Saavuimme tallille ihanan kirkkaassa ja aurinkoisessa syksysäässä. Ensimmäisenä tietysti suuntasimme tutkailemaan listaa, josta löytyivät meille jaetut hevoset ja kaikki tuntuivat olevan suht tyytyväisiä Piritan etukäteen jakamiin hevosiin. Ratsuni oli tällä kertaa minulle uusi tuttavuus Mirja, joka ei pitkään aikaan ollutkaan ollut tunneillamme.
Aloitimme tunnin tuttuun tapaan verryttelemällä hevosia kevyessä ravissa tarkoituksena ratsastaa ne kunnolla eteen ja rennoiksi. Jostakin syystä olin hieman ennakkoluuloinen Mirjaa kohtaan, mutta ennakkoluuloni karisivat jo alkumetreillä, sillä Mirja osoittautui heti alussa erittäin herkäksi ja miellyttäväksi hevoseksi ratsastaa.
Varsinainen tehtävämme tunnilla oli hioa laukannostoja käynnistä. Tehtävän tarkoituksena oli tuntea laukannoston oikea ajoitus, eli se hetki, kun sisätakajalka on nousemassa/nousee juuri maasta. Alkukankeutta oli hieman ainakin allekirjoittaneella, mutta pikkuhiljaa nostoista tuli täsmällisempiä, tarkempia ja siistimpiä. Tehtävä vaati sen verran keskittymistä omaan suoritukseen, etten hirveästi ehtinyt muiden menoa tarkkailla.
Lopuksi teimme vielä hetken aikaa laukkaa ympyröillä ja tietenkin loppuverryttelimme hevosia kevyessä ravissa. Kohdaltani tunti sujui oikein mukavasti ja Mirjasta taisi tulla yksi suosikeistani!
Tunnista kirjoitteli Tanja

Noniin… Hyppytunnit siis takana ja toiveissa oli, että tänne olisi jonkinmoinen kehityskaari kirjoitettavissa… Toisin taisi käydä.
Nyt on pakko mainita ensin, että edellisellä kerralla Likka ja minä saimme oikeasti hyvää palautetta Piritalta: ”Täytyy myöntää, että oli Likalta paras suoritus esteillä, mitä olen nähnyt.” Kerron tämän siis siksi, ettei jää ihan noloa kuvaa allekirjoittaneesta…
Viimeiselle estetunnille saapuessani sain tietää, että Likalla oli jalka kipeänä, joten joutuisin vaihtamaan hevosta. Menisin Ellillä. Vähän alkoi arvelluttamaan, riittäisivätkö istunnalliset taitoni sen kanssa. Muistissa oli kuitenkin ensimmäinen hyppytuntimme, jolloin kävi ilmi, kuinka herkkä se on esteillä suustaan. Minua huomattavasti kokeneemmalla ratsastajallakin oli aluksi hieman vaikeuksia saada tammaa esteen yli.
Sainkin pian huomata, että hyppääminen ei ollut ihan helppoa. Elliä piti ratsastaa lähes löysin ohjin ja käyttää vain istuntaa ja pohjeapuja. Tämä oli minulle uutta ja vaikeaa. Samalla sain karvaan muistutuksen siitä, kuinka paljon nojaudun vain ohjasapujen käyttöön.
Minulla ei meinannut usko riittää siihen, että Elli oikeasti kääntyisi laukassa pelkkien pohjeapujen toimesta. Tai siihen, että epäröityään vielä pari metriä ennen estettä Elli todella hyppäisi, joten muutaman kerran siinä vaiheessa käänsin itse pois esteeltä. Ei ollenkaan fiksua, tiedän kyllä. Saimme kuitenkin kieltojen ja kaiken räpellykseni lomassa muutaman hypynkin aikaan. Tosin ne eivät olleet ollenkaan kauniita, vaan lähinnä paikaltaan tehtyjä loikkia. ”Olisitte päässeet tuolla jo vesiesteen yli.” oli jonkun kommentti yhdestä esityksestämme…
Okserilla käänsin taas pois ja sanoin Piritalle, että oma rohkeus meinaa loppua. ”Hyppäät vielä jonkun esteen, ei ole pakko mennä okseria, valitse vaikka joku pienempi.” Ajattelin, että ”Perhana, hyppään vielä sen okserin!” Keskityin todella ajamaan pohkeilla määrätietoisesti ja menemään esteestä yli. Ja se onnistui! Ei kauniisti, mutta kuitenkin pääsimme yli.
