mutta yhden ylimääräisen lenkin jälkeen löysimme Yyterin vanhalle kartanolle ja tallille. Kävimme noutamassa tallilta avaimeen majoituspaikkana toimivaan Yyterin vanhaan kouluun. Viikonlopun ajaksi valtasimme itsellemme yhden kolmesta leirihuoneesta, jossa oli tietenkin leireilyyn kuuluen hevosten nimillä kuorrutetut kerrossängyt.
Pikaisen vaattenvaihdon jälkeen olimme taas tallilla ja valmiina ensimmäiselle tunnille.  Ratsastustunneista vastaava Erkkis esitteli meille hieman hevosia ja saimme niistä valita mieleisemme ensimmäiselle kenttätunnille. Sain ratsukseni Majan eli tutummin Maijan, joka osoittautuikin aikamoiseksi herkkikseksi. Tamman kanssa sain todella harjoitella puodipidätteitä, sillä laukkatehtävissä Maija kuumeni jo jonkin verran ja ennakoi reilusti.

Seuraavana aamuna oli vuorossa 1,5 tunnin maasto Yyterin upeissa maastoissa, tällä kertaa sain ratsukseni yleensä kärkiponina toimivan risteytysponi Piksun.  Kanerva ja Paula saivat ratsuikseen suomenhevoset Eemelin ja Lupun, Susanna torinhevostamman Allin ja Heini FWB-ruuna Daltonin. Vielä ennen rannalle ja hiekkapohjaisiin maastoihin lähtöä suojat ja pintelit varmistettiin ilmastointiteipillä. Kärkihevosena tässä maastossa toimi Ariel, jolta ei vauhtia puuttunut. Yleisin maastossa tullut ohje vetäjältä olikin ”mennään jotain askellajia” eli hyvin todennäköisesti laukkaa. Ja mikäs siinä leveillä hiekkapoluilla laukatessa. Oma ratsuni osoittautui myös totiseksi vauhtiponiksi.  

Vähitellen meren äänet ja tuoksu alkoivat tuntumaan ja hevoset virittyivät jo uudelle tasolle. Hiekkarannan avautuessa saimme pikaiset ohjeet antaa mennä ja hetken päästä hevoset olivat jo kiitolaukassa vaalealla hiekalla. Rannalla oli niin tyhjää että pääsimme laukkaamaan useamman kunnon laukkapyrähdyksen.  Tämän jälkeen rentouduttiin kahlailemalla hevosten kanssa aalloissa. Kaikki saivat ravistella hiekkaa yltään, mutta harvoin näkee levämpiä hymyjä.
Lauantai-iltapäivällä meillä oli vuorossa 1,5 koulutunti kentällä ja tällä kertaa sain ratsukseni pienen Meeri-ponin. Alkujäykyyden ja Erkkiksen hyvien neuvojen  jälkeen Meeri osoittautui oikein miellyttäväksi poniksi ja tunti oli ainakin omalta osaltani oikein onnistunut.
Illalla majoistuspaikkanamme toimivan koulun toisessä päässä olevassa juhlatilassa oli hääjuhlat ja me pakenimme pizzalle Yyterin rantojen tuntumassa sijaitsevaan ravintola Siniseen Laguuniin, jossa osa porukasta innostui myös laulamaan karaokea. Pimeän tultua kävelimme vielä dyyneille tarkoituksena mennä uimaan, mutta päädyimme vain ihastelemaan öistä merta ja hiekkarantoja.

Sunnuntai aamuna veimme ensin osan hevosista ulos ja suuntasimme vielä viimeiseen 2 tunnin maastoon. Minä ja Kanerva jatkoimme maastoilua Piksun ja Eemelin kanssa. Olin niin ihastunut ponin vauhtiin, että halusin vielä laukkailla ötököiden vuoksi huputetun turnajaisratsuni kanssa uudelleen. Susanna lähti maastoon Meeri-ponilla, Paula Allilla ja Heini Lupulla. Maaston vetäjäksi lähti tällä kertaa Erkkis Kirppu-hevosellaan.  Laukkailimme paljon heikkapohjaisilla teillä ja kaikkien iloksi päädyimme taas hiekkarannalle. Tällä kertaa aloitimme rannalla hieman rauhalisemmin kahlailemalla ja siirryimme vasta sitten laukkailemaan rannalla.

 Itse sain jalkautua rantareissun aikana kaksikin kertaa, sillä ensin Eemelin putsit irtosivat kahlailussa ja hyppäsin alas keräämään ne talteen Piksun rintaremmiin. Laukkailuiden jälkeen vuorostaan Lupun pintelit aukesivat ilmastointiteipeistä huolimatta ja pääsin käärimään niitä uudelleen Heinin pidellessä sekä Lupua että Piksua. Tällä kertaa rannalle osui samaan aikaan Yyterin santoja kuvannut valokuvaaja ja saimme vielä mahtavia kuvia rantareissustamme.

