Troija kokoontui kesän ja syksyn aikana kahdesti Espooseen islanninhevostalli Fagerängiin maastoilemaan. Ensimmäisenä vuorossa oli alkukesän maasto kesäkuun alussa. Maastoon osallistui neljä Troijan jäsentä. Kokoonnuimme tallille puoli tuntia ennen ratsastuksen alkua. Tallilla meidät vastaanotti meidän tuleva oppaamme, joka kyseli ratsastajien taidoista ja hevostoiveista. Hevosten jaon jälkeen haimme hevosia tarhasta ja aloimme harjaamaan karvaisia maastokavereitamme. Sain hevosekseni pienen ja mustan Mánan, joka oli hoitaessa ihanan lempeä ja ystävällinen. Maaston vetäjä kuitenkin kertoi, että Mánalla saattaa maastossa olla ajoittain oma tahto ja kujeilla poneille tyypillisesti, yrittäen kuskata ratsastajan kotiin millä hinnalla hyvänsä. Yksi ratsastaja saapui paikalle muita myöhemmin, joten autoimme laittamaan hänenkin hevosen kuntoon. Mánan pehmeiden askeleiden vuoksi minulle tarjottiin suoraan tavallisen satulan sijaan ratsastushuopaa ja -vyötä, jotka ovat satulaa mukavampi tapa istua hevosen selässä maastossa. Otin varusteet vastaan ilomielin, sillä teinistä asti olen rakastanut ratsastusvöitä. Hepat hoidettuamme nousimme ratsaille ja suuntasimme kohti maastoa. Olimme varanneet reippaan maaston sillä kaikki mukana olleet olivat kokeneita ratsastajia, mutta kesähelteiden kuivaamat tiet eivät meitä innostaneet ja päädyimme testaamaan issikoita niiden vahvimmalla alalla: metsässä rämpien. Puolentoista tunnin aikana kerkesimme aina Ämmässuon kaatopaikan rajoille asti, ja matka taittui niin upean metsän keskellä, pellon laidalla kuin metsäteillä. Pääsimme tölttäämään ja laukkaamaan useasti. Mánan askellajit olivat yhtä pehmeät kuin oli luvattu, ja Mána myös tölttäsi helposti. Olimme kaikki maaston jälkeen innoissamme kauniista maisemista ja islanninhevosista ja kiittelimme hevosiamme ratsastuksen päätteeksi. Osan ratsut jatkoivat seuraavaan maastoon, loput hoidettiin ja ruokittiin tallissa ja lopulta päästettiin takaisin nauttimaan laidunelämästä.


Koska olimme tykänneet kesän maastosta, päätimme varata uuden maaston alkusyksylle, tällä kertaa kohteenamme vauhtihirmujen sijaan rauhallisemmasta maastoilusta pitävät sekä aloittelijat. Kaikki Fagerängin hevoset eivät ole aloittelijoille sopivia sillä islanninhevosista löytyy energiaa, mutta suurin osa on turvallisia ratsuja kaiken tasoisilla ratsastajilla. Lopulta maastoon lähti neljä kokeneempaa ratsastajaa sekä kaksi ratsastajaa, joilla kokemusta oli yhden kerran tai ei ollenkaan. Kun olimme kaikki saapuneet tallille, jaoimme hevoset. Näin tallissa tutut mustat korvat ja hihkaisin maaston vetäjälle heti toivovani ratsuksi samaa, hyväksi todettua maastomopoa. Mitäs sitä suotta vaihtamaan hyvää hevosta toiseen  Saimme kaikki meille sopivat hevoset ja suuntasimme kohti karsinoita. Mukana olevat aloittelijat saivat apua vetäjältä sekä meiltä maastoilijoilta, ja jo nyt molemmat ratsastajat puhkuivat intoa päästä kokeilemaan näitä ihania eläimiä. Hyppäsimme ratsujen selkään ja lähdimme kävelemään kohti metsää. Alkumatkan ratsastimme teitä pitkin, mutta pian käännyimme metsään ja lähdimme kulkemaan pitkin polkuja. Edes matkalla ollut pieni tihkusade ei meitä haitannut. Tässä välissä olimme jo päässeet kokemaan ensimmäisen pidemmän ravipätkän. Metsän jälkeen saavuimme takaisin tielle, jossa pääsimme taas ravaamaan/tölttäämään ja kääntöpaikan jälkeen seurasi reissun ensimmäinen laukkapätkä. Mána kulki tyytyväisenä jonon hännillä pitäen huolta edessä olevista aloittelijoista. Laukan jälkeen tulimme pätkän käyntiä, ja loppumatka ratsastimme teillä vaihdellen käynnin, ravin ja muutaman laukkapätkän välillä. Reissun lopussa vetäjä totesikin, että tästähän tulikin suunniteltua reippaampi maasto! Ketään tämä ei haitannut, vaan kaikki ratsastajat ja varsinkin aloittelijat hymyilivät hevosten selästä päästyä kuin Naantalin aurinko. Maaston lopuksi hoidimme ja ruokimme hevoset kiitellen niitä vuolaasti, ja lähdimme kohti kotia. Mistäs sitä tietää, ehkä päädymme tänne vielä takaisin!

