Troijalaiset koetunnilla Primus-tallilla

Perhosia pyöri yhden jos toisenkin vatsassa siinä vaiheessa, kun tapasimme kuuden jälkeen Espoon keskuksen asemalla. Aika monella muullakin kuin minulla tuntui olevan enemmän tai vähemmän aikaa siitä edellisestä oikeasta ratsastustunnista, joten se hälvensi huolta siitä, että mitenköhän sitä pärjää, kun viimeiset neljä vuotta on tullut paria kolmea poikkeusta lukuunottamatta ainoastaan maastoiltua, ja edellisenä keväänä Harjussa käydyn kahden tunnin ”kurssin” jälkeen tyly tuomio oli, että menes tyttö harjoitteleen puolipidätettä…

Asemalta kaksi autoilevaa troijalaista kuskasi joukkiomme perille Oittaalle, jossa olimmekin hyvissä ajoin n. 40 minuuttia ennen tuntimme alkua. Ehdimme ihastella muutaman minuutin tallia ja heppoja, kunnes ratsastuksenohjaaja Pirita saapui paikalle ja esitteli pikaisesti paikat ja jakoi meille hevoset. Itse en ollut vielä ehtinyt edes vilkaista omaa ratsuani, kun talliin sisään pöllähti huolestuneen oloinen naishenkilö kännykkä korvalla ja kyseli paikan katuosoitetta. Kävi ilmi, että maneesissa oli sattunut pieni äksidentti, jonka tuloksena ratsastuksenopettaja Kikka Suomio lähti ambulanssikyydillä sairaalaan tsekkaukseen.
Alkuhärdellistä huolimatta pääsimme melkein ajoissa hevosinemme maneesiin ja Piritan ohjaukseen. Oma ratsuni oli Rocky-niminen suomenheppa, pieni ja pörröinen, ja myös hyvin herkkä. Varustukseen kuului normisysteemeiden lisäksi silmälaput, sillä herkkänä hevosen Rockylla oli tapana tuijotella lähes kaikkea, maneesin seinistä lähtien. Erinäisten ”etujalat levällään ja kaula alhaalla”- tyylisten pysähdysten ja väistämisten jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua, ja Rockyn hyvät ominaisuudet, mm. herkkyys, keveys ja mukavan pehmeät ja eteenpäin rullaavat askellajit pääsivät esiin.
Tunti sisälsi paljon ympyrällä ratsastusta, kevyttä ravia ja siirtymisiä, mikä sopi hyvin meille kaikille taukoa pitäneille. Siitä huolimatta alkoi suurimman osan kunto pettää lopputunnista, kun pääsimme laukkavaiheeseen. Heppani tehdessä pienen ylimääräisen spurtin laukassa olin ainakin itse jo lähellä satulasta suistumista sanan varsinaisessa merkityksessä, kiitos liukkaan oloisen yleissatulan ja pienen ratsun, jonka selässä pitkäkoipisena ja isoihin & massiivisiin koulujyskyihin tottuneena en oikein löytänyt tukevaa asentoa koko tunnin aikana.
Oman ratsuni omalaatuiset edesottamukset veivät käytännössä huomioni lähes täysin, joten en tunnin aikana kovin paljoa kerennyt vilkuilemaan muita. Yleisesti ottaen kuitenkin näytti siltä, että kaikki hevoset olivat varsin hyvin ratsastettuja ja osaavia, ja että tunnilla todella sai paljon hyviä ja yksityiskohtaisia neuvoja juuri sen oman ratsun ja oman taitotason huomioon ottaen. Kaikki tuntuivat olevan hyvin tyytyväisiä koetuntiin, ja jäimme onnellisina & innokkaina odottamaan vakitunnin varaamista. Seuraavalla viikolla tuo odotettu ilouutinen saapuikin, ja samalla kuulimme helpotukseksemme, että edellisen viikon päähän osunut potku ei ollut onneksi aiheuttanut aivotärähdystä vakavampaa vammaa Primus-tallin ratsastuksenopettajalle Kikalle.

tunnista kirjoitti Minttu