Uuden vuoden alkaessa ihmisen kuuluu tehdä lupauksia tai ainakin tavoitteita. Yrittää tammikuu, ehkä jopa helmikuukin ihan tosissaan enemmän (ja repsahtaa sitten viimeistään maaliskuussa). Ajattelin, että oma ohjenuorani tälle vuodelle voisi olla tässä:
“ Ratsastajan kehittymiseen vaikuttaa paljon hänen asenteensa. Kuinka paljon haluat tulla paremmaksi? […] Esimerkiksi välikävelyiden aikana ratsastaja voi valita käyttääkö ajan juttelemalla muiden kanssa vai pohtimalla ratsastustaan. […] Joskus ratsastus voi olla hevosen liikkumista, hauskaa liikuntaa itselle tai tilaisuus viettää aikaa ystävien kanssa. Tällöin ei kuitenkaan pidä odottaa suuria oivalluksia.” (P. Varjonen teoksessa Syvemmälle satulaan) Toinen on Kyran klinikalta edellisenä sunnuntaina poimittu ajatus myös onnistumisen analysoimisesta. Eli molemmat tässä: 1. Keskity ratsastukseen silloin kun ratsastat (..ja käytä puhumisen tarve vasta loppuanalyyseihin) 2. Ainaisen negatiivisen märehtimisen sijaan keskity myös positiivisiin onnistumisen kokemuksiin ja analysoi miten niihin pääsit Kauden ensimmäinen tunti oli pyyntöjemme mukaisesti istuntaa ja puolipidätteitä. Hyvin yksinkertaisia asioita, joita oli kuitenkin niin vaikea toteuttaa… Otetaan nyt vaikka tuo puolipidäte esimerkiksi: termihän opitaan jo alkeiskurssilla. Miten on mahdollista, että sitä ei osaa käyttää vielä tässäkään vaiheessa, kun ratsastusuraa on takana pyöristettynä 20 vuotta (pyöristettynä siis, on tässä sentään muutama vuosi aikaa vielä treenata). Sitä ei vaan voi muistaa käyttää tarpeeksi? Omasta keskittymiskyvyn puutteestahan se johtuu. Jos saan oman mieleni keskittymään juuri meneillään olevaan hetkeen oikein kunnolla, niin varmasti tai ainakin toivottavasti sen myötä kasvaisi myös kyky kuunnella hevosta. Näin uskon ja siihen tähtään. Meditaatioharrastus voisi auttaa tässä, mutta kärsivällisyyteni on siinä liian koetuksella.. Puolipidätteen lisäksi harjoituksena oli pitää käsi vakaana ja paikallaan. Tarkoituksena oli saada hevonen hakeutumaan ratsastajan antamaan raamiin (sen sijaan, että ratsastajan käsi myötää heiluriliikkeellä ja hevonen asettelee itsensä just niin kuin haluaa). Muut ottivat harjoitukseen avuksi poikittaisen raipan käsien väliin. Ibi ei raipoista välitä, joten teimme harjoitusta ilman keppiä. Tämäkin harjoitus oli yllättävän vaikea. Käsi liikkui varmaankin kaikilla ratsastajilla liikaa. Ja vaikka kuinka peilistä tihrustin, niin eihän sitä refleksinomaista liikettä saanut pysäytettyä, tuntui että koordinaatio aivojen ja käden välillä ei toiminut lainkaan. Käsky “pysäytä liike” ei kerta kaikkiaan välittynyt käteen asti. Suurin ongelma oli ehkä se, että en kovallakaan tuijotuksella ja tunnustelulla hahmottanut mistä kohtaa liike lähti ja mistä se olisi pitänyt pysäyttää. Koordinaatiota ja vielä lisää koordinaatiota, tähänkin auttanee pilates! Osalla porukasta meni tosi kivasti. Omalta osaltani homma alkoi toimimaan vasta loppuravien jälkeen, viimeisen käynnissä tehdyn pääty-ympyrän aikaan. Nyt sitten analysoimaan, että mikäs se lopulta johti onnistumiseen… Kirjoittanut Kanerva
0 Comments
Olen joskus teinivuosillani leireillyt Yyterissä Castellon Ratsastukoulussa ja nyt monen vuoden puhumisen jälkeen sain vihdoin lähdettyä uudelleen Yyterin upeisiin maisemiin.
