Troijan Hevonen
  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Jäseneksi
  • Toiminta
    • Tapahtumakalenteri
  • Yhteystiedot
  • Blogi
  • In English
  • Etusivu
  • Yhdistys
  • Jäseneksi
  • Toiminta
    • Tapahtumakalenteri
  • Yhteystiedot
  • Blogi
  • In English
Troijan Hevonen

Mini ja minimointi

14/2/2011

0 Comments

 
Hevosen hyväksi luennot 14.2.2011: Mini Wahlberg: Kuinka hevonen oppii
Helmikuun hyisenä maanantai-iltana pääsin seuraamaan Miniä lyhyen ajan sisään jo toisen kerran. Minihän luennoi vain pari kuukautta aiemmin troijalaisten pikkujouluissa. Tykästyin jo ensikuulemalta Minin ideologiaan, joka lähtee siitä faktasta, että kaikki eliöt väistävät kipua ja siitä hyvin surullisesta pysähdyttävstä ajatuksesta, että kaikki hevosten kanssa käyttämämme avut perustuvat kipuun. Kuulostaa karulta, mutta mietitäänpä kuolainta – hevosen suuhun, ohuen ikenen ja kovan luun päälle asetettu kova metallipala. Rehellisyyden nimissä – oletko joskus joutunut ottamaan hieman kovemman ohjasotteen, sellaisen johon hevonen on reagoinut nostamalla päätään, luimistamalla, huitaisemalla hännällään?
Itse mietin joka ainoa kerta hevosten kanssa toimiessani tekojeni oikeutusta. Onko minulla oikeus tähän, harjoitella, kokeilla ja epäonnistua, yrittää. Kaikkea tätä elävän luontokappaleen kustannuksella. Voinko sallia tämän harrastukseni itselleni, antaako omatunto myöden? Vaikka minulla onkin ollut mahdollisuus oppia ratsastusta hevosystävällisten ja ammattitaitoisten ihmisten kanssa, niin näitä kysymyksiä pääsee harvemmin pohtimaan ääneen.
Minin kuuntelu on tavallaan lohduttavaa. Hän kehottaa meitä myöntämään sen faktan, että lähtökohtaisesti tekemisemme tuottaa jonkinasteista kipua hevoselle. Tämän myönnettyämme meidän pitää ottaa vastuu – vastuu siitä, että hevosen on mahdollista toimia niin, että kivun=käytettyjen apujen määrä on mahdollisimman vähäinen.
Mini pohjaa oppinsa hevostieteeseen (equestrian science). Harmi, että sitä ei vielä Suomessa voi opiskella, mutta maailmalla tieteenala on iso juttu. Kaiken pohja on hevosen opettaminen apuihin ja tilanteisiin. Hevosen toiminnassa, kuuliaisuudessa ja kurittomuudessa, ei siis ole kyse johtajuudesta ja dominanssista, vaan siitä miten olemme opettaneet hevosen reagoimaan asioihin. Mini kertoi tieteellisen lähestymistavan olevan hänelle oikea ”oppi” – ”luonnollinen hevosmiestaito” kehonkielen osalta oli hänelle liian vaikeaa toteuttaa. Naksutukseen, eli positiiviseen vahvistamiseen, Mini suhtautuu hieman epäillen. Saaliseläimenä hevosen suhtautuminen ruokaan on erilainen kuin saalistajien. Koirankoulutuksessa naksutus ja ruoan käyttäminen on luonnollista, sillä saalistajana koira on tottunut tekemään töitä ravintonsa eteen. Ruoan odotus saa koiran yleensä positiiviseen tilaan. Hevosten osalta Mini kehoittaa miettimään tallia ruokinta-aikaan. Tuolloinhan yleensä ilmenee aggressiivisuutta ja stressireaktioita, kolinaa, tappelua, irvistelyä. Laiduntajien ei luontaisesti tarvitse tehdä töitä ruokansa eteen, ne vain yksinkertaisesti laskevat päänsä alas ja syövät.
Kaikista koulukunnista Mini on siis valinnut hevostieteen ja negatiivisen vahvistamisen eli yksinkertaisesti PAINEEN ja paineen hellittämisen palkinnoksi.
Apujen minimointi