Maaston jälkeen varusteet ja hevoset puhdistettiin hiekasta. Pakkasimme tavarat ja lähdimme kotimatkalle, tosin pieneen uintireissuun Yyterin aalloissa oli vielä aikaa. Kotimatkalla kaikilla oli varmasti sama tunne, ensi kesänä uudelleen!

Kuvat 3-5 ottanut Visa Vehmainen

Kuusi innokasta leiriläistä suuntasi kahdella autolla matkansa kohti Ylöjärveä odottavaisin mielin. Toisille leiripaikka oli jo tuttu, mutta yksi ensikertalainenkin oli mukana. Tarina ei kerro, saiko hän jännitykseltään nukuttua edellisenä yönä ollenkaan.. Riinan auto matkustajineen tutustui kauniisen kesäsuomeen ja valitsi hieman erilaisen reitin tallille kuin Tiia ja kyytiläiset. Kaikki kuitenkin pääsivät ajoissa ja hyvissä voimin perille.
Perjantaina ohjelmassa oli ensin hevosten jako (jännää!). Osalla oli jo mielessään hevostoive, toiset valitsivat hevosensa hepan nimen ja Jutan kuvauksen perusteella. Ilman suurempia tappeluita saatiinkin hevoset jaettua ja päästiin odottelemaan leirin ensimmäistä ratsastustuntia. Tunti aloitettiin itsenäisesti hevosiin tutustumalla, osa (ainakin allekirjoittanut) oli jo tässä vaiheessa aivan ihastunut hevoseensa, toiset joutuivat kentällä sitten tekemään vähän enemmän töitä, jotta hevoset liikkuivat riittävästi eteen. Yksi suurimmista eroista normaalin kentällä työskentelyn ja maastoesteratsastuksen välillä onkin näin maallikon näkökulmasta tempo. Maastoesteillä mennään siis yksinkertaisesti kovempaa, kuin mihin peruskenttätyöskentelyssä on tottunut.
Lauantaina päästiin tositoimiin, eli pellolle maastoesteitä hyppäämään. Sateelta vältyttiin onneksi koko leirin ajan, mutta tuuli oli välillä niin kova, että Jutan ohjeita oli vaikea kuulla. Vaikka Jutalla siis kohtalaisen kova ääni onkin..  Lauantain toisella tunnilla päästiin lisäksi kiitämään laukkaradalla pellon ympäri. Nopein tässä taisi olla Hanna Fortuunalla, vaikka eivät muutkaan paljon huonommaksi jääneet. Pellolla hypättiin mm. tynnyreitä, venettä, portaita ja hautaa. Eniten vaikeuksia meille taisi tuottaa hauta. Hautaa hypättäessä vaikeus oli lähinnä siinä, että se hypättiin metsään kavereista poispäin. Ensimmäisen haudan jälkeen piti myös löytää tiensä seuraavalle, ja kyllähän sitä polkua etsiessä yksi ratsastaja eksyikin. Kun muut hevoset hyppäsivät haudan yli, päätti Tiian Ebony laskeutua hautaan tyynesti käynnissä ja sitten sieltä pois. Myöskään Veeran Vappu ei ollut aluksi kovinkaan myötämielinen hyppäämään pellolta metsikköön ja kääntymään siellä oikeaan suuntaan, mutta Veeran hyvät äänijänteet ja glitteriraippa tekivät tehtävänsä ja loppujen lopuksi Vappukin sai haudan hypättyä.
Lauantai-iltana peseytymisen jälkeen oli aika lähteä tutustumaan Tampereeseen. Lähinnä missiona oli kyllä syödä, sillä tunnetustihan liikunta ja ulkoilma tekevät nälkäiseksi. Paikallinen panimoravintola löydettiin ja sieltä saatiin ruokaakin kohtalaisen nopeasti. Tosin medium-pihvit olivat kypsiä ja raakana tilattu pihvi samaten.. Viimeksi mainittu oli tosin kylmä, että sehän lienee tavallaan sama? Joukkiomme selviytyi annoksistaan ennätysnopeasti ja pikaisen karkinhakureissun jälkeen suunnattiinkin takaisin tallille päin. Siellä ehdimme vielä kuunnella Jutan kertomuksia erinäisistä hevosista elämän varrella.. Kyllähän niistä tarinoista jo muutaman kirjan kirjoittaisi! Ennen nukkumaanmenoa jaksettiin vielä hetki jatkaa hevostarinoilla ja kikattelulla, ennen kuin alkoi väsy painaa. Mainittakoon vielä, että kolme meistä söi ravintolassa ”Valkosipulifriikin päiväunen”. Tuoksu leirihuoneessamme olikin illalla melkoisen.. mieleenpainuva

