Toissapäivänä ryhmä Troijan jäseniä suuntasi Jokirannan ratsastuskoululle kokeilemaan lännenratsastusta. Kuudesta osallistuneesta joukossa oli vain yksi aiemmin lännenratsastusta kokeillut, joten paikalle saavuttaessa ei oikein tiedetty mitä odottaa.

Aikataulusekaannuksesta huolimatta hevosten selkään onneksi päästiin ja tunti olikin todella onnistunut. Tunnin ratsastajien taso meille tutummassa lajissa (englantilaistyylinen ratsastustapa) oli melko vaihteleva, mutta se ei tällä tunnilla menoa häirinnyt lähes alkeista aloittaessa. Vähän avuton olo iski ennen selkäännousua, kun aloin pohtia, kuinka ihmeessä lännensatulan jalustimet mitataan oikein, ja miten niitä edes säädetään? Tähän sai onneksi apua ja pääsin aloittamaan tunnin sopivan mittaisilla jalustimilla.

Oma ratsuni, vanhempi suomenhevosruuna Ossi, tuntui heti alkumetreillä varsin luotettavalta tyypiltä. Tunti aloitettiin opettelemalla pysäyttämään hevonen. Apu, istunnan tiivistys ja kantapäillä hevosen "napautus", tuntui melko nurinkuriselle, mutta pysähdykset onnistuivat kaikilta ratsukoilta ainakin jotenkuten. Pysähdysten jälkeen harjoiteltiin hevosten kääntämistä, mikä osoittautui hieman haastavaksi osalle. Kun kaikki osasivat pysäyttää ja kääntää hevosensa, siirryttiin jogiin, melko hidastahtiseen ja matalaan raviin. Tässä parilla ratsukolla, mukaan lukien minulla ja Ossilla, oli vaikeuksia. Osa ehti jo tehdä pysähdyksiä jogista, kun me vasta yritettiin päästä reippaampaan askellajiin. Lopulta kaikki onnistuivat ravaamaan ja hidastamaan onnistuneesti myös ravista.
​
Välikäyntien jälkeen jakauduttiin kahdeksi ryhmäksi, joista vuorollaan toinen pääsi laukkaamaan. Itse kipusin ennen ensimmäistä laukkapätkää alas Ossin selästä ja annoin ohjat opettajalle, joka näytti meille Ossin kanssa laukka-avut. Tämä visuaalinen näyte oli ainakin itselleni todella hyödyllinen oikean apujen hahmotuksen kannalta. Kuten raviinkin siirtymisessä, myös laukassa ratsukoilla sujui hieman vaihtelevasti. Kaikki kuitenkin onnistuivat laukkaamaan määrätyllä ympyrällä. Tunnin päätteeksi ravattiin vielä vapaasti suuntaa vaihdellen ympäri maneesia, ja tässä vaiheessa Ossikin oli jo herännyt hyvin, sopivasti ennen lopetusta.

Lauantaina meillä oli luvassa kaksi maastoestetuntia, ja sunnuntaina pääsimmekin testaamaan tallin yli 10 esteen maastoesteradan. Lauantain ensimmäisen tunnin verryttely tehtiin kentällä, josta siirryimme metsässä radan varrella olevien talon, renkaiden sekä tukkiesteen luo. Sieltä jatkoimme matkaa mäkeä hieman alemmas haudan luo, jota tulimme sekä ylämäkeen, että alamäkeen. Lopuksi pääsimme vielä kokeilemaan portaiden ratsastamista ylös ja alas. Se osoittautui yllättävän hankalaksi! Illan tunnilla hyppäsimme rannalla olevia tukkeja, kolmion muotoista estettä sekä kapeaa estettä. Reitti tukilta tukille kulki veden yli! Hevoset eivät tästä olleet moksiskaan, vaan lähes kaikki hevoset osoittautuivat kunnon vesipedoiksi viikonlopun aikana. ​