Viime viikonloppuna Troijalla oli kunnia päästä mukaan kisaamaan tämänvuotisessa Gaudeamus Grand Prixissä eli tutummin Gaudeamuksessa tai GGP:ssä. Gaudeamus on vuodesta 1995 lähtien järjestetty akateeminen, yliopistojen välinen leikkimielinen kilpailu, joka tänä vuonna järjestettiin upeissa Aulangon ratsastuskoulun maisemissa Eqvetin toimesta. Kilpailuissa ratsastetaan neljän henkilön joukkueissa, joista kaksi ratsastaa HeB kouluradan ja kaksi 70cm esteradan. Hauskan kisoista tekee sen, että radat ratsastetaan entuudestaan tuntemattomalla hevosella ja joinain vuosina hevoset on esimerkiksi arvottu. Nyt hevoset meille oli jakanut Aulangon ratsastuskoulun ratsastuksenopettaja, joka oli meistä annettujen tietojen perusteella mätsännyt kaikki sopivien hevosten ja ponien selkään.

​Päivä alkoi aamulla, kun autollinen Troijalaisia lähti Helsingistä kohti Hämeenlinnaa ja Aulankoa. Tiimimme viimeisen jäsenen sekä tsemppaajan tapasimme kisapaikalla, jossa kokoonnuimme kaikki yhteen tutustumaan toisiimme ja talliin. Hevostenjaossa saimme ensin kuulla Hämeen ratsastajien edustajan lyhyen puheen alueen historiasta, jonka jälkeen meille jaettiin hevoset. Tsemppaajajäsenemme, joka ei siis kisoissa itse ratsastanut, käy vakituisesti tallilla, joten hän supisi korviimme tietoja hevosista sen verran mitä hän osasi. Lähdimme heti hoitamaan ja varustamaan ensimmäisen kouluratsastajamme hevosta, sillä hän starttasi ensimmäisessä verryttelyryhmässä. Vartin verryttelyn jälkeen olikin jo radan vuoro. Rata meni hyvin, ja pian hevoset vaihtuivat ja tuli toisen verrtyttelyryhmän ja näin myös toisen kouluratsastajamme startin vuoro. Kuten arvata saattaa, myös tämä rata meni hyvin.

Radanrakennustauon jälkeen vuorossa oli esteosuus. Troijan kisatiimin molemmat esteratsastajat starttasivat ensimmäisessä verryttelyryhmässä. Radankävelyn jälkeen pääsimme ratsujemme selkään, ja esteiden sekaan verryttelemään hevosemme. Onneksi kaikki tallin ratsut olivat jo olleet päivällä ratsastuskoulun tunnilla, niin vartin verkka-aika oli riittävä. Suomenhevosratsuiltamme löytyi energiaa esteratsuille sopivasti, ja hevosilla oli mukavaa lähteä radalle. Molemmilla ratsastajista meni rata hyvin, vaikkakin toisen hevonen otti välillä vähän isompia loikkia innostuksestaan (estehepalle ei maahankaivetut esteet riitä ;)). Molempien hevoset jatkoivat seuraavaan verkkaryhmään, joten loppuajan istuimme katsomossa katselemassa muiden suorituksia. Ihme kyllä tänä vuonna kukaan ei tippunut hevosen selästä koko päivän aikana!

Tallilta siirryimme Aulangon Cumulus-hotelliin. Ensin saimme hotellihuoneet niille ketkä olivat sellaisen varanneet, ja sitten kokoonnuimme illalliselle, jossa vedimme navat täyteen ihanaa ruokaa. Loppuillasta julkistettiin Gaudeamuksen voittajat, jotka olivat tänä(kin) vuonna Eqvet, joka ansioikkaasti voitti kisat myös viime vuonna. Troijan tiimi sijoittui sijoille 5/10, 7/10, 8/10 ja 5/10 ja oli lopputuloksissa sijalla 4/5.

Toivottavasti ensi vuonna saadaan Troijalta kisatiimi kasaan ja päästään taas mukaan näihin joka vuosi niin hauskoihin kisoihin! Iso kiitos Eqvetille kisojen järjestämisestä ja Aulangon ratsastuskoululle hevosista ja puitteista sekä kaikille sponsoreille.

