Osittain metsätiet olivat hieman pehmeitä, mutta eipä tuo juuri ratsujamme hidastanut. En halua vähätellä issikoita millään tavalla, mutta en ollut ainoa joka hihitteli katketakseen, kun tiukan kurvin jälkeen edessä nousi ensimmäinen perinteinen laukkamäki ja ratsumme sinkosivat kuin ammuttuina mäkeä ylös. Tuntemattomilla isohevosilla moinen sinkoaminen olisi voinut ehkä vähän hirvittääkin, mutta issikoilla se oli yksinomaan hauskaa ja suloista! Äh, pyydän nyt anteeksi kaikilta islanninhevosilta, loppukirjoituksessa en aio enää kutsua teitä söpöiksi, ihanan karvaisiksi palleroiksi…
Maasto oli vaihtelevaa, sammalen peittämiä metsäteitä, sänkipeltoa ja hiekkateitä. Matkalla nähtiin metsään haudattuja jokamiesluokan autonromuja varmaankin kolmen vuosikymmenen takaa, naavaa kuusessa, peuroja, ihmeellisiä jäätyneitä lammikoita.. Ihmisiä tai hengissä olevia autoja tai mitään muutakaan elonmerkkiä emme nähneet, talot olivat pimeinä ja pihat hiljaisia kuin katastrofielokuvan lavasteissa. Hestbakkin maastoreitti oli täydellinen, hevoset ihan supermukavia ja kaikki muutenkin hyvin, joten tänne(kin) olisi mukava vielä palata! Kiitos matkaseurasta matkaseuralleni.
0 Comments
Troijan pikkujouluja vietettiin vuonna 2009 ratsailla kolmellakin eri tallilla. Etukäteen tiesin Vihdin Ratsutallista vain sen, että siellä pitäisi olla kaikkien aikojen kilteimmät hevoset. Joulutunnelma oli vielä aika kaukana harmaana marraskuisena aamuna, mutta sikäli sää suosi meitä, että sade alkoi vasta kun lähdimme ajelemaan takaisin kotiin.
Hevoset jaettiin aika sattumanvaraisesti ja itselleni sattui osumaan Pipsa, pieni puoliverinen tamma. Mukana olivat myös Hessu, Virnes, Feeria, Ville ja joku kuudeskin vielä. Uudella tallilla vieraillessa sitä yleensä vähän jännittää millaisia hevoset mahtavat olla. Maastoon lähtiessä erityisesti hevosten käyttäytyminen jännittää – onko odotettavissa jonon ohi rynnimistä, ratsastajan maastouttavia pukkeja, edellä olevan kipakoita potkuja kohti oman ratsun turpaa, puoli reissua pidättäen raviväistössä, puihin kiinni jääneitä raajoja… Tiedättehän, näitä jokaisen ratsastajan kohdalle väistämättä ainakin joskus sattuvia mahan tai ainakin pinnan kireälle saavia, vähemmän hallinnassa olevia reissuja. Otimme ensimmäiset ravit heti tallin jäätyä selän taa ja ensi askeleilla tunsin, että tästä maastoreissusta tulisi juuri sellainen kuin toivoinkin: rentoja laukkoja, rauhallista maiseman ihailua, metsän tuoksua… Pipsa oli rennon, reippaan, herkän ja luotettavan oloinen tamma, täydellinen maastokaveri. No pianhan se selvisi, että hevosen sijaan sainkin jännittää itse maastoa, kirjamellisesti maastoa. Marraskuu ja sateinen viikko takana. Metsä tulvi ja kalliot olivat liukkaita. Ratsumme kuitenkin veivät meidät turvallisesti ja vakaasti läpi ihan kaikesta: polven syvyisistä vesilammikoista, lähes polven syvyisistä mutalammikoista, jyrkistä ja kivisistä mäistä alas ja ylös. Yli, ali ja ohi niin pysty- kuin vaakasuorienkin puidenrunkojen uhraamatta yhtäkään ratsastajan raajaa. Mikään ei tuntunut hätkäyttävän ratsujamme. Metsäosuuksien väliin jäävillä hiekkateillä ravattiin ja laukattiin. Pidätin välillä ratsuani hieman saadakseni edellä kulkeviin hidastelijoihin välimatkaa ja kiihdyttelin sitten välimatkan kiinni ja Pipsa oli juonessa mukana oikein halukkaasti. Kaikki ratsastajat kuuluivat olevan reissuun tyytyväisiä. Maastot eivät nyt tähän aikaan vuodesta olleet parhaassa kunnossa, mutta se oli toki etukäteen arvattavissakin. Hevosten rauhallisuus ja asiallinen käytös olivat ihan omaa luokkaansa. Taidamme tulla joskus toistekin tänne! Vietimme uusien iltaa ihailtavan suuren joukon kanssa. Paikalle oli saapunut niin uusia kuin vanhojakin jäseniä. Vetonaulana toimi Tea Ihalaisen luento ratsastajan henkisestä ja fyysisestä valmistautumisesta ratsastussuoritukseen.
