Perjantaina 14.3.2014 osallistuin Primus-tallilla Troijan Hevosen ratsastajien estekisojen 70 cm luokkaan Davidilla. Harkitsin 90 cm luokkaa ja jätin päätöksen viime kädessa Maijulle ja kuten aina ennenkin, hän tiesi, mikä on meidän taso tällä hetkellä. Olen kilpailuhenkinen, pakko se on myöntää. Koen sen niin, että mun mielestä on vaan upeeta onnistua, ja se riittää sitten mihin riittää. Silti perjantain kaikesta ihanuudesta mun arvojärjestys on ehdottomasti tämä:
1) Onnistunut rata! Olin todella iloinen, etten omalla ratsastuksellani pilannut hienon hevosen rataa. Meinattiin uusinnassa kaatua kurvissa, mutta tuomarikin sanoi, ettei se ollut kenenkään vika ja videollakin siltä todella näyttää. 2) Lady ryttare palkinto. Maiju arvasi oikein kun totesi, että Katja taisi pyörtyä kun mulla kesti hetken ennen kuin pääsin takaisin tuomarin luokse. En tosin pyörtynyt, mutta olin kyllä hämmentynyt kunniasta. Sopersin siinä tyyliin kauneinta mitä mulle voi siinä tilanteessa sanoa eli tulkintana olla tuomarin mielestä sen illan erikoispalkinnon arvoinen. Viimeksi kun kisasin Troijan estekisoissa, meinasin suunnillleen murtaa peukaloni kun ratsastin niin luokattoman huonosti sen radan ja David teki kaikkensa, että päästiin yli esteistä huonojen teiden ja surkean rytmin sotkemana. 3) Sininen rusetti eli hieno toinen sija. Vaikka olenkin kilpailuhenkinen ja kerään mielelläni eri värisiä rusetteja, mun mielestä tärkeintä on itsensä ylittäminen ja tässä tapauksessa muutaman esteenkin Nostan hattua kaikille teille, jotka osallistuitte ilman mitään harjoittelua ja/tai teille uudella hevosella kisaan. Se on varmaan ainakin osittain sen hienon tunnelman ansiota mikä mielestäni on aina Troijan kisoissa. Yhdessä nautitaan tästä upeasta harrastuksesta ja tsempataan toisiamme! Kiitos, että sain taas olla siinä mukana. -Katja Tuomarina toimi Reino ”Pulmi” Malm Luokka 1: 50cm A.1.0 — kaikille puhdas rata 1) Anis – Fauna 53,00s 1) Outi – Goody 54,45s 1) Susanna – Lukas 55,75s 1) Paula – Sacce 56,03s 1) Mika – Pate 56,03s 1) Sanni – Goody 58,59s 1) Eva – Forella 64,81s 1) Kalle – Lukas 65,95s Luokka 2: 70cm 367.1 1) Johanna – Biine 27,13s 2) Katja – David 27,47s 3) Aurora – Pete 27,75s 4) Fia – Ibi 28,09s 5) Aino – Lucy 28,32s 6) Sari – Concord 30,09s 7) Mika – Pate 30,41s 8) Kirsi – Concord 32,40s 9) Hertta – Leo 38,41s 10) Mia – Kamu 40,31s 11) Emma – Tino 4vp (58,00s) Luokka 3: 90cm 367.1 1) Susanna – Mystery 30,40s 2) Kati – Cartini 32,94s Lady ryttare: Katja
0 Comments
Mitä tapahtuukaan, kun pienestä pitäen hevosen selkään nousemisesta haaveillut pääsee vihdoin toteuttamaan toiveensa? Olin tänään elämäni ensimmäisellä ratsastustunnilla, enkä vielä oikein usko sitä itsekään. Voi tätä riemun ja hämmennyksen määrää!
Aloitimme ratsastuksen alkeiskurssin Knaperbackan tallilla Sipoossa viiden hengen mukavalla porukalla. Joukostamme löytyi jo aikaisemmin ratsastusta kokeilleita sekä ihan ensikertalaisia. Aluksi meille jaettiin hevoset, joita ryhdyimme henkilökunnan ja hoitajien avulla valmistelemaan. Apu tuli todella tarpeeseen, sillä omin neuvoin en olisi ikinä valmistelusta selvinnyt! Hyvä kun edes hahmotin, miten päin satula asetetaan hevosen selkään. Kaikki oli minulle todellakin uutta. Minulle ei esimerkiksi koskaan ollut tullut mieleenkään, että hevonen harjataan ja sen kaviot puhdistetaan joka päivä, niin harjoitusta ennen kuin sen jälkeenkin. Lisähaastetta hommaan tuo ensikertalaiselle toki myös se, että hevonen on oman tahdon omaava elävä olento. Kun hevonen haluaa kääntää päätään tai tönäistä minua turvallaan, se myös tekee sen, piittaamatta siitä, haluanko samaan aikaan pujottaa riimun sen kaulasta tai asettaa kuolaimet sen suuhun. On ymmärrettävä, että kyse on sekä yhteistyöstä että jämäkkyydestä. Hevosta tulee kunnioittaa, mutta sille on myös oltava auktoriteetti. Valmisteluiden jälkeen pääsimme taluttamaan hevoset maneesille. Tuntui hurjalta taluttaa niin isoa eläintä – ja vielä hurjemmalta tuntui nousta sen selkään. Liikkeelle päästyämme en voinut kuin ihmetellä, miksi ihmeessä hevonen suostuu kannattelemaan ja tottelemaan minua; ihmistä, jonka se oli vasta tavannut. Kohdalleni oli osunut todella kiltti ja yhteistyökykyinen tapaus, jonka kanssa pysähtymis- ja liikkeellelähtöharjoitukset tuntuivat epäilyttävän helpolta. Jäin pohdiskelemaan, miten hevosia oikein koulutetaan. Miten on mahdollista opettaa eläin toimimaan saumattomassa yhteistyössä ihmisen kanssa? Tämä suuri mysteeri ratkennee minullekin vielä joskus tulevaisuudessa… Hetken käveltyämme maneesia ympäri olikin jo aika kiittää hevosia kyydistä ja viedä ne takaisin tallille. Tunnin päätyttyä kaikkia kurssilaisia tuntui hymyilyttävän. Hevosten kanssa vietetty aika antoi varmasti meille jokaiselle muutakin kotiinviemistä kuin tallinhajuiset ja hevosenkarvan täyteiset vaatteet. Odotan seuraavaa kertaa ja sen mukanaan tuomia haasteita innolla. Tästä on hyvä aloittaa! Terveisin, AnnaS Mitä tapahtuukaan, kun pienestä pitäen hevosen selkään nousemisesta haaveillut pääsee vihdoin toteuttamaan toiveensa? Olin tänään elämäni ensimmäisellä ratsastustunnilla, enkä vielä oikein