Perjantaina päivällä 4 Troijalaista pakkasi itsensä autoon ja matka alkoi kohti Poria, jossa poimittiin kyytiin vielä yksi leiriläinen. Vaikka kaikki olivat yrittäneet karsia tavarat minimiin oli autossa makuupussien, ratsastusvarusteiden ja ruokakassien kanssa tiivis tunnelma. Allekirjoittaneen muistikuvat ja navigaattorin ohjeistus tallin sijainnista olivat hieman hatarat, mutta yhden ylimääräisen lenkin jälkeen löysimme Yyterin vanhalle kartanolle ja tallille. Kävimme noutamassa tallilta avaimeen majoituspaikkana toimivaan Yyterin vanhaan kouluun. Viikonlopun ajaksi valtasimme itsellemme yhden kolmesta leirihuoneesta, jossa oli tietenkin leireilyyn kuuluen hevosten nimillä kuorrutetut kerrossängyt. Pikaisen vaattenvaihdon jälkeen olimme taas tallilla ja valmiina ensimmäiselle tunnille. Ratsastustunneista vastaava Erkkis esitteli meille hieman hevosia ja saimme niistä valita mieleisemme ensimmäiselle kenttätunnille. Sain ratsukseni Majan eli tutummin Maijan, joka osoittautuikin aikamoiseksi herkkikseksi. Tamman kanssa sain todella harjoitella puodipidätteitä, sillä laukkatehtävissä Maija kuumeni jo jonkin verran ja ennakoi reilusti. Seuraavana aamuna oli vuorossa 1,5 tunnin maasto Yyterin upeissa maastoissa, tällä kertaa sain ratsukseni yleensä kärkiponina toimivan risteytysponi Piksun. Kanerva ja Paula saivat ratsuikseen suomenhevoset Eemelin ja Lupun, Susanna torinhevostamman Allin ja Heini FWB-ruuna Daltonin. Vielä ennen rannalle ja hiekkapohjaisiin maastoihin lähtöä suojat ja pintelit varmistettiin ilmastointiteipillä. Kärkihevosena tässä maastossa toimi Ariel, jolta ei vauhtia puuttunut. Yleisin maastossa tullut ohje vetäjältä olikin ”mennään jotain askellajia” eli hyvin todennäköisesti laukkaa. Ja mikäs siinä leveillä hiekkapoluilla laukatessa. Oma ratsuni osoittautui myös totiseksi vauhtiponiksi. Vähitellen meren äänet ja tuoksu alkoivat tuntumaan ja hevoset virittyivät jo uudelle tasolle. Hiekkarannan avautuessa saimme pikaiset ohjeet antaa mennä ja hetken päästä hevoset olivat jo kiitolaukassa vaalealla hiekalla. Rannalla oli niin tyhjää että pääsimme laukkaamaan useamman kunnon laukkapyrähdyksen. Tämän jälkeen rentouduttiin kahlailemalla hevosten kanssa aalloissa. Kaikki saivat ravistella hiekkaa yltään, mutta harvoin näkee levämpiä hymyjä. Lauantai-iltapäivällä meillä oli vuorossa 1,5 koulutunti kentällä ja tällä kertaa sain ratsukseni pienen Meeri-ponin. Alkujäykyyden ja Erkkiksen hyvien neuvojen jälkeen Meeri osoittautui oikein miellyttäväksi poniksi ja tunti oli ainakin omalta osaltani oikein onnistunut. Illalla majoistuspaikkanamme toimivan koulun toisessä päässä olevassa juhlatilassa oli hääjuhlat ja me pakenimme pizzalle Yyterin rantojen tuntumassa sijaitsevaan ravintola Siniseen Laguuniin, jossa osa porukasta innostui myös laulamaan karaokea. Pimeän tultua kävelimme vielä dyyneille tarkoituksena mennä uimaan, mutta päädyimme vain ihastelemaan öistä merta ja hiekkarantoja. Sunnuntai aamuna veimme ensin osan hevosista ulos ja suuntasimme vielä viimeiseen 2 tunnin maastoon. Minä ja Kanerva jatkoimme maastoilua Piksun ja Eemelin kanssa. Olin niin ihastunut ponin vauhtiin, että halusin vielä laukkailla ötököiden vuoksi huputetun turnajaisratsuni kanssa uudelleen. Susanna lähti maastoon Meeri-ponilla, Paula Allilla ja Heini Lupulla. Maaston vetäjäksi lähti tällä kertaa Erkkis Kirppu-hevosellaan. Laukkailimme paljon heikkapohjaisilla teillä ja kaikkien iloksi päädyimme taas hiekkarannalle. Tällä kertaa aloitimme rannalla hieman rauhalisemmin kahlailemalla ja siirryimme vasta sitten laukkailemaan rannalla. Itse sain jalkautua rantareissun aikana kaksikin kertaa, sillä ensin Eemelin putsit irtosivat kahlailussa ja hyppäsin alas keräämään ne talteen Piksun rintaremmiin. Laukkailuiden jälkeen vuorostaan Lupun pintelit aukesivat ilmastointiteipeistä huolimatta ja pääsin käärimään niitä uudelleen Heinin pidellessä sekä Lupua että Piksua. Tällä kertaa rannalle osui samaan aikaan Yyterin santoja kuvannut valokuvaaja ja saimme vielä mahtavia kuvia rantareissustamme. Maaston jälkeen varusteet ja hevoset puhdistettiin hiekasta. Pakkasimme tavarat ja lähdimme kotimatkalle, tosin pieneen uintireissuun Yyterin aalloissa oli vielä aikaa. Kotimatkalla kaikilla oli varmasti sama tunne, ensi kesänä uudelleen! Kuvat 3-5 ottanut Visa Vehmainen Kuusi innokasta leiriläistä suuntasi kahdella autolla matkansa kohti Ylöjärveä odottavaisin mielin. Toisille leiripaikka oli jo tuttu, mutta yksi ensikertalainenkin oli mukana. Tarina ei kerro, saiko hän jännitykseltään nukuttua edellisenä yönä ollenkaan.. Riinan auto matkustajineen tutustui kauniisen kesäsuomeen ja valitsi hieman erilaisen reitin tallille kuin Tiia ja kyytiläiset. Kaikki kuitenkin pääsivät ajoissa ja hyvissä voimin perille.