Luennolla puhuttiin hevosen opettamisesta apuihin. Kuten moni muukin, myös Mini palaa ratsastukseen liittyvissä ongelmissa maastakäsittelyyn. Hevosen on ymmärrettävä primääriavut, siis yksinkertaisesti ohja ja pohje eli ratti ja kaasu. Esimerkiksi pohkeelle hidas hevonen, raippaan reagoimaton hevonen ja kuolaimelle kova hevonen ovat kaikki siedättyneet kyseiselle avulle – myötääminen apuun on ollut liian hidas, jolloin hevonen ei voi tietää kuinka sen odotetaan reagoivan. Monestihan ratsastajat käyttävät pohjetta tiheästi joka askeleeseen, kunnes hevonen on halutussa tahdissa. Väärin! Tällaisessa tilanteessa hevonen joutuu valintatilanteeseen, jollaiseen sen ei koskaan tulisi joutua. Se reagoi pohjeapuun ensin oikein, lisäämällä vauhtia, mutta jos avun paine ei tässä vaiheessa hellitä ei hevonen saa palautetta, palkintoa oikeasta reaktiosta. Seuraavaksi sen reagoiminen jatkuvaan pohkeen paineeseen menee jo arvonnan puolelle, enää se ei voi tietää kannattaako sen lisätä vauhtia (tästä vaihtoehdosta sitä ei ainakaan palkita) vai kenties hidastaa. Mikäli hevonen on hidas pohkeelle, ei reagoi raipan apuun tai jyrää kuolainta vasten, kannattaa palata sen kanssa näiden apujen opettamiseen maastakäsin.
Myös Kyra (ja toki monet muutkin) testaa aluksi hevosen selkään noustuaan primääriavut – pohkeesta eteenpäin, ohjasta seis ja kääntyminen. Hevosen on reagoitava näihin apuihin. Avut eivät saa olla vastakkaiset: emme siis voi pidättää silloin kun annamme pohjetta, sillä tämä jättää jälleen hevosen valittavaksi tuleeko sen reagoida apuihin lisäämällä vauhtia vai hidastamalla. Minimointiin kuuluu myös apujen yksinkertaistaminen: ohja on ratti, se toimii kääntävänä apuna. Pohje on kaasu, sillä lisätään vauhtia. Väistättävä pohje toimii eri tavalla kuin vauhtia lisäävä pohje. Istunta on hienosäätöä, joka otetaan mukaan apuihin vasta kun primääriavut toimivat. Tämä siksi, että istunta = keho ja kehonhallinta ja -käyttö on jokaisella ratsastajalla erilainen. Jos hevonen reagoi primääriapuihin oikein ja varmasti, se toimii kaikkien ratsastajien alla riippumatta kehonhallinnasta ja tietää aina mitä sen tulee tehdä.
Lisää apujen kätyöstä ja niiden treenamisesta voi lukea toisaalta blogista – pääsimme nimittäin treenaamaan minimointia Minin valmennuksessa heti seuraavana päivänä Troijan omalla treenikurssilla Ruskeasuolla!

Kirjoittanut Kanerva

0 Comments



Leave a Reply.

    Arkisto

    May 2021
    April 2021
    January 2021
    December 2020
    July 2020
    April 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    May 2019
    January 2019
    October 2018
    April 2018
    November 2017
    October 2017
    July 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2013
    February 2012
    January 2012
    July 2011
    May 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    August 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    October 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    May 2009
    April 2009
    March 2009
    July 2008
    April 2008
    March 2008
    February 2008
    January 2008
    December 2007
    November 2007
    October 2007
    September 2007
    August 2007
    June 2007
    May 2007
    April 2007
    March 2007

    Kategoriat

    All
    Centered Riding
    Estetunti
    Illanvietto
    Istuntatunti
    Kenttäratsastus
    Kenttäratsastus
    Kilpailut
    Kokeilutunti
    Kokous
    Kouluratsastus
    Kurssi
    Lajikokeilu
    Lännenratsastus
    Leikkitunti
    Leiri
    Luento
    Maastoratsastus
    Muistelmat
    Oheisliikunta
    Pikkujoulut
    Rataharjoitus
    Syntymäpäivät
    Teekkariratsastajat
    Tutustumiskäynti
    Työajo
    Ulkomaat
    Vakitunti
    Valjakkoajo

Powered by Create your own unique website with customizable templates.