Troijan kautta on jo usean vuoden ajan voinut osallistua HIHS:n, eli Helsinki International Horse Show’n, Gallup-ryhmään. Tänä vuonna toista kertaa viisipäiväinen tapahtuma järjestettiin perinteisesti koulujen syyslomaviikolla pari viikkoa sitten. Tänä vuonna saimme kasaan niin Troijan kuin muidenkin reittien kautta 17 ahkeraa tiimiläistä, joiden kanssa tapasimme ensimmäistä kertaa ryhmänä syyskuun lopussa Kick-off-tapahtumassa, jossa saimme runsaasti tietoa jäähallin logistiikasta, itse tapahtumasta, vapaaehtoisten velvollisuuksista ja porkkanoista (ilmainen sisäänpääsy, ilmainen ruoka ja ilmainen vaatetus jee) sekä kaikkea muuta tapahtumaan liittyvää tietoa. Infotilaisuuden jälkeen kiersimme hallin läpi ja kävimme meille kriittiset paikat läpi, kuten missä on ruokala, meidän toimintapiste, minne ei kannata eksyä, jne.
Gallup-ryhmän työhön kuuluu sähköpostiosotteiden kerääminen myöhemmin lähetettävää palautelomaketta varten, sähköpostien exel-taulukointi sekä kävijäprofiilin tekeminen kunkin näytöksen alussa. Itse HIHS-viikko alkoi tiistaina akkredoinnilla eli rannekkeen hakemisella. Varsinainen työ alkoi keskiviikkoaamuna, kun ensimmäiset kävijät alkoivat valumaan ovista sisään. Olimme jakaneet itsemme ryhmiin, ja töissä ei samaan aikaan ollut koko ryhmää, joten osa aloitti työnsä vasta torstaina tai perjantaina. Keskiviikko oli ihanan rauhallinen päivä, jolloin pystyi totuttautuman työhön ja jäähalliin. Keskiviikko oli siitä erityinen päivä, että expo ei ollut vielä auki, eikä koko halli ollut vielä käytössä.
Torstaina luvassa olikin jo pidempi päivä, kun hallin ovet avautuivat aamulla jo puoli kahdeksalta. Päivä kului kuitenkin ripeästi sähköposteja keräillen ja niitä koneelle naputtaen (sekä show’ta katsellen), joten tylsää ei kyllä tullut. Expossakin tuli käytyä melkein heti sen avauduttua  Tänään areenalla nähtiin amateur tourilaisten lisäksi nuoria hevosia, suomalaisia kansallisen tason ratsastajia kuin ulkomaalaisia tähtiä. Varsinaiset kansainväliset luokat alkoivat perjantaina, jolloin vuorossa oli niin suomalaisia finaaleja kuin kansainvälisiä 140-150cm luokkia.
Kuten aikaisimpinakin vuosina, kiireisintä aikaa hallilla oli viikonloppu. Tänä vuonna tapahtumaan myytiin lippuja melkein 50 000, joten sekä lauantai että sunnuntai olivat täysiä päiviä. Lauantaiaamu alkoi lasten matinealla, joten ovien avautuessa aamulla sisään ryntäsi kymmeniä lapsia vanhempineen ja isovanhempineen. Kun matinea loppui, vuorossa oli GP näytös sekä vielä iltanäytös. Viikonloppuna meitä oli samaan aikaan töissä melkein koko tiimi, joten olimme jakautuneena kolmeen eri ryhmään, joista jokainen ryhmä teki työvuoroja puolen tunnin jaksoissa. Viimeisetkin osoitteet oli kerätty alkuillasta, jonka jälkeen loput vielä näpyteltiin koneelle ja sen jälkeen loppuillaksi pääsi katsomaan näytöksiä. Mukana oli muun muassa koko tapahtuman oma suosikkishowni, kun kansainväliset tähdet taistelivat esteluokan voitosta suomalaisia legenoja vastaan Ypäjän suomenhevosilla. Hauskaa oli niin katsojilla kuin kilpailijoilla! Vähäisten yöunien jälkeen sunnuntaina aamulla olimme taas kaikki kerääntyneenä hallille, josta jakauduimme porukoihin ja teimme töitä vuoroissa iltapäivään asti. Aamupäivä sujui kiireisesti, sillä tavoitteenamme oli saada työt valmiiksi ennen HIHS:n pääkilpailua, FEI World Cup -esteluokkaa. Ja tavoitteeseen päästiin! Luokan jälkeen pakkasimme vielä loputkin tavaramme ja sanoimme heipat hallille. Ensi vuonna uudestaan!

Yyteri on ollut Troijalaisten vakioleiripaikka vuodesta toiseen. Yksi kesän ihanimmista hetkistä onkin laukkakilpailut Yyterin hiekkarannoilla auringon paistaessa ja veden roiskuessa.
Tänä vuonna suuntasimme leireilemään vasta syyskuun lopussa. Yleensä olemme majoittuneet tallin vieressä sijaitsevassa Yyterin vanhassa koulussa. Tänä vuonna vuokrasimme kuitenkin mökin Yyterin rantojen läheltä, sillä mukana oli kolmen kuukauden ikäinen vauva ja lapsenvahdiksi mukaan lähtenyt isi. Ratsastukset olimme sopineet lauantaille ja sunnuntaille ettei perjantaina saapumiselle tullut niin kiire.
Perjantaina seurue kurvasi paikalle kahdella autokyydillä. Kun tavarat oli saatu majoitukseen, lähdettiin etsimään ruokaa. Ajelimme kauniiseen Reposaareen hyväksi havaittuun gastropubiin. Keittiö oli kuitenkin ehtinyt mennä juuri kiinni, kun saavuimme paikalle, joten päädyimme kotipizzaan.
Lauantaina suuntasimme tallille heti aamusta ja luvassa oli heti päivän kohokohta eli ensimmäinen 2 tunnin rantamaasto. Marju oli jo valmiina tallilla odottamassa. Minulle oli lainattu ratsuksi yksityishevoseksi siirtynyt Herzi. Vauhdikas Herzi olikin minulle tuttu kaveri jo edellisiltä vuosilta ja hevosvalinta oli siis iloinen yllätys. Muut saivat valita ratsunsa. Hanna ja Essi saivat suomenhevoset Bellan ja Puikkosen ja Liisa ison puoliverisen Teuvon.  Hevoset haettiin sisään kuntoon laitettavaksi ja todettiin että Puikkonen olikin pudottanut kenkänsä. Essi onneksi on ponikokoinen ja Puikkosen tilalla haettiin pikkuponi Nelli.