Tean luento piti sisällään jumppaliikkeitä, jotta ratsastajan keho saataisiin vetreäksi, eli valmistautumaan tulevaan urheilusuoritukseen. Tean kysyessä mielipidettämme siihen, että onko ratsastus urheilua, uskon kaikkien vastanneen sen olevan urheilua. Vaikka tietää ratsastaessa hien tulevan pintaan, niin miksi ei tule lämmiteltyä tai venyteltyä ennen sitä?? Ehkä se johtuu kiireestä ehtiä tunnille tai siitä, ettei heti alkeiskurssilla opeteta venyttelyn kuuluvan osaksi ratsastustuntia. Nyt kaikki me uusien illassa olleet voimme alkaa herättää kummaksuvia katseita tallilla jumpatessamme ennen ratsastustuntia tallin käytävällä. Ottakaa ne kummaksujat sitten mukaan jumppaamaan! Tea myös demonstroi ratsastajan keskivartalon lihaksien hallinnan tärkeyttä. Jos lähtisit nyrkkitappeluun, et varmaankaan lähestyisi vastustajaa selkä notkolla vartalo tikkusuorana. Paljon tukevamman asennon saa, kun koukistaa polvia ja vetää `hännän koipien väliin` eli hieman kannattelee syvillä vatsalihaksilla kehoa. Muita harjoituksia oli yrittää kulkea kuten hevonen. Hevosethan kulkevat luonnostaan joustavasti ja niiden liike lähtee takaa eteen. Takajaloista selän läpi liike suuntautuu etujalkoihin. Ratsastajan tulee mukautua ja antaa hevosen suorittaa luonnollinen liike. Kaikki jotka ovat kokeilleet, tietävät, että käsijarru päällä ratsastajan jännittyessä hevonen ei pysty liikkumaan lennokkaasti.. Todella hyvä harjoitus oli sellainen, jossa ratsastaja piti ohjista kiinni kuten hevosen selässä. Pari toimi hevosena, eli liikutti ohjia, jolloin ratsastajan käsien tuli mukailla hevosen liikettä pehmeästi myödäten. Silmät laitettiin kiinni ja käsien piti tuntea hevosen suu (parin liikkeet) koko ajan tasaisella tuntumalla. Ei niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Tätä täytyy kuivaharjoitella lisää! Luulen kaikkien osallistujien saaneen hyviä vinkkejä ja mietittävää omaan ratsastukseensa ratsastusharrastuksen kestosta riippumatta. Kiitos kaikille osallistuneille, oli kivaa viettää iltaa isolla porukalla! Elisa Ratsastin tänään pitkästä aikaa Likalla (Kilikkana), joka tervehti minua karsinassa pienenä ja pörröisenä. Alkukäyntien jälkeen siirryimme maneesiin syksyn ensimmäistä kertaa. Olin asiasta todella tyytyväinen, koska mieltäni on nyt pidempään askarruttanut miltä ratsastusasentoni oikein näyttääkään ja maneesissa on tämän asian tarkistukseen PEILI!! =) Tunnilla sainkin maininnan, että nyt se asento alkaa näyttämään siltä kuin pitäisi.
Tunnin teemana muutenkin oli oikea ratsastusasento ja hevosen ohjaaminen suunnitellusti katseen avulla. Siis ei niin, että hevonen liikkuisi katseen voimalla vaan, että katsotaan sinne minne halutaan mennä ja ohjataan hevonen pohkeilla ja muilla avuilla kulkemaan myös haluttuun paikkaa. Menimme mm. nelikaarista radan leikkaajaa käynnissä ja ravissa ilman jalustimia sekä laukkaa kahdella pääty-ympyrällä. Hyvä tunti oli =) Likka oli oikein yhteistyöhaluinen ja miellyttävä ratsastaa. Primus-tallin maanantaituntien ohjelma elokaudella oli kouluratsastusradan ratsastaminen. Viiden tunnin kokonaisuus piti sisällään neljä harjoitustuntia, sekä jakson huipennuksena tietenkin rataharjoituksen, jossa ratsukot esittivät valintansa mukaan joko HeC- tai HeB-tasoisen kouluratsastusradan. Harjoituskerrat sujuivat hieman vaihtelevissa merkeissä, kun alkuun kuvioissa oli vieras opettaja, ja ainakin omassa ryhmässäni muutama ratsastaja sai alleen aivan vieraan hevosenkin. Kurssin edetessä homma kuitenkin rullasi hieman paremmin, ja pääsimme harjoittelemaan toiveidemme mukaisesti radan tehtäviä. Viimeisellä tunnilla rataa lähti suorittamaan 13 ratsukkoa, joista kolme ratsasti radan HeB:1, ja loput radan HeC:1. Tuomarinamme toimi Pirita.