Viimeisenä leiripäivänä pääsimme ratsastamaan kokonaisen maastoradan. Kävimme kävellen tutustumassa rataan, ettei kukaan vahingossa joutuisi väärille teille itse radan aikana. Rata oli kohtalaisen vaativa, ja fyysisesti yllättävän raskas! Pari minuuttia ei tunnu pitkältä ajalta, mutta kun sen ajan on kevyessä istunnassa ja hyppää kymmenen estettä, tuntuu lihaksissa että tosiaan on jotain tehnyt. Mutta on se vaan niin kivaa! Vauhti, yhteistyö hevosen kanssa.. Siinä on sitä jotain! Ilo näkyikin kaikkien ratsastajien ilmeistä radan jälkeen, väsyneitä mutta onnellisia ilmeitä. Pienen kilpailumme tulokset olivat:
Estevirheet/aikavirheet
1. Elisa – Bambi 0/0
Minttu – Littera 0/0 (ei troijalainen)
Elina – Recita 0/0 (ei troijalainen)
4. Veera – Vappu 0/aika yli
Hanna-Fortuna 0/aika ali
Riina-Allu 0/aika yli
7. Ellu-Humma 4/0
8. Tiia-Ebony 16/aika yli
Kaiken kaikkiaan siis todella onnistunut leiri, toivottavasti tämä päästään kokemaan ensi vuonna uudelleen! Leiriläiset kiittävät Juttaa asiantuntevasta opetuksesta sekä viihdyttävistä ja opettavaisista juttutuokioista. Lisäksi kiitokset valokuvaajille ja muutoinkin koko tallin väelle, Jutan tallilla on hyvä ilmapiiri, ja siksi sinne on mukava tulla.
-Ellu

Leirin edustusto:
Ensimmäinen rivi: Elisa & Bambi, Ellu & Humma, Riina & Allu
Toinen rivi: Tiia & Ebony, Veera & Vappu

Kahdeksanhenkinen porukkamme suuntasi heinäkuun toisena viikonloppuna Messilän tallille viettämään heppaleiriä. Ajelimme tallille perjantai-iltapäivästä, ja heti illansuussa pidettiin ensimmäiset ratsastustuntimme. Olimme jakaantuneet koulu- ja esteryhmäksi, ja itse odottelin viikonlopulta hikistä perusratsastustreeniä kouluratsastusryhmässä.
Ekan tunnin ratsukseni sain hieman suureksi venähtäneen 6-vuotiaan Bacardi-ponin, joka alkuun tuntui hankalalta saada tasaiselle tuntumalle, ja hieman ihmeissäni olin kun tuntia pitänyt Anu ei puuttunut ongelmiini vaan sain humputella menemään ponilla ihan itsekseni. Ohjelmassa oli väistöjä ja siirtymisiä käynnissä ja ravissa, ja kaikki ne menivät enemmän tai vähemmän päin honkia. Lopputunnin laukkaharjoituksissa sain kuitenkin itseni sekä ponin rennommaksi, ja lopulta ratsusta jäi ihan kiva fiilis.
Seuraavana päivänä kouluryhmämme jatkoi väistö- ja taivutusharjoituksia ja otti aina lopputunnista laukannostoharjoituksia. Ratsuni lauantain tunneilla olivat Serenade ja Tassu, joiden kanssa toistuivat pitkälti samat ongelmat kuin ensimmäisellä tunnilla, mutta edelleenkään niihin ei puututtu. Kun lopulta Serenaden selässä pähkäillessäni tulin kysyneeksi neuvoa, sain vastauksena melko yleispätevän ohjeen ”kevyt käsi ja vahva pohje”. Jossain vaiheessa sitten hoksasin todella alkaa toteuttamaan tätä ohjetta, ja sitten alkoivat hevosetkin kulkemaan melkolailla paremmin. Sunnuntain aamutunnilla ratsuni Iberis tuli yht’äkkiä aivan hämmentävällä tavalla istunnalla ratsastettavaksi. Leirin viimeisellä tunnillani sunnuntai-iltapäivänä osallistuin esteryhmän harjoituksiin vanhan tutun Bacardin kanssa, ja poni olikin nyt kertakaikkiaan ihastuttavan toimiva. Vähän myös kyllä harmitti kun jäin ehkä liian paljon fiilistelemään iki-ihanaa ponia ja miettimään liian vähän tehtävää, jolloin pilasin kymppisuorituksen valitsemalla aivan hölmöt tiet muutaman ristikon esteradallamme..
Kaiken kaikkiaan leirimme oli erikoinen kokemus. Messilän hevoset vaikuttivat oikein laadukkailta, ja niiden lisäksi paikka tuntui saavan kaikilta kiitosta majoitus- ja muonitusjärjestelyidensä johdosta. Maneesiaitan makuuhuoneet ja pesutilat olivat perussiistit, ja ruokailu golfkeskuksen ravintolassa oli suorastaan ylellistä. Valitettavasti vain ratsatustuntimme tehtävineen olivat hetkittäin hyvinkin masentavia. Kouluryhmämme köpötteli läpi tehtäviä ilman erityisempiä ohjeita tai korjauksia, ja viimeistään sunnuntaina alkoi jo jonkinasteinen tylsyys iskeä puuduttavien tuntien seurauksena. Esteryhmä puolestaan meni isoimmat esteensä (ml. maastoesteradan portaat) heti ensimmäisillä tunneilla, ja saivat ällistellä myöhempien tuntien melko alkeistasoisia puomi-, kavaletti- ja ristikkoharjoituksia. Harjoitukset eivät olleet kummallakaan ryhmällä loogisesti eteneviä, ja kun kaikilla vaihtui melkein joka tunnille hevonen, oli homma joka tapauksessa aloitettava aina alusta. Tekeminen tuntui jäävän välillä vähän puolitiehen, kun ratsastajia ei haastettu ja autettu panemaan koko osaamistaan likoon ja yrittämään vielä parempaa – oppiminenhan kuitenkin edellyttää taitojensa äärirajoilla pinnistelyä.
Itselläni leiri kallistui kuitenkin lopulta positiivisen puolelle. Vaikka en ehkä saanutkaan kaipaamaani opetusta, sain hyvien ratsujeni ansiosta kuitenkin taas paljon uutta ajateltavaa, ja muutamia mukavia onnistumisen elämyksiäkin. Ja kivassa porukassa on tietysti mukava viettää viikonloppua ja höpistä heppajuttuja 