Perjantaina ohjelmassa oli ensin hevosten jako (jännää!). Osalla oli jo mielessään hevostoive, toiset valitsivat hevosensa hepan nimen ja Jutan kuvauksen perusteella. Ilman suurempia tappeluita saatiinkin hevoset jaettua ja päästiin odottelemaan leirin ensimmäistä ratsastustuntia. Tunti aloitettiin itsenäisesti hevosiin tutustumalla, osa (ainakin allekirjoittanut) oli jo tässä vaiheessa aivan ihastunut hevoseensa, toiset joutuivat kentällä sitten tekemään vähän enemmän töitä, jotta hevoset liikkuivat riittävästi eteen. Yksi suurimmista eroista normaalin kentällä työskentelyn ja maastoesteratsastuksen välillä onkin näin maallikon näkökulmasta tempo. Maastoesteillä mennään siis yksinkertaisesti kovempaa, kuin mihin peruskenttätyöskentelyssä on tottunut. Lauantaina päästiin tositoimiin, eli pellolle maastoesteitä hyppäämään. Sateelta vältyttiin onneksi koko leirin ajan, mutta tuuli oli välillä niin kova, että Jutan ohjeita oli vaikea kuulla. Vaikka Jutalla siis kohtalaisen kova ääni onkin.. Lauantain toisella tunnilla päästiin lisäksi kiitämään laukkaradalla pellon ympäri. Nopein tässä taisi olla Hanna Fortuunalla, vaikka eivät muutkaan paljon huonommaksi jääneet. Pellolla hypättiin mm. tynnyreitä, venettä, portaita ja hautaa. Eniten vaikeuksia meille taisi tuottaa hauta. Hautaa hypättäessä vaikeus oli lähinnä siinä, että se hypättiin metsään kavereista poispäin. Ensimmäisen haudan jälkeen piti myös löytää tiensä seuraavalle, ja kyllähän sitä polkua etsiessä yksi ratsastaja eksyikin. Kun muut hevoset hyppäsivät haudan yli, päätti Tiian Ebony laskeutua hautaan tyynesti käynnissä ja sitten sieltä pois. Myöskään Veeran Vappu ei ollut aluksi kovinkaan myötämielinen hyppäämään pellolta metsikköön ja kääntymään siellä oikeaan suuntaan, mutta Veeran hyvät äänijänteet ja glitteriraippa tekivät tehtävänsä ja loppujen lopuksi Vappukin sai haudan hypättyä. Lauantai-iltana peseytymisen jälkeen oli aika lähteä tutustumaan Tampereeseen. Lähinnä missiona oli kyllä syödä, sillä tunnetustihan liikunta ja ulkoilma tekevät nälkäiseksi. Paikallinen panimoravintola löydettiin ja sieltä saatiin ruokaakin kohtalaisen nopeasti. Tosin medium-pihvit olivat kypsiä ja raakana tilattu pihvi samaten.. Viimeksi mainittu oli tosin kylmä, että sehän lienee tavallaan sama? Joukkiomme selviytyi annoksistaan ennätysnopeasti ja pikaisen karkinhakureissun jälkeen suunnattiinkin takaisin tallille päin. Siellä ehdimme vielä kuunnella Jutan kertomuksia erinäisistä hevosista elämän varrella.. Kyllähän niistä tarinoista jo muutaman kirjan kirjoittaisi! Ennen nukkumaanmenoa jaksettiin vielä hetki jatkaa hevostarinoilla ja kikattelulla, ennen kuin alkoi väsy painaa. Mainittakoon vielä, että kolme meistä söi ravintolassa ”Valkosipulifriikin päiväunen”. Tuoksu leirihuoneessamme olikin illalla melkoisen.. mieleenpainuva Viimeisenä leiripäivänä pääsimme ratsastamaan kokonaisen maastoradan. Kävimme kävellen tutustumassa rataan, ettei kukaan vahingossa joutuisi väärille teille itse radan aikana. Rata oli kohtalaisen vaativa, ja fyysisesti yllättävän raskas! Pari minuuttia ei tunnu pitkältä ajalta, mutta kun sen ajan on kevyessä istunnassa ja hyppää kymmenen estettä, tuntuu lihaksissa että tosiaan on jotain tehnyt. Mutta on se vaan niin kivaa! Vauhti, yhteistyö hevosen kanssa.. Siinä on sitä jotain! Ilo näkyikin kaikkien ratsastajien ilmeistä radan jälkeen, väsyneitä mutta onnellisia ilmeitä. Pienen kilpailumme tulokset olivat: Estevirheet/aikavirheet 1. Elisa – Bambi 0/0 Minttu – Littera 0/0 (ei troijalainen) Elina – Recita 0/0 (ei troijalainen) 4. Veera – Vappu 0/aika yli Hanna-Fortuna 0/aika ali Riina-Allu 0/aika yli 7. Ellu-Humma 4/0 8. Tiia-Ebony 16/aika yli Kaiken kaikkiaan siis todella onnistunut leiri, toivottavasti tämä päästään kokemaan ensi vuonna uudelleen! Leiriläiset kiittävät Juttaa asiantuntevasta opetuksesta sekä viihdyttävistä ja opettavaisista juttutuokioista. Lisäksi kiitokset valokuvaajille ja muutoinkin koko tallin väelle, Jutan tallilla on hyvä ilmapiiri, ja siksi sinne on mukava tulla. -Ellu Leirin edustusto: Ensimmäinen rivi: Elisa & Bambi, Ellu & Humma, Riina & Allu Toinen rivi: Tiia & Ebony, Veera & Vappu Aurinkoinen helatorstai valkeni jo todella varhain, jotta kaikki kyytiläiset ehdittiin poimia mukaan. Jo ennen kahdeksaa oli nokka kohti Kangasalaa, eikä pari tuntisen matkan aikana montaa hiljaista hetkeä tainnut olla. Toisaalta miksi olisikaan ollut, olihan samassa tilassa neljä hevosihmistä! Perillä Laaksolassa oltiin hyvissä ajoin, joten oli hyvin aikaa pyöriä tiluksilla ympäriinsä ja kerätä kisajännitystä. Kymmenen aikaan kilpailut pääsivät käyntiin hevosten arvonnalla, ja siitä suht ripeästi siirryttiinkin jo koululuokan pariin. Onnistuin arpomaan itselleni vasta kakkoskuskin paikan, joten pääsin seuraamaan lähes puolet luokasta ennen kuin piti kavuta satulaan. Hevosihmisten tapaan katsomossa supistiin kilpakumppaneista hyvin arvostelevalla silmällä, mutta muistettiin myös se, että helppohan se sieltä maasta käsin on arvostella… Päivän aikana aurinko alkoi todella lämmittämään, joten onneksi taivaalla ajelehti muutama pilvi tuomassa vähän varjoa. Itse meinasin läkähtyä hengiltä jo verryttelyssä, vaikka taisinkin arpoa itselleni yhden päivän kivoimmista ratsuista. Töitä sielläkin oli silti tehtävä, sillä saman ratsun toinen kuski jäi meistä lähes 20 pistettä. Kotimatkalla tuomarin linja ihmetytti yleisemminkin, koska allekirjoittanutkin sai todella mielenkiintoisella suorituksella paperiin kauniin rivin 7 ja 8, ja reilusti yli 60% tuloksen. Sihteerin mukaan tuomari oli ollut tiukka, joten mitähän olisi pisteet olleet, jos hevonen olisi radalla edes ravannut kunnolla eteenpäin? Verryttelyssä ratsu kyllä näytti mistä on tehty ja vei tämän kuskin sydämen mennessään aivan täysin. Jos olisi taskussa ollut ylimääräiset kymppitonnit, niin olisin luultavasti pakannut Calvinin takakonttiin kotimatkalle. Ratsastajan oma typerä virhe lähteä alkutervehdyksestä väärään suuntaan vei tällä kertaa voiton sivu suun, mutta kakkostilakin oli varsin tyydyttävä.