Ennen illan ratsastusta suuntasimme Porin keskustaan Nepalilaiseen ravintolaan ja mahat täynnä kohti illan ratsastusta. Lauantain toinen ratsastus oli kentällä ja ohjelmassa oli erilaisia puomitehtäviä. Minulle ratsuksi valikoitui iso kimo Norppa, jota luonnehdettiin osaavaksi, mutta hieman ruosteessa olevaksi ja hitaaksi. Essi sai ison ponin Nandon ja Liisa suomenhevonen Hymyn. Hannan ratsu taisi olla nimeltään Frille. Tunnin teemana oli ratsastaa hevoset pohkeen eteen puomeilla hyvin kevyellä kädellä. Ensimmäisenä puomitehtävänä oli ravivoltit kulmissa viuhkan muotoon asetetuilla puomeilla. Toinen tehtävä oli keskihalkaisijalla olevat ravipuomit, joiden jälkeen nostettiin jompikumpi laukka ja jatkettiin pitkälle sivulle kolmen puomin linjalle. Muutaman kerran jälkeen pitkänsivun keskimmäinen puomi nostettiin kannattimille, jolloin mukaan tuli pieni hyppy. Norppa tosiaan oli hieman diesel ja reippaisiin hevosiin tottuneina sai etsiä uudenlaista tuntumaa. Välillä Norppa kuitenkin eteni ihan mukavasti ja esitti myös siistejä laukanvaihtoja.

Lauantai-iltana suuntasimme uudelleen Reposaareen vanhaan satamaan gastropubi The Merry Monkiin. Fish an Chipseistä, burgereista ja erikoisoluista tunnettu merimunkki ei taaskaan pettänyt ja kylläinen seurue palasi mökille saunomaan.

Sunnuntain aamu valkeni täydellisenä rantakelinä auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Olimme jo etukäteen päättäneet suunnata vähän kauempana sijaitsevalle koirarannalle Yyterissä järjestettävien suunnistuskisojen vuoksi.  Tällä kertaa sain ratsuksi suomenhevostamma Hymyn. Hanna jatkoi Bellan kanssa ja Essi Nandon kanssa. Liisa puolestaan otti Norpan rantaratsuksi.

Matkasimme rantaa upeasta säästä nautiskellen. Koirarannalla olikin sunnuntaina aamupäivällä hienosta säästä huolimatta hiljaista ja pääsimme laukkailemaan koko rannan mitalta veden lentäessä auringon paisteessa. Koirarannan laukkakisan herruuden vei innostunut vanhaherra Nando Essin kanssa. Hymy ei oikein pysynyt muiden mukana kiitolaukassa, mutta tomerasti hänkin rannalla laukkasi. Olihan upea ja onnistunut rantapäivä. Paluumatkalla Norppa rupesi liikkumaan hieman epäpuhtaasti ja päädyimme taluttamaan sitä ihan loppumatkan varmuuden vuoksi.

Oli taas hieno ja onnistunut viikonloppu Yyterin hiekkarannoilla upeassa säässä! Kiitokset kanssaleireilijöille ja Yyterin ratsastuskeskuksen porukalle! Ensi vuonna taas uudestaan!
Tunnelmia pääsee ihailemaan myös youtubesta: https://youtu.be/3ittaipWwWk

Akateemisten ratsastusseurojen mestaruudet ratkottiin perjantaina 27.9. Gaudeamus Grand Prix -kilpailuissa Vihdin ratsutallilla. Mestaruus ratkaistiin koulu- ja esteratsastuksen yhdistelmäkilpailuna. Tänä vuonna voittoa tavoitteli seitsemän joukkuetta. Joukkuekilpailun voittoon ratsasti Helsingin yliopiston Troijan hevonen.

​Kaikkiaan kilpailussa oli mukana seitsemän joukkuetta ja 28 ratsastajaa. Voitokkaan Troijan hevosen lisäksi mestaruudesta kilpailivat Aalto-yliopiston Teekkariratsastajat,  kauppakorkeakoulun KY-Kannus, Lääketieteenkandidaattiseuran Galoppius, Eläinlääketieteen Kandidaattiyhdistys Eqvet,  Tampereen Yliopiston Piffi sekä Lappeenrannan Laukka.

Gaudeamus Grand Prix on leikkimielinen mestaruuskilpailu, jonka historia ulottuu ainakin 90-luvulle asti. Kilpailussa ratsastetaan neljän hengen joukkueissa. Kaksi ratsastajaa osallistuu HeB-tasoiseen kouluratsastusosuuteen, kaksi ratsastaa esteosuuden noin 70 cm tasolla. Kilpailu noudattaa opiskelijoiden SM-, EM-, ja MM-kilpailuiden konseptia, joissa ratsastajat eivät tarvitse omaa hevosta. Ratsuina toimivat ratsastuskoulun tuntihevoset, jotka arvotaan osallistujille.

Edellisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 2011 kaikkien aikojen ensimmäisten opiskelijoiden ratsastuksen Suomen mestaruuskilpailuiden yhteydessä. Perinteiden mukaisesti kilpailuiden järjestelyvuoro siirtyy voittaneelle joukkueelle.

Tämän vuoden kilpailut järjestettiin Vihdin Ratsutallilla. Järjestävinä seuroina toimivat KY-Kannus, Teekkariratsastajat ja Troijan hevonen

Kiitos sponsoreille: HippoSport ja Suomen Ratsastajainliitto
Kiitos Troijan voitokas joukkue!

Kuvat ottanut Satu Pirinen.
Kuvissa esiintyvät: Beata Nilsson ja Laku, Hanna Vikström ja Fido, Noora Turunen ja Kingi sekä Tuuli Pietilä ja Feeri

Eräänä huhtikuisena perjantaina pidettiin perinteeksi tulleet koulukisat Primus tallilla. Ladyryttare-palkinnon saajana minut velvoitettiin kirjaamaan muutama sananen tapahtuneesta.
Tämä kilpailu (tai tarkemmin ottaen varmaankin kilpailuharjoitus) ei ollut minulle ensimmäinen eikä varmaan myöskään viimeinen.