usko sitä itsekään. Voi tätä riemun ja hämmennyksen määrää! Aloitimme ratsastuksen alkeiskurssin Knaperbackan tallilla Sipoossa viiden hengen mukavalla porukalla. Joukostamme löytyi jo aikaisemmin ratsastusta kokeilleita sekä ihan ensikertalaisia. Aluksi meille jaettiin hevoset, joita ryhdyimme henkilökunnan ja hoitajien avulla valmistelemaan. Apu tuli todella tarpeeseen, sillä omin neuvoin en olisi ikinä valmistelusta selvinnyt! Hyvä kun edes hahmotin, miten päin satula asetetaan hevosen selkään. Kaikki oli minulle todellakin uutta. Minulle ei esimerkiksi koskaan ollut tullut mieleenkään, että hevonen harjataan ja sen kaviot puhdistetaan joka päivä, niin harjoitusta ennen kuin sen jälkeenkin. Lisähaastetta hommaan tuo ensikertalaiselle toki myös se, että hevonen on oman tahdon omaava elävä olento. Kun hevonen haluaa kääntää päätään tai tönäistä minua turvallaan, se myös tekee sen, piittaamatta siitä, haluanko samaan aikaan pujottaa riimun sen kaulasta tai asettaa kuolaimet sen suuhun. On ymmärrettävä, että kyse on sekä yhteistyöstä että jämäkkyydestä. Hevosta tulee kunnioittaa, mutta sille on myös oltava auktoriteetti. Valmisteluiden jälkeen pääsimme taluttamaan hevoset maneesille. Tuntui hurjalta taluttaa niin isoa eläintä – ja vielä hurjemmalta tuntui nousta sen selkään. Liikkeelle päästyämme en voinut kuin ihmetellä, miksi ihmeessä hevonen suostuu kannattelemaan ja tottelemaan minua; ihmistä, jonka se oli vasta tavannut. Kohdalleni oli osunut todella kiltti ja yhteistyökykyinen tapaus, jonka kanssa pysähtymis- ja liikkeellelähtöharjoitukset tuntuivat epäilyttävän helpolta. Jäin pohdiskelemaan, miten hevosia oikein koulutetaan. Miten on mahdollista opettaa eläin toimimaan saumattomassa yhteistyössä ihmisen kanssa? Tämä suuri mysteeri ratkennee minullekin vielä joskus tulevaisuudessa… Hetken käveltyämme maneesia ympäri olikin jo aika kiittää hevosia kyydistä ja viedä ne takaisin tallille. Tunnin päätyttyä kaikkia kurssilaisia tuntui hymyilyttävän. Hevosten kanssa vietetty aika antoi varmasti meille jokaiselle muutakin kotiinviemistä kuin tallinhajuiset ja hevosenkarvan täyteiset vaatteet. Odotan seuraavaa kertaa ja sen mukanaan tuomia haasteita innolla. Tästä on hyvä aloittaa! Terveisin, AnnaS Troijan hevonen – Helsingin yliopiston hevosharrastajat täyttää tänään kokonaiset kuusi vuotta! Puheenjohtaja heittäytyy pieneksi toviksi muistelemaan menneitä vuosia Mistä kaikki alkoi… Troija sai alkunsa Hevostalli.netin senioripalstalla syksyllä 2005. Minulle kai tuntemattomaksi jääneen kirjoittajan [edit: kirjoittajahan olikin yhä toiminnassa mukana oleva Emma!] topikin otsikossa kyseltiin Helsingin yliopiston hevoskerhon perään. Kun keskustelussa kävi ilmi, ettei moista olekaan (tiedekuntien omia kerhoja lukuunottamatta), päätettiin tomerasti sellainen perustaa. Keskustelussa oli mukana mm. nimimerkit Kay, Nocticola, Lefaskootteri, Suede ja Herne. Ensimmäiset kaksi tapaamista pidettiin Kluuvin Robert’silla. Varsinainen perustamiskokous pidettiin Makkaratalon Pizza Hutissa. Sinne pizzan äärelle oli houkuteltu kaikenmaailman tuttavista tarvittavat kymmenen HYYn jäsentä. Ensimmäinen toimintavuosi 2006 Ensimmäisenä vuonna kävimme seuraamassa hiihtoratsastusta Nuuksiossa ja Apassionataa, tutustuimme Vermon ravirataan ja Hevosvoimaa-näyttelyyn, kävimme issikkamaastoilla ja saunoimme Uuden yo-talon muistorikkaassa Alasaunassa parinakin iltana. Kokouksia oli jopa seitsemän ja suunnitelmat vuodelle 2007 kovia. Kerhon sivut saivat kunniamaininnan HYY:n järjestösivukilpailussa. Tätä juhlittiin muistaakseni Vanhan Kuppilassa skumppalasein. Jäsenmaksu oli kolme euroa ja jäseniä vuoden lopussa jopa 24 kappaletta! Vuosi 2007: ”Toiminta kasvoi vuoden aikana niin merkittävästi, että tulevaisuudelta voi odottaa vielä suuria!Väliotsikon mukaisesti kirjoitin vuoden 2007 toimintakertomukseen. Vuosi 2007 alkoi ihan hurjalla vauhdilla! Ratsastuskoulu Primus perustettiin ja olimme heti kärppänä tilaamassa Kikalta ratsastustunteja. Troijan tunnit alkoivat samalla viikolla kuin koulun toiminta alkoi. Ensimmäisestä villisti alkaneesta tunnista voi lukea täältä. Kokeilutunnin jälkeen Primus-tunnit vakinaistuivat. Ensimmäisenä keväänä tunnit täytettiin yksi kerrallaan, joten muistan useampanakin iltana tekstailleeni kaikille mahdollisille jäsenille ja ratsastaville tutuille, että ”vielä puuttuu yksi ratsastaja huomiselta tunnilta, tulethan mukaan”. Aina tunnit kuitenkin täyttyivät. Tuolloin hevosia oli tallilla vasta vähän, mukana monia tuttuja nimiä: Veli, Elli, Nilton, Emmy, Likka, Mirja tulivat kaikki tallille jo alkuvaiheessa. Loppuvuodesta vakiotuntitalleihin liitettiin myös Rusan tunnit. Kävimme syksyllä kokeilutunnilla ja Riina innostui tuolloin niin paljon, että järkkäsi itselleen vakiotunnin ja kerholle siinä samalla =) Samoin itse jouduin järjestämään kerholle Primus-tunnit kun vuokrahevoseni Likka siirtyi tallin tuntihevoseksi ja jäin tyhjän päälle. Tämähän on kerhon toimintaperiaate: järjestä itse kerholle sitä, mitä haluat tehdä! Keväällä osallistuimme ensimmäistä kertaa Gaudeamus-kisoihin, jotka yllättäen voitimme! Kisoista ja