​Hevosten jalat kylmättiin ratsastamalla järveen ratsastustuntien jälkeen, ja rohkeimmat päätyivätkin hevosten kanssa uimaan asti sunnuntaina ratsastuksen jälkeen. Myös halukkaat ratsastajat pääsivät kastamaan varpaansa kylmään veteen, kun rantasauna lämmitettiin lauantaina illalla ratsastuksien ja ruokailun jälkeen. Mikäs sen maalaisromanttisempaa kuin saunoa maastoesteiden keskellä järven rannalla pimeässä täysin sähköttömässä saunassa, kuunnellen hevosten laiduntamista lähistöllä ja astellen varovasti kuun valossa saunasta järveen maastoesteiden lomasta, ettei vahingossa joudu niiden yli hyppäämään 😉 Leiri oli kerrassaan onnistunut, ja täynnä itsensä ylittämisen hetkiä. Suurimmalle osalle leiriläisistä maastoesteet olivat entuudestaan vieraita, ja niitä oltiin viimeksi hypätty vuosia sitten tai ei koskaan. Ruoveden ihanat hevoset kuitenkin toimivat ratsastajien kanssa sulassa yhteisymmärryksessä lähes koko leirin ajan. Vuodelle 2020 leiri on varattu 18.-20.9., tervetuloa mukaan!

Terveisin,
​Meeri

Koronatilanteen pahentuessa päivä päivältä, ovat eri tahot ovat antaneet erilaisia suosituksia julkisia kokoontumisia koskien. HYY suosittelee (lähde 1), että järjestöt välttäisivät kaikkien juhla- ja virkistystilanteiden sekä kokousten perumista. Myös Suomen hallitus suosittelee ei-välttämättömän harrastustoiminnan välttämistä pandemian aikana (lähde 2).
​
Troijan Hevonen on täten hallituksen kiireisesti järjestetyssä kokouksessa 13.3.2020 linjannut, että kaikki Troijan Hevosen tapahtumatoiminta vakitunteja lukuun ottamatta laitetaan jäihin toukokuun loppuun asti tai kunnes tilanne koronaviruksen kanssa hellittää. Vakituntien osalta Troija suosittelee noudattamaan tallien omia ohjeistuksia, pitämään kiinni hyvästä hygieniasta, ja pysyttelemään kotona, mikäli olo on vähänkin sairas.

Muiden kuin Troijan itse järjestämistä tapahtumista, kuten Gaudeamus Grand Prix (GGP) tulevaisuudesta emme vielä osaa sanoa, mutta olemme jäseniimme yhteydessä heti, kun saamme lisää tietoa tapahtuman järjestävältä taholta.

Huomaattehan myös, että SRL on perunut tai siirtänyt kaikki yli 500hlö kilpailutapahtumat, kuten Tampereen Hevosmessut sekä kansainväliset koulu- ja pararatsastuksen kilpailut Ypäjällä (lähde 3). Hippos on ilmoittanut ravi- sekä jalostustapahtumien toteutettavan ilman yleisöä (lähde 4).

Muistutamme myös, että toistaiseksi vain ihmisillä tavattu koronavirus COVID-19 ei ole ainut maailmalla leviävä tartuntatauti, vaan hevosten kannalta suuremman riskin aiheuttavat muut tartuntataudit, kuten pääntauti. Toivomme jäsentemme huolehtivan myös koronan aikana hevosten hyvinvoinnista desinfioimalla tallilla käytetyt tavarat sekä vaatteet tallilta toiselle siirtyessä (esim. Virkon S), jota hevosten tartuntataudit eivät leviäisi.
Toivokaamme koronatilanteen laantuvan pian.

​Lähteet:
1. https://hyy.fi/…/hyyn-ohjeistus-jarjestoille-koronavirustil…
2. https://valtioneuvosto.fi/…/hallitus-paatti-suosituksista-k…
5. https://www.ratsastus.fi/…/koronavirustilanne-suomen-ratsa…/
6. https://www.hippos.fi/…/ravit_ja_jalostustapahtumat_jarjest…

Muita hyviä tiedonlähteitä:
1. https://www.ruokavirasto.fi/…/usein-kysyttya-elaimet-ja-ko…/
2. https://www.oie.int/…/questions-and-answers-on-2019novel-c…/
3. https://www.ratsastus.fi/…/tietoa-ja-suosituksia-ratsastuk…/

Troijan Hevonen – Helsingin yliopiston hevosharrastajat perustettiin tasan 14 vuotta sitten. Vuosiin on mahtunut monen monta hevostapahtumaa niin näiden ihanien nelijalkaisten eläinten kanssa kuin niitä ilman. Troijan 14-vuotinen taival sai viime viikolla uuden alun, kun Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi liittymispyynnön, ja Troijasta tuli virallisesti Troijan Hevonen ry. Toivottavasti Troijalla on vielä monen monta vuotta edessä yhdistyksenä!