Oman suorituksen jälkeen oli ihanaa nauttia auringosta hyvässä seurassa ja seurata esteluokkaa. Viimeisenä vuorossa oli ruhtinaallinen palkintojenjako, josta tavaraa tuli kotiin kannettavaksi runsain mitoin. Suuri kiitos järjestäjille hienoista palkinnoista! Päivä alkoi myöhään iltapäivällä lähentyä loppuaan, ja kotimatka alkoi ruokatankkauksen siivittämänä. Kokonaisuudessaan koko päivä oli erittäin onnistunut, ja sytytti ainakin itseeni aivan mielettömän kisakaipuun. Ensi kevään kisoja odotellessa! -Ulla Joukkuekisan lopputulokset: 1. Tera 1 2. Tera 2 3. Troija 2 4. Eqvet 5. Laukka 6. Troija 1 7. Sohon A. Troijan joukkueissa edustivat: Troija 1 Ulla Perhonen – Calvin (koulu) Hannele Penson – Leevi (koulu) Inkeri Rissanen – Manta (esteet) Marja-Leena Rotinen – Luke (esteet) Troija2 Elina Lekander – Oona (koulu) Hanna Ranta – Manta (koulu) Vanessa Vuori – Luke (esteet) Marleena Isomaa – Siiri (esteet) Troija järjesti keväällä 2010 Primuksella torstaisin muutaman tunnin kurssipaketteja erilaisin teemoin. Osallistuin estetunneille teemalla kontrolli. Tunnit oli kivoja ja hitsin tehokkaita, tehtävät ihan super vaikka isoja ei hypättykään. Viimeisellä tunnilla mieleni valtasi valtava hämmennys, jota kuvailee ehkä parhaiten alle kopioimani Facebookin statuspäivitykseni ja sitä seurannut kavereiden myötätunto ja yritys auttaa. Olkaapa hyvät:
Statuspäivitys to klo 22.25: Varoitus: Aivokapasiteetti vähissä, älä yritä prosessoida yli yhtä asiaa kerrallaan. Ei se onnistu kuitenkaan. Seurannut keskustelu: Minä: Lisäselvitys: vauhtia, pidätä, käsi rauhassa, pidätä, älä nypi, vauhtia, rauhassa, liikettä, älä hösää.. En vaan tajua siis. A: Kuulostaa jotenkin tutulle myös omalta kohdaltani…. aina voi kuitenkin yrittää…:=) Kellä menit, Juuli? Minä: Juulilla joo.. lyhyen sivun keskeltä kokorataleikkaan alkuun se ei liikkunut, sitten se starttasi liikaa ja häsläsi (ja minäkin =), ois pitänyt rauhoittaa käsi ja lopettaa nyppiminen mut pidättää samaan aikaan ja olla itse rauhassa ja kaarteen jälkeen ottaa taas kiinni, mutta kannustaa se seuraavalle esteelle mutta olla silti rauhassa. Mä en siis vieläkään tajua =D A: Mä”törötin” kans eilen vastaavalla tyylillä (tosin se oli vaan puomitunti) Ehkä me sit joskus vielä tajutaan :=) Kikkakin sanoi mulle viime la-tunnin päätteeksi, ”kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa, yksi asia kerrallaan” Minä: Hahaahaa =D Niinpä niin, tuollainen vähän säälivä olo siitä varmaan tulee, kun katsoo meidän ainaista yrittämistä. Pään päällä näkee ajatuskuplan, johon mahtuu se yksi asia kerrallaan.. A: Joo, mä oon kyl välillä miettinyt että pitäiskö sitä siirtyä kokonaan ja tosissaan tuon ”puskaratsastuksen” pariin ja unohtaa tuo yrittäminen Ladyriderista puskatädiksi :=) H: Ei saa ajatella ja yrittää liikaa Minä: No mutta kun käsketään! Mä yritänkin olla ajattelematta ja yrittämättä ja vaan mennä, mutta ope ei anna =) M: mäkin liityn jengiin, kun en todistetusti pysty ajattelemaan kuin yhtä asiaa (tehtävää, ts. tehtävän osaa) kerralla E: Kauan kuulutettu rutiini. Kun osa asioista tulee automaattisena niin sit tuntuu et pystyis tekemään montaa asiaa kerralla! H2: Marelle oli ihan eri heppa eilen, tosi ihku, mun uus suosikki! Pitäs vaan sitä laukan ratsastamistakin harjoitella lisää ja paljon. Siitä kai se myös Juulimuulilla on usein kiinni, kun eka se himmailee ja sit ampuu esteelle. Minä: No mutta en vaan ymmärrä kun en ole koskaan kokenut, että miten se vauhdikas eteenratsastus rauhoittaa esteelle lähestymistä? Nyt kuulin pariinkin kertaan eri ihmisille puhuttavan siitä, että ns. rynnivää hevosta pitäisi ratsastaa pohkeella, jotta se hyväksyy ja antaa ihmisen säädellä vauhdin. Pirita myös jo alkuverkassa mulle siitä sanoi: ”vauhtia nyt jo siihen, ettei se sitten esteillä ala rynnimään”. Mutta mulla ei ole sellaista kokemusta, joka tukisi tätä, vaan päinvastaisia. Nythän sekin selvisi, että en edes osaa pyytää hevosta liikkumaan eteen oikein vaan olen liian terävä, joka vain lisäsi Juulin hösäämistä. Olen tässä pari vuotta yrittänyt kovasti opetella olemaan napakka ja terävä eteenpäin pyytävien apujen kanssa, kun ennen olin hidas enkä vaatinut reaktiota tarpeeksi nopeasti. Mutta nyt se oli väärä tapa. Olisi pitänyt vaan olla pohkeet kiinni vaimikäsetermiolikaan…. See more Jep jep, jokainen hevonen on erilainen ja tilanne esteillä on erilainen ja Juuli on vielä tuommoinen pieni ja herkkä tyyppi. Kyllä selkeästi huomasin eronkin, kun rauhoituin itse ennen estettä, että jotain sentään opittukin. Siihen häsäämiseen lähtee vaan automaattisesti