joukkueesta tuli juttu myös Hippokseen. Keväällä jaoimme Montyn suomenkeikan flaijereita Apassionatassa ja palkinnoksi pääsimme Montyn klinikalle Ypäjälle, eturiviin! Hyvin tehdystä työstä johtuen onnistuimme järjestämään itsellemme myös oman, myöhemmin vakituiseksi muodostuneen vastuualueen Helsinki International Horse Show’ssa gallup-ryhmänä. Muita kohokohtia vuodelta olivat mm. * metsätyökurssi * ensimmäinen oma pilateskurssi * hevoshierontakurssi * tv-sarjan kuvauksissa avustajina toimiminen rahallista korvausta vastaan (leikittiin juovamme kaljaa baarissa) * Pikkujoulumaastot Leppämäen tilalla Jäsenmäärä nousi vuoden aikana 70 ja jäsenmaksun suuruus oli neljä euroa. Vuosi 2008: ulkomailla ja muualla Vuonna 2008 toiminta alkoi jo muistuttaa nykyistä: erilaisia retkiä, kursseja, leirejä ja maastoja järjestettiin iso pino. Toinen vakituinen Primus-tuntikin varattiin, joten vakituisia viikkotunteja oli jo kolme. Keväällä tutustuttiin Centered Ridingiin ja esteratsastukseen sekä järjestettiin suosittu takaisin satulaan-kurssi Rusalla. Kesällä järjestettiin toinen estekurssi sekä leiri Virossa Ruilan tallilla. Syksyllä lähdettiin Tallinna Horse Show’hun. Vuoden kohokohta oli kuitenkin ehkä omien Gaudeamus-kisojen järjestäminen. Järjestysvuorohan siirtyy aina edellisen vuoden voittajille. Järjestimme kisat Primus-tallilla, mukaan auttamaan innostui parikymmentä jäsentä! Teekkariratsastajat auttoivat meitä kovasti, mm. järjestämällä meille iltabilepaikan Rantasaunalta. Tera on muutenkin auttanut meitä alusta asti, vähän kuin kokeneen isosisaren asemassa. Kiitos siitä! Mahtava vuosi oli 2008, jäseniä vuoden lopussa oli 130, jäsenmaksu säilyi neljässä eurossa. Saimme myös oman logomme, jonka suunnitteli ihan oikea graafikko parilla kympillä. Suunnittelupalaverit käytiin tietysti trendikkäästi Kalliossa, Hesarin Kolassa. Vuosi 2009: Hämmentävää kasvua Vuoden 2009 toimintakertomuksessa lukee seuraavaa: ”Vuonna 2009 järjestön toiminta kasvoi ja laajeni entisestään tavalla joka on jo hallituksenkin mielestä hämmentävää joskin riemastuttavaa. Kursseja järjestettiin lähes kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2008, maastoretkien ja leirien määrä tuplaantui, samoin uusien illan osanottajamäärä. Toimintakalenteriin kertyi 60 merkintää edellisvuoden 40 merkinnän sijaan. Toimintaa järjestettiin monipuolisesti niin ratsastuksen sekä ratsastajan ja hevosen kehonhuollon kuin yhteisen oleskelun ja retkeilynkin puitteissa. Tästä on todella hyvä jatkaa!” Vuoden ehdoton kohokohta oli Troijan oma Islannin retki. Siitä saa enemmän tietoa blogimerkinnöistä kategoriassa ulkomaat. Kursseja: CR, Aivojumppa, Tuire Kaimion maastakäsittely (villien varsojen kanssa!), esteitä, HeA-koulua, hevoshierontaa, peltotöitä, Alexander-tekniikkaa, maastoesteitä… Kokeilutunteja Enjalaan ja Kolmikulmaan, maastoretkiä Vihdin ratsastustallille, Fagerängiin, Hestbakkiin ja Aktiivitallille, ekat rataharkat Primuksella. Huh huh! Syksyllä lähdettiin Tukholma Horse Show’hun ja tilattiin superhienoja haalarimerkkejä. Uusien iltaa vietettiin Tea Ihalaisen johdolla Dommalla uudessa Lakki-tilassa, jonne emme ihan konkreettisesti meinanneet mahtua sisään. Vuoden lopussa jäseniä oli melkein 150, huh! Ratsastusta ratsastusta… vuosi 2010
Vuonna 2010 ratsastustunnit lisääntyivät silmissä. Kolme vakituista Primus-tuntia, Rusan tunnit, Equstomin tunnit, CR-kurssit Aktiivitallilla, askellajikurssit Hestbakissa, alkeisesteitä Rusalla, maastoesteitä Jutalla, maastoretkiä, Yyterin rantalaukkaleiri… Keväällä osallistuimme taas Gaudeamus-kisoihin Cajuksen tallilla. Yksi urhea esteratsastajamme tippui verkassa, kun ratsu hyppäsi käytännössä tolpan korkeudelta. Säikähdys oli melko suuri, kun ratsastajalta meni muisti, mutta ambulanssitsekkauksen jälkeen hän tuli vielä iltajuhliinkin. Sitkeitä ovat hevosnaiset =) Luentotilaisuuksia oli kaksi, toinen Tea Ihalaisen ja toinen Mini Wahlbergin kanssa. Länkkäritanssit innostivat niin, että tansseja järkättiin KAHDET. JOS et jo ole ollut niissä, tule seuraaviin! Troija nyt… Tällä hetkellä Troijan hallitus kirjoittelee viime vuoden toimintakertomusta ja tulevan vuoden toimintasuunnitelmaa. Vuotta 2011 muistellaan siis varmasti lisää pian, kun toimintakertomus valmistuu. Päällimmäiseksi muistoksi itselläni ovat jääneet Opiskelijoiden ratsastuksen SM-kisat, jotka järjestimme yhdessä Teran kanssa. Vuonna 2012 OSM-kisoja ei järjestetä, mutta toivottavasti vuonna 2013 taas. Järjestäminen on kiinni vain itsestämme ja kun menneisyyteen katsoo, en ainakaan epäile ettemmekö siihen kykenisi! Tervetuloa mukaan Troijan toimintaan, uudet ja vanhat! Mahtavat jutut tässä maailmassa odottavat vain tekijäänsä, toteutetaan ne yhdessä meille kaikille! Kanerva, Troijan pj Kaikkien hevostyttöjen Idoli isolla iillä, tyylikkäästi harmaantunut ja upea Kyra vietti 60-vuotissynttäreitään yhdessä 30-vuotiaaksi kääntyneen Kouluratsastuksen Kannatusyhdistyksen kanssa. Yhteensä siis 90 vuotta kouluratsastusta joiden kunniaksi KorK järjesti hienon juhlagaalan. Troijakin halusi osallistua juhlahumuun ja tarjosi lippuja jäsenilleen edulliseen jäsenhintaan.