Tänään, Troijan syntymäpäivänä, kuusi troijalaista sekä teralaista ratsastajaa kokoontui Stall Solbackaan yhteisen estekurssin äärelle neljättä kertaa. Tänä keväänä Solbackassa järjestetään kolme kuuden kerran kurssia, joista tämä ensimmäinen on esteitä (80-90cm), toinen koulukurssi (HeA kanget) ja kolmas jälleen esteitä (60cm).​

Kurssin ensimmäisellä kerralla tutustuimme kurssihevosiimme puomien ja kavalettien kanssa. Kaikki kurssilaiset olivat tyytyväisiä hevosiinsa ja yhteistyö ratsukoilla sujui, joten kaikki kurssilaiset saivat luvan ratsastaa kyseisillä hevosilla koko kurssin ajan. Toisella kurssikerralla teemana olivat tempo sekä kääntäminen, ja viime viikolla harjoittelimme samalla teemalla. Tällä kertaa saimme kuulla loppujen kurssikertojen keskittyvän radan ratsastamiseen.

Tunti alkoi tapansa mukaan itsenäisellä verryttelyllä ravissa ja laukassa. Verryttelyssä meitä on ohjattu tekemään ympyröitä, kiemurauria sekä väistöjä löytääksemme ratsujemme nappulat ja saadaksemme ne hereille. Tämän päivän harjoituksia havainnollistava kuva tekstikappaleen alla. Sileän verryttelyn jälkeen tulimme yksitellen ristikon (1, tummansininen) kahdesti. Kolmannella kerralla jatkoimme ristikolta kolmen askeleen pysty – pysty -sarjalle (2, punainen – ruskea). Tämän jälkeen hyppäsimme tehtävänä vielä loputkin esteet, jonka jälkeen tulimme kaikki esteet ratana. Kaikilla tunnilla olijoilla sujui hyvin, ja ratsastajat olivat päivän suorituksiin tyytyväisiä. Ensi kerralla jatkamme samaa rataa, saa nähdä mitä jännää opettaja keksiikään!

Terveisin,
​Meeri

 19. päivä sunnuntaina koitti Troijan jo perinteeksi muodostunut leikkitunti Stall Gobbackassa. Usein leikkitunti on järjestetty ennen joulua pikkujoulutapahtumana, mutta tänä vuonna tunti päätettiin siirtää hieman myöhempään ajankohtaan tammikuulle. Ennen puoltapäivää joukko Troijalaisia löysikin tiensä Gobbackaan, osa yhteiskuljetuksella ja osa omaa reittiään. Valitettavasti yksi osallistujista oli sairastunut, joten ratsastajien määrä oli lopulta viisi. Lisäksi paikalla olin minä, yleisen ylimääräisen käsiparin ja kuvaajan tehtävissä. Ikävä kyllä teknisten vaikeuksien vuoksi tämän vuoden leikkitunnista ei ainakaan vielä päästä katsomaan videokoostetta, mutta ainakin tapahtumasta jää muutama kuva muistoksi.

Ennen tuntia tallilla alkoi yleinen hyörinä, kun kaikille osallistujille kohtuullisen vieraalla tallilla koetettiin löytää oikea hevonen, varusteet ja paikka varustaa oma ratsu. Lopulta kaikki olivat valmiudessa, ja ratsuiksi olivat päätyneet hevoskokoiset Poppe, Ismo ja Pave sekä poneiksi luokitellut Pasi ja Harry. Harryn ja Popen ratsastajat päättivät uhkarohkeasti jättää satulat telineisiin ja suuntasivat kohti tuntia ilman.

Kun kaikki ratsukot olivat suoriutuneet maneesiin, oli selkään nousun aika. Tämä osoittautui odotettua jännittävämmäksi, kun Poppe päätti ottaa, ilman satulaa kyytiin kiivenneen ratsastajansa yllätykseksi, hieman käyntiä vauhdikkaamman liikkeellelähdön. Näin tunnin ensimmäinen, ja onneksi ainoa, tippuminen todistettiin jo ennen kuin ehdittiin aloittaakaan. Loput alkuverryttelystä sujui onneksi rauhallisissa merkeissä, ja kaikki ratsastajat onnistuivat saamaan hevoset toimimaan halutussa vauhdissa.