ja huomaamatta mukaan =) Kriisistä kriisiin, huhheijaa.. H2: Ellu on mulle sanonut, että kovaa saa mennä kunhan menee koko ajan kovaa, koska silloin ei enää ammuta vaan mennään tasavauhtia. Rytmikkään ja terävän laukan ridaaminen on kyl tosi vaikeaa, ja etenkin Juulilla kun se on sellainen hätäilevä pikku silakka. Minä: hätäilevä pikku silakka =) Se on kyllä aika huvittava tapaus, omapäinen ja kipakka. Pitäisi päästä sänkkärille ensin laukkaamaan höyryt pois (tai lopuksi?) Mun pitää soittaa tai kirjelmöidä Piritalle nyt ja pyytää sitä selittämään asioita. Tässä on ongelmia, koska A. lähden niin helposti hevosen fiilikseen mukaan (löysä/reipas/hätäilevä jne.) B. en osannut lukea hevosta ja sen myötä reagoida oikein… See more C. en pysty noudattamaan parin sekunnin sisällä kahta vastakkaista ohjetta D. en vaan osaa ja pysty =D Mutta jos nää asiat nyt selviäisi, niin saattaisi aueta jotain ihan uutta.. Tuntuu, että tuolla puhuttiin nyt semmoisista perustavaa laatua olevista asioista, joita mulle ei ole koskaan aukaistu, ohjeistettu tekemään mutta ei avattu mitämiksimiten. Hemmetti, kun pääsis nyt heti vaan parille estetunnille ja just Juulilla! A2: En nyt oikein saanut selvää, että oliks teillä kuitenkin kivaa, vai pelkkää kriisiä ja kipuilua? =D Minä: Kivaa oli =D ! M: Mä komppaan Hannaa siinä, että esteillä varsinkin tavoite on tasainen mutta yllättävän reipas tahti, pelkästään sillä terävällä mutta rytmikkäällä laukalla pystyy hyppäämään helposti ratoja tonne ainakin metriin asti, jos siis on joku normikapasitettinen heppa kyseessä. Osa tosta sun hämmennyksestä Kanerva voi johtua siitä, että sulla ei ehkä ole vielä sitä kunnollista tietoa siitä reippaan ja tasaisen laukan fiiliksestä, mihin pyritään. Ja ohjeet tulee nopeessa tahdissa, kun asiat muuttuu radalla nopeessa tahdissa. Eli esteen jälkeen joillain hevosilla on tapana helposti kiihdyttää, siksi siinä pitää ottaa vähän kiinni (tai siis olla päästämättä), mutta ei liikaa, koska sen jälkeen tulee yleensä kaarre, jossa vauhti ja laukan energia automaattisesti yleensä putoaa, joten kaarteessa pitää yleensä aina ratsastaa vähän eteen, tai ainakin olla valmiina tekemään niin. Estesuoralle tultaessa ei taas pitäis tehdä enää mitään, eli laukan ym. pitäis olla kunnossa siihen mennessä. Osa hevosista saattaa helposti kiihdyttää siinä estettä lähestyttäessä, joten niitä saattaa joutua vähän pidättämään. Mutta senkin pitäis olla sellasta passiivista ”en nyt vaan anna sun mennä” -tyylistä, kuin että otettais vauhtia oikeesti pois, tai tehtäis ylipäänsä mitään kovin suuria liikkeitä suuntaan jos toiseenkaan. Eli kaikki kiini-etten-kiinni-jutut pyrkii siihen, että olis se samanlainen tasainen energinen laukka läpi koko radan/tehtävän…. See more Mutta sitten pitää tietty löytää jokaiselle hevoselle se sopiva apujen nopeus/hitaus/voimakkuus. Ja saada jokaisen hevosen kanssa se fiilis, mikä on sopiva laukka niille. Harjoittelemalla se vaan tulee, toistoja toistoja toistoja…. E: Minttu osas hienosti selittää asian! Tasanen laukka ja vauhti, ja se askel esteellehän pitäis nähdä jo kaukaa, ettei juuri ennen estettä tule turhia kiihdytyksiä /jarrutuksia. Joku on joskus sanonut, että 3 askelta ennen estettä ratsastajan pitää olla hiljaa ja odottaa, koska silloin on vaikee tehdä enää mitään. Itse miellän sen niin, että tossa vaiheessa tietenkin jalat kiinni, mut käsi valmistautuu myötäämään… Jatkoimme tänään raivtyöskentelyä, ja tosiaan pääsimme ihan ratsastamaankin pelkän istumisen sijaan. Sian työkaverikseni Rallen, joka vaati hiukan herättelyä pysyäkseen vauhdissa ja varsin löysää ohjasotetta. Periaatteessa koko tunti olikin tarkoitus ratsastaa niin löysällä ohjasotteella kuin mahdollista, jotta istuntaa tulisi käytettyä tehokkaasti. Ralle oli unelmaratsu tätä ajatellen. Jopa siltä kannalta katsoen, että Rallen ravi oli vähintäänkin varsin pomppiva. Mikä muu nimittäin voisi kehittää myötäilemistä yhtä hyvin kuin niinkin haastava askel? Rallen ravin parissa pääsin jälleen kerran kokemaan (muutaman sekunnin) hetkiä, kun tunsin ikään kuin olevani yhtä hevosen kanssa. Itselleni kuvailin tähän liittyvää oivallusta lauseella ”ratsastuksen ja ratsastajan liikkeen on oltava proaktiivista, ei reaktiivista”. Eli tällä tarkoitan sitä, että reatsastajan ei pitäisi pyrkiä vain pysymään kyydissä, kuten Tiinakin totesi. Tämä ei yleensä johda kovinkaan myötäilevään istuntatapaan. Itse koin parhaina hetkinä tunnilla ennustavani ja tunnustelevani hevosen kehon liikettä jo ennakoiden, jolloin pystyin myötäämään liikettä huomattavasti paremmin.