Oma kilparatsuni oli suomenhevonen Kilikkana, jonka kanssa olimme jo entuudestaan niittäneet menestystä esteradoilla voittamalla upeasti 40cm-luokan edellistalvena. Haastavana köpöttelijänä pidetty Likka tuntui nyt heti alkuun skarpilta ja reippaalta, ja ratsastus alkoi hyvin positiivisissa merkeissä. Saimme verkata maneesissa, missä askeleenpidennykset lävistäjällä ainakin tuntuivat miltei lennokkailta, laukka nousi vaivatta ja rullasi oikein terävästi aina tehtävän loppuun saakka, ja kulmatkin tuli ratsastettua huolella. Hommahan sujui kuin unelma, ja ounastelin jo aivan erinomaista suoritusta HeC-radalla… kunnes tuli vuoromme astua ulkokentälle rakennetulle radalle, joka oli rankkasateiden jäljiltä tahmea suo… Toki elämäni ensimmäinen kouluratasuoritus vähän jännittikin, mutta enimmäkseen taisin keskittyä kauhistelemaan upottavan vetistä rataa ja sen välitöntä vaikutusta ratsuuni, joka vielä hetki sitten oli väläytellyt sporttista puoltaan ratsastushallissa. Askeleenpidennykset jäivät tulematta (5: ei juuri eroa), ja tietysti todellinen kauhuskenariokin toteutui, kun oikea laukka ei noussut välillä C-M… eikä noussut ilmeisestä hytkymisestä ja nytkymisestä huolimatta vielä kohdassa R… vaan lopulta asiaa hieman pohdittuani nosto onnistui käynnistä keskiympyrän kohdasta S (2: älä aja). Sentään kuitenkin muistin radan, ja sain sen puserrettua läpi jopa loppua kohden parantaen siten, että ravivoltista ja pysähdyksestä tervehdykseen sain molemmista tyydyttävän seiskan. Tuomarin muut kommentit kehuivat hieman istuntaa, mikä oli toki mukava kuulla, mutta myös kehottivat käyttämään apuja, mikä asia lienee samoin syytä pistää korvan taa. Loppubriiffauksessa saimme kaikki yhteistä palautetta muun muassa tarkkuudesta määrättyihin pisteisiin ratsastamisessa ja määrätietoisuudesta tehtävien loppuun saakka suorittamisesta. Itsellä pyöri päällimmäisenä mielessä hyvä verkka ja vähän poskelleen mennyt rata: kyl mä siellä maneesissa osasin kaikenlaista, uskokaa pois, vaikka ei siltä ehkä näyttänytkään heti kun piti samoja juttuja ihmisten ilmoilla esittää. Enkä ilmeisesti ollut ihan ainoa, vaan jotkut muutkin taisivat mutista jotain hyvältä tuntuneesta verkasta, joka oli ehkä lupaillut vähän liikoja. Kanssakilpailijani totesikin, että koiranomistajille ainakin on olemassa paitoja, joissa lukee ”kyllä se kotona tottelee”, joten ehkä meille voisi hankkia jotain samankaltaista Mutta mitä tästä opimme? Kyllähän sitten itsekin tajusin, että pitää siis vain ratsastaa, vaikka homma tuntuisi käyvän tahmeaksi, eikä jäädä päivittelemään mutalätäköksi muuttunutta kenttää. Ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ollut ihan mahdoton tehtävä, koska myös oikein hyviä suorituksia esitettiin siinä samaisessa lammikossa… Koulurataharjoituksemme omassa porukassa oli ensikertalaiselle todella lempeä ja stressitön tapa tutustua kisaamisen alkeisiin. Nyt aion ehdottomasti uskaltautua tallin omiin rataharjoituksiin, sillä pitäähän niitä pisteitä mennä parantamaan Tänään starttasi Rusan syyskausi. Tallille tullessa ilmassa oli nostetta, sillä GP-kisoihin osallistujien vierastallit oli pystytetty pihaan ja hienot ratsukot treenailivat pikkukentällä.
Ensimmäisellä tunnilla aloitettiin ilman jalustimia pienillä ravipätkillä. Harjoituksen tarkoituksena oli rentoutua selässä ja hakea oikea jalustinpituus. Estetunneilla viimeksi olleena huomasinkin, että saan pidentää jalustimia reiällä ja sen jälkeen ne tuntuivat siltä, ettei kantapäätä pysty taivuttamaan alaspäin tai jalustin tippuu jalasta.. Menimme ravissa tempon vaihteluita ja käyntiin siirtymisiä, laukkaa pääty-ympyrällä ja Tina korjaili ratsastajien asentoja ja apuja enemmän tai vähemmän. Itse olin hieman hämilläni, koska olin juuri pari viikkoa sitten saanut palautetta, että käsiä ei kuulu pitää alhaalla, vaan nostaa ne ylös ja nyt taas sain päinvastaista palautetta. Sama juttu jalkojen kanssa – nyt ne piti pitää kokonaan kiinni, kun jokunen aika sitten ne piti päästää auki reidestä.. Lopputunnista fiilis oli hieman turhautunut, kun en enää taas tiennyt mikä asento sitten on se oikea – ei ilmeisesti mikään mitä kokeilin, koska missään vaiheessa en saanut palautetta, että nyt on hyvä.. Omasta mielestäni yhteistyö Tikun kanssa sujui kuitenkin ihan mukavasti, heppa on tosi kiva Troijalaiset suuntasivat 8.-9.8. 2009 Ruskeasuolle Alexander-tekniikan kurssille oppimaan hieman lisää omasta kehonkäytöstään. Itselläni ei ainakaan ollut ennen kurssia juuri minkäänlaista käsitystä siitä mitä Alexander-tekniikka edes on, mutta toivoin saavani jonkinlaista apua miljooniin istuntaongelmiini, joista eniten harmia aiheuttaa tapani kallistella päätä sekä hevosen selässä että esimerkiksi autoa ajaessa.