Alkuverryttelyn jälkeen tunti alkoi ajoittain varsin vauhdikkaalla peilillä. Etenkin leikkitunnilla kuulemma huomattavasti tavallista energisellä Popella on pieniä ongelmia jarrutuksen kanssa peilin kääntyessä ympäri, eikä reippaasta kulusta pysähtyminen aina helppoa ollut muillekaan.

Peilin jälkeen siirryttiin niinikää vauhdikkaaseen maa-meri-laiva peliin, jonka alussa Poppe sai satulan selkäänsä. Maa-meri-laivan aikana tunnin pienin poni, Pasi, alkoi vaikuttaa melko ylivoimaiselta ollessaan huomattavasti suuria hevosia ketterämpää mallia ja voittaessaan molemmat erät.  Pasi jatkoi ylivoimaansa myös hippa-leikissä ollen taitava kääntymään hippojen alta pois. Lopulta hippaleikki päättyi Pasin voittoon, kaikkien muiden koettaessa saada pieni poni kiinni.

Viimeisinä leikkeinä toimivat talli palaa, joka sujui hieman muita rauhallisemmissa merkeissä, sekä lopulta perinteinen viesti. Viestissä tarkoituksena oli ylittää puomi, suunnata mahdollisimman reippaasti kartiojonon päähän pujottelematta, pujotella takaisin ja viimeisenä vielä ylittää puomi uudelleen. Joukkueiksi päädyttiin valitsemaan ponit vs. hevoset. Viestiä pelattiin kaksi kierrosta, joista pienet ja vikkelät ponit voittivat molemmat. 

Loppuverryttelyjen ja hevosten poislaiton jälkeen tunti voitiin tuomita varsin onnistuneeksi, ja kaikki ratsastajat lähtivät tyytyväisinä tahoilleen.

Kirjoittajana toimi tällä kertaa Kuura.

Olimme tänään pienellä porukalla Sipoossa AiKa-tallilla kokeilemassa valjakkoajoa söpöillä russ-poneilla. Kaikki osallistujat olivat ajaneet hieman jo aiemmin, mutta valjakkoajo ei ollut meille kovinkaan tuttu laji. Tallille päästyä aloitimme yli tunnin kestäneen rupattelun siitä, mitä valjakkoajo on, mitä varusteita siinä käytetään, miten hevosta ajetaan, millaista valjakkoajoa on kisata ja saimme vastauksen kaikkiin mieltämme askarruttaneisiin kysymyksiin. Hämmennyimme muun muassa siitä, kuinka parivaljakossa sisäpuolen ohja ei menekkään oman ponin vaan viereisen ponin kuolaimeen kiinni! Vaikka kenttäratsastusta kutsutaankin usein ”kuninkuuslajiksi” sen kolmen osakokeen takia, totesimme valjakkoajon olevan vielä haastavampi laji, sillä sekin sisältää kolme osakoetta (koulu, maratoni ja tarkkuuskoe) jotka ovat kenttäratsastusta vielä astetta rankempia hevoselle. Maratooniosuuden A-osuus voi olla jopa melkein 20km pitkä, jonka jälkeen siirrytään lyhyen eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen B-osuudelle, jossa varsinaiset esteet ovat. Vaatii suurta kuntoa pieneltä ponilta (tai hevoselta) jaksaa koko monipäiväisen kilpailuiden läpi! Yllätyimme myös siitä, että valjakkokisoissa kaiken kokoiset ja rotuiset hevoset kilpailevat samoissa luokissa. Pientä shettistä vastassa voi siis olla vaikkapa suuri ja nopea hevonen.