Illan ohjelmasta ei etukäteen juuri tiedotettu, sisällöstä sai viitteitä vasta ovella jaetun käsiohjelman myötä. Ilokseni huomasin, että mukaan oli mahdutettu myös suomenhevosia, joita ei mielestäni totisissa kouluratsastuspiireissä aina arvosteta tarpeeksi. Ohjelmanumeron ”Legendary Finnhorse Kelmi and his famous sons” myötä areenalle askelsi koko poppoo: Kelmi, Jaime, Rosmo, Silvolan Elmeri, Lorentso, Simpele, Eeli, Samuli ja Satso. Mahtavaa, että osa oreista oli saatu paikalle jopa haudan takaa! Pas de trois à la Charlie Chaplinissa Soratie ja Björs esiintyivät Dragonheartin ja Sauvignonin kanssa Chaplin-viikset nenän alla. Kivan näköisiö, mutta katseet varasti kyllä Janne Berghin esittämät piffit ja paffit hieman isomahaisen Conquistadorin kanssa naistensatulassa istuen! Wou.. Universal Knockout invitational Top Dressage against Show Jumpers presented by KorK. Tiukkaakin tiukempi kisa agilityradalla koulu- ja esteratsastuksen huippujen välillä. Mukana koulujoukkueessa oli mm. Eetvartti hevosellaan Potilas, Kanki van Grunsven & Salli Nero, IsaPelle Wertti & Miks Ei sekä Adelinde Korniliisa Parsakaalilla. Estejoukkueessa kisasivat mm. Nina Beautystream & Rat, Maikel van den Huilu & Oboe sekä Rolf-Goran Svedupelle. Ratsut olivat tällä kertaa agilitykoiria, joilla oli selässään pikkutarkasti ommellut ratsastajanuket, esteillä tietysti punaisilla takeilla, koulupuolella mustilla. Voittaja oli koulutuuppari, esteratsastajista kun aika moni kopsautti kypäränsä agilityputkeen ja jäi sille tielleen. Voittajan ratsu nouti ehkä hieman ylimielisesti putken eteen tipahtaneen vastustajansa nakerrettavaksi palkintojenjakoon. Ennen KorKin Teemu Ahteen humoristista gaalapuhetta areenalle astelivat shettikset ja friisiläiset, jotka esittivät katrillin. Shettikset friisien välissä näyttivät vähän kuin mopoilta rekka-autojen välissä, tätiä pelotti, mutta esitys oli kaunis kyllä. Freestyle no Rules, maneesissa esiintyivät Helinä-keiju ja Peter Pan (Soratie & Royale de Topaz), Angry Birdsit (Kalliokoski & Sambisto), kaksi enkeliä (Pakarinen & Vino Nobile) sekä Elvis (Sulkala & Lu-Lu). Harmaahapsiset tuomarit arvostelivat suoritukset no rules-menetelmin, Elvis voitti letkeän lantionsa ansiosta (ja varmasti koska oli ainoa mies, tuomareiden suupielistä valuva kuola näkyi kyllä katsomoon asti). Katsojatkin rakastivat Elvistä, kiitos Kimmolle ja Lu-Lulle rennosta ja hauskasta ratsastuksesta, joka todellakin oli freestyle! The Royal Guard Quadrille oli hyvin harjoiteltu katrilli, jossa kuninkaallisiksi vartijoiksi pukeutuneena esiintyi suuri lauma Rusan mäen hevosia ja ratsastajia. Katrilli pohjusti Kyran astumista areenalle. Kultaisiin pukeutunut The Royal Queen esiintyi yhdessä Conquistadorin kanssa, vilkuttaen juhlallisen kuninkaallisesti yleisölle, jonka väittäisin olleen vähintään yhtä haltioitunut kuin brittiläiset nähdessään oman kuningattarensa. Illan kruunasivat synttärikahvit ja kakku sekä areenalla esiintyneet Matador and Max, ihmeiden aika ei ole ohi! Illan päätteeksi jaettiin vielä uusi Kyran kiertopalkinto, joka tästä eteenpäin jaetaan vuosittain parhaiten menestyneelle junnulle, nuorelle tai poniratsastajalle. Ensimmäisenä kiertopalkinnon sai haltuunsa Riikka Kuosmanen, onnittelut Troijalta! Terkuin, Kanerva (ps. koska minulla ei ole tarjota teille kuvia selventämään vitsiä, niin selvennettäköön että Silvolan Elmeriä ja Rosmoa lukuun ottamatta suokit sekä Kyran tähtihevoset olivat keppihevosia) Tästä blogikirjoituksesta tulee lyhyt ja ytimekäs, mutta runsaasti kuvitettu. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, varsinkin kun ammattikuvaaja seisoo rannalla kameran kanssa!