Kurssi alkoi lauantaina Alexander-tekniikan teorialla, ja kaikki se puhe ”vapaasta niskasta” kuulosti hieman mystiseltä. Opettaja Sirpa käytti puheissaan paljon esimerkkinä sitä miten eläimet ja pikkulapset toimivat ilman että jännittävät niskaansa samalla, toisin kuin aikuiset ihmiset. Teorian jälkeen siirryttiin tuoleille tekemään harjoituksia – lähinnä noustiin seisomaan ja istuuduttiin uudelleen. Sain kuulla että puren jatkuvasti hampaita yhteen sekä puristan huulia toisiaan vasten, ja tämän lisäksi vielä työnnän leukaa eteenpäin. Kaikki tämä täysin tiedostamatta, joten ei ihme jos niska tuntuu toisinaan olevan hieman jumissa… Kummasti oma olo tuntuikin paranevan kun keskittyi näiden lopettamiseen. Hassua tässä oli se, että mitään ei saanut tehdä, kaikkea piti vain ajatella koska tarkoituksena oli tehdä muutokset ei-tahdonalaisilla lihaksilla. Hämmästyttävää kyllä, muutosta tuli ihan vaan ajatuksenkin voimalla. Seuraavaksi siirryttiin ulos makailemaan selällään, eli kokeilemaan aktiivista lepoasentoa. Ideana tässä oli maata selällään jalat koukussa, pään alla opettajan sopivankorkuiseksi mittaama kirjapino. Itse olisin ainakin voinut nukahtaa, sen verran mukava asento oli. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut vain levätä, vaan asennon hyöty oli siinä että tässä asennossa selkä on helpommin niin pitkä ja leveä kuin se voi olla – ilman että asian eteen tarvitsee tehdä työtä niin kuin pystyasennossa. Aikuisilla kun on tapana normaalisti olla hieman liian kasassa. Lounaan jälkeen päästiin jo satulaan, tosin vain leikkihevosen selkään. Siellä etsittiin vuorotellen oikeaa ratsastusasentoa. Omasta asennostani korjattiin jo aiempien lisäksi olkapäiden asento. Ilmeisesti minulla on tapana vetää niitäkin kohti korvia, täysin tiedostamatta, joten oikea asento tuntui tosi kummalliselta – ihan kuin en olisi enää mitenkään päin ryhdikäs! Kovasti muut kuitenkin vakuuttelivat asennon olevan oikeanlainen. Lisäksi opettaja ”kiskoi” jalat oikeille paikoilleen. Mistään kiskomisestahan ei siis oikeasti ollut kyse, eikä se tuntunut mitenkään pahalta, toisin kuin silloin jos itse yrittää väkisin kammeta jalkojaan taaksepäin. Tällainen käsittely mulle ennen jokaista ratsastustuntia, kiitos. Iltapäivällä siirryttiin viimein oikeiden hevosten selkään. Itselläni oli tosi paljon hankaluuksia pitää oikea asento silloin kun hevonen lähti liikkeelle, joten ekana päivänä menin vain käyntiä. Lisäksi – tapani mukaan – onnistuin myös kallistamaan päätäni… Aika hevosen selässä ei ollut mitenkään pitkä, jokaiselle kurssilaiselle oli varattu noin vartti, ja lisäksi oli tarkoitus havainnoida muita kurssilaisia kun opettaja keskittyi jokaiseen yksitellen. Itse olin ekan päivän jälkeen tosi väsynyt ja kävelinkin suoraan sänkyyn kun pääsin kotiin. Omituisen väsyttävää olla tekemättä mitään. Sunnuntaina kaikki tuntui jo helpommalta. Oman niskan vapauttaminen kävi kuin itsestään, eikä harjoitukset tuntuneet enää ihan niin hankalilta tai mystisiltä. Päivä alkoi taas harjoituksilla tuolin päällä, josta aika pian siirryttiin leikkihevosen selkään. Opettajan mukaan mun kehossa oli tapahtunut valtava muutos verrattuna eiliseen, asento oli paljon parempi ja edellisenä päivänä hieman liian edessä ollut pääkin sijoittui paremmin sinne minne se kuului. Oikean hevosenkin selässä sujui huomattavasti paremmin. Tänään kokeilin raviakin, koska käynnissä istunta pysyi jo suunnilleen sellaisena kuin oli tarkoituskin. Alkupätkät ravista meni hyvin, mutta jossain vaiheessa istunta aina hajosi vaikka mitä teki – tai oli tekemättä. Paljon työsarkaa siis vielä edessä… Lisäksi kaikki ratsastushan tapahtui sekä ilman jalustimia että ohjia, joten niiden mukaanottamisella saa varmasti vielä paljon ongelmia aikaan Itse olin toisena päivänä jo sen verran väsynyt että en ihan hirveän intensiivisesti jaksanut seurata jokaisen suoritusta, mutta kyllä