​Rupattelun jälkeen siirryimme valjastamaan poneja. Toinen poneista, Ewe, valjastettiin valjakkokärryihin ja toinen, Lustig, koppakärryihin. Valjakkokisoissa voi kilpailla ja treenata myös koppakärryillä, mutta niillä kääntyminen ja tolppien näkeminen ei ole yhtä helppoa kuin valjakkokärryistä, jonka takia kilpailu-uran alun jälkeen kannattaa valjakkokärryihin rahat sijoittaa. Valjakkovaljastus poikkesi hieman koppakärryvaljastuksesta erilaisten remmien vuoksi, mutta valjastus sujui ohjeiden avulla silti helposti. Kun poneilla oli kärryt takana, ajoimme ne kentälle. Pääsimme heti kokeilemaan pysähdyksiä ja kääntämistä ja groomina oloa. Molemmat ponit olivat toimivia ajossa, vaikkakin luonteissa oli eroja. Lustig lömpsötti menemään kiltin konkarin ottein, kun taas Ewen kanssa tuli olla tarkempana siitä, mihin mennään ja missä vauhdissa. Yksi kurssilaisista ajoi Eweä, toinen oli groomina ja kolmas ajoi Lustigia koppakärryistä. Vaihdoimme keskenämme paikkoja niin, että kaikki pääsivät kokeilemaan kaikkea. Oli mielenkiintoista nähdä konkreettisesti, miten valjakkovaljastus eroaa koppakärryvaljastuksesta ja kuinka erilaista niitä on ajaa. Valjakkokärryt kääntyvät hyvin helposti, penkissä oli pehmeä istua ja näkyvyys oli pitkälle, kun taas koppakärryistä näkymänä oli lähinnä Lustigin takapuoli ja maassa tuntui olevan hyvin paljon enemmän kuoppia kuin valjakkokärryillä ajaessa  Lustig oli kuitenkin niin mukava ajoponi, että tämä ei menoa haitannut vaan Lustigin kanssa tehtiin samoja tehtäviä kuin Ewen kanssa. Valjakkokisoissa koppakärryillä ajaessa penkkiin on mahdollista saada koroke, jolloin tolppien väliin ajaminen on huomattavasti helpompaa. Kääntämistä se ei kuitenkaan helpota, jonka takia kaikissa käännöksissä saa koppakärryjen kanssa olla paljon tarkempana kuin nopeasti ja helposti kääntyvillä valjakkokärryillä.


Ajon jälkeen veimme ponit takaisin talliin ja istuimme alas kahville. Olimme niin kovia rupattelemaan, että kahden tunnin kurssimme venyi lopulta melkein kolmituntiseksi. Voi siis sanoa, että viihdyimme.

Sunnuntaina 13.1. Troijalaiset ottivat varaslähdön uuteen periodiin ja suuntasivat Espoon perälaitumille Stall Gobbackaan jo perinteeksi muodotunutta leikkituntia varten. Vuoden ensimmäisessä ekskursiossa ohjelmassa oli nutturan löysäystä ja pipon (sekä kypärän!) vetämistä syvemmälle päähän.

Kaikkien leikkimielisten saavuttua paikalle oli edessä ratsujen jako. Ensimmäinen karsintakierros suoritettiin tallin päällikön, Arlan, toimesta, jotta mukana ei olisi ainoastaan turvalliset, vaan myös vauhdikkaat kulkupelit leikkejä varten. Seuraavaksi troijalaiset saivat esittää toiveita esimerkiksi kuvaillun koon, luonteen tai aikaisemman kokemuksen perusteella.

Ensimmäinen peliliike tapahtui siis jo ratsun valinnassa – valitsenko ponin, jotta loistan ketteryyttä ja nopeaa selkään-ja-takaisin -neppailua vaativisssa leikeissä, vai onko valintani vakaa hevonen, jolloin suoritukseni on tasaisen varmaa jokaisella osa-alueelle? Valinta osoittautui huomattavasti tätä hankalammaksi, sillä jokaisella ratsulla oli leikkejä ajatellen omat vahvuutensa. Valinnanvaikeus iski useimpaan ratsastajaan ja lopulliset valinnat tunnuttiin tehtävän osittain hauskan nimen tai tunnistettavuuden perusteella. Tällä taktiikalla löytyi jokaiselle mieleinen ratsu!