~HeA-ryhmässä ratsastaneen huomioita

Ratsastuskoulu Equstom sijaitsee Nurmijärven sydänmaalla peltojen keskellä noin tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Kursimme alkoi teorialla tallin pihamaalla omenapuiden ja jalavien katveessa piknik-tunnelmissa. Tallin puolesta pöytään oli katettu mehua, kahvia ja keksejä ja itse olin matkalla bongannut jäätelöauton, josta olin ostanut pakkauksen luomujäätelötuutteja (jotka olivat muuten tosi hyviä!). Opettajamme Krista oli energisen oloinen kolmikymppinen ratsastuksenohjaaja. Jäätelönsyönnin lomassa Krista kävi läpi Centered Riding (CR) perusteita, joita ovat rakennuspalikat (building blocks), pehmeä katse (soft eyes), juurtuminen (grounding), hengittäminen ja ”keskusta” (centering).
CR:n rakennuspalikat ovat muistaakseni pää, hartiat, keskivartalo, lantio ja jalat. Nämä palikat pitäisi saada pidettyä toistensa päälle. Minulle uutta oli se, että hartioiden pitäisi aina olla linjassa ratsastajan lonkkien kanssa. Tähän saakka olen ajatellut niin, että ratsastajan olkapäiden tulisi olla linjassa hevosen lapojen kanssa ja ratsastajan lonkkien hevosen lonkkien kanssa. Opettajan ajatus siitä, että pitämällä hartiat ja lonkat samalla linjalla saadaan keskivartalo pidettyä paremmin kontrollissa (kyljet pysyvät paremmin yhtä pitkinä), vaikutti kyllä ihan järkeenkäyvältä ja kokeillessani sitä ratsastaessa se tuntui toimivan. Ympyrälläkään vartaloa ei CR-oppien mukaan tule kääntää liikaa, vaan korkeintaan n. 30 astetta (eli jos normaalisti napa on klo 12 kohdalla, käännetään vain klo 11 tai klo 13 suuntaan, ei enempää). Myöskään katsetta ei käännetä liikaa.

Pehmeää katsetta opettaja kuvaili CR:n vakioesimerkillä auton (tai pyörän) ajamisesta. Eihän kukaan aja autoa tuijottaen pelkästään rattia (tai pyöräesimerkissä ohjaustankoa), joten ratsastaessakaan ei pidä tuijottaa hevosen niskaa! Pehmeällä katseella pyritään hahmottamaan koko ympäristö samaan aikaan. Pehmeä katse auttaa myös siihen, ettei ratsastaja pidätä turhaan hengitystään. Syvä, selän alaosaan asti ulottuva hengitys on keskeistä CR:ssä. Tätä opettaja Krista demonstroi jumppapallon päälle, ja me kaikki kokeilimme sitä tuolilla istuen. Krista myös havainnollisti tiettyjä hevosen liikeratoja trampoliinilla. Teimme myös mielenkiintoisen pariharjoituksen, jossa toinen pareista laittaa kädet ristiin ja käsivarret ”solmuun” ja toinen osoittaa mitä sormea pitää nostaa, mutta ei kosketa sitä. Sen jälkeen sama tehdään sormea koskettaen. Harjoitus oli hauska, mutta en enää muista mikä sen tarkoitus oli 
Juurtuminen (grounding) ja keskittäminen sekoittuvat ainakin minulla yhdeksi ja samaksi asiaksi, nimittäin painopisteen pitämiseen matalalla ja keskellä lantiota. CR-kirjoissa tätä on havainnollistettu piirroksilla, jossa ratsastajan jalat ulottuvat maahan asti tai että ratsastajan jalat ovat kuin juuret, jotka kasvavat kohti maata.

