Alexander-tekniikan kurssilla opettelemassa kuinka olla tekemättä mitään

Troijalaiset suuntasivat 8.-9.8. 2009 Ruskeasuolle Alexander-tekniikan kurssille oppimaan hieman lisää omasta kehonkäytöstään. Itselläni ei ainakaan ollut ennen kurssia juuri minkäänlaista käsitystä siitä mitä Alexander-tekniikka edes on, mutta toivoin saavani  jonkinlaista apua miljooniin istuntaongelmiini, joista eniten harmia aiheuttaa tapani kallistella päätä sekä hevosen selässä että esimerkiksi autoa ajaessa.
Kurssi alkoi lauantaina Alexander-tekniikan teorialla, ja kaikki se puhe ”vapaasta niskasta” kuulosti hieman mystiseltä. Opettaja Sirpa käytti puheissaan paljon esimerkkinä sitä miten eläimet ja pikkulapset toimivat ilman että jännittävät niskaansa samalla, toisin kuin aikuiset ihmiset. Teorian jälkeen siirryttiin tuoleille tekemään harjoituksia – lähinnä noustiin seisomaan ja istuuduttiin uudelleen. Sain kuulla että puren jatkuvasti hampaita yhteen sekä puristan huulia toisiaan vasten, ja tämän lisäksi vielä työnnän leukaa eteenpäin. Kaikki tämä täysin tiedostamatta, joten ei ihme jos niska tuntuu toisinaan olevan hieman jumissa… Kummasti oma olo tuntuikin paranevan kun keskittyi näiden lopettamiseen. Hassua tässä oli se, että mitään ei saanut tehdä, kaikkea piti vain ajatella koska tarkoituksena oli tehdä muutokset ei-tahdonalaisilla lihaksilla. Hämmästyttävää kyllä, muutosta tuli ihan vaan ajatuksenkin voimalla.  
Seuraavaksi siirryttiin ulos makailemaan selällään, eli kokeilemaan aktiivista lepoasentoa. Ideana tässä oli maata selällään jalat koukussa, pään alla opettajan sopivankorkuiseksi mittaama kirjapino. Itse olisin ainakin voinut nukahtaa, sen verran mukava asento oli. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut vain levätä, vaan asennon hyöty oli siinä että tässä asennossa selkä on helpommin niin pitkä ja leveä kuin se voi olla – ilman että asian eteen tarvitsee tehdä työtä niin kuin pystyasennossa. Aikuisilla kun on tapana normaalisti olla hieman liian kasassa.
Lounaan jälkeen päästiin jo satulaan, tosin vain leikkihevosen selkään. Siellä etsittiin vuorotellen oikeaa ratsastusasentoa. Omasta asennostani korjattiin jo aiempien lisäksi olkapäiden asento. Ilmeisesti minulla on tapana vetää niitäkin kohti korvia, täysin tiedostamatta, joten oikea asento tuntui tosi kummalliselta – ihan kuin en olisi enää mitenkään päin ryhdikäs! Kovasti muut kuitenkin vakuuttelivat asennon olevan oikeanlainen. Lisäksi opettaja ”kiskoi” jalat oikeille paikoilleen. Mistään kiskomisestahan ei siis oikeasti ollut kyse, eikä se tuntunut mitenkään pahalta, toisin kuin silloin jos itse yrittää väkisin kammeta jalkojaan taaksepäin. Tällainen käsittely mulle ennen jokaista ratsastustuntia, kiitos.
Iltapäivällä siirryttiin viimein oikeiden hevosten selkään.  Itselläni oli tosi paljon hankaluuksia pitää oikea asento silloin kun hevonen lähti liikkeelle, joten ekana päivänä menin vain käyntiä. Lisäksi – tapani mukaan – onnistuin myös kallistamaan päätäni…  Aika hevosen selässä ei ollut mitenkään pitkä, jokaiselle kurssilaiselle oli varattu noin vartti, ja lisäksi oli tarkoitus havainnoida muita kurssilaisia kun opettaja keskittyi jokaiseen yksitellen. Itse olin ekan päivän jälkeen tosi väsynyt ja kävelinkin suoraan sänkyyn kun pääsin kotiin. Omituisen väsyttävää olla tekemättä mitään.

Sunnuntaina kaikki tuntui jo helpommalta. Oman niskan vapauttaminen kävi kuin itsestään, eikä harjoitukset tuntuneet enää ihan niin hankalilta tai mystisiltä. Päivä alkoi taas harjoituksilla tuolin päällä, josta aika pian siirryttiin leikkihevosen selkään. Opettajan mukaan mun kehossa oli tapahtunut valtava muutos verrattuna eiliseen, asento oli paljon parempi ja edellisenä päivänä hieman liian edessä ollut pääkin sijoittui paremmin sinne minne se kuului.
Oikean hevosenkin selässä sujui huomattavasti paremmin. Tänään kokeilin raviakin, koska käynnissä istunta pysyi jo suunnilleen sellaisena kuin oli tarkoituskin. Alkupätkät ravista meni hyvin, mutta jossain vaiheessa istunta aina hajosi vaikka mitä teki – tai oli tekemättä. Paljon työsarkaa siis vielä edessä… Lisäksi kaikki ratsastushan tapahtui sekä ilman jalustimia että ohjia, joten niiden mukaanottamisella saa varmasti vielä paljon ongelmia aikaan  Itse olin toisena päivänä jo sen verran väsynyt että en ihan hirveän intensiivisesti jaksanut seurata jokaisen suoritusta, mutta kyllä kaikkien istunta näytti parantuneen lauantaista.
Opettaja neuvoi meitä myös antamaan itsellemme aikaa sen sijaan että reagoisimme ärsykkeisiin välittömästi. Liian pikaisella reagoinnilla kun saa usein aikaan vain niskan ei-toivotun jäykistymisen. Ratsastuksenopettajalla tulee siis olemaan hauskaa lähiaikoina, kun oppilaat eivät tottele vaan tekevät pyydetyt asiat vasta paljon myöhemmin kuin on käsketty  Tarkoitus ei kuitenkaan ole muuttua hitaaksi, alussa aikaa vaan kannattaa ottaa hieman enemmän.
Minulle kurssi oli ainakin tosi hyödyllinen, sain paljon ajattelemisen aihetta sekä hevosen selkään että ihan muuhunkin elämään. Mitään valtavia muutoksia yhden kurssin perusteella ei varamasti tapahdu, mutta ainakin tietää vähän mitkä omat toimintamallit ovat haitallisia ja sellaisia että niistä tulisi pyrkiä eroon. Hankalinta minulle oli käsittää että kaikki muutokset pitäisi pyrkiä saamaan aikaan ajattelemalla, ei tekemällä, koska sellaiseen en aiemmin ole tottunut missään. Kummasti kyllä se tuntuu silti toimivan  Vaikka kurssi tuntuikin etukäteen vähän kalliilta, ei silti jäänyt sellainen olo että olisin maksanut jostain turhasta.

Kirjoittanut Riina