Jokaisen kuultua ratsunsa nimen ja tuntomerkit, lähdimme etsimään tarhoilta sikojä säkei… siis hevosia toppaloimissaan. Joku oli ilmeisesti jo kuiskutellut päivän erikoisohjelmasta leikkimielisimmille nelijalkaisille, sillä meno ja meininki alkoi jo matkalla tarhasta talliin. Kentän kunniakierroksen jälkeen viimeinenkin ratsu saatiin talliin harjattavaksi ja satuloitaviksi. Tai kuten hurjimmilla leikkijöillä – pelkästään suitsittaviksi.

Tutustuimme ratsuihimme nopean ja verrattain normaalin alkuverryttelyn kautta, mutta hevostemme todellinen luonto tuli esille vasta ensimmäisen leikin kautta. Talli palaa! -leikissä ”jäänyt” on keskellä ja sopivan hetken tullessa huudahtaa ilmoille ”talli palaa” merkkihuudon, jolloin leikkijöiden kuuluu tulipalokiireellä liikkua nykyisestä ”tallistaan” uuteen. Ilman paikkaa jäänyt on seuraava huutaja. Sääntöihin kuuluu myös olla pelastautumatta viereiseen turvapaikkaan, vaan välissä on oltava ainakin yksi paikka, joten joskus turvallisuudentunne jäi valheelliseksi ja saatiin todellisia kaksintaisteluita viimeisestä turvapaikasta.

Seuraavaksi testiin laitettiin Troijan ryhmäytymistaidot. Leikkinä vanha kunnon viesti, ja asetelmana iänikuinen hevoset vs. ponit. Hevoset veivät ensimmäisen erän tasaisen varmalla suorituksellaan, mutta toisen erän tullen ponien nopeus vei pidemmän korren. Tilanne 1-1, hevoset ja ponit on yhtä hyviä.

Maa-Meri-Laiva hitsasi porukan lopullisesti yhteen, kun tiivis ratsulaivue yritti saada aikaan mitä nopeimpia käännöksiä ja äkkilähtöjä.

Viimeinen, ja yksi jännitystä lataavammista leikeistä oli ”musical chairs”, jossa taisteltiin rinkiin järjestetyistä tuoleista, joita oli aina yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Tässä leikissä ei kuitenkaan voinut hävitä, sillä tippunut ratsukko sai jatkaa omatoimista treenaamistaan maneesin toisessa päädyssä.

Loppuverryttelyn jälkeen sanoimme kiitos ja näkemiin osalle leikkikavereistamme, ja noudimme muutaman seuraavaan aktiviteettiin sopivan nelijalkaisen varustettavaksi. Nyt satulan ja suitsien lisäksi hevoset saivat ylleen valjaat, sekä monta metriä narua. Troijalaiset kävivät tässä välissä myös suorittamassa Extreme makeover: stable editionin, kun perämiehet vaihtoivat varustusta vieläkin säänkestävämmäksi, sillä päivä jatkui lumisissa merkeissä. Kolmen rohkean ratsun (ja vieläkin rohkeampien kuskien ja perässävedettävien) voimin lähdimme uhmaamaan kinoksia ja vilustumista kentälle ja lyhyelle maastoreitille. Testissä oli niin suksia, stiigaa, kuin perinteistä pulkkaakin, joka lopulta osoittautui päivän sujuvimmaksi menopeliksi.

Heti hevosten jälkeen siis.

​Troija kiittää hauskasta heppailupäivästä ja toivottaa leikkimielistä jatkoa alkaneelle periodille!