Kuuman kuuman kesän helteiden hellitettyä Troija matkasi seitsemän hengen voimin Castellon tallille Yyteriin. Matkan tarkoitus: nelistää mäntymetsissä ja meren rannalla niin lujaa kuin hevosvoimilla pääsee. Odotukset edellisen vuoden leirin jälkeen: järjettömän korkealla! Tunnelma: katossa. Viikonloppuun sisältyi kaksi kenttätuntia, jotka olivat tänäkin vuonna kivoja. Erkkiksen tunnit ovat monipuolisia ja vauhdikkaita, ongelmiin saa hyviä neuvoja ja korjausohjeet ovat selkeitä. Itse pidän kovasti hänen positiivisesta ja iloisesta tyylistään opettaa. Jos asuisin vähän lähempänä Poria, kävisin tunneilla useamminkin! Niin kivoja kuin kenttätunnit ovatkin niin Yyterin matkan tarkoitus oli, kuten ylempää muistatte lukeneenne, nelistää mäntymetsissä ja meren rannalla niin lujaa kuin hevosvoimilla pääsee. Kahdella 1,5 tunnin maastoretkellä Troijan upouusiin paitoihin pukeutuneet tädit niiiiiiin saivat juuri mitä halusivat! Valitettavasti kuvien ottaminen kuumassa mäntymetsässä hiekkapilveen nelistävästä hevoslaumasta oli mahdotonta (vauhdin takia), mutta sunnuntaina ihana ihana energiatyttömme Satu juoksi edeltä rannalle ottamaan meistä muista mahtavia biitsikuvia. Tässä niistä muutamia: Tallin hevoset on kyllä aivan mahtavia ja toimivat juuri niin kuin kuuluukin: kun annetaan lupa, mennään vauhdilla. Kun pyydetään vauhti pois, siirrytään rauhassa käyntiin. Ei höyrytä, ei kuumennuta. Pidetään vaan kivaa, irroitellaan ja chillaillaan. Käytiin me toki itsekin uimassa pariin otteeseen, upotettiin varpaat kuumaan hiekkaan ja juotiin kahvit Bikini Barissa (vink vink sinne muuten, drinkkilistaa vois vähän kasvattaa, kossu colalla tai appelsiinimehulla ei oikein sytyttänyt Ladyryttareita). Näitä ja niitä noin 300 muuta kuvaa katsellessa jaksaa taas talven läpi ensi kesään. Kirjoittanut Kanerva, kuvat 2-4 ottanut Satu Pirinen Tänään tuntuu kovin haikealta. Troijan viimeinen tunti Equstomissa on nyt takana päin. Kovin vähän näistä tunneista on tänne tullut kirjoitettua, vaikka niin valtavan paljon on opittu näiden reilun puolentoista vuoden aikana.
Troija aloitti CR-painotteiset sunnuntaitunnit Equstomissa syksyllä 2009. Talli on hyvin suosittu, joten tuntipaikan saaminen kokonaiselle omalle ryhmälle oli melkoinen onnenpotku! Olimme järjestäneet tallilla jo saman vuoden keväänä yhden istuntakurssin ja toista kurssia järjestäessä onnistuimme jotenkin saamaan tuon tuntipaikankin… Tallin nimi oli syöpynyt muistiini eräältä ratsastustunnilta, jossa opettaja kehui yhden ratsastajan istuntaa erityisen paljon ja arvasi hänen olevan lähtöisin Equstomista. Oikeassa oli. Näiden neljän kauden aikana tunnit on meille pitänyt Krista Mutanen. Kärsivällisesti ja positiivisella mielellä hän on ohjannut istuntaamme kohti parempaa. Korjannut vinoa istuntaa, kireitä takareisiä, jäykkää lantiota ja notkoselkää. Viimeinen tunti ratsastettiin auringonpaisteessa. Ei tehty ”mitään”, laitettiin vaan kropat kuntoon ja istunta kohdilleen. Näiden tuntien parasta antia on ollut mahdollisuus keskittyä kerrankin vain yhteen asiaan. Antaa sen pääty-ympyrän olla vähän soikea, keskitytään istumaan kunnolla ja antamaan hevoselle mahdollisuus mennä sinne minne haluat. Tunnetko molemmat istuinluut satulaa vasten? Hengitätkö molempiin kylkiin? Tuntuuko jalustimet tasaisesti molemmissa jaloissa? Tunnustele, mieti ja kokeile. Ja sieltähän ne soikeat ympyrät ovat hiljalleen pyöristyneet, kun ratsastajat ovat löytäneet tasapainon. Ja hevoset ovat menneet kulmiin, väistäneet ja taipuneet, suoristuneet, koonneet ja lisänneet. Valtavan suuri kiitos Kristalle kaikesta avustasi! Ensi syksynä ratsastetaan taas, mutta jossain ihan muualla. Olen harrastanut hevosia niin kauan kuin jaksan muistaa. Kävin taputtelemassa shetlanninponeja aidan välistä jo vuosia ennen kuin olin tarpeeksi vanha ratsastustunneille, enkä kerran selkään päästyäni enää tahtonut alas.