Havainnollisen teorian jälkeen menimme tutustumaan tuleviin ratsuihimme. Päätalli oli vanhanaikainen, mutta siisti ja tavarat olivat hyvässä järjestyksessä. Sain ratsukseni Pinski-ruunan, joka oli oikein sympaattinen sukkajalkainen ja herasilmäinen ruunikko. Koska olin toisessa, ~HeA-ryhmässä, katselimme hetken Pauliinan kanssa edellisen ryhmän tuntia ennen omien ratsujen harjausta ja kuntoon laittoa. Päivä oli todella kuuma, joten pysyttelimme etupäässä varjossa.
​
Puoli kuudelta toimme ratsumme kentälle ja kiipesimme niiden selkään. Hevoset vaikuttivat kaikki järkeviltä ja hyvätapaisilta, mutta eivät erityisen reippailta. Opettaja kehottikin käyttämään mahdollisimman selviä apua; puristaa ei saanut. Ensimmäisen tunnin aiheena oli perusratsastus: käyntiä, ravia ja laukkaa. Laukkaan siirryttiin melko alkuvaiheessa tuntia, ja laukkaa myös jatkettiin aika kauan. Olimme aluksi kahdella pääty-ympyrällä, kaksi ratsukkoa kummallakin. Minun tuli erityisesti harjoitella laukan kokoamista, koska alkutunnin reipas eteenratsastukseni ei ollut herättänyt varsinaista vastakaikua opettajan taholta  Pinski oli erittäin hyvin koulutettu hevonen ja kokosikin kiltissä aina piruettilaukkaan saakka ja teimme jopa muutaman laukkapiruetin aihion. Pitkillä sivuilla ratsastin vastapainoksi keskilaukkaa, joka luonnistui Pinskiltä myös mallikkaasti. Olin tyypilliseen tapaan niin keskittynyt omaan ratsastukseeni, etten juurikaan tiedä mitä muut laukassa harjoittelivat, mutta oletan, että he menivät myös temponvaihteluita  Opettajalla oli sellainen tyyli, että hän neuvoi ratsukoita aika yksilöllisesti, mikä oli tietysti hyvä asia. Laukan jälkeen oli tarkoituksena jatkaa harjoitusravissa, mutta olin alun helteessä eteenratsastamisen ja laukan kokoamisen jälkeen niin väsynyt, etten juurikaan jaksanut istua alas ravissa, vaan tyydyin keventelemään ympäri kenttää jotta en suotta kiusaisi ihanaa ratsuani hillittömällä hölskymisellä. Loppua kohti tehtiin myös istunnan suoruustarkistuksia pituushalkaisijalla. Loppukäynnissä huomasi, että sekä hevoset, että ratsastajat olivat läkähtyä helteeseen. Hevoset vietiinkin vilvoittavaan suihkuun tai niitä pyyhittiin märällä sienellä tunnin jälkeen.


Seuraavana päivänä saavuin hyvissä ajoin, jotta ehtisin harjata Pinskin kunnolla ja kääriä pintelit kaikkiin jalkoihin. Edellistä tuntia en kuitenkaan ehtinyt seuraamaan. Tunti alkoi samalla tavalla kuin edellinenkin, tosin laukkaa mentiin vähemmän. Tunnin aiheena olivat siirtymiset askellajien sisällä ja myös laukasta käyntiin ja laukasta raviin. Pinskin laukkaa oli todella helppo koota ja niinpä myös laukasta käyntiin siirtymiset onnistuivat helposti. Myös laukannostot Pinski teki hienosti istunnalla. Ravista laukannostamisessa minulla oli kuitenkin vaikeuksia, sillä istuntani ei ravissa ole vielä niin hyvä, että pystyisin antamaan laukka-avun pelkästään lonkasta, vaan johduin käyttämään myös pohkeita. Laukan jälkeen säätelimme ravintempoa kootun ja keskiravin välillä ja teimme lisäyksiä lävistäjällä. Pinski kokosi ja lisäsi hienosti. Sunnuntain tunnilla aika tuntui kuluvan jotenkin paljon nopeammin kuin lauantaina ja tuntui, että tunti loppui lyhyeen vaikka olimmekin ratsastaneet kellon mukaan ihan oikein 1,5 tuntia. Keskipäivän polttava kuumuuskaan ei haitannut, vaikka vesipullo tietysti tuli monta kertaa tarpeeseen. Olisi pitänyt varata Pinskillekin oma vesiämpäri!
Loppufiilikset kurssista ovat todella positiiviset, vaikka lysti ei ihan halpaa huvia ollutkaan. Teoriaosuus oli harvinaisen hyvä ja opettaja oli mukava ja pätevä. Oli mahtavaa ratsastaa hyvin koulutetulla hevosella kesäisessä auringonpaisteessa ja paikka oli kaikin puolin idyllinen.

Muidenkin hevoset vaikuttivat kivoilta, vaikka suurin osa tuntui tottuneen aika hidastempoiseen työskentelyyn  Suosittelen Equstomia lämpimästi kaikille kouluratsastuksen ystäville!
– Hanna H

Koko kevät tätä oli hartaasti odotettu, joten ainakin allekirjoittanut oli ihan täpinässä jo monta päivää ennen leiriä. Olin viime vuonna samanlaisella viikonloppuleirillä Galoppiuksen matkassa, eikä reissusta jäänyt kuin hyviä muistoja. Odotukset olivat siis korkealla!