Troija kokoontui kesän ja syksyn aikana kahdesti Espooseen islanninhevostalli Fagerängiin maastoilemaan. Ensimmäisenä vuorossa oli alkukesän maasto kesäkuun alussa. Maastoon osallistui neljä Troijan jäsentä. Kokoonnuimme tallille puoli tuntia ennen ratsastuksen alkua. Tallilla meidät vastaanotti meidän tuleva oppaamme, joka kyseli ratsastajien taidoista ja hevostoiveista. Hevosten jaon jälkeen haimme hevosia tarhasta ja aloimme harjaamaan karvaisia maastokavereitamme. Sain hevosekseni pienen ja mustan Mánan, joka oli hoitaessa ihanan lempeä ja ystävällinen. Maaston vetäjä kuitenkin kertoi, että Mánalla saattaa maastossa olla ajoittain oma tahto ja kujeilla poneille tyypillisesti, yrittäen kuskata ratsastajan kotiin millä hinnalla hyvänsä. Yksi ratsastaja saapui paikalle muita myöhemmin, joten autoimme laittamaan hänenkin hevosen kuntoon. Mánan pehmeiden askeleiden vuoksi minulle tarjottiin suoraan tavallisen satulan sijaan ratsastushuopaa ja -vyötä, jotka ovat satulaa mukavampi tapa istua hevosen selässä maastossa. Otin varusteet vastaan ilomielin, sillä teinistä asti olen rakastanut ratsastusvöitä. Hepat hoidettuamme nousimme ratsaille ja suuntasimme kohti maastoa. Olimme varanneet reippaan maaston sillä kaikki mukana olleet olivat kokeneita ratsastajia, mutta kesähelteiden kuivaamat tiet eivät meitä innostaneet ja päädyimme testaamaan issikoita niiden vahvimmalla alalla: metsässä rämpien. Puolentoista tunnin aikana kerkesimme aina Ämmässuon kaatopaikan rajoille asti, ja matka taittui niin upean metsän keskellä, pellon laidalla kuin metsäteillä. Pääsimme tölttäämään ja laukkaamaan useasti. Mánan askellajit olivat yhtä pehmeät kuin oli luvattu, ja Mána myös tölttäsi helposti. Olimme kaikki maaston jälkeen innoissamme kauniista maisemista ja islanninhevosista ja kiittelimme hevosiamme ratsastuksen päätteeksi. Osan ratsut jatkoivat seuraavaan maastoon, loput hoidettiin ja ruokittiin tallissa ja lopulta päästettiin takaisin nauttimaan laidunelämästä.


Koska olimme tykänneet kesän maastosta, päätimme varata uuden maaston alkusyksylle, tällä kertaa kohteenamme vauhtihirmujen sijaan rauhallisemmasta maastoilusta pitävät sekä aloittelijat. Kaikki Fagerängin hevoset eivät ole aloittelijoille sopivia sillä islanninhevosista löytyy energiaa, mutta suurin osa on turvallisia ratsuja kaiken tasoisilla ratsastajilla. Lopulta maastoon lähti neljä kokeneempaa ratsastajaa sekä kaksi ratsastajaa, joilla kokemusta oli yhden kerran tai ei ollenkaan. Kun olimme kaikki saapuneet tallille, jaoimme hevoset. Näin tallissa tutut mustat korvat ja hihkaisin maaston vetäjälle heti toivovani ratsuksi samaa, hyväksi todettua maastomopoa. Mitäs sitä suotta vaihtamaan hyvää hevosta toiseen  Saimme kaikki meille sopivat hevoset ja suuntasimme kohti karsinoita. Mukana olevat aloittelijat saivat apua vetäjältä sekä meiltä maastoilijoilta, ja jo nyt molemmat ratsastajat puhkuivat intoa päästä kokeilemaan näitä ihania eläimiä. Hyppäsimme ratsujen selkään ja lähdimme kävelemään kohti metsää. Alkumatkan ratsastimme teitä pitkin, mutta pian käännyimme metsään ja lähdimme kulkemaan pitkin polkuja. Edes matkalla ollut pieni tihkusade ei meitä haitannut. Tässä välissä olimme jo päässeet kokemaan ensimmäisen pidemmän ravipätkän. Metsän jälkeen saavuimme takaisin tielle, jossa pääsimme taas ravaamaan/tölttäämään ja kääntöpaikan jälkeen seurasi reissun ensimmäinen laukkapätkä. Mána kulki tyytyväisenä jonon hännillä pitäen huolta edessä olevista aloittelijoista. Laukan jälkeen tulimme pätkän käyntiä, ja loppumatka ratsastimme teillä vaihdellen käynnin, ravin ja muutaman laukkapätkän välillä. Reissun lopussa vetäjä totesikin, että tästähän tulikin suunniteltua reippaampi maasto! Ketään tämä ei haitannut, vaan kaikki ratsastajat ja varsinkin aloittelijat hymyilivät hevosten selästä päästyä kuin Naantalin aurinko. Maaston lopuksi hoidimme ja ruokimme hevoset kiitellen niitä vuolaasti, ja lähdimme kohti kotia. Mistäs sitä tietää, ehkä päädymme tänne vielä takaisin!