Hevosharrastus jatkui aktiivisesti yli murrosiän. Lukioiässä minulla oli omiakin hevosia, mutta Elämäni Hevosen loukkaannuttua ja yliopiston alettua rakas harrastus jäi taka-alalle. Taukoa kesti muutaman vuoden. Kävin ratsastamassa silloin tällöin, pikemminkin tarkistaakseni osaanko vielä kuin varsinaisesta nautinnosta. Ilman lempihevosta ratsastus tuntui väkinäiseltä, eikä ratsastuskoulun tunneilla jonossa köpöttely tuntunut kovin kiehtovalta monien oman hevosen kanssa vietettyjen vuosien jälkeen. Siksi ilo on tänä keväänä ollut suurta, kun olen vihdoinkin alkanut taas nauttia ratsastuksesta ja tallilla oleskelusta. Tämä on pitkälti upean vuokrahevoseni Dellin ansiota: täysin sattumalta kohdalleni osui hevonen, jolla ratsastamisesta nautin ja jonka kanssa työskentelyssä riittää sopivasti haastetta. Delli ei ole koulutustasoltaan huippuluokkaa, joten pääsen opettamaan sille vielä hankalia asioita. Toisaalta se on opettanut minulle valtavasti kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Löydettyäni pitkästä aikaa hevosen, jonka kanssa työskentelyn koen nautinnolliseksi, aloin myös kaivata mahdollisuutta ratsastaa useilla erilaisilla hevosilla. Yllätyksekseni olen siis ryhtynyt taas jonon jatkeeksi: ympyrä on sulkeutunut, sillä ratsastan jälleen samalla tallilla kuin missä ratsastuksen lähes kaksikymmentä vuotta sitten aloitinkin. Minkäs teet – ratsastus on niin mukaansatempaava harrastus, ettei siitä pääse helposti eroon. Toisaalta parasta lajissa on juuri mahdollisuus aloittaa pitkän tauon jälkeen kuin sellaista ei olisi ollutkaan. Siitä ei saa nauttia monessakaan urheilulajissa, jossa suoritus perustuu nuoruuteen, fyysiseen voimaan ja nopeasti ruostuviin taitoihin sen sijaan, että hyvä urheilija olisi hyvän ratsastajan tapaan tasapainoinen, maltillinen ja kumppanilleen reilu. Vielä pitäisi palata mukaan Troijan hevosen toimintaan. Olen kaiholla katsellut sähköpostiini tulevia ilmoituksia mielenkiintoisista tapahtumista ja aktiviteeteista mutta jättäytynyt sitten motivaatiopulan vuoksi kotiin. Se pula näyttäisi onneksi olevan mennyttä. t. Kia Hevosen hyväksi luennot 14.2.2011: Mini Wahlberg: Kuinka hevonen oppii
Helmikuun hyisenä maanantai-iltana pääsin seuraamaan Miniä lyhyen ajan sisään jo toisen kerran. Minihän luennoi vain pari kuukautta aiemmin troijalaisten pikkujouluissa. Tykästyin jo ensikuulemalta Minin ideologiaan, joka lähtee siitä faktasta, että kaikki eliöt väistävät kipua ja siitä hyvin surullisesta pysähdyttävstä ajatuksesta, että kaikki hevosten kanssa käyttämämme avut perustuvat kipuun. Kuulostaa karulta, mutta mietitäänpä kuolainta – hevosen suuhun, ohuen ikenen ja kovan luun päälle asetettu kova metallipala. Rehellisyyden nimissä – oletko joskus joutunut ottamaan hieman kovemman ohjasotteen, sellaisen johon hevonen on reagoinut nostamalla päätään, luimistamalla, huitaisemalla hännällään? Itse mietin joka ainoa kerta hevosten kanssa toimiessani tekojeni oikeutusta. Onko minulla oikeus tähän, harjoitella, kokeilla ja epäonnistua, yrittää. Kaikkea tätä elävän luontokappaleen kustannuksella. Voinko sallia tämän harrastukseni itselleni, antaako omatunto myöden? Vaikka minulla onkin ollut mahdollisuus oppia ratsastusta hevosystävällisten ja ammattitaitoisten ihmisten kanssa, niin näitä kysymyksiä pääsee harvemmin pohtimaan ääneen. Minin kuuntelu on tavallaan lohduttavaa. Hän kehottaa meitä myöntämään sen faktan, että lähtökohtaisesti tekemisemme tuottaa jonkinasteista kipua hevoselle. Tämän myönnettyämme meidän pitää ottaa vastuu – vastuu siitä, että hevosen on mahdollista toimia niin, että kivun=käytettyjen apujen määrä on mahdollisimman vähäinen. Mini pohjaa oppinsa hevostieteeseen (equestrian science). Harmi, että sitä ei vielä Suomessa voi opiskella, mutta maailmalla tieteenala on iso juttu. Kaiken pohja on hevosen opettaminen apuihin ja tilanteisiin. Hevosen toiminnassa, kuuliaisuudessa ja kurittomuudessa, ei siis ole kyse johtajuudesta ja dominanssista, vaan siitä miten olemme opettaneet hevosen reagoimaan asioihin. Mini kertoi tieteellisen lähestymistavan olevan hänelle oikea ”oppi” – ”luonnollinen hevosmiestaito” kehonkielen osalta oli hänelle liian vaikeaa toteuttaa. Naksutukseen, eli positiiviseen vahvistamiseen, Mini suhtautuu hieman epäillen. Saaliseläimenä hevosen suhtautuminen ruokaan on erilainen kuin saalistajien. Koirankoulutuksessa naksutus ja ruoan käyttäminen on luonnollista, sillä saalistajana koira on tottunut tekemään töitä ravintonsa eteen. Ruoan odotus saa koiran yleensä positiiviseen tilaan. Hevosten osalta Mini kehoittaa miettimään tallia ruokinta-aikaan. Tuolloinhan yleensä ilmenee aggressiivisuutta ja stressireaktioita, kolinaa, tappelua, irvistelyä. Laiduntajien ei luontaisesti tarvitse tehdä töitä ruokansa eteen, ne vain yksinkertaisesti laskevat päänsä alas ja syövät. Kaikista koulukunnista Mini on siis valinnut hevostieteen ja negatiivisen vahvistamisen eli yksinkertaisesti PAINEEN ja paineen hellittämisen palkinnoksi. Apujen minimointi Luennolla puhuttiin hevosen opettamisesta apuihin. Kuten moni muukin, myös Mini palaa ratsastukseen liittyvissä ongelmissa maastakäsittelyyn. Hevosen on ymmärrettävä primääriavut, siis yksinkertaisesti ohja ja pohje eli ratti ja