Ratsuni Sacce oli minulle tuttu, toimihenkilörutiinit ja aikataulutus menivät hyvään malliin. Ainoa, mikä vähän jännitti, oli radan (HeB:0) muistaminen, koska oma erikoisuuteni on poimia pari miinusta radan unohtamisesta. Pientä pohdintaa aiheutti myös yhteistyö Sacen kanssa, sillä aiemmin saman viikon ratsastustunnilla se oli ollut kovin jännittynyt ja pinkeä.

Verryttelyn tavoitteena oli siis saada Sacce lähinnä tasaisesti tuntumalle ja rennoksi. Testata, että keskiaskellajit irtoavat, hevonen kuuntelee ulkopohjetta 10 metrin volteilla ja että jarrut toimivat. Ilman turhia paineita ja jännityksiä. Sacce kulki oikein hyvin, eteni iloisesti ja reippaasti. Jes!

Radalle siirtyessä huomasin, että tuomaripääty oli jännittävä paikka. Yleensä Sacce ei yleisöstä tai muista häiriöistä hötkyile, mutta nyt jostain syystä oli hankalaa saada hevonen rehellisen suorana C-pisteen ohi. Itse rata meni kuitenkin oikein mainiosti kaikilta muilta osin, paitsi tuomarin ohittamisen kannalta. Lisättyyn käyntiin tuli tahtirikko ja oma istunta levisi keskiraveissa, toisaalta koko laukkaohjelma meni mielestäni oikein hienosti. Viimeiselle tuomiolle eli lopputervehdykseen siirryttäessä alkoi jo hymyilyttää, tämähän oli aika hyvä rata! Mielessäni laskeskelin, että noin 60 % voisi olla aika realistinen pistesaalis meille tänään.

Miten sitten kävi? Pisteitä tuli 57,00 %, joka olikin hieman yllätys. Nopeasti kuitenkin ymmärsin, että Sacen ”vanha vaiva” eli kieli ulkona oli vähentänyt lähes jokaisesta tehtävästä pisteitä. Paperissa ei oikeastaan muuta lukenutkaan, kuin että ”kieli ulkona”, ”kieli vilkkuu” tai ”jännittyy”; näistä tehtävistä tuli lähinnä nelosta ja vitosta. Selkään tuntuma oli oikein rento ja mukava, mutta oma käteni ei sittenkään ollut riittävän pehmeä ja tasainen herkkäsuiselle Sacelle, joka purki jännitystään kieltä roikottamalla.
​
Olin kuitenkin tosi tyytyväinen rataan omalla tasollani. Olen HeC:n tasoinen ratsastaja joka on vasta joitakin HeB:n luokkia pikkuhiljaa kokeillut, joten erityisesti toisesta keskilaukasta ja istunnasta saadut seiskat lämmittivät mieltä. Tällä tuloksella päästiin erittäin tasaisessa luokassa kolmanneksi (viisi osallistujaa, kaksi sijoittui), ja erittäin suureksi yllätyksekseni sain Troijan oman kannustuspalkinnon, Ladyryttaren! Troijalla on ollut jo pitkään tapana antaa tuomarin valita jokin ratsukko, jolle haluaa antaa erityisen palkinnon riippumatta varsinaisesta sijoituksesta. Palkinnon perusteluna oli tällä kertaa hyvä ja päättäväinen ratsastus, jossa valitettavasti piti ottaa hevosen irvistely huomioon pisteitä alentavasti. Oli varsin rohkaisevaa saada kannustavaa palautetta tuomarilta ja tuli tosi hyvä mieli!

Kiitos kaikille kisakumppaneille ja Troijalle sujuvista kisajärjestelyistä! Kisat ovat hieno perinne ja toivottavasti ne jatkuvat vielä pitkään.


Emma N.

Troijan hevonen kävi kesäkuun alussa kokeilemassa kahden ratsastustunnin ja siis yhteensä yhdeksän ratsastajan voimin uutta ratsastuskoulua Itä-Helsingissä. Paikka osoittautui kaikkien mielestä oikein mukavaksi ja idylliseksi. Tallit oli vastikään remontoitu ja uusiin varusteisiinkin oli selvästi investoitu. Hepat laidunsivat tyytyväisenä tarhoissaan, mistä ne haettiin sisälle ennen tuntia harjattavaksi ja satuloitaviksi. Oikein pätevä uusi vaihtoehto siis Itäisen Helsingin ratsastuskoulutarjontaan.
​
Ratsastuskoulun kotisivujen sanoin (http://www.karlvikinratsastuskoulu.fi/):
”Karlvikin Ratsastuskoulu sijaitsee Helsingin Östersundomissa, aikaisemmin Sipooseen kuuluneella alueella. Tarjoamme arkipäivisin tehokkaita pienryhmätunteja aikuisille ja nuorille. Käytössämme on 20 x 40m maneesi sekä 20 x 60m valaistu ulkokenttä. Kartanon ja tallin alueella on mahdollista maastoilla idyllisissä maisemissa. Ratsastustuntimme ovat pienryhmätunteja (max. 6 ratsukkoa). Tunneillamme saat ammattitasoista, kannustavaa ja yksilöllistä ohjausta. Tuntiratsuina toimivat osaavat ja työhönsä motivoituneet isot ponit ja hevoset. Tarjoamme ratsastuksen opetusta kaikentasoisille ratsastajille. Perheen pienimmille ei tällä hetkellä ole tunteja opetushevosten suuren koon vuoksi. Tarjoamme tulevalla syyskaudella ratsastustunteja myös lauantaisin. Karlvikin Ratsastukoulu on SRL hyväksymä ratsastuskoulu, jossa on  koulutettu henkilökunta, toimintaan soveltuvat hevoset ja ponit, turvalliset puitteet sekä kaikki ratsastajat vakuutettuina. ”

