Hyvä hygienia hevostalleilla käydessä on tärkeää ei vain siksi, että välipalaa haukatessa suuhun ei päätyisi vahingossa sitä itseään, vaan myös rakkaiden hevostemme terveyden turvaamiseksi. Erilaiset tartuntataudit ovat hevosilla yleisiä. Vaikka hevosten tartuntataudit eivät tartu ihmiseen, toimii ihminen niiden tehokkaana levittäjänä hevosten ja tallien välillä.
Taudinaiheuttajat tarttuvat tartunnan saanutta hevosta käsitellessä tai sen läheisyydessä oleskellessa ihmisen ihoon, vaatteisiin ja varusteisiin kulkeutuen niiden mukana hevosesta toiseen tai tallillta toiselle. Vaikka osa taudinaiheuttajista selviytyy maksimissaan muutaman päivän tai viikon hevosen elimistön ulkopuolella, jotkin taudinaiheuttajat, kuten päätaudin aiheuttava streptokokkibakteeri, selviävät oikeanlaisessa ympäristössä jopa 12 kuukauden ajan. Tehokkain keino ehkäistä taudinaiheuttajien leviämistä onkin ottaa hygieeninen toiminta osaksi tallirutiineja. Miten voin omalla toiminnallani minimoida tautien liikkumisen hevosten välillä? Yksinkertaisesti, hyvästä hygieniasta kiinni pitämällä. Pese kätesi tallille saapuessa ja sieltä poistuessa, kasvot tallikäynnin jälkeen tai tallilta toiselle siirtyessä. Käytä eri talleilla eri vaatteita ja varusteita, ja desinfioi varusteesi, mikäli tiedät tallilla liikkuvan hevosten tarttuvia tauteja tai jos joudut käyttämään samoja varusteita toisella tallilla. Näkyvä lika piilottaa alleen taudinaiheuttajia, joten muista pitää tallivaatteesi ja varusteesi puhtaana! Jos kilpailet, valmentaudut tai käyt kilpailuissa katsojana kotitallin ulkopuolella, välttele kontakteja muiden tallien ratsukoiden kanssa. Koska taudinaiheuttajat levittyvät myös muiden eläinten kuin hevosten ja ihmisten välityksellä, koira kannattaa jättää kotiin vieraalla tallilla käynnin ajaksi. Älä hengaile kotona turhaan käytetyissä tallivaatteissa ja säilytä käytetyt tallivaatteet ja varusteet erillään muista vaatteistasi, myös pyykkikopassa, ettet kotona ollessasi siirrä taudinaiheuttajia tallivaatteista muille pinnoille. Voit esimerkiksi hankkia tallikengille oman laatikon eteiseen ja säilyttää tallivaatteet vaatekaapissa muovipussissa omalla hyllyllä. Vaikka huolellinen toiminta tuntuisi aluksi raskaalta, rutiiniksi muodostuttua huomaa hygienisen toiminnan olevan helppoa, yksinkertaista ja vaivatonta :) Miten desinfioin varusteeni? On suositeltavaa käyttää desinfiointiainetta osana puhdistusprosessia, sillä Suomessa ylesesti käytetty tapa sterilisoida tavaroita saunottamalla tai pakkasen avulla ei yksinään tapa kaikkia hevosten tartuntatauteja aiheuttavia taudinaiheuttajia. Kaupoista on saatavilla muutamaa erilaista desinfiointiainetta, joista hevospiireissä yleisin on Virkon S. Virkonia myy muun muassa jotkut apteekit sekä maataloustarvikeliikkeet, kuten Hankkija ja Puuilo. Käyttöohje tablettina tai jauheena myytäviin desinfiointiaineisiin:
Pidetään itsemme ja hevosemme terveinä, Meeri
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|