kaikkien istunta näytti parantuneen lauantaista. Opettaja neuvoi meitä myös antamaan itsellemme aikaa sen sijaan että reagoisimme ärsykkeisiin välittömästi. Liian pikaisella reagoinnilla kun saa usein aikaan vain niskan ei-toivotun jäykistymisen. Ratsastuksenopettajalla tulee siis olemaan hauskaa lähiaikoina, kun oppilaat eivät tottele vaan tekevät pyydetyt asiat vasta paljon myöhemmin kuin on käsketty Tarkoitus ei kuitenkaan ole muuttua hitaaksi, alussa aikaa vaan kannattaa ottaa hieman enemmän. Minulle kurssi oli ainakin tosi hyödyllinen, sain paljon ajattelemisen aihetta sekä hevosen selkään että ihan muuhunkin elämään. Mitään valtavia muutoksia yhden kurssin perusteella ei varamasti tapahdu, mutta ainakin tietää vähän mitkä omat toimintamallit ovat haitallisia ja sellaisia että niistä tulisi pyrkiä eroon. Hankalinta minulle oli käsittää että kaikki muutokset pitäisi pyrkiä saamaan aikaan ajattelemalla, ei tekemällä, koska sellaiseen en aiemmin ole tottunut missään. Kummasti kyllä se tuntuu silti toimivan Vaikka kurssi tuntuikin etukäteen vähän kalliilta, ei silti jäänyt sellainen olo että olisin maksanut jostain turhasta. Kirjoittanut Riina Kahdeksanhenkinen porukkamme suuntasi heinäkuun toisena viikonloppuna Messilän tallille viettämään heppaleiriä. Ajelimme tallille perjantai-iltapäivästä, ja heti illansuussa pidettiin ensimmäiset ratsastustuntimme. Olimme jakaantuneet koulu- ja esteryhmäksi, ja itse odottelin viikonlopulta hikistä perusratsastustreeniä kouluratsastusryhmässä.
Ekan tunnin ratsukseni sain hieman suureksi venähtäneen 6-vuotiaan Bacardi-ponin, joka alkuun tuntui hankalalta saada tasaiselle tuntumalle, ja hieman ihmeissäni olin kun tuntia pitänyt Anu ei puuttunut ongelmiini vaan sain humputella menemään ponilla ihan itsekseni. Ohjelmassa oli väistöjä ja siirtymisiä käynnissä ja ravissa, ja kaikki ne menivät enemmän tai vähemmän päin honkia. Lopputunnin laukkaharjoituksissa sain kuitenkin itseni sekä ponin rennommaksi, ja lopulta ratsusta jäi ihan kiva fiilis. Seuraavana päivänä kouluryhmämme jatkoi väistö- ja taivutusharjoituksia ja otti aina lopputunnista laukannostoharjoituksia. Ratsuni lauantain tunneilla olivat Serenade ja Tassu, joiden kanssa toistuivat pitkälti samat ongelmat kuin ensimmäisellä tunnilla, mutta edelleenkään niihin ei puututtu. Kun lopulta Serenaden selässä pähkäillessäni tulin kysyneeksi neuvoa, sain vastauksena melko yleispätevän ohjeen ”kevyt käsi ja vahva pohje”. Jossain vaiheessa sitten hoksasin todella alkaa toteuttamaan tätä ohjetta, ja sitten alkoivat hevosetkin kulkemaan melkolailla paremmin. Sunnuntain aamutunnilla ratsuni Iberis tuli yht’äkkiä aivan hämmentävällä tavalla istunnalla ratsastettavaksi. Leirin viimeisellä tunnillani sunnuntai-iltapäivänä osallistuin esteryhmän harjoituksiin vanhan tutun Bacardin kanssa, ja poni olikin nyt kertakaikkiaan ihastuttavan toimiva. Vähän myös kyllä harmitti kun jäin ehkä liian paljon fiilistelemään iki-ihanaa ponia ja miettimään liian vähän tehtävää, jolloin pilasin kymppisuorituksen valitsemalla aivan hölmöt tiet muutaman ristikon esteradallamme.. Kaiken kaikkiaan leirimme oli erikoinen kokemus. Messilän hevoset vaikuttivat oikein laadukkailta, ja niiden lisäksi paikka tuntui saavan kaikilta kiitosta majoitus- ja muonitusjärjestelyidensä johdosta. Maneesiaitan makuuhuoneet ja pesutilat olivat perussiistit, ja ruokailu golfkeskuksen ravintolassa oli suorastaan ylellistä. Valitettavasti vain ratsatustuntimme tehtävineen olivat hetkittäin hyvinkin masentavia. Kouluryhmämme köpötteli läpi tehtäviä ilman erityisempiä ohjeita tai korjauksia, ja viimeistään sunnuntaina alkoi jo jonkinasteinen tylsyys iskeä puuduttavien tuntien seurauksena. Esteryhmä puolestaan meni isoimmat esteensä (ml. maastoesteradan portaat) heti ensimmäisillä tunneilla, ja saivat ällistellä myöhempien tuntien melko alkeistasoisia puomi-, kavaletti- ja