Ratsastin tänään pitkästä aikaa Likalla (Kilikkana), joka tervehti minua karsinassa pienenä ja pörröisenä. Alkukäyntien jälkeen siirryimme maneesiin syksyn ensimmäistä kertaa. Olin asiasta todella tyytyväinen, koska mieltäni on nyt pidempään askarruttanut miltä ratsastusasentoni oikein näyttääkään ja maneesissa on tämän asian tarkistukseen PEILI!! =) Tunnilla sainkin maininnan, että nyt se asento alkaa näyttämään siltä kuin pitäisi.
Tunnin teemana muutenkin oli oikea ratsastusasento ja hevosen ohjaaminen suunnitellusti katseen avulla. Siis ei niin, että hevonen liikkuisi katseen voimalla vaan, että katsotaan sinne minne halutaan mennä ja ohjataan hevonen pohkeilla ja muilla avuilla kulkemaan myös haluttuun paikkaa. Menimme mm. nelikaarista radan leikkaajaa käynnissä ja ravissa ilman jalustimia sekä laukkaa kahdella pääty-ympyrällä.
Hyvä tunti oli =) Likka oli oikein yhteistyöhaluinen  ja miellyttävä ratsastaa.

Primus-tallin maanantaituntien ohjelma elokaudella oli kouluratsastusradan ratsastaminen. Viiden tunnin kokonaisuus piti sisällään neljä harjoitustuntia, sekä jakson huipennuksena tietenkin rataharjoituksen, jossa ratsukot esittivät valintansa mukaan joko HeC- tai HeB-tasoisen kouluratsastusradan. Harjoituskerrat sujuivat hieman vaihtelevissa merkeissä, kun alkuun kuvioissa oli vieras opettaja, ja ainakin omassa ryhmässäni muutama ratsastaja sai alleen aivan vieraan hevosenkin. Kurssin edetessä homma kuitenkin rullasi hieman paremmin, ja pääsimme harjoittelemaan toiveidemme mukaisesti radan tehtäviä. Viimeisellä tunnilla rataa lähti suorittamaan 13 ratsukkoa, joista kolme ratsasti radan HeB:1, ja loput radan HeC:1. Tuomarinamme toimi Pirita.
Oma kilparatsuni oli suomenhevonen Kilikkana, jonka kanssa olimme jo entuudestaan niittäneet menestystä esteradoilla voittamalla upeasti 40cm-luokan edellistalvena. Haastavana köpöttelijänä pidetty Likka tuntui nyt heti alkuun skarpilta ja reippaalta, ja ratsastus alkoi hyvin positiivisissa merkeissä. Saimme verkata maneesissa, missä askeleenpidennykset lävistäjällä ainakin tuntuivat miltei lennokkailta, laukka nousi vaivatta ja rullasi oikein terävästi aina tehtävän loppuun saakka, ja kulmatkin tuli ratsastettua huolella. Hommahan sujui kuin unelma, ja ounastelin jo aivan erinomaista suoritusta HeC-radalla… kunnes tuli vuoromme astua ulkokentälle rakennetulle radalle, joka oli rankkasateiden jäljiltä tahmea suo…
Toki elämäni ensimmäinen kouluratasuoritus vähän jännittikin, mutta enimmäkseen taisin keskittyä kauhistelemaan upottavan vetistä rataa ja sen välitöntä vaikutusta ratsuuni, joka vielä hetki sitten oli väläytellyt sporttista puoltaan ratsastushallissa. Askeleenpidennykset jäivät tulematta (5: ei juuri eroa), ja tietysti todellinen kauhuskenariokin toteutui, kun oikea laukka ei noussut välillä C-M… eikä noussut ilmeisestä hytkymisestä ja nytkymisestä huolimatta vielä kohdassa R… vaan lopulta asiaa hieman pohdittuani nosto onnistui käynnistä keskiympyrän kohdasta S (2: älä aja). Sentään kuitenkin muistin radan, ja sain sen puserrettua läpi jopa loppua kohden parantaen siten, että ravivoltista ja pysähdyksestä tervehdykseen sain molemmista tyydyttävän seiskan. Tuomarin muut kommentit kehuivat hieman istuntaa, mikä oli toki mukava kuulla, mutta myös kehottivat käyttämään apuja, mikä asia lienee samoin syytä pistää korvan taa.
Loppubriiffauksessa saimme kaikki yhteistä palautetta muun muassa tarkkuudesta määrättyihin pisteisiin ratsastamisessa ja määrätietoisuudesta tehtävien loppuun saakka suorittamisesta. Itsellä pyöri päällimmäisenä mielessä hyvä verkka ja vähän poskelleen mennyt rata: kyl mä siellä maneesissa osasin kaikenlaista, uskokaa pois, vaikka ei siltä ehkä näyttänytkään heti kun piti samoja juttuja ihmisten ilmoilla esittää. Enkä ilmeisesti ollut ihan ainoa, vaan jotkut muutkin taisivat mutista jotain hyvältä tuntuneesta verkasta, joka oli ehkä lupaillut vähän liikoja. Kanssakilpailijani totesikin, että koiranomistajille ainakin on olemassa paitoja, joissa lukee ”kyllä se kotona tottelee”, joten ehkä meille voisi hankkia jotain samankaltaista  Mutta mitä tästä opimme? Kyllähän sitten itsekin tajusin, että pitää siis vain ratsastaa, vaikka homma tuntuisi käyvän tahmeaksi, eikä jäädä päivittelemään mutalätäköksi muuttunutta kenttää. Ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ollut ihan mahdoton tehtävä, koska myös oikein hyviä suorituksia esitettiin siinä samaisessa lammikossa…

Koulurataharjoituksemme omassa porukassa oli ensikertalaiselle todella lempeä ja stressitön tapa tutustua kisaamisen alkeisiin. Nyt aion ehdottomasti uskaltautua tallin omiin rataharjoituksiin, sillä pitäähän niitä pisteitä mennä parantamaan 

Tänään starttasi Rusan syyskausi. Tallille tullessa ilmassa oli nostetta, sillä GP-kisoihin osallistujien vierastallit oli pystytetty pihaan ja hienot ratsukot treenailivat pikkukentällä.
Ensimmäisellä tunnilla aloitettiin ilman jalustimia pienillä ravipätkillä. Harjoituksen tarkoituksena oli rentoutua selässä ja hakea oikea jalustinpituus. Estetunneilla viimeksi olleena huomasinkin, että saan pidentää jalustimia reiällä ja sen jälkeen ne tuntuivat siltä, ettei kantapäätä pysty taivuttamaan alaspäin tai jalustin tippuu jalasta..
Menimme ravissa tempon vaihteluita ja käyntiin siirtymisiä, laukkaa pääty-ympyrällä ja Tina korjaili ratsastajien asentoja ja apuja enemmän tai vähemmän. Itse olin hieman hämilläni, koska olin juuri pari viikkoa sitten saanut palautetta, että käsiä ei kuulu pitää alhaalla, vaan nostaa ne ylös ja nyt taas sain päinvastaista palautetta. Sama juttu jalkojen kanssa – nyt ne piti pitää kokonaan kiinni, kun jokunen aika sitten ne piti päästää auki reidestä.. Lopputunnista fiilis oli hieman turhautunut, kun en enää taas tiennyt mikä asento sitten on se oikea – ei ilmeisesti mikään mitä kokeilin, koska missään vaiheessa en saanut palautetta, että nyt on hyvä..
Omasta mielestäni yhteistyö Tikun kanssa sujui kuitenkin ihan mukavasti, heppa on tosi kiva