Tunnin jälkeen jaettiin Facebookissa lyhyet kommentit fiiliksistä:
Emma: ”Mukava paikka, vastarempatut tilat! Menin Kakku-ponilla, joka oli todella herttainen tapaus. Opetus oli tarkkaa. Tykkäsin! Lisäys: Kakku oli just sopivan eteenpäinpyrkivä ja sillä oli mukavat askeleet. Aluksi oltiin vähän jännittyneitä ja juostiin alta pois, mutta kun yhteinen sävel löytyi, niin oli jo oikein kivaa ja tyytyväistä menoa! Tunnin tehtävinä ravi-käyntisiirtymät, ravi-laukkasiirtymät ja pääty-ympyröitä & 10 m voltteja.”

Hanna: ”Meitä oli siis 5 henkeä mukana tunnilla, ja opettajana toimi Laura Nikkinen. Mulla oli hevosena Zorro, joka oli rautias pv tms. (tunnen yhden just samannäköisen budjonnyn, joten liekö joku vastaava). Hevonen oli kyllä ehkä yksi jäykimmistä ja laiskimmista, joilla on ratsastanut tosi pitkään aikaan. Yhtäkään askelta ei saanut ilmaiseksi, ja heti jos lopetti ratsastamisen tahti hyytyi aivan täysin. Mun oma ratsastus muuttuu tommosilla hitailla hevosilla rumaksi, kun yritän liikaa saada hevosta liikkumaan eteenpäin -> istunta ja kaikki avut kärsii pahemman kerran. Ihan muutama semihyvä hetki, mutta ei niin että oisin lopputunnista voinu sanoa olevani tyytyväinen siihen, miten sain hepan liikkumaan… mutta hyvästä treenistä tunti kyllä kävi! Vatsalihakset sai töitä. Opettaja oli myös mukava ja osaava, ja talli vaikutti muutenkin kivalta. Eikä 30€:n hinta ollut kovin paha.”

Päivi: ”Ihan kiva mesta. Sain vaan liian pienen arabin ja etsin hiki päässä pohkeitani koko tunnin. En löytänyt, vähän kävi sääli heppaa, joka ilmeisesti oli pitkälle koulutettu. Jollain lyhyemmällä tyypillä kenties näppärä peli.”


Laura: ”Itse menin tunnilla Daisylla joka oli sellainen noin 172 cm säkäinen pv-tamma. Kaasu ja jarru löytyi, mutta ratti/ohjaustehosteet oli välillä pois päältä. Eli ihan hyvä oli pähkäillä vaihteeksi hevosen kanssa jolle tää ratsun elämä ei ole niin yksinkertaista ja aina ei kaikenlaisia merkkejä voi ymmärtää. Kivasti meni siis ja vähän ehkä alkoi löytyä sitä oikeinpäin menoakin.. Daisy taisi ollakin näistä meidän tunnilla menneistä ratsuista se vähiten koulutettu vaikka olikin jo kymmenen vee, monet muut menis kait pyhät yrjöt jos pyytää ja ainakin vaihdot. Ope antoi kyllä hyviä neuvoja ja ne auttoi selkeästi oman ratsun ratsastamisen kanssa. Jos itse asuisin lähempänä, voisin hyvin kuvitella käyväni tuolla kursseilla silloin tällöin. Hevosista ja varusteista pidettiin hyvää huolta ja hevot saa tarhata ulkona varmaan suurimman aikaa. ”

Tuuli: ”Paikka oli kyllä kivasti remontoitu. Itsellä ratsuna oli pv-tamma Kata, joka ilmeisesti on mennyt 120 luokkia Puolassa tms?
Kata osoittautui peruskivaksi hevoseksi, jolla oli tuntihevoseksi yllättävänkin iso ja elastinen, joskin hyvin pehmeä ravi. Tamma olisi hyvin mielellään puksutellut kaula kaarella kuolaimen alla isoa ravia ja laukkaa ja kun yritin sitä sieltä korjata ylemmäs ja vähän kootummaksi meni tammalla herne nekkuun. Esitettiin kivojakin pätkiä ja sitten niitä joka ilmansuuntaan vängerryksiä ja pään heittoja Laukassa annoin tamman liikkua vähän pidempänä kun ope sanoikin jo etukäteen että laukassa sen on vielä vähän hankalampi koota. Mukava ope ja ihan ok opetuskin, mutta täytyy kyllä sanoa että tylsin alkuverkka varmaan vuosiin. Olisin kaivannut jotain muuta kuin kevyttä ravia ja pääty-ympyröitä. ”

Anni-Sofia: ”Menin Zorrolla ja oikeastaan tosi samanlaiset fiilikset kuin Hannalla kyseisestä ponista. Tunti oli oikein kiva ja tehokas, vaikka en ratsusta niin välittänytkään. :D”

Silja: ”Mulla oli sama poni kuin Emmalla eli Kakku. Hauska veitikka. Alkutunnista oli melkoinen tuittupää, mutta varsinkin lopputunnista ihana! Tosi reipas ja yritteliäs poni (hieman siis osaamaton vielä). Opetuksesta tykkäsin! Selkeitä konkreettisia ohjeita ja myös positiivisia kommentteja, joita aika harvoin tulee! Laura (=ope) kehui, kun istui suorassa, jalat paikallaan tms. Paikkana aika idyllinen ”

Heidi: ”Eilinen tunti oli ihan jees! Tosin taisin saada saman pikkupollen kuin Päivi ja sain myös etsiä pohkeitani koko tunnin ajan. Adleris on ilmeisesti aika osaava kaveri, harmi vaan, että tunti meni oikeastaan etsiessä omia pohkeita ja tottuessa heppaan. Välillä yhteistyö sujui paremmin ja kun pollen sai liikkumaan oikein, niin se oli oikein kiva! Mutta sai kyllä tehdä töitä koko sen tunnin ajan.  Komppaan Siljaa, paikka on idyllinen ja opettaja antoi kaikille tasapuolisesti hyviä vinkkejä!”