ristikkoharjoituksia. Harjoitukset eivät olleet kummallakaan ryhmällä loogisesti eteneviä, ja kun kaikilla vaihtui melkein joka tunnille hevonen, oli homma joka tapauksessa aloitettava aina alusta. Tekeminen tuntui jäävän välillä vähän puolitiehen, kun ratsastajia ei haastettu ja autettu panemaan koko osaamistaan likoon ja yrittämään vielä parempaa – oppiminenhan kuitenkin edellyttää taitojensa äärirajoilla pinnistelyä. Itselläni leiri kallistui kuitenkin lopulta positiivisen puolelle. Vaikka en ehkä saanutkaan kaipaamaani opetusta, sain hyvien ratsujeni ansiosta kuitenkin taas paljon uutta ajateltavaa, ja muutamia mukavia onnistumisen elämyksiäkin. Ja kivassa porukassa on tietysti mukava viettää viikonloppua ja höpistä heppajuttuja ~HeA-ryhmässä ratsastaneen huomioita
Ratsastuskoulu Equstom sijaitsee Nurmijärven sydänmaalla peltojen keskellä noin tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Kursimme alkoi teorialla tallin pihamaalla omenapuiden ja jalavien katveessa piknik-tunnelmissa. Tallin puolesta pöytään oli katettu mehua, kahvia ja keksejä ja itse olin matkalla bongannut jäätelöauton, josta olin ostanut pakkauksen luomujäätelötuutteja (jotka olivat muuten tosi hyviä!). Opettajamme Krista oli energisen oloinen kolmikymppinen ratsastuksenohjaaja. Jäätelönsyönnin lomassa Krista kävi läpi Centered Riding (CR) perusteita, joita ovat rakennuspalikat (building blocks), pehmeä katse (soft eyes), juurtuminen (grounding), hengittäminen ja ”keskusta” (centering). CR:n rakennuspalikat ovat muistaakseni pää, hartiat, keskivartalo, lantio ja jalat. Nämä palikat pitäisi saada pidettyä toistensa päälle. Minulle uutta oli se, että hartioiden pitäisi aina olla linjassa ratsastajan lonkkien kanssa. Tähän saakka olen ajatellut niin, että ratsastajan olkapäiden tulisi olla linjassa hevosen lapojen kanssa ja ratsastajan lonkkien hevosen lonkkien kanssa. Opettajan ajatus siitä, että pitämällä hartiat ja lonkat samalla linjalla saadaan keskivartalo pidettyä paremmin kontrollissa (kyljet pysyvät paremmin yhtä pitkinä), vaikutti kyllä ihan järkeenkäyvältä ja kokeillessani sitä ratsastaessa se tuntui toimivan. Ympyrälläkään vartaloa ei CR-oppien mukaan tule kääntää liikaa, vaan korkeintaan n. 30 astetta (eli jos normaalisti napa on klo 12 kohdalla, käännetään vain klo 11 tai klo 13 suuntaan, ei enempää). Myöskään katsetta ei käännetä liikaa. Pehmeää katsetta opettaja kuvaili CR:n vakioesimerkillä auton (tai pyörän) ajamisesta. Eihän kukaan aja autoa tuijottaen pelkästään rattia (tai pyöräesimerkissä ohjaustankoa), joten ratsastaessakaan ei pidä tuijottaa hevosen niskaa! Pehmeällä katseella pyritään hahmottamaan koko ympäristö samaan aikaan. Pehmeä katse auttaa myös siihen, ettei ratsastaja pidätä turhaan hengitystään. Syvä, selän alaosaan asti ulottuva hengitys on keskeistä CR:ssä. Tätä opettaja Krista demonstroi jumppapallon päälle, ja me kaikki kokeilimme sitä tuolilla istuen. Krista myös havainnollisti tiettyjä hevosen liikeratoja trampoliinilla. Teimme myös mielenkiintoisen pariharjoituksen, jossa toinen pareista laittaa kädet ristiin ja käsivarret ”solmuun” ja toinen osoittaa mitä sormea pitää nostaa, mutta ei kosketa sitä. Sen jälkeen sama tehdään sormea koskettaen. Harjoitus oli hauska, mutta en enää muista mikä sen tarkoitus oli Juurtuminen (grounding) ja keskittäminen sekoittuvat ainakin minulla yhdeksi ja samaksi asiaksi, nimittäin painopisteen pitämiseen matalalla ja keskellä lantiota. CR-kirjoissa tätä on havainnollistettu piirroksilla, jossa ratsastajan jalat ulottuvat maahan asti tai että ratsastajan jalat ovat kuin juuret, jotka kasvavat kohti maata. Havainnollisen teorian jälkeen menimme tutustumaan tuleviin ratsuihimme. Päätalli oli vanhanaikainen, mutta siisti ja tavarat olivat hyvässä järjestyksessä. Sain ratsukseni Pinski-ruunan, joka oli oikein sympaattinen sukkajalkainen ja herasilmäinen