Perjantaina 22.5. lähdettiin päivällä Tainan kyydissä kohti Ylöjärveä ja Jutan Tallia. Mukana olivat lisäkseni siis Taina, Ellu, Kaija, Menni sekä Marleena. Kaijan sanoin viikonlopun tavoitteena oli mennä korkealta ja kovaa. Ja ehkä jopa sivussa vähän oppiakin jotakin!

Tallilla oltiin hyvissä ajoin, joten ehdimme ennen Jutan kanssa juttelua ja hevosten jakoa katsella vähän paikkoja. Kummasti sitä vuodessa unohtaa asioita, tallissa oltiin aluksi aivan eksyksissä eikä mikään näyttänyt tutulta. Selvästi siis merkki siitä, että pitäisi leireillä useammin! Hevosista sentään osa muistui mieleen.

Leiri sai ainakin omalta osaltani loistavan alun, kun sain ratsukseni Bambin. Ihastuin siihen jo edelliskerralla, vaikken sen selkään päässytkään. Ruuna on oikealta nimeltään Perfetto ja aivan kyllä nimensä mukainen! Tälläinen hevonen mulle joululahjaksi, kiitos…

Ellun ratsuksi tuli suokkitamma Agadir eli Aino, joka oli varsinainen vauhtipakkaus! Mutta todella varma ja mukava hyppääjä, joka kanssa Ellu löysi hienosti yhteisen sävelen ja meinasi jo kuskata tamman kotiin saakka. Tallilaiset tulivat jälkikäteen sanomaan, että ajattelivat ekana päivänä Ellun olevan joko täysin seinähullu tai vaan tosi taitava. No, olihan tammassa tosissaan vauhtia…

Kaija pääsi kokeilemaan kokenutta kenttäruuna Allua. Se todellakin tiesi mitä maastossa tehdään ja laukkaradalla vauhtia irtosi ihan kiitettävästi (kovaa menivät kyllä kaikki, mutta Allu taisi silti viedä voiton!). Tämäkin pari oli oikein onnistunut valinta.

Menni päätti kokeilla Olavia, joka on myöskin todella kokenut kenttähevonen (saavuttanut mm. suomenmestaruusjoukkuehopeaa), muttei luonteeltaan helpoimmasta päästä. Alkukankeuden jälkeen Menni sai Olaviin vauhtia ja tuli herran kanssa tallissakin mainiosti toimeen.

Taina toivoi itselleen ponia ja pääsikin Roodoksen selkään. Aluksi homma sujui hienosti, mutta lauantai-iltapäivänä Roodos intoili jo hivenen liikaa ja Taina vaihtoi Eltoniin, jolla meni sunnuntaina radan.

Marleena aloitti leirin Eltonin kanssa, mutta vaihtoi Fortuunaan Eltsin siirtyessä Tainan luottoponiksi. Ainakin lopuksi taisivat kaikki olla todella tyytyväisiä hevosvalintoihin, kyllä Jutta tosiaan tietää mitä tarjota kenellekin!

Mitään pehmeää laskua ei harrastettu, vaan heti perjantai-iltana lähdettiin maastoon hyppäämään. Osalla oli jo entuudestaan kokemusta maastoesteistä, mutta osa lähti ensimmäistä kertaa tutustumaan aiheeseen. Sujuvasti meni kuitenkin kaikilla. Mukavassa ryhmässä oli kiva ratsastaa, kiitos tytöt siis hyvästä seurasta! Suurempia ongelmia ei ollut kellään, mitä nyt allekirjoittanut päätti loppuverkan aikana kellahtaa alas Bambin selästä. Sen siitä saa, mitäs laitoin ensimmäistä kertaa elämässäni turvaliivin päälle ;).

Lauantaina hypättiin reippaassa tempossa erityyppisiä esteitä, joista lähinnä banketti oli muutamalle uusi tuttavuus. Iltapäivän tunnista ei vauhtia puuttunut, kun aloitimme sen laukkaradan kiertämisellä. Bambi ainakin intoutui alun reippaan laukan jälkeen esittelemään turboaan vähän joka esteellä. Ah sitä riemua, sekä hevosen että ratsastajan osalta :).

Illalla kävimme Tampereella syömässä – kyllä oli väsynyttä porukkaa! Useampi tyytyi juomaan pelkkää vettä, koska pelkäsi muutoin nukahtavansa. Kunnon heppaleiriläisiä siis!

Ylöjärvi-cityssä oli käynnissä jokin paikallinen musiikkitapahtuma – nimeltään Pöheikön Pölläys. Sopi siis mainiosti leirimme teemaan!
Sunnuntaina koottiin yhteen kaikki opittu ja ratsastettiin harrasteluokan tasoinen maastorata. Kokeneista kenttähevosista kyllä huomasi, että lähtökarsinassa ollessaan ne tiesivät mihin ovat menossa. Eli kaasu pohjaan vaan ja nautiskelemaan, kenttäratsastus on kyllä ihan käsittämättömän hieno laji! Kaikki selvittivät radan hyväksytysti läpi – ei kun siis kisoihin vaan! 