kaasu. Esimerkiksi pohkeelle hidas hevonen, raippaan reagoimaton hevonen ja kuolaimelle kova hevonen ovat kaikki siedättyneet kyseiselle avulle – myötääminen apuun on ollut liian hidas, jolloin hevonen ei voi tietää kuinka sen odotetaan reagoivan. Monestihan ratsastajat käyttävät pohjetta tiheästi joka askeleeseen, kunnes hevonen on halutussa tahdissa. Väärin! Tällaisessa tilanteessa hevonen joutuu valintatilanteeseen, jollaiseen sen ei koskaan tulisi joutua. Se reagoi pohjeapuun ensin oikein, lisäämällä vauhtia, mutta jos avun paine ei tässä vaiheessa hellitä ei hevonen saa palautetta, palkintoa oikeasta reaktiosta. Seuraavaksi sen reagoiminen jatkuvaan pohkeen paineeseen menee jo arvonnan puolelle, enää se ei voi tietää kannattaako sen lisätä vauhtia (tästä vaihtoehdosta sitä ei ainakaan palkita) vai kenties hidastaa. Mikäli hevonen on hidas pohkeelle, ei reagoi raipan apuun tai jyrää kuolainta vasten, kannattaa palata sen kanssa näiden apujen opettamiseen maastakäsin. Myös Kyra (ja toki monet muutkin) testaa aluksi hevosen selkään noustuaan primääriavut – pohkeesta eteenpäin, ohjasta seis ja kääntyminen. Hevosen on reagoitava näihin apuihin. Avut eivät saa olla vastakkaiset: emme siis voi pidättää silloin kun annamme pohjetta, sillä tämä jättää jälleen hevosen valittavaksi tuleeko sen reagoida apuihin lisäämällä vauhtia vai hidastamalla. Minimointiin kuuluu myös apujen yksinkertaistaminen: ohja on ratti, se toimii kääntävänä apuna. Pohje on kaasu, sillä lisätään vauhtia. Väistättävä pohje toimii eri tavalla kuin vauhtia lisäävä pohje. Istunta on hienosäätöä, joka otetaan mukaan apuihin vasta kun primääriavut toimivat. Tämä siksi, että istunta = keho ja kehonhallinta ja -käyttö on jokaisella ratsastajalla erilainen. Jos hevonen reagoi primääriapuihin oikein ja varmasti, se toimii kaikkien ratsastajien alla riippumatta kehonhallinnasta ja tietää aina mitä sen tulee tehdä. Lisää apujen kätyöstä ja niiden treenamisesta voi lukea toisaalta blogista – pääsimme nimittäin treenaamaan minimointia Minin valmennuksessa heti seuraavana päivänä Troijan omalla treenikurssilla Ruskeasuolla! Kirjoittanut Kanerva Pitkän odotuksen jälkeen suuntasimme jälleen kerran Jutan tallille Ylöjärvelle, nyt oli vuorossa maastoesteiden sijaan yleisleiri. Tällä kertaa majoituimme oman mukavuudenhalumme vuoksi Tampereelle Omenahotelliin, ja oli kyllä kieltämättä hieman omituista käydä tallilla vain ratsastamassa kuin aiemmin oli tottunut olemaan pihapiirissä koko leirin ajan. Saavuimme Tampereelle perjantaina iltapäivällä, ja suuntasimme illansuussa kohti tallia. Hevoset oli jännityk-sen minimoimiseksi jaettu jo etukäteen, ja jatkoimmekin samoilla hevosilla kuin edellisen leirin: Ellu – Allu, Hanna- Corde, Tiia – Ebony, Veera – Humma ja Riina – Bambi. Kaikki ratsumme olivat jo valmiina tunnilla ma-neesissa, ja suunnistimmekin sinne katselemaan – tai ainakin yritimme. Maneesin ovi vei lähes suoraan uralle, eikä kukaan uskaltanut mennä avaamaan sitä kesken tunnin (koska niin ei vaan saa tehdä!). Näinpä tyydyimme siis hihittelemään ulkona, kunnes Ellu rohkaistui sen verran että johdatti meidät sisälle. (Jatkoa varten saimme ohjeistuksen, että kunhan huutelee ”tädit tulee” niin saa marssia sisään koska vaan ;)) Ensimmäisellä tunnilla palauttelimme mieleen heppojen käyttöohjeita, ja pääteemana oli kääntäminen, jota treenasimme ”Kyran salmiakin” avulla. Teimme tätä kuviota kaikissa askellajeissa, ja Jutta tuntui olevan mel-koisen tyytyväinen kaikkien suorituksiin ja siihen miten saimme hevoset kulkemaan. Ainakin allekirjoittaneelle mahtui sekaan myös niitä epäonnistuneita suorituksia, mutta päällimmäiseksi jäi kuitenkin melko onnistunut olo – on se vaan niin hieno tunne kun hevosen saa oikeasti vastaamaan apuihin Suurin osa taisikin mm. saada laukassa aikaan lähes puolipiruetin. Lauantaina jatkettiin harjoituksia toisella koulutunnilla pienen shoppailureissun jälkeen. Tällä kertaa teimme harjoitusta, jossa tulimme vaihtoehtoisesti voltin tai avotaivutuksen jälkeen lävistäjää pitkin ensin sulkutaivu-tusta noin puoleen väliin saakka, ja ratsastettiin loppu avotaivutuksessa. Tätä harjoitusta tehtiin vain ravissa ja laukassa. Itselläni oli alkuun hieman vaikeuksia siirtymisessä sulkutaivutuksesta avoon, yritin tehdä ihan liikaa ja lopputulos ei ollut järin kehuttava. Kun ymmärsin että oikeasti avuissa tapahtuva muutos on hyvin pieni, ei tarvitse alkaa nykertämään hirveästi ja vääntämään itseään mutkalle, alkoi sujua huomattavasti paremmin (ja helpommin!). Sain myös jälleen kerran palautetta siitä, että meinaan itse kallistua hieman liikaa liikkeen suuntaan. Tämäkin on helppo korjata aina kun sen muistaa, mutta heti kun ajatus karkaa,huomaa sitä könöttävänsä niin kuin aina ennenkin… Jutta tuntui kuitenkin (kaikesta huolimatta) olevan melko tyytyväinen suorituksiimme, ja sanoikin että näillä suorituksilla meille olisi kaikille voinut kouluradallakin antaa yläarvoiset numerot. Hetken hengähdystauon jälkeen siirryttiin rataesteiden pariin. Suurin haaste oli taas kerran radan rakentami-nen piirroksen perusteella, mutta kunnialla selvisimme siitäkin (pienen esteiden paikan siirtelyn jälkeen). Rataamme kuului 7 estettä, joista yksi oli sarja. Jutan ohjeiden