Vuosi on taas vaihtunut, ja se tarkoittaa (pieniä) muutoksia Troijan hallituksessa. Joulukuun lopussa pidetyssä yhdistyksen kokouksessa valittiin uusi hallitus toimikaudelle 2021. Vanhasta hallituksesta mukana jatkavat Meeri Heimo (puheenjohtaja), Heta Ekman (varapuheenjohtaja), Roosa Autio (jäsenvastaava ja yhdenvertaisuusvastaava), Kuura Ahola (sihteeri ja tiedottaja) ja Ronja Saaresaho (ratsastustuntivastaava). Uutena jäsenenä valittiin Teija Bräysy taloudenhoitajaksi.
Troijan Hevonen täyttää jo 15 vuotta kuluvana vuonna, mihin liittyen on tulossa tapahtuma ja blogikirjoituksia menneiltä vuosilta (psst. entiset aktiivit, tarkastakaa viestipyyntönne tai laittakaa viestiä, mikäli aiempien vuosien muistelu kiinnostaa). Myös kaudella 2021 haluamme jatkaa monipuolisten hevostapahtumien järjestämistä jäsenillemme. Koronapandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi pyrimme tällä hetkellä järjestämään tapahtumia, joihin on mahdollista osallistua myös turvallisesti kotoa käsin. Mikäli haluat esittää tapahtumaideoita tai osallistua Troijan tapahtumien järjestämiseen, kannustan ottamaan yhteyttä hallituksen jäseniin. Hyvää uuttavuotta 2021 kaikille toiminnastamme kiinnostuneille! ______________________________________________________________________ The year has changed again, and that means (small) changes in the board of Troija. In a general meeting held at the end of December a new board was elected for the term 2021. Meeri Heimo (chairperson), Heta Ekman (vice-chairperson), Roosa Autio (member representative and equality representative), Kuura Ahola (secretary and spokesperson) and Ronja Saaresaho (riding lesson representative) will continue from the 2020 board. Teija Bräysy, new member of the board, was elected to be the treasurer. Troijan Hevonen turns 15 this year. Related to that, there will be an event and blog posts about the past years. In 2021 we want to continue organizing versatile equine related events for our members. Due to the restrictions caused by the pandemic, we are currently trying to organize events that can be attended safely from home. If you want to submit ideas for events or be involved in organizing events for Troija, I encourage you to contact the board members. Happy new year 2021 to all those interested about our activities!
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|