​Viikonloppu oli kaikin puolin todella onnistunut. Kiitos kuuluu ennen kaikkea loistavalle leiriporukalle, mukaville hevosille ja Jutan asiantuntevalle opetukselle. Ensi keväänä nähdään taas Ylöjärvellä!
Hanna

Hae taas!
Ratsastus ja heppatayteisen tiistain vastapainoksi vietimme keskiviikon Reykjavikin keskustassa shoppaillen ja tutustuen kansallis- ja ulkoilmamuseoon.  Paikallinen pukeutumistyyli pussivaatteineen, neonvareineen ja ihanine kesamekkoineen kolahtikin moneen meista ja ostoskassit tayttyivat viuhaan visan vinkuessa! Hittikauppoja olivat Naked Ape (http://www.dontbenaked.com/), Vintage-kaupat, sukkahousuputiikki ja 12 tones.
Museossa keskittyminen oli hieman hakusessa, mutta ritaripuvuista ja antiikkisista viestintavalineista sai revittya paljon huumoria irti. Taalla kaupat menevat aina jo kuudelta kiinni, joten (tilin onneksi) kaupat oli jatettava ja shoppailujen jalkeen suuntasimme Karambaan oluelle. Sitten porukka kahtia ja kala- ja kasvisravintoloihin syomaan. Tosi hyvaa ruokaa! Ruoan jalkeen olimme sopineet treffit edellisena iltana loytyneeseen livekaraokebaariin, jossa ilta jatkuikin iloisissa merkeissa yon pikkutunneille. Paikalliset pitivat meista hyvaa huolta ja huolehtivat viela, etta paasemme kotiin asti!
Tanaan aamulla seiskalta ylos muutaman tunnin kauneusunien jalkeen ja vuorikiipeilemaan. Vaelluskengat pistettiin koetukselle muta tms kuoppien yli pomppiessa. Puolentoista tunnin kapuaminen palkittiin upeilla maisemilla ja 42-asteisella joella, jonne paikalliseen tapaan pulahdimme kaikki ilman rihman kiertamaa! 
Evaskori tyhjeni vaelluksen jalkeen ennatysajassa, olimme kuin lokkiparvi kauppatorilla.. Vuorilta kavimme nauttimassa kakkua ja sitten ratsastamaan. Isantavaen karsivallisyys on ollut huippuluokkaa, vaikka vasyneet ja kikattelevat tyttolapset kyselevat aivan mahdottomia itsestaanselvyyksia (tyyliin, pitaako menna pyyhe paalla suihkutiloihin uimahallissa)…
Tia

Islantilaiset suhtautuvat hevosenpitoon hyvin huolettomasti ja mottona on:  ”kaiken pitaa olla helppoa”. Hevosen omistaminen on arkipaivaa ja kun niita on niin paljon, niihin suhtaudutaan vahan kuin meilla koiriin. Koira narun paahan (poni satulan alle) ja lenkille.  Tallit ovat kuin rivitaloasuntoja, riveissa ja jonoissa pitkin rinnetta. Tallit on rakennettu nelion muotoon, joten esimerkiksi 8 eri tallia voivat kayttaa samaa muutamien metrien kokoista tarhaa. Yhdessa tallissa, tai rivitaloasunnossa voi olla esimerkiksi 4 boxia, jokaisessa 2 hevosta. Kuivikkeita ei ole. Hevoset ulkoilevat (ehka) paivittain kaikki yhdessa tarhassa. Tallin ovi vaan auki ja boxien ovet samoin, hepat juoksevat jonossa ulos. Katevaa ja niin helppoa!  Samoin hevoset paastetaan talliin avaamalla ovi ja ne juoksevat taas jonossa omiin bokseihinsa. Niin katevaa!
Ala tee nain Suomessa:
– laita ainakin 2 hevosta samaan pieneen boksiin
– ala harjaa hevosta ennen ratsastamista (ala oikeastaan harjaa ikina, paitsi ehka pahimpaan karvanlahtoaikaan raastinraudan tapaisella vekottimella) ala myoskaan putsaa kavioita
– kun lahdet ratsastamaan, niin sido hevonen ohjista puomiin kiinni, jotta voit viela hoitaa muutaman jutun ennen (lukolliset ohjat ovat katevat, voi vaan napsauttaa toisen ohjan irti ja sitoa hevosen kiinni)
– kun satuloitte hevosia isolla joukolla, olkaa kaikki mahdollisimman lahekkain. Ei mitaan turva-valeja. Itse huomasin tanaan olevani kahden erittain lahekkain seisovan hevosen valissa polvillani kiristamassa satulavyota
– maastossa ryhmassa ratsastettaessa ei turvavaleja, olkaa lomittain ja limittain – kuvittele tormailyautot mielessasi
– lahde tallin pihasta paikoillaan seisomisen jalkeen suoraan raviin/tolttiin tai laukkaan. Tule naissa askellajeissa takaisin tallin pihaan ja vie  hevonen suoraan talliin. Ehka voit paastaa sen tarhaan piehtaroimaan, jos viitsit
–  kun ratsastat maastossa, ota ainakin yksi tai kaksi kasihevosta mukaasi. Nain saat monta hevosta liikutettua samalla.
Ei se niin pahalta nayta, kuin milta kuulostaa. Hevoset ovat tottuneita toisiinsa ja isoihin laumoihin. Ne ovat erittain cooleja eivatka saiky mitaan. Monia juttuja voisi lanseerata Suomeen. Hevoset saavat olla hevosia ja oppia lajitovereiltaan. Ne ovat mutkattomia kasitella ja melkein tuntuvat lemmikeilta.. Tekisi mieli vieda ainakin yksi kotiin, sen kanssa voisi sitten kotona puuhata mita vaan.  Tarhoissa olevat hevoset tulevat ystavallisesti vieraankin ihmisen luokse rapsuteltavaksi ja nayttavat olevan hyvin seurallisia. Kasihevosia saatetaan kuljettaa niin, etta ratsastajalla on vierella kulkevan hevosen ohjat kadessa ja tahan hevoseen on mahan ympari sidottu vyo, josta menee naru kolmannen hevosen riimuun. Nain hevoset oppivat toisiltaan ja etenkin nuoret hevoset oppivat sen, ettei voimalla voi jyrata. Hevonen siis auttaa ihmista kouluttamaan nuorta hevosta. Katevaa ja helppoa taas, mutta myos erittain jarkevaa!