ruunikko. Koska olin toisessa, ~HeA-ryhmässä, katselimme hetken Pauliinan kanssa edellisen ryhmän tuntia ennen omien ratsujen harjausta ja kuntoon laittoa. Päivä oli todella kuuma, joten pysyttelimme etupäässä varjossa. Puoli kuudelta toimme ratsumme kentälle ja kiipesimme niiden selkään. Hevoset vaikuttivat kaikki järkeviltä ja hyvätapaisilta, mutta eivät erityisen reippailta. Opettaja kehottikin käyttämään mahdollisimman selviä apua; puristaa ei saanut. Ensimmäisen tunnin aiheena oli perusratsastus: käyntiä, ravia ja laukkaa. Laukkaan siirryttiin melko alkuvaiheessa tuntia, ja laukkaa myös jatkettiin aika kauan. Olimme aluksi kahdella pääty-ympyrällä, kaksi ratsukkoa kummallakin. Minun tuli erityisesti harjoitella laukan kokoamista, koska alkutunnin reipas eteenratsastukseni ei ollut herättänyt varsinaista vastakaikua opettajan taholta Pinski oli erittäin hyvin koulutettu hevonen ja kokosikin kiltissä aina piruettilaukkaan saakka ja teimme jopa muutaman laukkapiruetin aihion. Pitkillä sivuilla ratsastin vastapainoksi keskilaukkaa, joka luonnistui Pinskiltä myös mallikkaasti. Olin tyypilliseen tapaan niin keskittynyt omaan ratsastukseeni, etten juurikaan tiedä mitä muut laukassa harjoittelivat, mutta oletan, että he menivät myös temponvaihteluita Opettajalla oli sellainen tyyli, että hän neuvoi ratsukoita aika yksilöllisesti, mikä oli tietysti hyvä asia. Laukan jälkeen oli tarkoituksena jatkaa harjoitusravissa, mutta olin alun helteessä eteenratsastamisen ja laukan kokoamisen jälkeen niin väsynyt, etten juurikaan jaksanut istua alas ravissa, vaan tyydyin keventelemään ympäri kenttää jotta en suotta kiusaisi ihanaa ratsuani hillittömällä hölskymisellä. Loppua kohti tehtiin myös istunnan suoruustarkistuksia pituushalkaisijalla. Loppukäynnissä huomasi, että sekä hevoset, että ratsastajat olivat läkähtyä helteeseen. Hevoset vietiinkin vilvoittavaan suihkuun tai niitä pyyhittiin märällä sienellä tunnin jälkeen. Seuraavana päivänä saavuin hyvissä ajoin, jotta ehtisin harjata Pinskin kunnolla ja kääriä pintelit kaikkiin jalkoihin. Edellistä tuntia en kuitenkaan ehtinyt seuraamaan. Tunti alkoi samalla tavalla kuin edellinenkin, tosin laukkaa mentiin vähemmän. Tunnin aiheena olivat siirtymiset askellajien sisällä ja myös laukasta käyntiin ja laukasta raviin. Pinskin laukkaa oli todella helppo koota ja niinpä myös laukasta käyntiin siirtymiset onnistuivat helposti. Myös laukannostot Pinski teki hienosti istunnalla. Ravista laukannostamisessa minulla oli kuitenkin vaikeuksia, sillä istuntani ei ravissa ole vielä niin hyvä, että pystyisin antamaan laukka-avun pelkästään lonkasta, vaan johduin käyttämään myös pohkeita. Laukan jälkeen säätelimme ravintempoa kootun ja keskiravin välillä ja teimme lisäyksiä lävistäjällä. Pinski kokosi ja lisäsi hienosti. Sunnuntain tunnilla aika tuntui kuluvan jotenkin paljon nopeammin kuin lauantaina ja tuntui, että tunti loppui lyhyeen vaikka olimmekin ratsastaneet kellon mukaan ihan oikein 1,5 tuntia. Keskipäivän polttava kuumuuskaan ei haitannut, vaikka vesipullo tietysti tuli monta kertaa tarpeeseen. Olisi pitänyt varata Pinskillekin oma vesiämpäri! Loppufiilikset kurssista ovat todella positiiviset, vaikka lysti ei ihan halpaa huvia ollutkaan. Teoriaosuus oli harvinaisen hyvä ja opettaja oli mukava ja pätevä. Oli mahtavaa ratsastaa hyvin koulutetulla hevosella kesäisessä auringonpaisteessa ja paikka oli kaikin puolin idyllinen. Muidenkin hevoset vaikuttivat kivoilta, vaikka suurin osa tuntui tottuneen aika hidastempoiseen työskentelyyn Suosittelen Equstomia lämpimästi kaikille kouluratsastuksen ystäville! – Hanna H Koko kevät tätä oli hartaasti odotettu, joten ainakin allekirjoittanut oli ihan täpinässä jo monta päivää ennen leiriä. Olin viime vuonna samanlaisella viikonloppuleirillä Galoppiuksen matkassa, eikä reissusta jäänyt kuin hyviä muistoja. Odotukset olivat siis korkealla!
