Kesäleirillä Messilässä

Kahdeksanhenkinen porukkamme suuntasi heinäkuun toisena viikonloppuna Messilän tallille viettämään heppaleiriä. Ajelimme tallille perjantai-iltapäivästä, ja heti illansuussa pidettiin ensimmäiset ratsastustuntimme. Olimme jakaantuneet koulu- ja esteryhmäksi, ja itse odottelin viikonlopulta hikistä perusratsastustreeniä kouluratsastusryhmässä.
Ekan tunnin ratsukseni sain hieman suureksi venähtäneen 6-vuotiaan Bacardi-ponin, joka alkuun tuntui hankalalta saada tasaiselle tuntumalle, ja hieman ihmeissäni olin kun tuntia pitänyt Anu ei puuttunut ongelmiini vaan sain humputella menemään ponilla ihan itsekseni. Ohjelmassa oli väistöjä ja siirtymisiä käynnissä ja ravissa, ja kaikki ne menivät enemmän tai vähemmän päin honkia. Lopputunnin laukkaharjoituksissa sain kuitenkin itseni sekä ponin rennommaksi, ja lopulta ratsusta jäi ihan kiva fiilis.
Seuraavana päivänä kouluryhmämme jatkoi väistö- ja taivutusharjoituksia ja otti aina lopputunnista laukannostoharjoituksia. Ratsuni lauantain tunneilla olivat Serenade ja Tassu, joiden kanssa toistuivat pitkälti samat ongelmat kuin ensimmäisellä tunnilla, mutta edelleenkään niihin ei puututtu. Kun lopulta Serenaden selässä pähkäillessäni tulin kysyneeksi neuvoa, sain vastauksena melko yleispätevän ohjeen ”kevyt käsi ja vahva pohje”. Jossain vaiheessa sitten hoksasin todella alkaa toteuttamaan tätä ohjetta, ja sitten alkoivat hevosetkin kulkemaan melkolailla paremmin. Sunnuntain aamutunnilla ratsuni Iberis tuli yht’äkkiä aivan hämmentävällä tavalla istunnalla ratsastettavaksi. Leirin viimeisellä tunnillani sunnuntai-iltapäivänä osallistuin esteryhmän harjoituksiin vanhan tutun Bacardin kanssa, ja poni olikin nyt kertakaikkiaan ihastuttavan toimiva. Vähän myös kyllä harmitti kun jäin ehkä liian paljon fiilistelemään iki-ihanaa ponia ja miettimään liian vähän tehtävää, jolloin pilasin kymppisuorituksen valitsemalla aivan hölmöt tiet muutaman ristikon esteradallamme..
Kaiken kaikkiaan leirimme oli erikoinen kokemus. Messilän hevoset vaikuttivat oikein laadukkailta, ja niiden lisäksi paikka tuntui saavan kaikilta kiitosta majoitus- ja muonitusjärjestelyidensä johdosta. Maneesiaitan makuuhuoneet ja pesutilat olivat perussiistit, ja ruokailu golfkeskuksen ravintolassa oli suorastaan ylellistä. Valitettavasti vain ratsatustuntimme tehtävineen olivat hetkittäin hyvinkin masentavia. Kouluryhmämme köpötteli läpi tehtäviä ilman erityisempiä ohjeita tai korjauksia, ja viimeistään sunnuntaina alkoi jo jonkinasteinen tylsyys iskeä puuduttavien tuntien seurauksena. Esteryhmä puolestaan meni isoimmat esteensä (ml. maastoesteradan portaat) heti ensimmäisillä tunneilla, ja saivat ällistellä myöhempien tuntien melko alkeistasoisia puomi-, kavaletti- ja ristikkoharjoituksia. Harjoitukset eivät olleet kummallakaan ryhmällä loogisesti eteneviä, ja kun kaikilla vaihtui melkein joka tunnille hevonen, oli homma joka tapauksessa aloitettava aina alusta. Tekeminen tuntui jäävän välillä vähän puolitiehen, kun ratsastajia ei haastettu ja autettu panemaan koko osaamistaan likoon ja yrittämään vielä parempaa – oppiminenhan kuitenkin edellyttää taitojensa äärirajoilla pinnistelyä.
Itselläni leiri kallistui kuitenkin lopulta positiivisen puolelle. Vaikka en ehkä saanutkaan kaipaamaani opetusta, sain hyvien ratsujeni ansiosta kuitenkin taas paljon uutta ajateltavaa, ja muutamia mukavia onnistumisen elämyksiäkin. Ja kivassa porukassa on tietysti mukava viettää viikonloppua ja höpistä heppajuttuja