Tamanpaivaiselta ratsastusretkelta pitaa kertoa viela sen verran, etta Sanna lanseerasi ratsunsa kanssa ukemi-nimisen liikeen. Se on vahan niin kuin kuperkeikka ravista tai laukasta. Ei kaynyt kuinkaan!
Tallaista taalla! Terveisin: Elisa

Hae!
Taalla ollaan, Islannissa! Kolmas paiva jo menossa ja hengissa ja hyvissa voimissa kaikki. Jannitysta on kylla riittanyt. Yritan kerrata kolmen paivan tapahtumat lyhyesti ja lukijoita kyllastyttamatta.
Ensimmainen jannitys iski paalle jo lentokentalla kotimaan kamaralla, koskapa turvallisuushenkiloston tyonseisaus uhkasi alkaa hetkena mina hyvansa. Ehdimme lapi turvatarkastuksesta juuri ja juuri, meidan jalkeemme lapi ehti vain muutama ihminen. Lupaava alku reissulle =)
Lennolla ei tapahtunut mitaan erikoista vaikka punaviinia nautimmekin. Keflavikin kentalla tapasimme emantamme, joka ohjasi meidat ensimmaiseksi rentoutumaan Blue Lagoonin suolajarveen. Rentoutuminen olikin aika totaalista siella sinisen taivaan alla, laavikon keskella, kirkkaan sinisessa, suolaisessa, neljakymmenta asteisessa vedessa mineraalinaamio kasvoilla. Vedessa kellumisen ja höyrysaunailun jalkeen kipusimme nauttimaan evaita laavakivikkoon, pehmealle sammalelle.
Iltapaivan aikana asetuimme mukavasti merenrantataloomme (!). llalla kavimme viela tutustumassa talleihin ja tuleviin ratsuihimme. Islantilaiset tallit ovatkin jotain ihan muuta kuin mihin kotona on totuttu. Tallialue koostuu useasta rakennuksesta, jotka ovat ikaan kuin rivitaloja. Jokaisella hevosenomistajalla on oma pieni, muutaman karsinan tallinsa tai vaihtoehtoisesti yksi karsina muutaman omistajan tallihuoneessa. Rakennusten keskella on hevosten tarhat, joihin omistajat paastavat hevosensa vuorotellen. Ratsastusretki alkaa heti tallin oven edesta kaynnissa ja paattyy tasan samaan paikkaan reippaassa toltissa.
Lauantaina kavimme ostoksilla hevostarvikeliikkeessa, jossa islantilaisratsastushousut nousivat suureksi hitiksi. Iltapaivalla lahdimme ratsastamaan lyhyehkön lenkin islantilaismaisemiin ja tutustuimme ratsuihimme.Hevoset vaikuttivat todella mukavilta. Muutama oli hieman reippaampi yksilö, mutta jono pysyi kylla kohtalaisen natisti kasassa jopa islantilasratsukoiden suhahdellessa vieresta ohituskaistaa huimassa tolttissa. Oma Napnini oli reipas ja mukavan tuntuinen, vaikka onnistuikin puraisemaan minua reidesta ennen satulaan nousua.
Illalla lahdimme kohti Reykjavikin yoelamaa ja Euroviisu-finaalia. Kaupungin cooleimman baarin (siella kay myos Bjork) ylakerrassa selvisi, ettei Eurooppa tykkaakaan niin kovasti ysarihiteista Waldon jaatya viimeiseksi . Mutta onneksi Islannilla meni paremmin! Saimme kutsun baarin grillijuhliin hevospihveille ja maistelimme paikallisia Opal- ja Topakshotteja tai mita lienee olivatkaan.