Varsinaisena harjoituksena teimme ensin siirtymisiä käynti-pysähdys-käynti ja sitten ravi-käynti-ravi. Onnellisena totetsin Rallen olevan ensimmäinen hevonen, jonka olen saanut pysähtymään pelkällä istunnalla. Sain myös ensimmäistä kertaa elämässäni hajua siitä, miltä istunnan jännittäminen hidastustarkoituksena pitäisi tuntua. Tiina kehotti meitä aloittamaan hidastamisen istunnan liikkeen pysäyttämisellä, käden myötäämisen lopettamisella ja istunnan puristamisella. Vasta sen jälkeen, tarpeen mukaan, tuli käyttää varsinaista pidättävää ohjasotetta. Mikä itsetäni meinasi jatkuvasti unohtua, oli myös kehotus kunnollisesta uloshengityksestä hidastuksen yhteydessä. Uloshengityksen ajatteleminen paljasta itselleni harmittavan tosiseikan, että ratsastaessa en muista yleisesti ottaen hengittää kunnolla. Lisätään siis ”hengitys” asialistalle… Siirtymisten lisäksi teimme pujotteluharjoituksia sekä voltteja. Pujottelu oli Rallen ravissa jotakuinkin haastavaa. Olin kovissa vaikeuksissa yrittäessäni vaikuttaa istunnalla kääntävästi, kun istunta oli suurimman osan ajasta hyvin kaukana hevosen selästä… Volttitreeni sitä vastoin oli kuin balsamia haavoille, sillä voltilla Rallen ravi hidastui juuri sen verran, että tämänkin hevosen pomppuravissa oli täysin luontevaa istuskella. Tyytyväisyydekseni huomasin, että liian suora kevennysasento oli korjautunut edellisellä tunnilla siinä määrin, että se vaikutti viikonkin kuluttua. (Tosin seuraavana päivänä Ruskeasuon tavallisella ratsastustunnilla sain palautetta, että kädet saisivat olla vakaammat. Minkälaiset pompom-huiskat ne oikein olivat ennen tätä korjausta? Vaikka cr-tunneilla emme olleet vielä laukkaharjoituksia tehneet, olin huomaavinani ravitreenin vaikuttaneen positiivisesti myös laukkaistuntaani. Tunsin istunnan olevan joteniin luontevampaa ja myötäilevämpää. Tosin valitettavasti sain tästäkin palautetta, että hartiat ovat liian edessä ja istun satulassa ihan vinossa, mutta ainakin itse tiedän istunnan parantuneen rakentavista korjausehdotuksista huolimatta…) Kirjoittanut Nea Pakkanen oli onneksi laskenut siedettävään viiteen asteeseen. Edessä oli hevosen vaihto Blondista Tähti-Riinaan. Olikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan, kuinka yhdellä hevosella opetellut asiat ja tunnetut tuntemukset olisivat siirrettävissä toiselle hevoselle.
Ensin tuli käynnissä haettua takaperin pyöräilemisen liike, ja se tuli tällä kertaa jo melko luontevasti. (Kaksi viikkoa sitten edellisellä tunnilla Tiina oli jalasta pitäen neuvonut minulle oikean pyörivän liikkeen kun selitin, etten ihan ollut sisäistänyt sitä.) T-R ei tuntunut aivan yhtä reippaalta kuin Blondi, ja sainkin Tiinalta heti palautettua liiallisesta istunnalla eteenpäin ajamisesta. Pohjetta vaan peliin ja istuinluut takaisin tasaiseen, samanpituiseen liikkeeseen. Tänään jatkettiin viime kerralla aloitettua ravityöskentelyä. Henkilökohtaisesti jätin viime viikolla opintopäiväkirjani kirjoittamatta, mikä johtui melko suurelta osin siitä, että tunti meni itseltäni vähän ohi -15 asteessa osittain avoimessa maneesissa. Musitin kuitenkin, että ravissa oli tarkoitus ikään kuin keikuttaa takapuoltaan puolelta toiselle hevosen ravin tahdissa. Tarkoituksena oli välttää toisen istuinluun kolahtaminen hevosen selkää vasten. Viimeksi teimme harjoitetteita yksin omaan keventämättä, mutta nyt siirryimme kevennyksen harjoitteluun. Olin aina kuvitellut kevennykseni olevan varsin hyvässä kuosissa, mutta palaute oli varsin.. noh… rakentavaa Parasta oli se, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en saanut yläselkääni kipeäksi väärästä käsien paikasta ja asennosta. Tiina käsiki myötäämään kädellä alaspäin ja kohti hevosen suuta, ja yhtäkkiä asia jotenkin loksahti kohdalleen omalta osaltani. Vaikkei myötäily tullut itseltäni mitenkään automaattisesti, jos kuitenkin keskityin ajattelemaan sitä, se tuntui hyvin luonnolliselta ja oikealta. Valitettavasti käsien paikka meinasi päästä unohtumaan, kun piti keskittyä myös siihen varsinaiseen istuntaan. Tiina yritti kovasti kysellä, tuntuuko molempien jalkojen paino tasaisesti molemmilla jalustimilla, ja johtaako jompi kumpi puoli kevennystä. Olin vakaasti sitä mieltä että olen täysin suorassa ja tasapainossa, ja oli vähintäänkin hämmentävää, kun kuulemma toinen puoli selkeästi johti liikettä. Itse en sitä huomannu edes huomautuksen jälkeen, varmaankin sama vinouma toteutuu myös liikkumisessani ilman hevosta kun siihen on niin kiintynyt… Kevennyksen rytmin olen mielestäni löytänyt aina hyvin, ja kevennyksen intensiivisyyttä muuttamalla koitimme vaikuttaa myös hevosen ravin pituuteen. Vaikea sanoa, kuinka hyvin lopulta onnistuin, mutta olin kyllä havaitsevinani selkeää vaihtelua. Istunnalla hidastaminen on varsinkin henkilökohtainen heikkouteni, joten treeni teki hyvää ja antoi myös onnistumisen kokemuksia. Lisäksi haimme oikeaa kevennysasentoa