mukaisesti verryttelimme hevoset niin että saimme ne liikkumaan kunnolla eteen; ei siis kiitolaukkaa ympäri maneesia pitkällä hevosella, vaan ratsastusta niin että ohjalle tulee painetta. Tämä helpottikin hyppäämistä kummasti! Keskityimme tällä tunnilla vain yksittäisiin tehtäviin niin että saimme hypättyä läpi kaikki rataan kuuluvat esteet. Itse en aluksi meinannut ymmärtää miten paljon pohjetta Bambi rataesteillä tarvitsee ja saimmekin aikaan jo yhden kiellon. Menin lankaan kun hevonen näennäisesti liikkui eteen hyvin ja kuvittelin että tämähän sujuu itsestään, mutta kun tajusin ottaa jalan kunnolla mukaan, alkoi hypytkin sujua. Muillakaan ei näyttänyt olevan mitään suuria vaikeuksia, ainoastaan Hannan Korppu oli silminnähden järkyttynyt kun joutui hyppäämään hirveän pelottavan sinisen okserin yli, mutta onneksi Hannalla on kova ääni. Sunnuntaina jatkoimme rataesteteemaa, ja hyppäsimme alkuun taas erilaisia tehtäviä radan esteistä. Loppuun saimme vielä hypätä radan kokonaisuudessaan, ja haastavuuden lisäämiseksi olosuhteet tehtiin kilpailumaisiksi poistamalla muut hevoset radalta suorituksen ajaksi. Veeran Humma aiheutti kaikille sydämentykytyksiä intoutumalla touhusta niin paljon että jarrut hävisivät kokonaan, ja pysäytysyrityksen päätteeksi Veera ja ratsu jatkoivat matkaa eri suuntiin. Onneksi tässä ei kuitenkaan käynyt pahemmin vaikka tilanne hurjalta näyttikin! Muut saivat radan hypättyä läpi kohtuullisen kunnialla, vaikka ainakin itse yllätyin siitä miten erilaiselta Bambi tuntui ”harjoituksiin” verrattuna. Alkurata meni meidän osaltamme vähän penkin alle kun ratsastajalla oli turhan pitkät piuhat eikä ratsastustapaa saanutkaan ihan heti muutettua hevosen käytöksen mukaiseksi, mutta onneksi suoritus parani loppua kohden niin että päällimmäiseksi jäi kuitenkin positiiviset tuntemukset. Viimeisellä leiritunnilla palattiin taas kouluratsastuksen pariin, tällä kertaa vain neljän ratsastajan voimin kun Veera paranteli edellisellä tunnilla saamiaan kolhuja. Tunnin teemana oli vastalaukka, mikä oli ainakin allekir-joittaneelle kaikista vaikein viikonlopun teemoista. Osasyynä oli varmasti se että Bambi jännittyi tästä harjoituksesta todella paljon, odotti kuulemma laukanvaihtoja niin innoissaan, ja kieltämättä lähdöt olivat usein aika vauhdikkaita ja mahtuipa sekaan muutama pieni pukittelukin. Alkuun teimme laukkaa lävistäjällä jatkaen sitten uraa pitkin vastalaukassa. Ensimmäiset yritykset päättyivät meillä vaihtoihin, mutta sitten kun sain juonesta kiinni, ei laukka enää vaihtunutkaan, vaikka muuten hevosen jännittyneisyys vähän haittasikin suorituksia. Tätä treenasimme molempiin suuntiin, ja sitten aloimme tehdä loivaa keskihalkaisijalle saakka ulottuvaa 3-kaarista kiemuraa. Alkuun ajattelin itse taas jotain tosi monimutkaista ja tuntui tosi hankalalta ylläpitää laukkaa (ilman vaihtoja) ja kääntää ja taivuttaa hevosta… Muutaman kerran jälkeen alkoi tämäkin jotenkuten sujua, eikä hevonenkaan ollut enää yhtä jännittynyt kun ei menty lävistäjää pitkin. Kuitenkin tunti osoitti taas sen että kyllä tässä treenattavaa vielä on! Loppuun teimme vielä vähän keskiravia lävistäjällä. Itselleni oli tosi hankalaa olla välittämättä siitä että Bambin muoto nousi tässä aika tavalla, ja Jutta saikin useampaan otteeseen huutaa että älä nyt tee mitään vaikka se nouseekin..! Loppuun Bambi tuntuikin sitten tosi kivalta kun sen oli saanut kunnolla eteen ravissakin – tuli sellainen tunne että nyt vois aloittaa sen ratsastamisen… Kaikin puolin leirimme oli todella onnistunut, ja kotiinpäin matkasikin melkoisen tyytyväisiä ratsastajia On se vaan niin kivaa päästä välillä tekemään vähän vaikeampiakin asioita koulupuolella, ja huomata että taidot jopa riittävät niistä suoriutumiseen. Kuvassa Hanna ja Korppu, Tiia ja Ebony, Ellu ja Allu sekä Riina ja Bambi. Kuvasta puuttuu kameran takana ollut Veera sekä ratsu Humma. Kirjoittanut Riina
Tauon jälkeen takaisin kehonhuollon pariin. Sain ratsukseni Norjan ihmeen Frosten, joka kokonsa puolesta on minulle oikein passeli. Poni oli aloittanut talvikarvan tiputtamisen jo hyvissä ajoin, joten harjailuun meni aikaa kun otus nautti rapsutuksesta niin paljon.
Tunnilla meitä laitettiin tauon jälkeen vähän ruotuun, avut kohdilleen ja kroppa kuosiin! Tätä tehtiin käyntivolteilla, pysäytyksillä sekä pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa. Ei siitä sen enempää, tunnilla kuullut neuvot olivat varmasti tuttuja juttuja kaikille vakituntilaisille (mulla on sisäkyljen suoristusta alkuun esimerkiksi). Olen viime torstain Primus-tunnin päätteeksi luvannut keskittyä positiivisiin asioihin, joten tässä se tulee: ryhtiäni kehuttiin! Ryhtiä kehuttiin myös Maijun joulun jälkeen pitämällä istuntatunnilla ja Piritan pitämällä kauden ensimmäisellä torstaitunnilla. Ihme juttu, en edes osaa analysoida! Myös laukkaistunta näytti kuulemma jonkun hetken hyvältä ja kyllähän Frosten selässä istuukin mukavasti, sillä kun on tasainen, rullaava laukka. Yritin kyllä kovasti ennen tuntia venytellä ja tein reippaasti vatsalihaksia, joten ehkäpä pystyin pitämään ryhdin osittain sen vuoksi? Toivottavasti se ei johdu vain jäykistyneestä yläselästä Kirjoittanut Kanerva |
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|