Viime viikonloppuna Troijalla oli kunnia päästä mukaan kisaamaan tämänvuotisessa Gaudeamus Grand Prixissä eli tutummin Gaudeamuksessa tai GGP:ssä. Gaudeamus on vuodesta 1995 lähtien järjestetty akateeminen, yliopistojen välinen leikkimielinen kilpailu, joka tänä vuonna järjestettiin upeissa Aulangon ratsastuskoulun maisemissa Eqvetin toimesta. Kilpailuissa ratsastetaan neljän henkilön joukkueissa, joista kaksi ratsastaa HeB kouluradan ja kaksi 70cm esteradan. Hauskan kisoista tekee sen, että radat ratsastetaan entuudestaan tuntemattomalla hevosella ja joinain vuosina hevoset on esimerkiksi arvottu. Nyt hevoset meille oli jakanut Aulangon ratsastuskoulun ratsastuksenopettaja, joka oli meistä annettujen tietojen perusteella mätsännyt kaikki sopivien hevosten ja ponien selkään.

​Päivä alkoi aamulla, kun autollinen Troijalaisia lähti Helsingistä kohti Hämeenlinnaa ja Aulankoa. Tiimimme viimeisen jäsenen sekä tsemppaajan tapasimme kisapaikalla, jossa kokoonnuimme kaikki yhteen tutustumaan toisiimme ja talliin. Hevostenjaossa saimme ensin kuulla Hämeen ratsastajien edustajan lyhyen puheen alueen historiasta, jonka jälkeen meille jaettiin hevoset. Tsemppaajajäsenemme, joka ei siis kisoissa itse ratsastanut, käy vakituisesti tallilla, joten hän supisi korviimme tietoja hevosista sen verran mitä hän osasi. Lähdimme heti hoitamaan ja varustamaan ensimmäisen kouluratsastajamme hevosta, sillä hän starttasi ensimmäisessä verryttelyryhmässä. Vartin verryttelyn jälkeen olikin jo radan vuoro. Rata meni hyvin, ja pian hevoset vaihtuivat ja tuli toisen verrtyttelyryhmän ja näin myös toisen kouluratsastajamme startin vuoro. Kuten arvata saattaa, myös tämä rata meni hyvin.

Radanrakennustauon jälkeen vuorossa oli esteosuus. Troijan kisatiimin molemmat esteratsastajat starttasivat ensimmäisessä verryttelyryhmässä. Radankävelyn jälkeen pääsimme ratsujemme selkään, ja esteiden sekaan verryttelemään hevosemme. Onneksi kaikki tallin ratsut olivat jo olleet päivällä ratsastuskoulun tunnilla, niin vartin verkka-aika oli riittävä. Suomenhevosratsuiltamme löytyi energiaa esteratsuille sopivasti, ja hevosilla oli mukavaa lähteä radalle. Molemmilla ratsastajista meni rata hyvin, vaikkakin toisen hevonen otti välillä vähän isompia loikkia innostuksestaan (estehepalle ei maahankaivetut esteet riitä ;)). Molempien hevoset jatkoivat seuraavaan verkkaryhmään, joten loppuajan istuimme katsomossa katselemassa muiden suorituksia. Ihme kyllä tänä vuonna kukaan ei tippunut hevosen selästä koko päivän aikana!

Tallilta siirryimme Aulangon Cumulus-hotelliin. Ensin saimme hotellihuoneet niille ketkä olivat sellaisen varanneet, ja sitten kokoonnuimme illalliselle, jossa vedimme navat täyteen ihanaa ruokaa. Loppuillasta julkistettiin Gaudeamuksen voittajat, jotka olivat tänä(kin) vuonna Eqvet, joka ansioikkaasti voitti kisat myös viime vuonna. Troijan tiimi sijoittui sijoille 5/10, 7/10, 8/10 ja 5/10 ja oli lopputuloksissa sijalla 4/5.

Toivottavasti ensi vuonna saadaan Troijalta kisatiimi kasaan ja päästään taas mukaan näihin joka vuosi niin hauskoihin kisoihin! Iso kiitos Eqvetille kisojen järjestämisestä ja Aulangon ratsastuskoululle hevosista ja puitteista sekä kaikille sponsoreille.