ja liikettä toisaalta keventämällä tahdissa 1-2 ja 2-1, eli yksi askel satulassa ja kaksi ylhäällä ja sitten kaksi satulassa ja yksi ylhäällä. Seuraava harjotus avasi itselleni taas uusia oivalluksia, ja harjoittelimme oikeaa asentoa nojautumalla ensin käynnissä runsaasti eteenpäin satulassa, pitäen samalla takapuolen takana ja jalat edessä, normaaleilla paikoillaan. Itse en löytänyt asentoa ollenkaan, ja Tiina tuli ”jalasta pitäen” näyttämään oikeaa asentoa. Koin erotyisen vaikeaksi jalkojen pitämisen riittävän edessä, ja ne pyrkivät kovasti aivan liian taakse. Samassa asennossa könöttäminen ravissa ei edelleenkään ollut itselleni erityisen mieltä ylentävää ja havainnollistavaa, mutta kun saimme luvan palata normaaliin kevennysasentoon, jotain oli todella tapahtunut. Yhtäkkiä jalkojen paikka tuntui täsmälleen oikealta ja luontevalta ja huomasin myötäileväni hevosen ravia huomattavasti aiempaa paremmin. Muutos johtui ilmeisesti siitä, että olin alkanut keventää enemmänkin eteenpäin enkä suoraan ylöspäin ja lisäksi polviini oli tullut parempi jousto, kun en enää vetänyt polvia lukkoon yläasennossa. Kaikin puolin jälleen todella opettava, havainnollistava ja innostuttava tunti. Ensi viikolla päästään kuulemma jo istumisen sijaan ihan ratsastamaan. Apua, eikö tässä saakaan enää kävellä mihin suuntaan sattuu? Miten mä sitten ehdin ajatella istuntaa ja käsiä ja jalkoja ja tasapainoistuutta ja… Kirjoittanut Nea Sain hevoseksi reippaan rautiaan suokin Blondin, joka osoittautui aivan ihanaksi ratsuksi. Ensimmäinen tunti harjoiteltiin yksin omaan käynnissä. Se tuntui kuitenkin ihan riittävältä haasteelta, koska uutta asiaa ja ajateltavaa tuli valtavan paljon. Opettaja Tiina käski asennoitua tällä kuuden tunnin kurssilla hevosiin lähinnä istuimina, eikä niinkään stressaamaan siitä, miten hevoset kulkevat. Se oli myös hyvä, koska oman kropan ja liikkeiden tarkkailussa oli ihan riittävästi aivotoimintaa.
Ensimmäisenä lähdettiin etsimään istuinluita. Muistin lukeneeni aiemmin, että istuinluiden tulisi osoittaa suoraan alaspäin, jotta ranka olisi suorassa. Tiina käski etsimään istuinluiden eteen ja taakse astelevan liikkeen ja tunnustelemaan, astuuko jompi kumpi istuinluu pienemmän askelen. Ajatus istuinluiden kävelevästä liikkeestä oli todella havainnollistava. Tässä vaiheessa en osaa sanoa, oliko kyse oman kropan vai hevosen vinoudesta, mutta vasen istuinluu oli selkeästi laiskempi ja sen liikettä täytyi tietoisesti pidentää. Tähän liitettiin vielä ajatus eteen liikkuvan istuinluun vastakkaisen jalan ja polven liukumisesta alaspäin. Tiina kuvasi tätä liikettä takaperin polkemiseksi pyörällä. Tämä mielikuva ei kuitenkaan auennut ihan kunnolla, vaikka tunsin liikkeen löytäväni. Liike tuntui kuitenkin enemmänkin eteenpäin polkemiselta. Istuinluiden askelien pidentämistä ja lyhentämistä käytettiin sitten hyödyksi kun yritettiin saada hevosta pidentämään tai lyhentämään askelta. Olin ainakin luulevinani, että Blondi reagoi liikkeeseen, mutta istunnalla hidastaminen on aina ollut henkilökohtaisesti minulle vaikea asia. Seuraavaksi käänsimme hevosia volteille ja kiemuroille istunnan avulla. Tässä Tiina opetti meille cr-käsitteen energian keskipisteestä pyytämällä meitä kuvittelemaan, että vatsamme ja lantiomme kohdalla on otsalamppu, joka koko ajan näyttää siihen suuntaan, mihin ollaan menossa ja halutaan mennä. Tämä mielikuva oli ainakin itselleni erinomainen. Totesinkin Tiinalle, että ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui siltä, että hevonen kuunteli ajatuksiani. Tiina neuvoi vielä tekemään käännöksiä siten, että kääntävän puolen käsi ja jalka irtoavat ja aukeavat hieman, kun ulkopuolen käsi ja jalka tiivistyvät lähemmäs hevosta ja sulkeutuvat. Neuvo tuntui toimivalta, ikään kuin jokin olisi jälleen loksahtanut kohdalleen ajatuksissani. Itse kärsin kuitenkin yläselän kipeytymisestä, mikä epäilemättä johtuu väärästä käsien/hartioiden asennosta. Tämä ongelma liittyy kohdallani myös sopivan ohjasotteen löytämisen vaikeuteen. Käsittelimme lyhyesti käsien asentoa kun Tiina neuvoi kuvittelemaan, että kannamme käsissämme painavaa kiveä. Sillä tavalla kädet asettuvat juuri oikealle etäisyydelle vartalosta. Huomasin, että pelkään jatkuvasti pitäväni ohjasotteen liian kireällä, minkä seurauksena tarjoan käsiäni liian eteen, mikä seurauksena yläselkäni jännittyy. Ikävä probleema, mihin kiviajattelu tarjosi näkökulmaa, muttei ainakaan toistaiseksi kuitenkaan toimivaa ratkaisua. Toivonkin, että pääsen oppimaan oikean käsien asennon, yläkropan ja hartioiden rentouttamisen ja juuri sen sopivan ohjastuntuman. Kirjoittanut Nea Keskiviikkona 20.1. kokoonnuttiin Aurora-salissa vuosikokouksen merkeissä. Pääluku ei ollut aivan uusien iltaan verrattavissa, kenties kaikki pelkäävät hallitukseen joutumista?! Tai siis pääsemistä Onneksi vanhan hallituksen lisäksi paikalle ilmestyi muutama rohkea jäsen.