Katja-Emilia: ”Mulla oli sama heppa kuin Tuulilla eli Kata, joka oli oikein kiva ja reipas. Tunnin haastavuus oli siinä että oon ollu poniratsastaja jo reilun vuoden ajan ja Katan isot liikkeet tuntu ihan valtavilta. Oman istunnan ja olemisen etsimistä siis. Ope oli musta pätevä ja vinkit hyviä. Tehtävät aika perus, ei mitään kauheen innovatiivista, mutta toimivat.”

Perjantaina 14.3.2014 osallistuin Primus-tallilla Troijan Hevosen ratsastajien estekisojen 70 cm luokkaan Davidilla. Harkitsin 90 cm luokkaa ja jätin päätöksen viime kädessa Maijulle ja kuten aina ennenkin, hän tiesi, mikä on meidän taso tällä hetkellä. Olen kilpailuhenkinen, pakko se on myöntää. Koen sen niin, että mun mielestä on vaan upeeta onnistua, ja se riittää sitten mihin riittää. Silti perjantain kaikesta ihanuudesta mun arvojärjestys on ehdottomasti tämä:
1) Onnistunut rata! Olin todella iloinen, etten omalla ratsastuksellani pilannut hienon hevosen rataa. Meinattiin uusinnassa kaatua kurvissa, mutta tuomarikin sanoi, ettei se ollut kenenkään vika ja videollakin siltä todella näyttää.
2) Lady ryttare palkinto. Maiju arvasi oikein kun totesi, että Katja taisi pyörtyä kun mulla kesti hetken ennen kuin pääsin takaisin tuomarin luokse. En tosin pyörtynyt, mutta olin kyllä hämmentynyt kunniasta. Sopersin siinä tyyliin kauneinta mitä mulle voi siinä tilanteessa sanoa eli tulkintana olla tuomarin mielestä sen illan erikoispalkinnon arvoinen. Viimeksi kun kisasin Troijan estekisoissa, meinasin suunnillleen murtaa peukaloni kun ratsastin niin luokattoman huonosti sen radan ja David teki kaikkensa, että päästiin yli esteistä huonojen teiden ja surkean rytmin sotkemana.
3) Sininen rusetti eli hieno toinen sija. Vaikka olenkin kilpailuhenkinen ja kerään mielelläni eri värisiä rusetteja, mun mielestä tärkeintä on itsensä ylittäminen ja tässä tapauksessa muutaman esteenkin  Nostan hattua kaikille teille, jotka osallistuitte ilman mitään harjoittelua ja/tai teille uudella hevosella kisaan. Se on varmaan ainakin osittain sen hienon tunnelman ansiota mikä mielestäni on aina Troijan kisoissa. Yhdessä nautitaan tästä upeasta harrastuksesta ja tsempataan toisiamme! Kiitos, että sain taas olla siinä mukana.


-Katja


Tuomarina toimi Reino ”Pulmi” Malm
Luokka 1: 50cm A.1.0 — kaikille puhdas rata
1) Anis – Fauna 53,00s
1) Outi – Goody 54,45s
1) Susanna – Lukas 55,75s
1) Paula – Sacce 56,03s
1) Mika – Pate 56,03s
1) Sanni – Goody 58,59s
1) Eva – Forella 64,81s
1) Kalle – Lukas 65,95s

Luokka 2: 70cm 367.1
1) Johanna – Biine 27,13s
2) Katja – David 27,47s
3) Aurora – Pete 27,75s
4) Fia – Ibi 28,09s
5) Aino – Lucy 28,32s
6) Sari – Concord 30,09s
7) Mika – Pate 30,41s
8) Kirsi – Concord 32,40s
9) Hertta – Leo 38,41s
10) Mia – Kamu 40,31s
11) Emma – Tino 4vp (58,00s)