Perjantaina 22.5. lähdettiin päivällä Tainan kyydissä kohti Ylöjärveä ja Jutan Tallia. Mukana olivat lisäkseni siis Taina, Ellu, Kaija, Menni sekä Marleena. Kaijan sanoin viikonlopun tavoitteena oli mennä korkealta ja kovaa. Ja ehkä jopa sivussa vähän oppiakin jotakin! Tallilla oltiin hyvissä ajoin, joten ehdimme ennen Jutan kanssa juttelua ja hevosten jakoa katsella vähän paikkoja. Kummasti sitä vuodessa unohtaa asioita, tallissa oltiin aluksi aivan eksyksissä eikä mikään näyttänyt tutulta. Selvästi siis merkki siitä, että pitäisi leireillä useammin! Hevosista sentään osa muistui mieleen. Leiri sai ainakin omalta osaltani loistavan alun, kun sain ratsukseni Bambin. Ihastuin siihen jo edelliskerralla, vaikken sen selkään päässytkään. Ruuna on oikealta nimeltään Perfetto ja aivan kyllä nimensä mukainen! Tälläinen hevonen mulle joululahjaksi, kiitos… Ellun ratsuksi tuli suokkitamma Agadir eli Aino, joka oli varsinainen vauhtipakkaus! Mutta todella varma ja mukava hyppääjä, joka kanssa Ellu löysi hienosti yhteisen sävelen ja meinasi jo kuskata tamman kotiin saakka. Tallilaiset tulivat jälkikäteen sanomaan, että ajattelivat ekana päivänä Ellun olevan joko täysin seinähullu tai vaan tosi taitava. No, olihan tammassa tosissaan vauhtia… Kaija pääsi kokeilemaan kokenutta kenttäruuna Allua. Se todellakin tiesi mitä maastossa tehdään ja laukkaradalla vauhtia irtosi ihan kiitettävästi (kovaa menivät kyllä kaikki, mutta Allu taisi silti viedä voiton!). Tämäkin pari oli oikein onnistunut valinta. Menni päätti kokeilla Olavia, joka on myöskin todella kokenut kenttähevonen (saavuttanut mm. suomenmestaruusjoukkuehopeaa), muttei luonteeltaan helpoimmasta päästä. Alkukankeuden jälkeen Menni sai Olaviin vauhtia ja tuli herran kanssa tallissakin mainiosti toimeen. Taina toivoi itselleen ponia ja pääsikin Roodoksen selkään. Aluksi homma sujui hienosti, mutta lauantai-iltapäivänä Roodos intoili jo hivenen liikaa ja Taina vaihtoi Eltoniin, jolla meni sunnuntaina radan. Marleena aloitti leirin Eltonin kanssa, mutta vaihtoi Fortuunaan Eltsin siirtyessä Tainan luottoponiksi. Ainakin lopuksi taisivat kaikki olla todella tyytyväisiä hevosvalintoihin, kyllä Jutta tosiaan tietää mitä tarjota kenellekin! Mitään pehmeää laskua ei harrastettu, vaan heti perjantai-iltana lähdettiin maastoon hyppäämään. Osalla oli jo entuudestaan kokemusta maastoesteistä, mutta osa lähti ensimmäistä kertaa tutustumaan aiheeseen. Sujuvasti meni kuitenkin kaikilla. Mukavassa ryhmässä oli kiva ratsastaa, kiitos tytöt siis hyvästä seurasta! Suurempia ongelmia ei ollut kellään, mitä nyt allekirjoittanut päätti loppuverkan aikana kellahtaa alas Bambin selästä. Sen siitä saa, mitäs laitoin ensimmäistä kertaa elämässäni turvaliivin päälle ;). Lauantaina hypättiin reippaassa tempossa erityyppisiä esteitä, joista lähinnä banketti oli muutamalle uusi tuttavuus. Iltapäivän tunnista ei vauhtia puuttunut, kun aloitimme sen laukkaradan kiertämisellä. Bambi ainakin intoutui alun reippaan laukan jälkeen esittelemään turboaan vähän joka esteellä. Ah sitä riemua, sekä hevosen että ratsastajan osalta :). Illalla kävimme Tampereella syömässä – kyllä oli väsynyttä porukkaa! Useampi tyytyi juomaan pelkkää vettä, koska pelkäsi muutoin nukahtavansa. Kunnon heppaleiriläisiä siis! Ylöjärvi-cityssä oli käynnissä jokin paikallinen musiikkitapahtuma – nimeltään Pöheikön Pölläys. Sopi siis mainiosti leirimme teemaan! Sunnuntaina koottiin yhteen kaikki opittu ja ratsastettiin harrasteluokan tasoinen maastorata. Kokeneista kenttähevosista kyllä huomasi, että lähtökarsinassa ollessaan ne tiesivät mihin ovat menossa. Eli kaasu pohjaan vaan ja nautiskelemaan, kenttäratsastus on kyllä ihan käsittämättömän hieno laji! Kaikki selvittivät radan hyväksytysti läpi – ei kun siis kisoihin vaan! Viikonloppu oli kaikin puolin todella onnistunut. Kiitos kuuluu ennen kaikkea loistavalle leiriporukalle, mukaville hevosille ja Jutan asiantuntevalle opetukselle. Ensi keväänä nähdään taas Ylöjärvellä! Hanna |
Arkisto
May 2021
Kategoriat
All
|