Hallituksen kokoonpano pysyi pääosin samana. Uutena virkana otettiin käyttöön blogivastaava, jonka tehtäviä siis hoitelen minä. Lisäksi joukkoomme liittyivät Sara ja Iida. Sara huolehtii jatkossa tiedottamisesta Tuulin siirryttyä liikuntavastaavaksi. Tulevalle vuodelle on taas suunnitteilla ilahduttavan paljon erilaisia tapahtumia. Vakituisia viikkotunteja meillä on jo neljä ja niiden lisäksi tulossa on useita eriaiheisia kursseja ja excuja. Tea Ihalaisen luento uusien illassa saavutti suuren suosion, joten seuraava hevosaiheinen luento on suunnitteilla jo tälle keväälle. Illanviettojakaan ei toki sovi unohtaa, maaliskuussa vietetään taas länkkäribileitä – niitä et halua missata! Näillä suunnitelmilla on hyvä lähteä uuteen vuoteen! Kurssipäivä alkoi kauniissa pakkassäässä, mikä oli iloinen yllätys, kun säätiedotus oli luvannut sadetta. Taitojen mukaan meidät jaettiin viiteen ryhmään ja koska olin kertonut valjastaneeni ja ajaneeni aikaisemminkin, joskin kauan aikaa sitten, niin aloitin niittoryhmässä. Valjastimme hevosemme ja suuntasimme lähipellolle kokeilemaan kuinka kaurapeltoa niitettiin. Jokainen pääsi vuorollaan ajamaan ja kokeilemaan työtä käytännössä. Ensin hiukan hirvitti, mitenhän sitä selviää kun edellisestä ohjastamisesta oli tosiaan kulunut jo hyvä tovi, mutta onneksi heppa oli kiltti ja kokenut, joten ei haitannut, että ohjastaja vasta harjoitteli työtä ja toki opettaja kulki koko ajan vierellä auttamassa tiukoissa tilanteissa. Itse niittokoneen käyttö oli yllättävän helppoa. Piti katsoa, että hevonen kävelee heinikon reunassa ja polkea terä ylös käännyttäessä. Toinen peltokone, jota tällä pisteellä pääsimme kokeilemaan oli haravakone, jolla niitetyt heinät kasattiin yhteen. Se oli ehkä vieläkin helpompi kone käyttää, mutta henkilökohtaisesti haastetta tuotti polkimen ajoitus ja tuntui, että sotkin kasoja enemmän, mitä kasasin.
Toinen työpiste meidän ryhmälle oli kyntäminen. Se olikin jo paljon haastavampaa. Harjoitellessamme meitä oli yksi ohjastamassa hevosta, yksi ohjasi kyntöauraa ja yksi talutti hevosta. Ja varmuuden vuoksi oli myös yksi seisomassa pellon puolessavälissä stopparina, jos vauhti kiihtyi hurjaksi, niin pysähtyi ainakin stopparin kohdalla. Aikamoiseksi säheltämiseksihän se meni ja kyntöuria ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa suoriksi, mutta kyllä se maa kuitenkin jotenkin kääntyi. Tosin opettajat miettivät, että taitavat joutua tekemään työn vielä keväällä uudestaan. Ja lopuksi näimme myös miten kyntäminen tapahtuu yksin ammattilaiselta ja tosiaan se näytti onnistuvan. Tässä meille jäi kyllä vielä paljon harjoiteltavaa ja tulin siihen tulokseen, että jos minulla joskus on maatilkku, jota hevosella hoidan, niin traktorin hommaan ainakin kyntöä varten. Kolmannella työpisteellä saimme harjoitella valjastusta. Ihmeen helpoltahan se näyttikin katsoessa, mutta kun itse sai kaikki remmit käteen, niin oli kyllä iloinen, että vierellä oli opettaja, jolta pystyi apua kysymään. Itse sain kehuja länkien kiristämisessä. Olin kuulemma ensimmäinen, joka sai remmin itse tarpeeksi tiukalle, jippii! Herkullisen kasvissosekeitto aterian jälkeen oli maha niin täynnä, että töihin orientoituminen vei hetken. Meidän seuraava työpiste oli äestys. Eli kun pelto on kynnetty syksyllä, se tasoitetaan keväällä ennen kylvöä. Tämä työvaihe oli suht helppo ainakin kun me harjoiteltiin tasaisella alustalla eikä suoraan kynnöspellolla. Kävelimme hevosen perässä ja ohjastimme haluttuun suuntaan. Lopuksi pääsimme vielä kärryajelulle nuorella hepalla, jonka yksi kurssilainen oli tuonut paikalle. Itseäni hämmästytti suuresti, kuinka kolmivuotias, jolle eka kertaa valjastettiin länkivaljaat, toimi kuin vanha tekijä kärryjen edessä. Toki hevosella oli aiemmin ajettu, mutta kaikki aiemmat tapaamani kolmivuotiaat ovat olleet paljon heikkohermoisempia. Nostan hattua kouluttajille! Kaiken kaikkiaan kurssi oli hyvin onnistunut. Sai hyvän käsityksen hevosen käytöstä peltotöissä, joka oli ainakin minusta yllättävän vaivatonta kun oli hyvät hevoset ja opettajat. Jäi elämään kipinä, että jonakin päivänä, jos minulla on oma hevonen, niin ainakin hevosen omat ruuat voisi tehdä yhdessä hevosen kanssa. Aluksi täytyy kyllä varmistua, että ruuat saa jostain muualtakin, jos kynnöt menevät mutkiksi ja niitetyt heinät tallautuu, mutta harjoitteluhan tekee mestarin, eikös vain? |
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|