Luokka 3: 90cm 367.1
1) Susanna – Mystery 30,40s
2) Kati – Cartini 32,94s

​Lady ryttare: Katja

Mitä tapahtuukaan, kun pienestä pitäen hevosen selkään nousemisesta haaveillut pääsee vihdoin toteuttamaan toiveensa? Olin tänään elämäni ensimmäisellä ratsastustunnilla, enkä vielä oikein usko sitä itsekään. Voi tätä riemun ja hämmennyksen määrää!
Aloitimme ratsastuksen alkeiskurssin Knaperbackan tallilla Sipoossa viiden hengen mukavalla porukalla. Joukostamme löytyi jo aikaisemmin ratsastusta kokeilleita sekä ihan ensikertalaisia. Aluksi meille jaettiin hevoset, joita ryhdyimme henkilökunnan ja hoitajien avulla valmistelemaan. Apu tuli todella tarpeeseen, sillä omin neuvoin en olisi ikinä valmistelusta selvinnyt! Hyvä kun edes hahmotin, miten päin satula asetetaan hevosen selkään. Kaikki oli minulle todellakin uutta. Minulle ei esimerkiksi koskaan ollut tullut mieleenkään, että hevonen harjataan ja sen kaviot puhdistetaan joka päivä, niin harjoitusta ennen kuin sen jälkeenkin. Lisähaastetta hommaan tuo ensikertalaiselle toki myös se, että hevonen on oman tahdon omaava elävä olento. Kun hevonen haluaa kääntää päätään tai tönäistä minua turvallaan, se myös tekee sen, piittaamatta siitä, haluanko samaan aikaan pujottaa riimun sen kaulasta tai asettaa kuolaimet sen suuhun. On ymmärrettävä, että kyse on sekä yhteistyöstä että jämäkkyydestä. Hevosta tulee kunnioittaa, mutta sille on myös oltava auktoriteetti.
Valmisteluiden jälkeen pääsimme taluttamaan hevoset maneesille. Tuntui hurjalta taluttaa niin isoa eläintä – ja vielä hurjemmalta tuntui nousta sen selkään. Liikkeelle päästyämme en voinut kuin ihmetellä, miksi ihmeessä hevonen suostuu kannattelemaan ja tottelemaan minua; ihmistä, jonka se oli vasta tavannut. Kohdalleni oli osunut todella kiltti ja yhteistyökykyinen tapaus, jonka kanssa pysähtymis- ja liikkeellelähtöharjoitukset tuntuivat epäilyttävän helpolta. Jäin pohdiskelemaan, miten hevosia oikein koulutetaan. Miten on mahdollista opettaa eläin toimimaan saumattomassa yhteistyössä ihmisen kanssa? Tämä suuri mysteeri ratkennee minullekin vielä joskus tulevaisuudessa…
Hetken käveltyämme maneesia ympäri olikin jo aika kiittää hevosia kyydistä ja viedä ne takaisin tallille. Tunnin päätyttyä kaikkia kurssilaisia tuntui hymyilyttävän. Hevosten kanssa vietetty aika antoi varmasti meille jokaiselle muutakin kotiinviemistä kuin tallinhajuiset ja hevosenkarvan täyteiset vaatteet. 
Odotan seuraavaa kertaa ja sen mukanaan tuomia haasteita innolla. Tästä on hyvä aloittaa!
Terveisin,
AnnaS​
Mitä tapahtuukaan, kun pienestä pitäen hevosen selkään nousemisesta haaveillut pääsee vihdoin toteuttamaan toiveensa? Olin tänään elämäni ensimmäisellä ratsastustunnilla, enkä vielä oikein usko sitä itsekään. Voi tätä riemun ja hämmennyksen määrää!
Aloitimme ratsastuksen alkeiskurssin Knaperbackan tallilla Sipoossa viiden hengen mukavalla porukalla. Joukostamme löytyi jo aikaisemmin ratsastusta kokeilleita sekä ihan ensikertalaisia. Aluksi meille jaettiin hevoset, joita ryhdyimme henkilökunnan ja hoitajien avulla valmistelemaan. Apu tuli todella tarpeeseen, sillä omin neuvoin en olisi ikinä valmistelusta selvinnyt! Hyvä kun edes hahmotin, miten päin satula asetetaan hevosen selkään. Kaikki oli minulle todellakin uutta. Minulle ei esimerkiksi koskaan ollut tullut mieleenkään, että hevonen harjataan ja sen kaviot puhdistetaan joka päivä, niin harjoitusta ennen kuin sen jälkeenkin. Lisähaastetta hommaan tuo ensikertalaiselle toki myös se, että hevonen on oman tahdon omaava elävä olento. Kun hevonen haluaa kääntää päätään tai tönäistä minua turvallaan, se myös tekee sen, piittaamatta siitä, haluanko samaan aikaan pujottaa riimun sen kaulasta tai asettaa kuolaimet sen suuhun. On ymmärrettävä, että kyse on sekä yhteistyöstä että jämäkkyydestä. Hevosta tulee kunnioittaa, mutta sille on myös oltava auktoriteetti.
Valmisteluiden jälkeen pääsimme taluttamaan hevoset maneesille. Tuntui hurjalta taluttaa niin isoa eläintä – ja vielä hurjemmalta tuntui nousta sen selkään. Liikkeelle päästyämme en voinut kuin ihmetellä, miksi ihmeessä hevonen suostuu kannattelemaan ja tottelemaan minua; ihmistä, jonka se oli vasta tavannut. Kohdalleni oli osunut todella kiltti ja yhteistyökykyinen tapaus, jonka kanssa pysähtymis- ja liikkeellelähtöharjoitukset tuntuivat epäilyttävän helpolta. Jäin pohdiskelemaan, miten hevosia oikein koulutetaan. Miten on mahdollista opettaa eläin toimimaan saumattomassa yhteistyössä ihmisen kanssa? Tämä suuri mysteeri ratkennee minullekin vielä joskus tulevaisuudessa…
Hetken käveltyämme maneesia ympäri olikin jo aika kiittää hevosia kyydistä ja viedä ne takaisin tallille. Tunnin päätyttyä kaikkia kurssilaisia tuntui hymyilyttävän. Hevosten kanssa vietetty aika antoi varmasti meille jokaiselle muutakin kotiinviemistä kuin tallinhajuiset ja hevosenkarvan täyteiset vaatteet. 
Odotan seuraavaa kertaa ja sen mukanaan tuomia haasteita innolla. Tästä on hyvä aloittaa!
Terveisin,
AnnaS