Se saikin riittää meille niiltä osin. Muut hyppäsivät vielä pienen radan läpi. Tietysti harmitti, etten päässyt sitä kokeilemaan, mutta taitoni ja henkinen kanttini eivät olisi siihen enää siinä vaiheessa riittäneet. Loppuverruttely-ympyrällä olin kuitenkin jo jopa tyytyväinen itseeni, koska sain Ellin kulkemaan taipuneena ympyrällä –löysin ohjin! Tällainen tuntuma olisi tietysti ollut hyvä olla ennen hyppäämistä, mutta en osannut sellaista hakea.
Loppujen lopuksi hyödyin tästä tunnista ehkä enemmän, kuin mitä olisin hyötynyt Likan kanssa nätisti sujuneesta ratsastuksesta. Vaikka olenkin ratsastanut paljon, se on ollut lähinnä maasto- ja vaellusratsastelua ja vain pari vuotta tuntiratsastusta. Ja siitäkin on kuusi vuotta aikaa… Eli paljon koin uutta ja toivottavasti kehityin ratsastajana.
Tunnista kirjoitteli Laura

Syksyn kolmannella tunnilla pääsimme hyppäämään. Monia jännitti etukäteen tuleva koitos. Tiesimme etukäteen, että menisimme kaikki kolme hyppytuntia samalla hevosella, joten innolla ja jännityksellä menimme katsomaan ”Kuka Kenellekin” –listaa. Oma iloni oli suuri, kun sain tietää, että minulle oli valittu suomenhevonen Likka. En ollut aikaisemmilla -kahdella- tunnillani Primuksessa päässyt suokin selkään, joten valinta oli oikein mieluinen.
Tunnin aloittava komento ”Estejalustimet!” aiheutti muutamia naurahduksia: Kuulemani mukaan viime kerralla keväällä asia ei ollut ihan heti Troijalaisilta onnistunut, joten heitä oli ohjattu harjoituksella, johon liittyi ainakin Erittäin lyhyet jalustimet…..
Lähdimme hakemaan tuntumaa kevyeen istuntaan ravissa. Ylitimme kaksi puomia, joiden väli piti pysyä kevyessä istunnassa. Kummallisen paljon se takamus tuntui alkuun taas painavan. Tsemppaamalla kuitenkin kaikki löysivät edes kohtuullisen (ei nyt ekalla hyppytunnilla voi ihmeitä vaatia) tasapainon, ja pääsimme siirtymään eteenpäin.
Sitten pääsimme tositoimiin: Puomi ja este ravilla. Puomilla kevyeen istuntaan ja yli! Troijalaisten tasapaino ei kuitenkaan ollut vielä aivan kunnossa, ja pian saimmekin komennon ”Kaikki pitää harjasta kiinni hypyssä!” Näin varmistettiin, ettemme häiritse heppoja hypyissä kiskomalla suusta. Pian saimme jopa kehuja! Lopuksi hyppäsimme kaksi perättäistä estettä laukassa.
Muutamaa kieltäytymistä, väärää laukkaa, suusta kiskaisua ja muita kömmähdyksiä lukuunottamatta syksyn ensimmäinen hyppytuntimme meni hienosti. Saimme kuitenkin tosiaan myös hyvää palautetta! Tunnelma oli yleisesti tyytyväinen tunnin jälkeen, eikä ensi kerta jännitä varmastikaan yhtä paljon.
Tunnista kirjoitteli Laura